The Dirt - Törkytehdas
Jaaha, nyt olen sivistänyt itseäni myös musiikkipuolella ja lukenut juuri Mötley Crüen tarinan.
On vaikeaa aloittaa lukukokemuksen kertomista, kun pää on niin täynnä asiaa, mutta yritetään.
Ensinnäkin: Tämä oli yksi puhdistavimmista lukukokemuksistani koskaan. On uskomatonta, miten paljon yhden bändin elämään on voinutkaan mahtua: Aineita, riitoja, lapsellisuutta, median paineita ja vielä kerran aineita. Siihen vielä päälle jokaisen jäsenen henkilökohtaiset tragediat: Vince Neilin tyttären menetys ja Hanoi Rocksin rumpalin, Razzlen kuolemantuottamus; Nikkin elämä ilman isää; Tommyn aviotaistelu Pamela Andersonin kanssa ja kova vankilakokemus sekä Mickin pitkäaikaissairaus, joka tuotti (ja tuottaa varmasti edelleen) hänelle hirveitä tuskia.
Traagisten ja hiljaiseksi vetävien asioiden lisäksi kirja on toki täynnä näitä kolmea "pyhää" asiaa:
Rokkia, seksiä ja huumeita.
Minun on aina ollut hankala ymmärtää, mitä hauskaa on pään täyteen vetämisessä, bändäreissä ja muussa sellaisessa. En henk. koht. ymmärrä sitä oikein kyllä vieläkään, mutta kirja tuo vastausta ainakin lähemmäs. Hyvin moni olisi luultavasti bändin jäsenten kokemusten ja erinäisten hankalien tilanteiden jälkeen pahemmassakin jamassa.
Kiinnostavimmat luvut olivat Mickin luvut. Hän on aina ollut hieman syrjässä ja hän on kai kaikkien mielestä jollain lailla salaperäinen.
Hän itse mainitsi kirjassaan, ettei ole kynäniekka, mutta minusta hänen teksteissään löytyi oivaltaviakin juttuja.
Itse sain kirjan luettuani kuvan, että hän on ollut aina se selväjärkisin porukasta...
Kirjassa on toki myös huumoria, sitä mustaa sellaista tietenkin.
Kirjan tekijöitä on kiitettävä siitä, että niin monia eri henkilöitä on päästetty avautumaan asioista. Näin asioista saa useamman näkökulman ja sitä on helpompi ajatella moniulotteisemmin.
Kirja myös tosiaan paljastaa kaiken. On upeaa, miten jokainen bändin jäsen on esitetty niin rehellisessä valossa. Heistä jokainen on tehnyt huonoja juttuja, mutta kukaan ei ole paholainen.
Kaikki ovat inhimillisiä ja jotenkin (hyvin erikoisella tavalla) symppiksiä.
Erityisesti kirjan loppu oli mainio. Jokainen oli saavuttanut edes jonkinlaisen rauhan, ja elämä saattoi jatkua. Kirjan loppu ikään kuin osoitti, että aina on toivoa.
Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen kirjaan ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille, jotka eivät säikähdä roisimpaakaan kielenkäyttöä ja ronskimpiakaan juttuja.
Luultavasti tulen lukemaan myös Nikki Sixxin Heroiinipäiväkirjan, jos sen käsiini vain saan.
On vaikeaa aloittaa lukukokemuksen kertomista, kun pää on niin täynnä asiaa, mutta yritetään.
Ensinnäkin: Tämä oli yksi puhdistavimmista lukukokemuksistani koskaan. On uskomatonta, miten paljon yhden bändin elämään on voinutkaan mahtua: Aineita, riitoja, lapsellisuutta, median paineita ja vielä kerran aineita. Siihen vielä päälle jokaisen jäsenen henkilökohtaiset tragediat: Vince Neilin tyttären menetys ja Hanoi Rocksin rumpalin, Razzlen kuolemantuottamus; Nikkin elämä ilman isää; Tommyn aviotaistelu Pamela Andersonin kanssa ja kova vankilakokemus sekä Mickin pitkäaikaissairaus, joka tuotti (ja tuottaa varmasti edelleen) hänelle hirveitä tuskia.
Traagisten ja hiljaiseksi vetävien asioiden lisäksi kirja on toki täynnä näitä kolmea "pyhää" asiaa:
Rokkia, seksiä ja huumeita.
Minun on aina ollut hankala ymmärtää, mitä hauskaa on pään täyteen vetämisessä, bändäreissä ja muussa sellaisessa. En henk. koht. ymmärrä sitä oikein kyllä vieläkään, mutta kirja tuo vastausta ainakin lähemmäs. Hyvin moni olisi luultavasti bändin jäsenten kokemusten ja erinäisten hankalien tilanteiden jälkeen pahemmassakin jamassa.
Kiinnostavimmat luvut olivat Mickin luvut. Hän on aina ollut hieman syrjässä ja hän on kai kaikkien mielestä jollain lailla salaperäinen.
Hän itse mainitsi kirjassaan, ettei ole kynäniekka, mutta minusta hänen teksteissään löytyi oivaltaviakin juttuja.
Itse sain kirjan luettuani kuvan, että hän on ollut aina se selväjärkisin porukasta...
Kirjassa on toki myös huumoria, sitä mustaa sellaista tietenkin.
Kirjan tekijöitä on kiitettävä siitä, että niin monia eri henkilöitä on päästetty avautumaan asioista. Näin asioista saa useamman näkökulman ja sitä on helpompi ajatella moniulotteisemmin.
Kirja myös tosiaan paljastaa kaiken. On upeaa, miten jokainen bändin jäsen on esitetty niin rehellisessä valossa. Heistä jokainen on tehnyt huonoja juttuja, mutta kukaan ei ole paholainen.
Kaikki ovat inhimillisiä ja jotenkin (hyvin erikoisella tavalla) symppiksiä.
Erityisesti kirjan loppu oli mainio. Jokainen oli saavuttanut edes jonkinlaisen rauhan, ja elämä saattoi jatkua. Kirjan loppu ikään kuin osoitti, että aina on toivoa.
Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen kirjaan ja suosittelen sitä lämpimästi kaikille, jotka eivät säikähdä roisimpaakaan kielenkäyttöä ja ronskimpiakaan juttuja.
Luultavasti tulen lukemaan myös Nikki Sixxin Heroiinipäiväkirjan, jos sen käsiini vain saan.
Kommentit