Joel Haahtela - Yö Whistlerin maalauksessa
"Ihmisiä vaivasi nykyään kummallinen yksilöllisyyden ja erillisyyden illuusio, kenties vain siksi, että ruumiillamme näytti olevan rajat. Tosiasiassa emme olleet niin ainutlaatuisia kuin kuvittelimme, vaan ajattelimme tismalleen samoja aatteita, teimme päivästä toiseen samoja valintoja, hengitimme samaa ilmaa ja kasvoimme samaa mikrobiflooraa, koska olimme kaikki samoja, saman puun oksia, imimme yhteistä juurta. Näytimme yksittäisiltä puilta, mutta oikeasti olimme yhtä suurta metsää ja samaa perhettä syyssyriköiden ja perhosten kanssa. Viimeistään kuolema sen meille paljasti."
Joel Haahtelan uusin pienoisromaani Yö Whistlerin maalauksessa (Otava 2023) perustuu kirjailijan lukijoilleen tutuksi tehdyille aineksille: on kirjallisia ja taiteellisia viittauksia, perhoset, yksinäiset miehet, erityinen mutta jotenkin sumuinen kokemus yhteydestä naiseen ja kristinusko. Silti tästä kudelmasta on jälleen saatu aivan uudenlainen kertomus.
Jälleen nimettömäksi jäävä miespuolinen päähenkilö ja kertoja on jostain syystä vakuuttunut, ettei hänellä ole paljoa elinaikaa. Loppuajallaan hän tahtoo tehdä uniikin perhosakvarellikirjan vanhoilla ja työläillä tekniikoilla. Hän on aiemmin tutustunut emigranttiin nimeltä Sergei, joka jakaa suuren intohimon perhosiin. Kertoja matkustaa Sergein luo Englantiin, aloittaa taiteellisen työnsä ja käy syvällisiä keskusteluja majoittajansa kanssa.
Kuten Haahtelan töissä usein, myös tässä romaanissa ulkoisia tapahtumia on varsin niukasti. Suurimmat tapahtumat ovat ennen kaikkea Sergein sitaatit ja ilmoille heittämät ajatukset sekä kertojan muistelot mielisairaasta äidistään ja nuoruuden rakkaudesta Saarasta. Mitään rajua säpinää en kyllä kaivannutkaan. Haahtelan kirjat ovat hyviä erityisesti silloin, kun haluaa syventyä ja rauhoittua.
Silti on sanottava, etten aivan täysillä uponnut romaaniin. Ehkä runsas viittausten määrä, suoranainen nimien pudottelu, sai minut hämilleni ja jotenkin irtoamaan tarinasta ajoittain. Whistlerin eli koko nimeltään James Abbott McNeill Whistlerin taideteoksia googlasin ja kuinka ollakaan, kirjan kannen taustassa oleva maalaus on yksi taiteilijan Nocturneista.
Sinänsä minua jossain määrin liikuttaa kirjailijan tapa kirjoittaa syvistä asioista. Haahtela on epäilemättä pohtinut elämän ja maailman olemusta paljon. Parhaimmillaan hänen kirjoituksensa kiteyttävät jotakin todella sanomisen arvoista. Pienestä nihkeilystä huolimatta pidin kyllä tästä teoksesta. Näin syvälle luotaavia kirjailijoita ei ole todellakaan liikaa.
"Sitten ajattelin, että joskus ihmiset jäivät kummallisella tavalla elämään sisällemme, jokin heissä riipaisi sieluamme, ja lyhytaikainen kohtaaminen saattoi johtaa elinikäiseen vuoropuheluun, ainakin meidän mielessämme."
Lopuksi musiikkia! Kun on Nocturnea käsitelty, niin linkkaan Secret Gardenin kauniin kappaleen Nocturne. Se voitti Euroviisut 1995.
Kommentit
Tämä "Yö Whistlerin" maalauksessa puolestaan ei herättänyt jostain syystä samanlaista luontevaa vastakaikua tekstin eittämättömästä taidokkuudesta huolimatta , mutta suurella mielenkiinnolla odotan, mitä seuraavaksi Haahtela iloksemme tarjoaa:)
Takkutukka: Sama juttu, odotan kyllä mielenkiinnolla Haahtelan tulevia kirjoja, mutta tähän teokseen en päässyt oikein uppoamaan. Ole hyvä musiikista! :)
Voisi löytyä kiinnostavia näkökulmia tästä kirjasta!