Sami Lopakka - Marras

"Meillä oli ratissa puolihullu typerys, joka minä hetkenä hyvänsä saattoi ruveta kaivelemaan puoliavointa persettään ja horjauttaa koko laitoksen reunuksen yli. Meillä oli kyydissä kännisiä, jotka milloin tahansa saattoivat syöksyä kuskin koppiin ja örveltää bussin rotkoon. Meillä oli useampia kyytiläisiä, jotka olivat jumalauta halunneet kuolla jo vuosia. Me olimme tehneet samasta toiveesta laulujakin, huutaneet ahdistuksemme koko maailmalle ja myyneet sillä paljon levyjä. Minä olin yksi heistä, ollut joskus kenties halukkain kaikista. Nyt halusin elää.

     En missään olosuhteissa olisi pystynyt päättämään elämääni hyppäämällä tyhjyyteen rotkon reunalta tai pilvenpiirtäjän katolta. Mikä kammottava kuolema.

     Ennemmin tappaisin itseni kuin hyppäisin."


Sami Lopakan esikoisteos Marras (Like 2014) on fiktiivinen, mutta selvästi tietyiltä kohdin melko autofiktiivinen tarina pohjoissuomalaisesta sekoilevasta metallibändistä, joka lähtee ruotsalaisen lämmittelijän kanssa kuukauden Euroopan-kiertueelle. Kirjan minäkertoja on bändin toinen kitaristi Hautamaa, josta on tulossa hetkenä minä hyvänsä isä. Huoli vaimosta ja syntymättömästä lapsesta jäytää muutoinkin vastenmieliseltä tuntuvalla kiertueella. Vellova itseviha, alkoholin kirot, kotitilanne ja tulehtunut bändin ilmapiiri ovat tuhoisa cocktail. Lukija saa todella matkan aikana pohtia, tuleeko Hautamaa tai joku muukin takaisin Ouluun arkussa vai sittenkin omin jaloin.

On varsin selvää, että Lopakka on saanut aineksia entisen menestysbändinsä Sentencedin vaiheista. Vaikka kirjassa on keksityt nimet, on varsinkin toinen, alkoholismiin horjuva kitaristi Suokorpi helposti käsitettävissä Miika Tenkulaksi. Samoin osuvasti nimetty laulaja Raunio sopisi varsin hyvin Ville Laihialaksi. Olen joskus muinoin lukenut virallisen elämäkerran Sentencedistä ja kuva bändistä oli varsin samantyyppinen kuin tässä fiktioromaanissa. Kun melko perinteiset introvertit ja ahdistukseen taipuvaiset pohjoisen miehet pannaan pyörien päälle ympäri Eurooppaa ja tarjolla on myös aina alkoholia ja tupakkaa, ei siinä todennäköisesti hyvin käy.

Lopakalla on sana selvästi hallussa. Teksti on soljuvaa ja siinä on vivahteita. Kansilipareen mukaan Lopakka onkin koulutukseltaan suomen kielen maisteri. Kirjassa vuorottelevat erilaiset tunnelmat; vaikka itseinho ja ahdistus ovat päällimmäisiä, tulee myös hetkiä kun naurattaa, itkettää ja koskettaa. Luinkin kirjaa paitsi miettien Sentenced-yhteyksiä, myös kuvauksena suomalaisesta miehestä. Kirja on myös varsin inhorealistinen kuvaus matkustuspainotteisesta työstä ja vähitellen otteesta luisuvasta alkoholiongelmasta. Jos kavahtaa alatyylistä tekstiä, voi kirja hätkäyttää. Kuitenkaan kyse ei ole mistään kirosanojen hokemisesta, vaan ruma sana yksinkertaisesti sanotaan niin kuin se on. Bändin ja henkilökunnan välinen huumorikaan ei kestä kovin tiukkapipoista tarkastelua, vaan on kiltisti muotoiltuna junttia.

Pidin myös kaupunkien pyörityksessä käsitellyistä pienistä välähdyksistä, joissa Hautamaa pohti Europpan lähihistoriaa, erityisesti toista maailmansotaa ja lyhyesti myös Francoa. Päähenkilö ei jatkuvista henkisistä ongelmistaan huolimatta jatkuvasti jää päiviksi makaamaan punkkaan, vaan varsin usein lähtee kaupungille tutkimaan historiallisisa kohteita. Nämä pätkät oli upotettu muuhun tarinaan varsin jouhevasti. 

Omanlaisensa odysseia kai tämäkin. Lopakka on kirjoittanut myös kirjan Loka, joka ei nimestään huolimatta ilmeisesti ole varsinainen jatko-osa esikoiselle. Täytyy ottaa sekin jossain vaiheessa lukemistoon.

"Elämä oli tuntunut pitkältä mutta olisi sittenkin ohi hetkessä, kuin kuihtuneen lehden matka alas maahan. Joku putosi alhaalta, toinen vielä alempaa. Jokainen leijaili tavallaan, yksin, yhdessä, pyörien, syöksyen, mutta suunta oli kaikilla sama. Moni oli routaisessa maassa jo ennen kuin huomasi olemassaoloaan. He olivat meistä onnellisimpia."

Laitan vielä loppuun yhden Sentencedin hiteistä, Killing Me Killing You.



Kommentit

Elegia sanoi…
Tämä on mahtava teos, jonka itse luin puhtaasti fiktiona koska ei ole mitään hajua Lopakan bändisysteemeistä. Kirja päätyi lukuuni sattuman kautta ja oli kyllä hieno sattuma. Loka on minulta vielä lukematta. Olen Suomessa ja kävin tyhjentämässä paikallista kirjastoa, mutta koska ei ollut listaa mukana niin lainasin mitä sattuu, kun kävi taas klassinen eli pää tyhjeni sen kirjapaljouden edessä :D
Anki sanoi…
Joo! :D Loka kiinnostaa myös. Toivottavasti tuli hyviä valintoja kirjastossa. :)
Anki sanoi…
Tuo kappale on vieläpä varsin "helppo", synkempääkin ja vähemmän hittikaavalla tehtyä musaa Sentencedillä on. :)
Mietin tässä just vähän aikaa sitten, että olisi kiintoisaa lukea tuosta bändien kiertuetouhusta ja tavallaan ymmärtää sitä, miksi se luisuu niin monesti kaaoksen ja sekoilun puolelle. Tämän voisin siis laittaa korvan taakse!
Jonna sanoi…
Minäkin voisin laittaa tämän korvan taakse. :) Muistan huomanneeni tästä kehuja mutta en ole tullut kuitenkaan tarttuneeksi. Katsotaan, miten käy.
Amma sanoi…
Muistan, että kun tämä ilmestyi, se oli paljon blogeissa esillä. Minulla ei ole oikein minkäänlaista suhdetta Sentencediin, mutta tavallaan aihepiiri ja rock-elämän kirojen kuvaus kyllä kiinnostavat aiheena.
Ohos, onko tämän julkaisusta tosiaan jo yhdeksän vuotta! Selasin sitä kirjastossa aikoinaan mutten tullut lainanneeksi. Periaatteessa voin tämän tyyppistä lukea eikä alatyylisyys haittaa kun se istuu kokonaisuuteen, ehkä oli vain kirjoista ruuhkaa silloin, kuten usein onkin 🙂
Anki sanoi…
Viivi: Kyllä ainakin itse ymmärrän nyt paljon paremmin, miksi bändeillä ja artisteilla usein lähtee homma käsistä kiertueilla!

Jonna: Kannattaa kokeilla!

Amma: Ahaa, juuri tuolloin olin itse ihan ulkona blogeista kun en jaksanut blogata opintojen myötä.

Jane: Joo, kannattaa kyllä kokeilla, Lopakalla on sana hallussa.
Marras itketti, nauratti ja ahdisti vuorotellen. Lopakka on uskomattoman taitava sanavirtuoosi! Olen kuunnellut Sentencediä paljon ja olen jonkinasteinen fani, Marras profiloituikin minulle hyvin vahvasti bändiin vaikka tarina lienee osittain fiktiivinen. Lukiessa päässä soikin Sentenced-soundtrack 🙂 Tykkäsin kirjasta kovasti. Lopakan Loka on lukematta, voisinkin ottaa sen näin lokakuun kunniaksi lukuun.
Anki sanoi…
Kiitos kommentista! Tosiaan tuo Loka on minullakin vielä lukematta, joten täytyy ottaa se jossain vaiheessa ohjelmistoon. Miika Tenkulasta on muuten tulossa ensi vuoden alussa elämäkerta. :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen