Helena Waris - Uniin piirretty polku (Pohjankontu 1)
"Tunturit seisovat tummaa taivaanrantaa vasten loistavina vitipäinä. Pohjoinen taivas on pimeä ja hiljainen kuten ennenkin, mutta etelään aukeava kirkas jäätikkö loppuu vaaleanharmaaseen utuun.
Näen sen nytkin kun katson.
Minun on pakko uskoa silmiäni.
Minulla on loputtoman yön jälkeen ensimmäinen aamu. "
Mainitsin tämän kirjan haasteessani ja luin sen nyt uudelleen monien vielä toivottua tästä arviota. Välillä oli lukujumia (ei johtunut tosiaankaan kirjasta!), mutta nyt sain tämän loppuun.
Kirjassa on monia henkilöitä ja tarina alkaa Kamomillasta eli Ailesta. Hän on löytölapsi ja hieman oudoksuttu. Hänen voimiensa hiljalleen herätessä ja kasvatusäidin Mataramuorin heiketessä umpimielisen yhteisön epäluulo alkaa kasvaa vihamielisyydeksi. Toisaalla Susi-Neitha koettaa vältellä hänestä kiinnostunutta vanhaa ukkoa ja selvitä naimattomien neitojen kulkueesta. Kaikki kuitenkin muuttuu ukkosmiehien rantautuessa kylään ja veljesten astuessa hänen elämäänsä. Kolmannella suunnalla ikitalvea elävä Arni huomaa hiljaisen kevään sarastuksen...
Kuten termistöstä ja nimistä voi päätellä, kyseessä on fantasiakirja. Se sisältää magiaa ja taisteluita, muttei samalla tavalla kuin perinteisissä fantasiatarinoissa. Kirja pohjaa selvästi skandinaaviseen mytologiaan ja perinteisiin, mikä on sen vahva valtti. Henkilöt ja ilmiöt ovat kiinnostavia ja niissä on myös jotain tuttua. Vaikka henkilöitä on paljon ja useimmilla heistä on monen monta nimeä, ei sekaannuksia pahemmin tule, sillä henkilöt ovat erilaisia. Kohtalot ovat paikoin hyvinkin koskettavia ja minuun tekivät suuren vaikutuksen Arnin katkelmat, joista lainaus yllä on poimittu. Niissä Wariksen kieli on kauneimmillaan ja parhaimmillaan.
Lukemiseni oli loppua kohti pätkittäistä, mutta tarina oli silti vaikuttava. Huomasin, etten loppujen lopuksi muistanut kirjasta oikeastaan mitään! Melkein kaikki oli pyyhkiytynyt pois, jäljellä oli vain epämääräinen tunne lässähdyksestä ja siitä, ettei kirja jaksa kantaa kahta rakkaustarinaa. Se onkin melkoinen riski, mutta tarina kantaa ne. Rakkaustarinat olivat hyvin kuvattuja, mutta suosikiksi nousee Ailen ja Dain suhde.
Mietin myös kuinka paljon kirjaan oli piilotettu yhteiskuntakritiikkiä. Ainakin miesten ja naisten välinen tasa-arvo ei toteutunut useimpien kylien/kansojen keskuudessa: Vornanmutkassa oli vallitsevana naisentahto (kyllä, yhteen kirjoitettuna) ja kaikki poikalapset lähetettiin sieltä pois. Mustarinnassa naisen oli mahdotonta olla naimaton ja vaimot olivat täysin miestensä käskyvallan alla. Väki oli yleisesti katkeraa, kylmää ja väkivaltaista. Taivaskallionkylässä ja Ailen kotikylässä nainen on saatava miehelään tai hän joutuu kievariin piiaksi, jonka tehtäviin kuuluu mm. matkailaisten sängyn lämmittäminen. Tämä luo aika rujon kuvan miesten ja naisten välisestä arvosta. Päähenkilöiden välillä tasa-arvo kuitenkin toteutui.
Suosittelen kyllä lämpimästi kiinnostuneille! Erittäin laadukasta suomalaista (fantasia)kirjallisuutta. Kirja on myös Wariksen esikoinen ja tänä vuonna häneltä ilmeisesti ilmestyy (ilmestyi?) toinen romaani. Plussaa myös henkeäsalpaavan kauniista nimestä!
Näen sen nytkin kun katson.
Minun on pakko uskoa silmiäni.
Minulla on loputtoman yön jälkeen ensimmäinen aamu. "
Mainitsin tämän kirjan haasteessani ja luin sen nyt uudelleen monien vielä toivottua tästä arviota. Välillä oli lukujumia (ei johtunut tosiaankaan kirjasta!), mutta nyt sain tämän loppuun.
Kirjassa on monia henkilöitä ja tarina alkaa Kamomillasta eli Ailesta. Hän on löytölapsi ja hieman oudoksuttu. Hänen voimiensa hiljalleen herätessä ja kasvatusäidin Mataramuorin heiketessä umpimielisen yhteisön epäluulo alkaa kasvaa vihamielisyydeksi. Toisaalla Susi-Neitha koettaa vältellä hänestä kiinnostunutta vanhaa ukkoa ja selvitä naimattomien neitojen kulkueesta. Kaikki kuitenkin muuttuu ukkosmiehien rantautuessa kylään ja veljesten astuessa hänen elämäänsä. Kolmannella suunnalla ikitalvea elävä Arni huomaa hiljaisen kevään sarastuksen...
Kuten termistöstä ja nimistä voi päätellä, kyseessä on fantasiakirja. Se sisältää magiaa ja taisteluita, muttei samalla tavalla kuin perinteisissä fantasiatarinoissa. Kirja pohjaa selvästi skandinaaviseen mytologiaan ja perinteisiin, mikä on sen vahva valtti. Henkilöt ja ilmiöt ovat kiinnostavia ja niissä on myös jotain tuttua. Vaikka henkilöitä on paljon ja useimmilla heistä on monen monta nimeä, ei sekaannuksia pahemmin tule, sillä henkilöt ovat erilaisia. Kohtalot ovat paikoin hyvinkin koskettavia ja minuun tekivät suuren vaikutuksen Arnin katkelmat, joista lainaus yllä on poimittu. Niissä Wariksen kieli on kauneimmillaan ja parhaimmillaan.
Lukemiseni oli loppua kohti pätkittäistä, mutta tarina oli silti vaikuttava. Huomasin, etten loppujen lopuksi muistanut kirjasta oikeastaan mitään! Melkein kaikki oli pyyhkiytynyt pois, jäljellä oli vain epämääräinen tunne lässähdyksestä ja siitä, ettei kirja jaksa kantaa kahta rakkaustarinaa. Se onkin melkoinen riski, mutta tarina kantaa ne. Rakkaustarinat olivat hyvin kuvattuja, mutta suosikiksi nousee Ailen ja Dain suhde.
Mietin myös kuinka paljon kirjaan oli piilotettu yhteiskuntakritiikkiä. Ainakin miesten ja naisten välinen tasa-arvo ei toteutunut useimpien kylien/kansojen keskuudessa: Vornanmutkassa oli vallitsevana naisentahto (kyllä, yhteen kirjoitettuna) ja kaikki poikalapset lähetettiin sieltä pois. Mustarinnassa naisen oli mahdotonta olla naimaton ja vaimot olivat täysin miestensä käskyvallan alla. Väki oli yleisesti katkeraa, kylmää ja väkivaltaista. Taivaskallionkylässä ja Ailen kotikylässä nainen on saatava miehelään tai hän joutuu kievariin piiaksi, jonka tehtäviin kuuluu mm. matkailaisten sängyn lämmittäminen. Tämä luo aika rujon kuvan miesten ja naisten välisestä arvosta. Päähenkilöiden välillä tasa-arvo kuitenkin toteutui.
Suosittelen kyllä lämpimästi kiinnostuneille! Erittäin laadukasta suomalaista (fantasia)kirjallisuutta. Kirja on myös Wariksen esikoinen ja tänä vuonna häneltä ilmeisesti ilmestyy (ilmestyi?) toinen romaani. Plussaa myös henkeäsalpaavan kauniista nimestä!
Kommentit