Päivi Honkapää - Viides tuuli (Viides tuuli -trilogia 1)

"Minut muistetaan.

      Minusta tulee luku Aikakirjoihin, surullinen, vapisevalla kädellä kirjoitettu luku. Siihen kirjoitetaan kaikki mitä syntyperästäni, suvustani ja matkoistani tiedetään. Jos kirjuri on taitava, hän löytää syyn kaikelle mitä tein, jonkin ratkaisevan hetken menneisyydessä jonka jälkeen mitään ei ollut tehtävissä historian vöyryessä kohti hetkeä jolloin minä seisoin tuhoutuneen kaupungin verta ja vettä valuvilla raunioilla enkä itkenyt kyyneltäkään."

Päivi Honkapään trilogian aloitusosa Viides tuuli (WSOY 2007) alkaa yllä olevilla sanoilla. Tarinankertoja Sawana, Emmenin ainoa tytär Metsänreunasta, osaa kuunnella tuulia. Se on vaarallista. Tuulia ei saa kuunnella eikä niille varsinkaan saa puhua. Kun Metsänreunaan saapuu mestarivaras Jarren, joka etsii muinaista kaupunkia, alkaa unohtumaton seikkailu. Sawana lyöttäytyy Jarrenin matkaan ja he päätyvät legendaarisen Mustan lokin kyytiin merelle. Kapteeni Geret tietää tuulista yhtä ja toista ja kantaa mukanaan viisautta kuin viittaa. Mutta varoituksista huolimatta tuulet ja nälkä omaan tarinaan kuiskailevat Sawanan korvissa...

Olen lukenut tämän trilogian jo kahdesti aiemminkin, mutta en ole koskaan tuonut sitä blogiini. Nyt onkin siis korkea aika! Viides tuuli on määritelmällisesti fantasiaa, muttei aivan perinteisemmästä päästä. Mielestäni Honkapää on keksinyt varsin omaperäisen idean ottaessaan tuulet tarkastelun kohteiksi. Sarjassa kukaan ei varsinaisesti loitsi mitään, mutta puheella on sitäkin suurempi merkitys. Metsänreunan Seppä opettaa Sawanalle sanoista:

>>Kukaan ei enää erota oikeita sanoja vääristä. Ne ovat sekoittuneet samalla tavalla kuin tuuletkin. Väärät tuulet lentävät rinta rinnan tosituulten kanssa. Ne eivät tunne armoa vaan myrskyävät missä tahtovat. Jotkut niistä kantavat viestejä meren yli, toiset etsivät, nuuskivat maanpiiriä kuin koirat tai siat. Joku niistä löytää ennen pitkää tännekin.<<

Olen lukenut aika paljon fantasiaa elämäni aikana, mutta kyllä tämä Honkapään trilogia on siellä huippupäässä yhä edelleen. Jokin hänen tavassaan kirjoittaa on äärimmäisen vaikuttavaa ja vakuuttavaa. Pidän tuosta ajatuksesta oikeiden sanojen ja jopa ajatusten merkityksestä elämässä. Me kaikki tiedämme, että sanoja voi käyttää viekkaasti, että voi vääristellä varsinaisesti valehtelematta. Ajatus on vain laajennettu sanoista vielä tuuliinkin. Jotenkin kauniin yksinkertaista.

Honkapää kirjoittaa ihmeistä, mutta osaa kertoa ne niin, että ne tuntuvat vain varovaiselta tosiseikkojen venyttelyltä. Esimerkiksi Mustan lokin katoamistemppu kaappaajilta merellä on yhtä aikaa uskomaton ja uskottava kuvaus pimeään ja hiljaisuuteen kääriytymisineen. Ehkä juuri tämä tunne siitä, että ihmeet ovat vain pikkuisen askelen päässä, saa sitoutumaan kirjan tarinaan niin voimakkaasti ja pitämään siitä kovasti.

Sawana on kertojana ja päähenkilönä mielenkiintoinen. Jo alussa saamme tietää, että se mitä kohta kerrotaan, on jo tapahtunut ja että Sawana on saanut aikaan jotain kauheaa. Sawanassa yhdistyvät nuoruuden tiedonhalu ja tietämättömyys. Niistä kasvaa ajan mittaan varsin vaarallinen yhdistelmä. Lisäksi Sawanassa on taipumusta kuunnella karismaattisia henkilöitä, silloinkin kun he eivät ole hyvää seuraa.

Kaiken kaikkiaan erinomainen sarjan avaus! Tähän maailmaan haluaa todella uppoutua. Onneksi on vielä kaksi osaa edessä.

"Minut muistetaan.

     Jos kukaan ei enää kirjoita Aikakirjoja, minä kirjoitan lukuni itse. Pakotan käteni kertomaan raunioista jotka jätin jälkeeni, näkijöiden sokeutumisesta, kuulemisen lakkaamisesta. Kirjoitan Varkaasta ja Kapteenista ja laivasta joka lauloi. Kirjoitan siitä kuinka astuin tyhjyyteen ja kaikki mitä näin oli käsieni valkoinen, läpikuultava iho. Sen alla verisuonet piirtyivät sinisinä juovina. Niissä virtasi merivesi. Vesi siitä merestä jolle olin eksynyt ja johon lopulta hukuin; merestä joka erotti toisistaan sen mitä olin ja sen mitä halusin olla."