Eeva Turunen - Sivistynyt ja miellyttävä ihminen

"kanttorihuolet ovat virinneet toden teolla, se minun on välttämättä todettava

miten varmistua tasosta?

moni kanttori tempaisee tahattomasti riitasoinnun - taikka vasiten -, ja niin ovat maahanpanijaiset vesitetyt

ehkä voin itse toimia kanttorina

ehkä en voi

suunnitelmani on se, että opetan puolisolleni ylipäätään joitakin nuotteja

suhteemme kohenee, jos tiedämme samoja asioita

hän ei suinkaan hahmota, mikä on kolmisointu

minä elän koko ajan sanoisinko täydessä ymmärryksessä siitä, mikä on vaikkapa duurikolmisointu, kun taas puolisoni elää päivästä toiseen täysin tietoa vailla"

Eeva Turusen romaani Sivistynyt ja miellyttävä ihminen (Siltala 2022) on hykerryttävä kuvaus arkkitehtinaisesta, jolla alkaa pakka hajota. Hän on seurannut ukkinsa jalanjälkiä ammattinsa suhteen, ja äärimmäisen pedantilla ukilla on ollut melkoisesti vaikutusta päähenkilön muuhunkin sielunelämään. Kirja koostuu hajanaisista fragmenteista, joista osassa ukki on jo kuollut ja hautajaisia järjestellään ja osassa taas palataan menneeseen keskusteluihin ukin kanssa. Näennäisesti hienosti toimeen tulevilla ukilla ja pojantyttärellä on kuitenkin piilotettuja ristiriitoja: pojantytär on yhdessä naisen kanssa ja arvoiltaan aivan toisella laidalla kuin vanhoillinen oikeistoukki.

Kesti oman aikansa, että pääsin aluksi varsin hajanaiselta tuntuneeseen kirjaan sisään. Sitten kun se tapahtui, kirja oli luettava samana iltana loppuun. Päähenkilön sekoilut ennen kaikkea ajatuksissaan osuivat minun nauruhermooni täysin. Kuvaukset työstä saattavat hyvinkin kuvastaa nykyistä hektistä ja järjetöntä työelämää laajemminkin. 

Oli mielenkiintoista, miten kuva ukista vähitellen tarkentui. Aluksi virallisuudessaan huvittava ukki alkoi olla loppua kohti jäykkyydessään melko ahdistava. Järjestelmällisyys voi hyvinkin mennä joskus liian pitkälle. 

Sitä jäin pohtimaan, miksi puolison, ukin, yhden työ/bändikaverin ja hyvin satunnaisten työkohtaamisten lisäksi päähenkilöllä ei ollut ihmiskontakteja. Se käy ilmi, että hänen vanhempansa ja siskonsa ovat elossa. Miksei hän ole perheenjäsentensä kanssa tekemisissä eikä halua heitä edes ajatella? Kirjailija jättää lukijalle tilaa ratkaista asia itse.

Ennen kaikkea kuitenkin nautin valtavasti Turusen rikkaasta kielestä. Päähenkilö käyttää eri rekisteriä vastapuolesta riippuen. Ukille puhutaan verrattain huolitellusti, ajatuksissa ollaan myös kohtuullisen virallisia, puolisolle puhutaan enemmän jo puhekieltä ja työkaverille täyttä puhekieltä. Ukki puolestaan ei mihinkään puhekielisyyteen sorru. Vanhahtavat sanat ovat aina hauskoja ja niitä on hupaisaa poimia tekstistä.

En siis sinänsä ihmettele, että tämä kirja oli yleisön suosikki Finlandia-voittajaksi viime vuonna. Alun sekavuuden jälkeen se on helposti lähestyttävä ja hauska. Kielen eri rekistereiden onnistunut käyttö nostaa sen tasoa huomattavasti.

Haasteet:

Helmet-lukuhaaste 2023: ei kohtaa

Helmet-lukuhaaste 2019: kohta 48. Kirja kertoo kuulo- tai näkövammaisesta ihmisestä (ukki ei juuri näe mitään vanhoilla päivillään)