Nykyään tapanani ei ole lukea oikeastaan yhtäkään kirjaa uudestaan, mutta nuorempana luin muutamia. Tähän valitsen nyt
Anu Holopaisen Mustan liekin.
|
Kuva risingshadow.netistä |
Tämän olen saattanut kyllä lukea useamminkin kuin kolmesti. Muistan hyvin ensimmäisen kerran, kuten Kaiken se kestää, tämäkin imaisi minut täysin maailmaansa ja lopussa tuli kauhea ikävä henkilöitä. Viimeisimmän kerran muistan olleen vähän pettymys, mutta syykin lienee selvä: silloin korvalappustereoista ei soinut
Children of Bodomin Follow The Reaper -levy. Ei Mustaa liekkiä ilman Viikatemiestä.
Kommentit
(Ja tietenkin myös hienoa kuulla, että se on houkuttanut lukemaan useampaankin kertaan ;)