Heli Laaksonen & Alexandrs Caks - Poimit sydämeni kirjahyllystä

 "Älä tänä iltana

ystäväni

istu portailla

katselemassa tähtiä,

ne ovat kuin runoilijat:

loistavat vasta kuoltuansa. (AC, Kutsu)

"Kuink pitk voi kevät olla,

kuin pitk mun miäleni,

ko olet meril

ja meri o

loppumaton sinivalkoraitane

matruusinpaitane hia,

mitä silmilläni silitän?" (HL, Ja ko se viästi sult vihroviimei tul)

Heli Laaksonen on tehnyt melkoisen kulttuuriteon! Hän innostui latvialaisen Alexandrs Caksin runoudesta ja päätti innokkaasti lähteä kääntämään niitä, siitäkin huolimatta ettei hän osannut kieltä virtuoosimaisesti. Samalla alkoi syntyä vastausrunoja omalla murteella ja poikkeuksellinen runokirja sai muotonsa. Kansiliepeessä on vieläpä valokuvia Laaksosen maalauksista, joita myös syntyi prosessin aikana.

On siis ihanaa sanoa, että kokoelma on hyvä. Kuten Laaksonen, myös minä ihastuin Caksin (jossa C:n päällä pitäisi olla hattu, mutta jota en osaa näppäimistöllä tehdä...) runouteen. Hänen runoutensa on kaunista, vaikka siinä onkin myös rujoja tai ainakin arkipäiväisiä sanoja. 

Laaksosen olen toki tiennyt vuosia, mutta olen väistellyt häntä. Ajattelin aina, etten saa itäsuomalaisena mitään tolkkua hänen lounaismurrerunoistaan. Vielä mitä! Vähän hitaammin piti kieltämättä lukea, mutta hyvin ymmärsin.

Caksin vakavuus ja Laaksosen humoristisuus luovat kiehtovan dynamiikan. Tosin itse saatan tulkita Laaksosta vähän väärin murteen vuoksi. Huumoria kuitenkin koin siellä olevan. Tästä syntyy tiheä ja kiinnostava dynamiikka kahden erilaisen runoilijan välille. Se ei ole naurettava eikä typerä, vaan hyvin kasassa pysyvä ja innostava. Jälkisanoissa Laaksonen toteaa: "Olemme historiankulun yliajamia, hän maailmansotien ja Stalinin kiusaamana, minä sähikäisenä kulkevan digitalisoitumisen ja omana aikanani kiihtyneen kuudennen sukupuuttoaallon kovertamana."

Todella vaikuttava ja inspiroiva teos! Rakastan poikkitaiteellisuutta ja sitäkin tässä on.