Minna Rytisalo ja Tommi Kinnunen - Huokauksia luokasta

 "Hiukan jo pelottaa, miten jaksan seuraavat kolme viikkoa. Koska lukiotamme vuosi vuodelta kasvatetaan suuremmaksi, kokelaamme eivät enää mahdu yhteen saliin, ja siksi tänä vuonna kirjoitetaan kymmenessä eri tilassa. Voit kuvitella, kuinka monta valvovaa opettajaa sellainen määrä vaatii! Itse pääsen vähällä osittaisen hoitovapaani tähden, ja omien viikkotuntieni päälle teen tätä pakollista ylityötä vain 15 tuntia, mutta muilla opettajilla on paljon enemmän valvontavuoroja. Yöt sitten suunnitellaan oppitunteja ja korjataan kokeilaiden tekstejä. Sinähän kirjoitit viimeksi kutsumusammatista. Nyt sitä kutsumusta tarvitaan, sillä kukaan ei ryhtyisi tällaiseen vapaaehtoisesti."

Minna Rytisalo ja Tommi Kinnunen ovat paitsi Suomessa isoja kirjailijanimiä, myös opettajia. Kirjeenvaihtokirjassaan Huokauksia luokasta (WSOY 2023) he puivat oman työuupumuksensa juurisyitä, suomalaisen lukion rakenteellisia ongelmia, valtavaa aukkoa valtiollisten koulutustavoitteiden ja todellisuuden välillä sekä kirjailijuutta. Koska kumpikin on kaksinkertaisesti suomen kielen ammattilainen, on tekstiä erittäin sujuvaa ja nautinnollista lukea.

Rytisalo teki kirjoitusprosessin aikana vaikean päätöksen hypätä opettajan työstä kokonaan ulos ja ryhtyä kokonaan vapaaksi kirjailijaksi. Kirjeenvaihdon myötä hän koettaa rohkaista myös Kinnusta samaan, sillä tämä on uupunut aina uudelleen ja uudelleen. Kuitenkin Kinnunen kokee edelleen paloa työhönsä eikä toisaalta näe kirjailijan työtä kuin pelkkänä harrastuksena itselleen. 

Osa lukio-opettajien kuormituksesta tulee suoranaisesti opiskelijoista, vaikkei yleensä samalla lailla kuin peruskoulun puolella. Opiskelijat ovat vuosi vuodelta aina vain mielenterveysongelmaisempia, mikä vaatii kouluilta erilaisia toimia kun terveyspalvelut kyykkäävät. Opiskelijoilla on myös hälyttävän huonot opiskelutaidot, kun puhutaan kuitenkin vahvaa teoreettista osaamista vaativasta koulutuksesta. Suurin paine on kuitenkin rakenteissa, jotka työntävät opettajan pöydälle valtavasti silpputyötä, josta ei sen kummemmin makseta erikseen. Tunnit loppuvat vuorokaudesta, vapaa-aika loppuu, opiskelijoiden vuoksi haluaisi tehdä parhaansa, jaksaminen ei riitä ja siitähän se uupumuskierre alkaa. 

Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä on siis monta asiaa pielessä. Ongelmathan eivät koske vain lukiota, vaan media on uutisoinut viime vuosina paljon myös peruskoulun ja ammattikoulun ongelmista. Järjestelmä selvästi tuottaa valtavasti pahoinvointia niin opiskeleville kuin opettajillekin ja oppimistuloksetkin ovat aina vain surkeammat. Pitäisikö kuitenkin suosiolla palata vanhaan hyväksi havaittuun systeemiin?

Haasteet:

Helmet-lukuhaaste 2024: Kohta 32. Kirja on kirjoitettu alun perin kielellä, jolla on korkeintaan 10 miljoonaa puhujaa

Helmet-lukuhaaste 2019: Kohta 9. Tietokirja

Kommentit

Anneli A sanoi…
Tämä on varmasti kiinnostava kirja ja myös tärkeä. Kirja tuo esille merkittäviä puutteita koulutusjärjestelmässämme, tai erityisesti kaikkien uudistusten mukanaan tuomia heikkouksia. En ole kirjaa lukenut, mutta olen kuunnellut Rytisalon ja Kinnusen haastattelun tästä kirjasta Turun tai Helsingin kirjamessuilla.
Leena Laurila sanoi…
Pitäisi selvästi ottaa askeleita takaisinpäin, mutta sitähän ei koskaan tapahdu. Ei edes silloin, kun siitä vallitsee laaja yhteisymmärrys. Kaikki ilmeisesti pelkäävät leimautuvansa kehityksen jarruksi.
Mai Laakso sanoi…
Hyvä teos. Monessa koulussa on jo palattu takaisin entiseen, mutta suurluokissa, joita viimeiset vuodet on ahdettu täyteen oppilaita, se on hankalampaa.
Kuuntelin ilolla uutisista kuopiolaisen erityisluokan toiminnasta. On uskallettava tuoda esille erityisopettajien ammattitaito, kun on vaikeuksia koulussa. Tässähän meni vuosia, kun heidän työtä ei arvostettu ja kaikki oppilaat saivat melskata mielin määrin tunneilla. Itsekin yritin opettaa kouluissa, mutta lopetin.
Elegia sanoi…
Joskus tuntuu, että uudistuksia pitää tehdä ihan vain siksi, että on tehty jotain. Kunnolla ei mietitä seurauksia eikä sitä, onko muutoksille aidosti tarvetta. Joku “luokattomuus” (eli oppilaat lojuvat jossain yleisissä tiloissa alttiina häiriöille) on mielestäni jo idean tasolla melko kyseenalainen (suorastaan omituinen), kun kyseessä on tilanne, jossa pitäisi keskittyä ja oppia.
Marjatta Mentula sanoi…
Koin koko opettajaurani ajan, että kaukana koulun arjesta elävät "asiantuntijat", yrittivät tuoda kouluun sellaista, mikä ei sinne sovi, koska koulussa opetetaan ja kasvatetaan isoja joukkoja ja kyseessä on lapset ja nuoret. Ei silti, ei nuo järjestelyt ja metodit sopisi aikuisillekaan.
No, nämä teoreetikot jätettiin omaan arvoonsa, mutta jossain vaiheessa (lopetin 2010, sen jälkeen - onneksi) koulua alettiin radikaalisti muuttaa näiden gurujen näkemyksien mukaiseksi: pois pienistä kouluista isoihin koulukomplekseihin, pois omista luokista maisemakonttoreihin, pois omista ryhmistä alati vaihtuviin kokoonpanoihin, pois kirjoista digivälineisiin ja sekalaisiin oppimateriaaleihin, peruskoulun puolellakin pois pysyvästä lukujärjestyksestä kurssimuotoisuuteen, pois yhteisestä arvostelusta yksilölliseen arvosteluun (Maijan ysi on eri kuin Matin ysi) jne.
Ihan terveellä järjellä ymmärtää, millaista haparoimista lapsen päivä tällaisessa koulussa on. Kaiken lisäksi on painotettu, että opettaja ei ole opettaja ja auktoriteetti vaan neuvoja ja kanssaoppija.

Viimeisin omituinen juttu on vaikeus kieltää kännyköiden mukanaolo tunneilla. Järjestyssäännöissä sanotaan, että häiritseviä esineitä ei saa olla oppitunnilla ja jos on, niin ne poistetaan oppilaalta. No, paitsi että kännyköiden sisältöön uppoudutaan sen sijaan että keskityttäisiin opetettavaan asiaan, niin niillä myös kuvataan kavereita ja opettajaa ja julkaistaan pilkkavideoita ja meemejä yms. Jos oppilaalta voidaan ottaa pois sarjakuvalehti, jota hän selaa - vaikka se on hänen omaisuuttaan - niin miksi ei kännykkää. Kännykkä on pyhä asia.
Monet koulut ovat onnistuneet sopimaan, että kännyköitä ei edes tuoda kouluun ja useat haastatellut oopilaat ovat sitä meiltä, että näin sen pitäisi ollakin. Mikä siinä on vaikeaa!

No, lukiossa on omat ongelmansa, joita tässä kirjassa tarkastellaan todella hyvin. En tajua esim sitä, että oppilaat voivat uusia kokeita tai tehdä niitä eri aikaan kuin muut ja opettaja joutuu laatimaan yhä uusia versioita kokeesta.
Anki sanoi…
Kyllä, kahden kokeneen opettajan keskustelu toi hyvin esiin uudistusten ongelmat.
Anki sanoi…
Näin ilmeisesti on!
Anki sanoi…
Erityisopettajille on iso tarve vähän joka puolella. Nythän on joissain kouluissa saatu aikaan puhelinrajoituksia ja kai hallituskin yrittää tältä osin muuttaa lainsäädäntöä.
Anki sanoi…
Joo, vähän on nähtävissä sitä, että jokaikisen uuden opetusministerin pitää päästä mestaroimaan kouluasioita aina vain uuteen uskoon. Jokainen haluaa vaikuttaa ja lopputulos on entistä kamalampi sekasotku. Tosiaan tuo luokattomuus tuo paljon käytännön ongelmia ja on myös varsinkin pienemmille koululaisille turvaton systeemi.
Anki sanoi…
Kirjoitit hyvin monista täysin järjettömistä asioista, jotka vaikeuttavat koulutyöskentelyä. Yksinkertaisesti terve järki on nyt se, joka erityisesti koulumaailmasta puuttuu.
Jokke sanoi…
Hieman asian vierestä totean, että lukiot ovat voimakkaasti polarisoituneet eli lukiot, jossa vaaditaan peruskoulusta 10:n keskiarvoa tai lähes sitä ja sitten ne lukiot, jotka ottavat kaikki joilla on yli 6,5 keskiarvo. Turussa keskiarvot ovat 7,5-9,5 (noin) mutta Turun seudulla pääsee lukioon vielä alle 7:n keskiarvolla (ja iltalukioon ei ole keskiarvorajaa, vaan vaaditaan täysikäisyyttä, ja kursseja on todella paljon vähemmän).
Olen yrittänyt sekä lukea että kuunnella tätä, mutta kesken on jäänyt. Aihe ei vain kosketa minua tarpeeksi, vaikka onkin yhteiskunnallisesti erittäin tärkeä.
Anki sanoi…
Totta puhut. Lukioilla on keskenään hyvin erilaisia pääsyvaatimuksia, mikä tietysti vaikuttaa myös niihin lopputuloksiin.
Anki sanoi…
Juu, ei kaikkea jaksa ottaa haltuun vaikka olisi tärkeääkin.
Amma sanoi…
Tämä on upea teos. Tärkeä toki yhteiskunnallisesti, mutta myös kaunokirjallisesti onnistunut, vaikka tietoteos onkin. Pidän kovasti tällaisista kirjeenvaihtoteoksista.
Minusta tuntuu, että pieleen lähti menemään siinä vaiheessa kun Suomi menestyi hyvin Pisassa, ja koulutuksesta lähdettiin sorvaamaan jotakin ihmeellistä vientituotetta. Perustehtävä unohtui ja lapsi meni pesuveden mukana.
Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava, että olen kovin tyytyväinen teini-ikäisten äiti: suomalaisessa koululaitoksessa on edelleen paljon hyvää ja upeat opettajat tekevät työtään erinomaisesti. Koulutuskeskustelun suurin ongelma onkin ehkä se, että kaikki kokevat olevansa alan asiantuntijoita käytyään koulua joskus vuosikymmeniä sitten. Maailma kuitenkin muuttuu järkyttävää vauhtia ja koulun on pakko pysyä perässä. Muutoksessa tärkeimmät, eli opettajien ja oppilaiden äänet vain usein unohtuvat. Siksikin tämä teos tärkeä.
Tärkeä teos ja hyvä, että koulusta puhuvat ne, jotka siitä todella tietävät.
Minna Vuo-Cho sanoi…
Olen lasten myötä (2 ylioppilasta ja yksi aloitti yläasteella) seurannut koulun "kehitystä". Tuntuu, että monet hyvätkin idea vesittyvät sillä, että niihin ei panosteta resursseja. Hyvänä esimerkkinä vaikka tuo paljon mainostettu "inkluusio". Tuntuu, että oppilaat siirrettiin erityisluokilta normiluokkiin, mutta unohtui heidän tarvitsevan sitten myös enemmän huomiota ja tukea opettajilta eli myös opettaja/ohjaajakapasiteettia olisi pitänyt lisätä.
Muutamaan otteeseen kävi mielessä, että koulua muutettiin enemmän säästöt kuin saavutettavat hyödyt ja lasten etu mielessä.
Olen viimeksi ollut mukana lapsen koulunkäynnissä alakouluikäisen sijaislapsemme myötä mutta siitä on aikaa, eli 2010-11 oli viimeinen vuosi. Silloin kaikki tuntui vielä suht "normaalilta", mutta uudemmista koulumaailmaan sijoittuneista romaaneista olen kyllä ymmärtänyt, että olot on roimasti muuttuneet. Kännykkäkielto, sitä pitäisin itsestään selvänä. Lapsuuden haaveammattini oli alaluokkien opettaja, luojan kiitos se ei toteutunut!
Anki sanoi…
Kyllä, tärkeä teos. Tosiaan tuo, että poliitikot alkoivat yhä enemmän myllätä suomalaista koulutusta on se keskeinen ongelma.
Anki sanoi…
Aivan selvästi onkin tarkoitus säästää yhä enemmän. Sinänsä peruskoulutuksen järjestäminen on kunnille iso rahareikä ja paine yrittää säästää on iso.
Anki sanoi…
Kirjassa mainitaan, että nimenomaan tuo vuosi 2010 on vedenjakaja. Kännykkäkielto olisi hyvä.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen