Anja Snellman - Lemmikkikaupan tytöt
"Äiti hei, joskus kesyt linnut tulevat hulluiksi. Ne lentävät päin ikkunoita, ne repivät naruilta pyykit, ne syöksyvät läpi piikkipensaiden niin että pöllyää. Niiden puuskien jälkeen tulee aivan hiljaista. Lopulta viimeinenkin höyhen leijailee maahan. Kuulee kuinka iso akseli naksahtaa. Ja sitten kaikki jatkuu niin kuin aina ennenkin."
Anja Snellmanin Lemmikkikaupan tytöt (Otava 2007) sattuu syvälle ja inhottaa. Silti se on pakko lukea loppuun asti. Jasmin ja Linda ovat yläasteikäisiä tyttöjä, joiden elämä on päällisin puolin kuin kenellä tahansa sen ikäisellä. On koulunkäyntiä, ihastuksia, meikkejä, huolta omasta ulkonäöstä, paineita. Kulissien takana on kuitenkin toisin; eläinkaupan takahuoneessa tytöt ovat 'lemmikkejä' ja miehet omistajia. Kun tytöt katoavat, monen elämä suistuu raiteiltaan.
Kirja on ollut lukulistallani ja hyllyssäni jo pitkään, mutta arastelin siihen tarttumista. Ensinnäkin se jäi jo kerran heti kesken kuvottavan aiheensa vuoksi. Toiseksi en ole tähän asti pitänyt Snellmanin tyylistä kirjoittaa. Päätin silti kokeilla uudelleen ja onnistuinkin. Osin se johtui ehkä siitä, että Karkkipäivän lasten kohtalot olivat jollain tapaa turruttaneet minut (luin tämän kirjan heti perään).
Teema on tärkeä ja valitettavasti aina ajankohtainen. Tyttöjä on houkuteltu ja pakotettu seksibisnekseen maailman sivu eikä se ole loppunut vieläkään. Jasmin ja Linda ovat ikäistensä tapaan alttiita vaikutteille ja kipeästi huomiota ja arvostusta kaipaavia, siis helppoja saaliita sairaille aikuisille. Äidit ovat autuaan tietämättömiä ja viattomia lastensa tekemisistä, koska he eivät ole koskaan läsnä, ainakaan henkisesti. Lindan äiti on melkoinen tyhjäpää ja Jasminin äiti tekee valtavasti töitä. Tytöt ehtivät olla kateissa viikon, ennen kuin äidit osaavat kaivata heitä.
Rakenne on varsin mielenkiintoinen ja onnistunut. Suurimman äänenpainon saa Jasmin, joka paljastaa kohtalonsa pala palalta ja kuvaa äitinsä tekemisiä. Jasminin äiti kertoo minäpersoonassa siitä maanantaista, jolloin tyttöjen katoaminen tulee ilmi. Yksi Lemmikkikaupan työntekijöistä, Randi, saa myös puheenvuoron. Tämä ratkaisu valottaa hyvin henkilöiden motiiveja ja ajatuksia sekä näkemyksiä tapahtumista.
Henkilöt olivat uskottavia. Jasmin ja Linda ovat siitä kiinnostavia päähenkilöitä, että he ovat ärsyttäviä ja rasittavia. Varsinkin Lindaa inhosin koko ajan, vaikka molempien tyttöjen kohtalot tietysti kauhistuttivat ja säälittivät. Linda on klassista huonoa seuraa; hänen myötään kiltti Jasmin alkaa lintsata, varastella ja lopulta työskennellä seksibisneksessä. Myös Lindan äiti on ärsyttävä ulkonäkökeskeisyydessään ja tietynlaisessa vastuuttomuudessaankin. On sinänsä hyvä valinta, että tytöt tulevat erityyppisistä oloista, sillä yleinen myytti on, että vain vastuuttomien vanhempien lapset joutuvat vaikeuksiin.
Jasminin äidistä oli jotenkin helpompi pitää, vaikka hän tekeekin uraa lapsensa hyvinvoinnin kustannuksella. Silti pätkät, joissa kuvataan hänen näkemyksiään, herättävät sääliä. Näissä kohtauksissa Snellman oli myös tavoittanut uskottavasti turhauttavan arkipäivän todellisuutta ja ihmisen mielenliikkeitä silloin, kun pelko nakertaa ajatuksissa. Kuvaukset gynekologin työstä olivat kouriintuntuvaa vastapainoa huolestuneen ja ärtyneen äidin ajatuksille.
Romaanissa on tietynlaista mustavalkoisuutta, mitä henkilöihin tulee. Bisneksessä mukana olevat Lido ja Ringo ovat erittäin vastenmielisiä miehiä eikä heissä oikeastaan ole mitään inhimillistä. Toisaalta, olisiko hyväksikäyttäjiä voitu muunlaisina kuvatakaan? Kastaja oli kuvottavuudessaan ja sairaudessaan omaa luokkaansa. Miehen ajatusmaailma on niin pimeä, ettei häntä kohtaan voi tuntea muuta kuin vastenmielisyyttä ja pelkoa. Randi on ainoa poikkeus; hän on melko naiivi ja ajautunut alalle isoveljensä Ringon kautta, ei omasta halustaan. Nuorukaisessa on liikuttavaa viattomuutta hänen ajatellessaan tytöistä ja erityisesti Jasminista hellästi, ei alistavasti. Toisaalta Randi on ehkä liiankin korostetun siloinen, eräänlainen stereotyyppi.
Romaani yllätti vetävyydellään. Tämä oli myös ensimmäinen Snellmanin kirja, josta pidin - sillä tavalla, kuin hirveitä asioita kuvaavista kirjoista nyt voi pitää. Sonja O. kävi täällä ja Pelon maantiede olivat minusta tylsiä, kyllästyttäviä ja kiusallisen paatoksellisia. Itse asiassa tämänkin kirjan lopussa kirjailija sortuu paasaamiseen kuvatessaan prostituution historiaa ja nykytilannetta. Äkkiä fiktiivinen romaani muuttuikin historialliseksi esitelmäksi! Siitä en ollenkaan pitänyt, melkein suutuin. Tietysti kirjan teema on tärkeä ja haudanvakava, mutta romaanit romaanina. Loppu toi tunteen, että kirjailija haluaa neuvoa ja opettaa minua, mikä on aina raivostuttavaa. Jasminin ääni korvautui kesken kaiken Snellmanin omalla äänellä.
Lässähtäneestä lopusta huolimatta kirja oli ehdottomasti lukemisen arvoinen. En suosittele helposti ahdistuville ja painajaisia näkeville ihmisille, sillä kirjassa on useita graafisia kuvauksia teinityttöjen ja aikuisten miesten välisestä seksistä.
Anja Snellmanin Lemmikkikaupan tytöt (Otava 2007) sattuu syvälle ja inhottaa. Silti se on pakko lukea loppuun asti. Jasmin ja Linda ovat yläasteikäisiä tyttöjä, joiden elämä on päällisin puolin kuin kenellä tahansa sen ikäisellä. On koulunkäyntiä, ihastuksia, meikkejä, huolta omasta ulkonäöstä, paineita. Kulissien takana on kuitenkin toisin; eläinkaupan takahuoneessa tytöt ovat 'lemmikkejä' ja miehet omistajia. Kun tytöt katoavat, monen elämä suistuu raiteiltaan.
Kirja on ollut lukulistallani ja hyllyssäni jo pitkään, mutta arastelin siihen tarttumista. Ensinnäkin se jäi jo kerran heti kesken kuvottavan aiheensa vuoksi. Toiseksi en ole tähän asti pitänyt Snellmanin tyylistä kirjoittaa. Päätin silti kokeilla uudelleen ja onnistuinkin. Osin se johtui ehkä siitä, että Karkkipäivän lasten kohtalot olivat jollain tapaa turruttaneet minut (luin tämän kirjan heti perään).
Teema on tärkeä ja valitettavasti aina ajankohtainen. Tyttöjä on houkuteltu ja pakotettu seksibisnekseen maailman sivu eikä se ole loppunut vieläkään. Jasmin ja Linda ovat ikäistensä tapaan alttiita vaikutteille ja kipeästi huomiota ja arvostusta kaipaavia, siis helppoja saaliita sairaille aikuisille. Äidit ovat autuaan tietämättömiä ja viattomia lastensa tekemisistä, koska he eivät ole koskaan läsnä, ainakaan henkisesti. Lindan äiti on melkoinen tyhjäpää ja Jasminin äiti tekee valtavasti töitä. Tytöt ehtivät olla kateissa viikon, ennen kuin äidit osaavat kaivata heitä.
Rakenne on varsin mielenkiintoinen ja onnistunut. Suurimman äänenpainon saa Jasmin, joka paljastaa kohtalonsa pala palalta ja kuvaa äitinsä tekemisiä. Jasminin äiti kertoo minäpersoonassa siitä maanantaista, jolloin tyttöjen katoaminen tulee ilmi. Yksi Lemmikkikaupan työntekijöistä, Randi, saa myös puheenvuoron. Tämä ratkaisu valottaa hyvin henkilöiden motiiveja ja ajatuksia sekä näkemyksiä tapahtumista.
Henkilöt olivat uskottavia. Jasmin ja Linda ovat siitä kiinnostavia päähenkilöitä, että he ovat ärsyttäviä ja rasittavia. Varsinkin Lindaa inhosin koko ajan, vaikka molempien tyttöjen kohtalot tietysti kauhistuttivat ja säälittivät. Linda on klassista huonoa seuraa; hänen myötään kiltti Jasmin alkaa lintsata, varastella ja lopulta työskennellä seksibisneksessä. Myös Lindan äiti on ärsyttävä ulkonäkökeskeisyydessään ja tietynlaisessa vastuuttomuudessaankin. On sinänsä hyvä valinta, että tytöt tulevat erityyppisistä oloista, sillä yleinen myytti on, että vain vastuuttomien vanhempien lapset joutuvat vaikeuksiin.
Jasminin äidistä oli jotenkin helpompi pitää, vaikka hän tekeekin uraa lapsensa hyvinvoinnin kustannuksella. Silti pätkät, joissa kuvataan hänen näkemyksiään, herättävät sääliä. Näissä kohtauksissa Snellman oli myös tavoittanut uskottavasti turhauttavan arkipäivän todellisuutta ja ihmisen mielenliikkeitä silloin, kun pelko nakertaa ajatuksissa. Kuvaukset gynekologin työstä olivat kouriintuntuvaa vastapainoa huolestuneen ja ärtyneen äidin ajatuksille.
Romaanissa on tietynlaista mustavalkoisuutta, mitä henkilöihin tulee. Bisneksessä mukana olevat Lido ja Ringo ovat erittäin vastenmielisiä miehiä eikä heissä oikeastaan ole mitään inhimillistä. Toisaalta, olisiko hyväksikäyttäjiä voitu muunlaisina kuvatakaan? Kastaja oli kuvottavuudessaan ja sairaudessaan omaa luokkaansa. Miehen ajatusmaailma on niin pimeä, ettei häntä kohtaan voi tuntea muuta kuin vastenmielisyyttä ja pelkoa. Randi on ainoa poikkeus; hän on melko naiivi ja ajautunut alalle isoveljensä Ringon kautta, ei omasta halustaan. Nuorukaisessa on liikuttavaa viattomuutta hänen ajatellessaan tytöistä ja erityisesti Jasminista hellästi, ei alistavasti. Toisaalta Randi on ehkä liiankin korostetun siloinen, eräänlainen stereotyyppi.
Romaani yllätti vetävyydellään. Tämä oli myös ensimmäinen Snellmanin kirja, josta pidin - sillä tavalla, kuin hirveitä asioita kuvaavista kirjoista nyt voi pitää. Sonja O. kävi täällä ja Pelon maantiede olivat minusta tylsiä, kyllästyttäviä ja kiusallisen paatoksellisia. Itse asiassa tämänkin kirjan lopussa kirjailija sortuu paasaamiseen kuvatessaan prostituution historiaa ja nykytilannetta. Äkkiä fiktiivinen romaani muuttuikin historialliseksi esitelmäksi! Siitä en ollenkaan pitänyt, melkein suutuin. Tietysti kirjan teema on tärkeä ja haudanvakava, mutta romaanit romaanina. Loppu toi tunteen, että kirjailija haluaa neuvoa ja opettaa minua, mikä on aina raivostuttavaa. Jasminin ääni korvautui kesken kaiken Snellmanin omalla äänellä.
Lässähtäneestä lopusta huolimatta kirja oli ehdottomasti lukemisen arvoinen. En suosittele helposti ahdistuville ja painajaisia näkeville ihmisille, sillä kirjassa on useita graafisia kuvauksia teinityttöjen ja aikuisten miesten välisestä seksistä.
Kommentit
Tästä kyllä pidin ja luin ahmimalla tärkeän aiheen takia, vaikka vähän selkeämpää juonta jäin kaipaamaan. Hiukkasen ehkä liian haahuileva tunnelma tässä(kin).
Annika: Niin, kyllä sitä jonkinlaista haahuiluakin ehkä oli... Mutta tärkeä ehdottomasti!