Kale Puonti - Joni (Pasilan Myrkky 6)

 "Mitä veikkaat? Kostoa vai mustasukkaisuutta?" hän kysyi Kurjelta.

"Paha sanoa, mutta jos veikata pitää, niin joku on jättänyt jotain maksamatta, ja velat muuttuivat nyt saataviksi. Alan Rejalla oli varmasti ystäviä ja hän oli hyvä isä, mutta monelle saattaa tulla myös iloisena uutisena, että Rejan maallinen vaellus on nyt päättynyt", Kurki vastasi."

Kale Puontin Helsingin huumepoliisista kertova dekkarisarja Pasilan Myrkky on saanut kuudennen osansa Joni (Bazar 2024). Puonti on jälleen ajan hermolla kirjoittaessaan pääkaupunkiseudun katujengeistä, maahanmuuttajista ja toisaalta äärioikeistolaisista. Kirjassa on monta näkökulmaa, jotka lopulta nivoutuvat pääjuoneen.

Kirjan alussa albaanirikollinen Alan Reja ammutaan taloyhtiön parkkipaikalle, kun hän on poistumassa toisen naisensa luota. Huumebisnestä löytyy ja epäilyjä katujengistä on. Hieman myöhemmin toiseen jengiin kuuluva somalimies ammutaan räppistudion käytävälle. Poliisi epäilee aluillaan olevaa koston kierrettä, mutta onko siinä koko totuus? Toisaalla nuori Amelia koettaa elättää itsensä ja pikkusiskonsa paitsi siivoojana myös pornotähtenä. Suomalainen isä on juoppo ja israelilainen äiti on paennut hajonnutta avioliittoaan raukkamaisesti vanhaan kotimaahansa jättäen tyttärensä selviämään kuten parhaiten taitavat.

Kylläpä Puonti nyt yllätti! Hän on kyllä koko ajan parantanut kirjojaan, mutta tällä kertaa lukijaa harhautetaan ja pyöritellään surutta sinne sun tänne. Mietin hyvin pitkälle, miten kukaan Joni liittyy kirjan rikoksiin, kun koko ajan keskitytään maahanmuuttajiin. Nimi saa kyllä selityksensä, ja se on melkoinen yllätys. Tuntuu, että kirjailija on paitsi ylipäätään kirjoittajana kehittynyt, myös saanut uutta itsevarmuutta. Juoni on punottu hyvin ja jatkuva toiminta pitää otteessaan. Luvut ovat totuttuun tapaan lyhyitä ja dialogia on paljon. Vieläkin vähän esiintyy kömpelöä kirjakielisyyttä dialogeissa, mutta missään muussa ei olekaan valittamista.

Haasteet:

Helmet-lukuhaaste 2024: Kohta 14. Kirjassa harrastetaan (vanhan liiton poliisi Pesonen harrastaa naisystävänsä kanssa tanssia ja osallistuu ikääntyneiden tanssikilpailuunkin)

Helmet-lukuhaaste 2015: Kohta 6. Kirja, jonka nimi on yksi sana

Kommentit

Mai Laakso sanoi…
Vau tämä sarja on saanut jo kuudennen dekkarinsa. Minulla jäi ensimmäinen kirja kesken heti alussa. Sarja on tosi suosittu. Odotan tv-sarjaa.
Takkutukka sanoi…
Ajankohtaista asiaa, josta Puonti on tuottanut reipasotteista ja tapahtumarikasta tekstiä pilkesilmäisyyttä unohtamatta. Jottei kaikki olisi sitä, miltä ensin näyttää tai mieleen juohtuu niin aika yllättävänkin loppuratkaisun kahdelle murhalle tarjoilee Puonti kuin ripauttaen kirsikan kakun päälle:)

Anki sanoi…
Mai: Edelleen suosittelen, että kokeilet vielä jotain sarjan muuta osaa. Vaikka tätä uusinta. Näitä kirjoja ei ole mikään pakko lukea järjestyksessä.

Takkutukka: Kyllä, kirjassa on siellä täällä myös pientä huumoria. :) Hieno teos.
Amma sanoi…
Tämä ei ole ollenkaan minun genreäni, mutta tähän sarjaan pitäisi varmaan tutustua ihan jo yleissivistysmielessä. Ainakin sarjan fanit tuntuvat olevan aika intohimoisesti tarinan takana.
Samoin kuin Amma, olen kaukana epämukavuusalueella kun dekkareissa on tällaisia teemoja. Ehkä sitten jos tehtäisiin tv-sarja, saattaisin katsoa ainakin ekan jakson.
Luin aikanaan tästä sarjasta ekan osan ja muistan, että kirjailijan asiantuntemus vakuutti. Ehkä pitäisi joskus palata näiden äärelle, vaikkei tällainen rikosmaailma ihan ominta genreä mullekaan ole.
Anneli A sanoi…
Onko tämä uusin Puontin kirjoista? Ehkä on, kun tarina ei tunnu tutulta. Puonti sai Vuoden johtolanka -palkinnon viime vuonna. Olen lukenut lähes kaikki Puontin kirjat, ja nyt on hyvä kuulla, jos juonen kehittelyyn on tullut jotakin uutta.
Anki sanoi…
Amma: Joo ja kyllä nämä kirjat ovat hyvin sujuvia lukea eivätkä kovin pitkiä. :)

Jane: Ekasta osasta Manni onkin jo tehty tv-sarja!

Jonna: Se eka osa on heikoin eli kannattaa toki lukea muitakin sarjan osia!

Anneli: Kyllä, Joni on uusin. Luulen että pidät tästäkin. :)

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen