Joensuun kirjallisuustapahtuman päätöspäivä 16.9.2023
Tämä ei ole kaupallinen tai muukaan yhteistyö. Tapahtumaan oli vapaa pääsy ja olin mukana tavallisena osallistujana. Kuvat ovat sitten kehnoja, otin ne puhelimella melko kaukaa.
Jotenkin olen tähän vuoteen asti ollut täysin tietämätön siitä, että Joensuussakin järjestetään syksyisin kirjallisuustapahtuma! Ilmeisesti someviestintään oli panostettu vähän enemmän, sillä näin tapahtuman Facebookissa jo hyvissä ajoin.
Päätöspäivä käynnistyi klo 12 Joensuun konservatoriolla. Kirjailija Ulla Vaarnamo esitti avaussanat. Tapahtuman kantava teema oli valo kirjallisuudessa ja toisissa taiteissa. Kirjailijat olivat ottautuneet teemaan asianmukaisesti kukin omasta näkökulmastaan, mutta silti yhteneväisiä kohtia löytyi.
Camilla Nissinen |
Klo 12.15 Minä olen valon lapsi - valon metaforat romaanissa Meitä vastaan rikkoneet (Camilla Nissinen).
Nissinen osoittautui erittäin hyväksi esiintyjäksi, itse asiassa ehkä päivän parhaimmaksi. Olen yllättynyt, jos taustalla ei ole pitkäjänteistä harjoittelua ja opiskelua. Nissinen kertoi valon ja pimeyden taitekohdan olevan olennainen esikoisromaanilleen. Siellä tapahtuu elämää.
Kirjan päähenkilö Silja on jehovantodistaja. Hän joutuu kasvaessaan taitekohtaan, sillä uskonto kieltää paljon asioita, ympäristöstä tulee ihmettelyä ja luokan "vääräuskoinen" poika herättää kiellettyjä tuntemuksia. Myös vaikea syömishäiriö nostaa päätään.
Nissinen ripotteli puheeseensa viittauksia kirjallisuuteen ja toi esiin termin narsistinen yhteisö. Hän totesi ykskantaan muun muassa jehovantodistajien uskonnon olevan sellainen, koska jäsenet käsittävät joukkonsa valittuna kansana, jolla ainoana tahona on tieto oikeasta ja väärästä.
Koskettavassa puheenvuorossa Nissinen selvästi liikuttui loppua kohti. Hän kertoi avoimesti olevansa entinen jehovantodistaja ja kärsineensä syömishäiriöstä niin, että oli ollut useaan otteeseen suljetulla osastolla. Puhetta seurasivat voimakkaat taputukset ja lyhyt keskustelu yleisön kanssa. Tällä kaavalla kaikki esiintymiset hoidettiin.
Joel Haahtela |
Klo 13.00 Etsijän paikka on valon reunalla (Joel Haahtela)
Joel Haahtela sai hyvin kuulijakuntaa. Itse puheenvuoro oli minusta silti jotenkin hapuileva. Varsinkin alkupuoli meinasi jotenkin hämärtyä, kun kirjailija jäi miettimään ja hokemaan täytesanoja. Jossain vaiheessa ote kuitenkin selkeni ja Haahtela pääsi kuvataiteen puolelta omaan tuotantoonsa. Hän kertoi totuuden etsinnästään, hengellisestä ulottuvuudesta ja ihmisen tehtävästä tulla autenttiseksi itsekseen.
Oli mielenkiintoista, että Haahtela itse totesi kirjailijoiden käytännössä kirjoittavan samaa kirjaa aina uudelleen, lopputulos vain naamioidaan eri tavoin. Olen joskus kuullut Haahtelaa moitittavan itsensä toistamisesta. Haahtela myös paljasti, että ei oikein välitä kolmesta ensimmäisestä teoksestaan ja ettei esikoiskirjaa varmasti nykyaikana edes tuommoisenaan julkaistaisi!
Haastattelutilanteessa Haahtela oli varsin hymyileväinen ja huumorintajuinen. Hyvä esimerkki siitä, että yleviin päämääriin pyrkivä ihminen ei mitenkään välttämättä ole kuitenkaan vakavikko saati huumorintajuton.
Erkka Filander |
Klo 13.45 Heräämisen valkea myrsky 10 vuotta (Erkka Filander)
Runoilija Erkka Filander oli minulle uusi nimi. Tuntui pahalta, että ihmisiä lähti paljon pois hänen aloittaessaan esityksensä. Se oli nimittäin syvälle luotaava ja mielenkiintoinen
Valon teemaan Filander oli valinnut 10 vuotta sitten ilmestyneen esikoisrunokirjansa Heräämisen valkea myrsky. Hän oli vasta täysi-ikäistynyt kirjan ilmestyessä. Filander puhui paljon ennen kaikkea tekstin rakenteesta ja muodosta, mitkä ovat tietenkin erityisen tärkeitä juuri runojen kohdalla. Hän myös esitti ajatuksen tekstistä elävänä asiana silloinkin, kun kannet ovat suljetut. Kirja voi muuttua lukukokemuksen jälkeen vuoren kokoiseksi lukijan mielessä.
Kysyin haastatteluvaiheessa tarkemmin, oliko kustantajan löytäminen vaikeaa. Ei ollut ollut, Filander oli tarjonnut teosta moneen paikkaan kerralla ja saanut Gummerukselta tarjouksen. Hän oli kuitenkin päätynyt Poesian puoleen, koska julkaisuakin tärkeämpää oli löytää taho, jonka kanssa keskustella runoista.
(Klo 14.30 kahvitauko)
Klo 14.55 Ghost Light -videoteos (Inkeri Aula, Mark Niskanen ja Jani-Matti Salo)
Tästä pienestä teoksesta en saanut oikein mitään irti. Ilmeisesti aave (?) puhui näkymättömissä lavalla ja mikin paikalla ollut lamppu syttyi ja välkkyi puheen tahdissa. En ymmärrä.
Tatu Kaihua ja Aki Tykki |
Klo 15:00 Majakka jota kohti hakeutua (kirjastonhoitaja Tatu Kaihua haastatteli muusikko Aki Tykkiä)
Aki Tykki veti myös porukkaa paikalle ja osallistujien keski-ikä laski hetkeksi aikaa melko tuntuvasti. Kaihua kyseli aluksi Happoradion vaiheista ja sitten siirryttiin pohtimaan sanoittamista. Tykki myönsi, ettei aluksi oikein viitsinyt paneutua sanoittamiseen. Tuottaja oli kuitenkin huomauttanut levyäänityksissä, että suomalaisen pop-/rock-biisin suosiosta ja noususta 70% tulee sanoista.
Nykyään Tykki on ammattilainen paitsi sanoittajana, myös säveltäjänä. Yleisöä kiinnosti, onko muille kappaleiden tekeminen samanlaista kuin omalle bändille. Tykki koki asian niin, että muille tehtävät biisit eivät oikein tunnu varsinaiselta taiteelta, koska ne ovat vahvasti mittatilaustöitä. Itselle tekeminen on eri asia.
Tykki esitti lopuksi kaksi kappaletta flyygelin säestyksellä. Tulipa todistettua, että hän on myös mainio pianisti.
Iida Rauma |
Klo 15.45 Valo latvuksissa (Iida Rauma)
Iida Rauman tultua tuli taas yleisökatoa. Mitään anteeksi pyytelemättä Rauma esitti yleisölle käytännössä kaunokirjallisen esseen. Essee oli jaettu seitsenosaiseksi. Se tarttui erinäisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin, mutta kaiken pohjana oli ajatus ihmisestä lopulta yhtenä eläimistä. Nykyinen elintapa ei voi muuta kuin tuottaa valtavaa pahoinvointia, joka näkyy mielenterveyden häiriöinä ja addiktioina. Erityisesti kulttuuriin pesiytynyt vaatimus olla jatkuvasti istuallaan ja vieläpä aloillaan tekee ihmiselle pahaa.
Rauma ei päästänyt yleisöä helpolla, olihan kyseessä viimeinen esitys ja kello jo paljon. Rauma sai kuitenkin runsaat aplodit esityksestään. Pidän Rauman tietynlaisesta juuri ja juuri hillitystä kiihkeydestä, kun hän pitää julkisia puheenvuoroja. Monotonisella äänellä puhuttuna teksti olisi saanut ihmiset todennäköisesti hyvin väsyneiksi. Huomasin muuten, että Haahtela vaikutti seuraavan Rauman esitystä varsin tarkkaavaisesti.
Tatu Kaihua |
Klo 16.30 Tapahtuman päätöspuheenvuoro (Tatu Kaihua)
Olipas mainio päivä! Nyt kieltämättä pää on hieman sumuinen, kun on keskittynyt niin paljon ja saanut uutta tietoa roppakaupalla.
Sali vaikutti olevan kutakuinkin sopiva tällaiselle tilaisuudelle. Mitenkään valtavasti paikkoja ei ollut. Oli sinänsä surullista huomata, ettei paikalla ollut oikeasti nuoreksi luokiteltavia ihmisiä oikein ollenkaan (paitsi minä, mutta minäkin olen kohta jo 30). Ja tarkemmalla silmällä katsottuna monesta osallistujasta ei voinut käyttää nimitystä keski-ikäinenkään, koska he olivat selkeästi jo eläkeläisiä. Toki Joensuun kirjallisuustapahtuma ei ole kovinkaan voimakkaasti kaupallinen, vaikka jotain kirjoja aulassa myytiinkin. Pitäisikö siitä sitten tehdä sellainen, kuten Turun ja Helsingin kirjamessut ovat? En tiedä. Minusta oli miellyttävää, että keskityttiin ajatuksiin ja ideoihin ja keskusteluihin.
PS: Jos et päässyt mukaan, voit kuukauden ajan katsoa päätöspäivän lähetystä tästä linkistä!
Kommentit
Kävitkö vain päätöspäivänä?
Vahinko, että Iida rauma oli sijoitettu noin loppuun. Siinä on joillakin jo junalle kiirehtimistä tai seminaariväsymystä.
Olen aina pitänyt Joensuun taphtumasta enemmän kuin kirjamessuista juuri sen vuoksi, että siinä ole sitä messuhälinää vaan rauhallisia alustuksia ja vielä mahdollisuus keskusteluun.
Yleisö on aina ollut päääasiassa eläkeläisiä muutamia kirjallisuudesta kiinnostuneita nuoria piristeenä joukossa.
Enköhän ole ensi syksynä siellä minäkin.
Mietin, että olikohan Rauma viimeisenä aikataulusyistä, jos on samana päivänä tullut Turusta. Kieltämättä hankala paikka esiintyä, kun porukka on istunut jo tuntikaupalla.
Minusta olisi hyvä saada myös selvästi nuorempia mukaan. Juttelin entisen lukio-opettajani kanssa ja taivastelimme olevamme nuorimmasta päästä, vaikka hänenkin on pakko olla minua ainakin kymmenisen vuotta vanhempi.
Jokke: Joo, Happoradion kappaleet ovat soineet päässä Tykin esityksestä lähtien. :D Piano toimi hyvin.
Hannele: Kyllä vaan!