Henrik Ibsen - Nukkekoti
"Helmer: Et ole ollut - onnellinen?
Nora: En, ainoastaan iloinen. Ja sinä olet aina ollut kovin hyvä minulle. Kotimme ei kuitenkaan ole ollut muuta kuin leikkimökki. Olen täällä ollut sinun nukkevaimosi, kuten kotona olin isän nukkelapsi. Ja lapset taas ovat olleet minun nukkejani. Minusta oli hauskaa, kun leikit kanssani, niin kuin sinusta tuntui hauskalta minun leikkiessäni lasten kanssa. Sellaista on avioliittomme ollut, Torvald."
Henrik Ibsenin Nukkekoti (WSOY 1973, suomentanut Eino Palola, alkup. versio 1879) kuvaa ravistelevasti yhtä varakasta norjalaisavioliittoa, jossa mies on ainoa vastuullinen aikuinen ja vaimo tyhmäksi kasvatettu nukke. Nora joutuu vaikeuksiin, kun hänelle selviää, että hän on syyllistynyt allekirjoituksen väärentämiseen - laki kun ei katso hyveellisiäkään motiiveja. Nora alkaa pelätä koko jutun paljastumista miehelleen Torvaldille, jonka hyväksi hän on alun perin rahat velaksi saanutkin. Monenlaisia kuvioita on ilmoilla ja kulissien hajoaminen on hätkähdyttävä kohtaus - kohtaus, jossa Nora havahtuu nuken asemaansa ja tekee radikaalin ratkaisun.
Ibsenin näytelmä on klassikkoasemassa eikä syyttä. Se rakentuu kolmeen näytökseen, joissa tunnelma tihenee vähitellen ja naamiot riisutaan lopussa. Vaikka näytelmän alkupuolella on paljon iloa, on se nykylukijan näkökulmasta varsin karmeaa. Nora on tosiaan pelkkä nukke. Hänen ja aviomiehen välillä ei ole kahden aikuisen välistä lujaa avioliittoa, vaan sinänsä hyväntahtoinen Torvald on lähinnä omistaja ja huoltaja. Erityisesti avioparin välinen lörpöttely, jossa Nora on "leivonen" ja "pikku orava" tuntui ahdistavalta. Nora on myös tuhlari ja koettaa saada naisellisella manipulaatiolla mieheltään lisää käyttörahaa. Noralla ei myöskään näytä olevan mitään järkevää tekemistä, sillä palvelijat hoitavat lapset ja kodin.
Näytelmän rakentaminen paitsi esitettäväksi, myös luettavaksi tekstiksi on haastavaa, sillä suurin osa näytelmästä rakentuu puhtaasti dialogille. Asiat on saatava eteenpäin ihmisten puheissa, samoin tunnelman muutokset. Ibsen onnistuu erinomaisesti, sillä vanhahtavuudesta huolimatta dialogin kielessä on luontevia ylimääräisiä asioita, kuten kaikenlaisia huudahduksia ja puhutulle kielelle tyypillisiä täytesanoja. Myös hahmogalleria on hallitun kompakti, jolloin ei tule sekaannuksen vaaraa.
Nukkekotia voisi tarkastella hyvin monenlaisista kohdista, mutta itseäni kiinnostaa eniten avioliiton kuvaus ja ennen kaikkea Noran havahtuminen alistettuun tilaansa. Kun velkakirja paljastuu Torvaldille, tämä muuttuu täysin ja kieltää Noralta lasten kasvatuksen kokonaan. Kun heti sen jälkeen tulee tieto, että he ovatkin turvassa, muuttuu Torvald jälleen lapselle lässyttäjäksi. Nora on kuitenkin tämän sekoilun aikana tietyssä määrin aikuistunut ja avannut silmänsä. Hän toteaa, ettei voi jatkaa tällaisessa liitossa, koska hänen pitää ensin löytää itsensä ihmisenä. Radikaalia päätöstään luopua lapsistaan hän perustelee sillä, ettei ole mitenkään kykenevä heitä kasvattamaan. Torvald kauhistelee, itkee ja anelee, mutta mikään ei enää auta. Nähtäväksi jää, kuka lapset sitten jääkään kasvattamaan, sillä Torvald ei koko näytelmän aikana ole hetkeäkään lastensa kanssa edes samassa huoneessa.
Näytelmässä on myös toinen kiinnostava naishahmo, Kristine Linde. Hän on vanhempi kuin Nora ja elänyt kovan elämän. Köyhänä leskenä hän koettaa tulla toimeen jotenkin. Kristinessä kuvastuu järkevän työnaisen sielunelämä. Hänellä on aiemmin ollut huollettavia sukulaisia ja nyt kun huoltajuus on ohi, hän kokee tyhjyyttä. Kristine on voimakas kontrasti koko elämänsä pumpulissa kasvaneelle Noralle. Sinänsä Ibsenin aikakausi näkyy hänessä juuri siinä, että hän ei naisena ole kovin hyvä elämään yksin ilman vastuuta toisista ihmisistä, ennen kaikkea lapsista. Tämän päivän suomalaiselle naiselle moinen kohtalo ei välttämättä ole ollenkaan vastenmielinen.
Ei mikään ihme, että Ibseniä pidetään mestarina. Tämän painoksen takakannesta sain selville, että Ibsenin ura oli kuitenkin ollut pitkään yrittämistä ja erehtymistä, kunnes näkemys lähti selkiintymään ajan mittaan.
Haasteet:
Helmet-lukuhaaste 2023: kohta 7: Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta
Helmet-lukuhaaste 2019: kohta 8: Kirja, jonka lukeminen kuuluu mielestäsi yleissivistykseen
Kommentit
Luin tämän näytelmän muutama vuosi sitten, mutta ei se niin kummoista vaikutusta tehnyt. Ibsenin tavaramerkki näytelmissään vaikuttavat olevan hahmot, jotka piilottelevat elämänvalhettaan, jotain rumaa juttua menneisyydessään. Siinä mielessä Minna Canthin näytelmä Anna Liisa on samanhenkinen. Canth kirjoittikin joskus kirjeen, ehkä toisenkin Ibsenille. Eniten pidin ihan lapsellisuuttani Ibsenin näytelmästä Yhteiskunnan tukipylväät. Ehkä siksi, että se oli ensimmäinen häneltä lukemani, joten en ollut vielä ehtinyt saada tarpeekseni niistä elämänvalheista.
Kyllä kirjailijat näkevät aikaansa paremmin, kun ajattelee naisen asemaa tuona aikana. Asioiden ja tapahtumien vieminen eteenpäin dialogin kautta on aina silloin tällöin herättänyt ihailua jossain kirjassa. Se on tietenkin sitä romaanikirjailijan osaamisen ydintä, jos näistä ihmissuhdetyyppisistä kertomuksista puhutaan.
Kauheinta on se, että tänäkin päivänä jotkut naiset elävät lähes kuten Nora, epäitsenäisesti, antavat miehensä hoitaa kaikki asiat, eivät halua omaa pankkitiliä jne.
Ketjukolaaja: Joo, minulla ei ole mitään tietoa Ibsenin muista näytelmistä. Hänellä on ilmeisesti ollut monenlaisia kausia, välillä tällaista tendenssiä ja sitten jotain muuta.
Leena: Joo, kyllä luonteva dialogi on tärkeää. Voisin kuvitella, että se on myös aika vaikea osa kirjoittamista.
Marjatta: Nimenomaan, varsinkin kolmannen maailman naisilla on samanlainen rooli kuin Noralla ja monesti vielä kurjempikin.
Noraksi ei olisi tullut mieleenkään suostua, ja erikoista on, että sitä tänä päivänäkin tavoitellaan. Hyvä kysymys kuuluukin: mitä se kertoo nyky-yhteiskunnastamme??
Minäkin näen lukemani jotenkin tosi elokuvallisesti mielessäni ja on hämmentävää, että kaikki eivät siihen kykene. Minäkin näin Nukkekaapin kuin valmiina näytelmänä lukiessani. :)