Viivi Rajamäki - Puhu minulle hiljaisuudessa
" - Enkö minä osaa olla tekemättä mitään? Onko tämä touhu mennyt veriin? Pitääkö aina liikkua ja hössöttää? Eikö ihminen enää osaa olla aloillaan, istua ja ajatella? Minäpä yritän opetella. Mutta miten?"
Viivi Rajamäen kristillinen pienoisromaani Puhu minulle hiljaisuudessa (SLEY-Kirjat Oy/WSOY:n graafiset laitokset 1983) kertoo viisikymmentä täyttävästä Sirkasta, jonka elämän täyttää perheyritys. Sirkka vain tekee ja tekee työtä lomailematta, kunnes lopulta ns. hirttää kiinni ja hän joutuu sairaslomalle. Kaupungin pauhusta hän matkustaa lakeuskuvauksista päätellen jonnekin pieneen paikkaan Pohjanmaalla koruttomaan pikkumökkiin. Siellä hänellä on aikaa ajatella ja käytyään vakavia keskusteluja naapurin Liisan kanssa hän tulee uskoon. Mutta mitä perhe, ennen kaikkea aviomies, siitä mahtaa ajatella?
Mistähän tätä lähtisi purkamaan? Sinänsä oli toki kivaa lukea vaihteeksi kristillinen kirja, mutta tässä oli kyllä kohtia jotka häiritsivät. Ennen kaikkea kun Liisa ja Sirkka puhuvat lopun ajoista ja Kristuksen toisesta tulemisesta, puhutaan eräänlaisesta kristittyjen määrämitasta (=kun kristittyjä on ns. tarpeeksi tulee Kristus jälleen), joka kuulosti enemmän Jehovan todistajien jutuilta. Lisäksi toteamus siitä, että lapsia syntyy liian vähän, paitsi kehitysmaissa liikaa ja päälle vielä, että "Niin, siellä kyllä, mutta he eivät ole kristittyjä" särähti tosi pahasti korvaan. Anteeksi nyt vain, mutta itse en kyllä usko Jumalaan, joka jättäisi kehitysmaiden viattomat lapset armon yhteydestään pois. Sinänsä kyllä ihan mielenkiintoista ajankuvaa tuo kauhistelu lapsien vähyydestä, siitähän puhutaan nykyäänkin yhtä mittaa.
Kirjassa on minusta myös vähän tarinallisia kömpelyyksiä. Alkuun nimittäin tuo puhe kristinuskosta tuntui jopa päälleliimatulta. Ehkä ongelma on vähän romaanin lyhyydessäkin siinä mielessä, että tapahtumien kuljettaminen ja ennen kaikkea Sirkan kehitys ihmisenä pitää tehdä tosi nopeasti. Kirjan alku on vallan tavanomainen ja yhtäkkiä mukaan hyppää Jeesus. Vähän hämmentävää.
Loppu oli melkoisen dramaattinen enkä kyllä sellaista olisi odottanut. Tässä kirjassa oli ansionsa, välillä tarinankuljetus oli hyvinkin luontevaa ja Sirkan pohdinnat vallan samastuttavia, mutta kyllä tässä arveluttaviakin juttuja omaan makuuni oli.
Haasteet:
Helmet-haaste 2023: ei kohtaa
Helmet-haaste 2019: kohta 41 kirja sijoittuu aikakaudelle, jolla olisit halunnut elää (80-luku)
Sadan vuoden lukuhaaste: 80-luku
Kommentit
Leena: No joo, koin tärkeäksi itsekin kristittynä nostaa tuon mielestäni räikeän kohdan esiin. Uskonnoissa on omat ongelmansa, turhahan sitä on kieltää.
Uskonnolliset teokset (ja uskonnollisuus yleensä) häiritsee minua juuri tuosta esille nostamastasi syystä eli mielestäni tekopyhyydestä. Minulla ei ole mitään uskontoja vastaan, mutta siitä en pidä, kun ääriuskovaiset (eli eivät siis todellakaan kaikki) tuomitsevat muita.
Tämä voisi kyllä olla ihan kiintoisaa lukea kasariajan takia, mutta alkaisikohan ärsyttää liikaa :D
Jonna: Nojoo, vähän outoja juttuja osa. Jos ei kristinusko muutenkaan nappaa niin ei voi oikein suositella.