Minna Canth - Kauppa-Lopo

 

"Lopo käänsi turpeat kasvonsa huoneeseen päin ja virnutti. Riitta taaskin ihmetteli hänen rumuuttaan. Suupielet ja nenän-alusta nuuskaisessa limassa, hiukset takussa ja silmillä. Entä nuo posket sitten! Likaisen harmaina ne pullottivat aivan kuin olisi suuri tupakkamälli ollut molemmin puolin suussa. Ei siellä sentään ollut, vaikka siltä näytti, nuuskaa hän vaan piti huulessaan."

Minna Canthin Kauppa-Lopo (ilmestyi ensimmäisen kerran 1889, Otava 1964) kertoo epäsiististä ja viinaan menevästä naisesta, jolla kuitenkin on köyhien suhteen sydän paikallaan. Tarina alkaa, kun Kauppa-Lopo istuu muutaman päivän vankilassa rötöksestään. Hän on Jyväskylässä, kaukana kotoaan Kuopiosta. Kauppa-Lopo äkkää ikkunassa ulkona vaeltelevan vanginvartijan Römperin ja puhuttaa tätä. Käy ilmi, että Lopon tuttava, Kortmanin rouva, on leskeytynyt ja taloudellisissa vaikeuksissa. Lopo päättää auttaa tätä kun pian vapautuu ja näin myös tapahtuu. Mutta mitenkäs suu pannaan, kun Lopo kuulee tahtomattaan ilkeän keskustelun itsestään ja sen jälkeen varastamisen himo iskee?

Canth tunnetusti otti kantaa aikansa ongelmiin ja Lopo onkin varsin poikkeuksellinen naishahmo kirjallisuudessa, jopa meidän päivinämme. Kuten sitaatista ilmenee, hän on kaikin puolin ruma ja epäsiisti ihminen, minkä lisäksi hän on tehnyt rikoksia ja juopottelee. Aika perussettiä miespuoliselle hahmolle, mutta mielestäni edelleen jotenkin hätkähdyttävää naisen kohdalla.

Pidin siitä, miten epätäydellinen Lopo on. Hänessä on sekä hyvää että pahaa. Toisin kuin yhä edelleen vähävaraisemmista tunnutaan kuviteltavan, ei Lopo ole missään nimessä laiska nyhverö. Hän tempaisee pestä saunankin ja hoitaa lämmityksen krapulapäissään kun tarve tulee. Myyjänä hän on todella haka, myy vaikka täyden romun hyvästä hinnasta. Kääntöpuolena on himo varastella ja juoda alkoholia runsain mitoin.

Minulle tuli aivan paha olla, kun luin Lopon kohtelusta. Koska hän ei missään määrin vastaa tuon ajan eikä kyllä meidänkään aikamme naiskriteerejä, häntä kohdellaan usein tympeästi. Canth osoittaa terävästi hienojen ihmisten ulkokultaisuuden ja teeskentelyn: päin naamaa Kortman on muka mukava ja kohtelias, mutta selän takana nauraa ja ivaa Lopoa, nimittääpä tätä erittäin huonoksi naiseksi. Sehän se on aina se pahin naisen tuomio, olla huono nainen. Lopoon koskee kovasti kuulla tahattomasti erityisesti tuo luonnehdinta.

Yksi teema voisi olla myös vankeuslaitos ja sen tehokkuus. Loponkaan tapauksessa sellissä istuminen ei häntä varastelusta mitenkään paranna. Vankeus on vain välttämätön paha, joka lusitaan pois ja odotetaan taas vapautta.

Samalla tavalla lohduton tämä teos ei ole kuin Köyhää kansaa, mutta kyllä täältä selkeästi epäkohdat löytää. Kauppa-Lopo ei ole niin tendenssimäinen kuin Köyhää kansaa, vaan se on jotenkin eläväisempi tarinana. Epäkohtien kritiikki ei samalla lailla nouse voimakkaana esiin.