Jari Tervo - Koljatti
Tulipa tuossa viime viikolla lukaistua loppuun tämä kohukirja. Nyt ajatukset ovat - toivottavasti - vähän ehtineet muhia ja tulee järkevää tekstiä.
Eli kyse on siis poliittisesta satiirista, jossa Matti Vanhanen (naamioituna Pekka Lahnasen nimen taakse) pyörii sirkuksen keskuksessa. Keski-ikäinen, pitkä ja suht. huonon itsetunnon omaava naurettava mies, jota alkaa n. puolivälin jälkeen käydä sääliksi. Media on armoton, samoin ihmiset.
Niin. Tässä oli hetkensä, hyviä huomioita mediasta ja Suomesta, hauskaakin tekstiä, mutta. Ei ole kovin hyvän kirjan merkki, jos koko ajan selaa paljonko on vielä luettavaa ja jättää koko opuksen lukemisen suht myöhään (kyseessä on siis lainastokirja). Tämä ei ihan auennut niin kuin oli varmaan tarkoitus. Siellä oli sellaisia surullisia ihmiskohtaloita, joiden oli varmaan tarkoitus olla hauskaksi väännettyjä, mutta surullisina minä ne vain näin (esimerkkinä Kirsikka Tannerin häiriköivä mies, samoin Lahnasen kellarin nainen). Loppupuolella oli kivaa irrottelua, mutta sekin vähän lässähti. Paitsi se lopetus, joka oli hyvin tehty. Ei se olisi voinut päättyä muuten.
Ei kai auta kuin lukea ainakin yksi kirja vielä tältä mieheltä, nimittäin syksyllä lukemani (ja minulle ensimmäinen Tervon kirja) Pyhiesi yhteyteen oli riemukasta luettavaa. Sitä lukiessa tosissaan nauroi ääneen, toisin kuin tälle Koljatille.
No, ens kerralla sitten. :)
PS: Tietysti on sellainen positiivinen puoli, jota ei välttämättä tule ajatelleeksi: yhteiskunta, joka sallii jopa virkamiesten kustannuksella nauramisen ja siis tällaisten kirjojen julkaisun!
Eli kyse on siis poliittisesta satiirista, jossa Matti Vanhanen (naamioituna Pekka Lahnasen nimen taakse) pyörii sirkuksen keskuksessa. Keski-ikäinen, pitkä ja suht. huonon itsetunnon omaava naurettava mies, jota alkaa n. puolivälin jälkeen käydä sääliksi. Media on armoton, samoin ihmiset.
Niin. Tässä oli hetkensä, hyviä huomioita mediasta ja Suomesta, hauskaakin tekstiä, mutta. Ei ole kovin hyvän kirjan merkki, jos koko ajan selaa paljonko on vielä luettavaa ja jättää koko opuksen lukemisen suht myöhään (kyseessä on siis lainastokirja). Tämä ei ihan auennut niin kuin oli varmaan tarkoitus. Siellä oli sellaisia surullisia ihmiskohtaloita, joiden oli varmaan tarkoitus olla hauskaksi väännettyjä, mutta surullisina minä ne vain näin (esimerkkinä Kirsikka Tannerin häiriköivä mies, samoin Lahnasen kellarin nainen). Loppupuolella oli kivaa irrottelua, mutta sekin vähän lässähti. Paitsi se lopetus, joka oli hyvin tehty. Ei se olisi voinut päättyä muuten.
Ei kai auta kuin lukea ainakin yksi kirja vielä tältä mieheltä, nimittäin syksyllä lukemani (ja minulle ensimmäinen Tervon kirja) Pyhiesi yhteyteen oli riemukasta luettavaa. Sitä lukiessa tosissaan nauroi ääneen, toisin kuin tälle Koljatille.
No, ens kerralla sitten. :)
PS: Tietysti on sellainen positiivinen puoli, jota ei välttämättä tule ajatelleeksi: yhteiskunta, joka sallii jopa virkamiesten kustannuksella nauramisen ja siis tällaisten kirjojen julkaisun!
Kommentit
Kuitenkin, jos Pyhiesi Yhteyteen osui ytimeen niin lue Poliisin Poika, ja jos metallimusiikki on lähellä sydäntä niin uppoudu Turisakseen :)
Ja kiitoksia suosituksista! Turisakseen pitäisi tosiaan paneutua, nyt on tullut kuultua vain ihan vähäsen.^^ Ja Poliisin pojasta on lähipiirissä ollut puhetta, tosin elokuvaversiosta. Pitänee tutustua!