Anton Tšehov - Nainen ja sylikoira
"- Onnellinen mies! hän huokasi. - Kaikki paha elämässä johtuu mielestäni joutilaisuudesta, ikävästä, sielullisesta tyhjyydestä, mutta kaikki se on väistämätöntä, kun tottuu elämään toisten kustannuksella. Älkää luulko, että minä kuvittelen, sanon teille vilpittömästi, että on ikävää ja epämiellyttävää olla rikas. Hankkikaa ystäviä epäoikeutetulla rikkaudella - niinhän sanotaan, sillä yleensä ei ole eikä voi olla oikeutettua rikkautta."
Anton Tšehov ei luettujen kirjojen luetteloni perusteella ole minulle uusi tuttavuus, sillä olen näköjään aikoinaan lukenut Kolme sisarta. Mitään muistikuvia minulla ei asiasta kyllä ole, joten kirjailija tuli kuin tulikin minulle käytännössä uutena tuttavuutena. Nainen ja sylikoira käsittää kolme novellia, Elämäni, Nainen ja sylikoira sekä Rotkossa. Kaikki niistä olivat novelleiksi aika pitkiä, ja ne käsittelivät Venäjän ihmisiä ja oloja 1800- ja 1900-lukujen taitteessa.
Elämäni kertoo nuoresta aatelisesta miehestä, joka isänsä murheeksi ja kiukuksi ei tahdo tehdä säädylleen ominaista siistiä sisätyötä, vaan ryhtyä työläiseksi. Pieni kylä ei varsinkaan alkuun tahdo hyväksyä tällaista ruodusta poikkeamista, ja päähenkilö Misail saakin kärsiä monenlaisia vastoinkäymisiä. Hän tutustuu erääseen fiksuun tohtorismieheen, jonka kanssa hän käy omalta puoleltaan selvästi kommunismin leimaamaa keskustelua työstä ja ihmisen kehityksestä. Hän myös solmii lyhytaikaisen avioliiton rikkaan Maria Viktorovnan kanssa. Täytyy sanoa, että tässä novellissa ei liikoja tapahtunut. Tšehov keskittyy pitkälti Misailin ajatusten ja kyläyhteisön kuvailuun. Tekstiä kyllä lukee kohtuullisen sujuvasti, mutta aika mitäänsanomaton se lopulta oli. Tosin harmautta piristivät muutamat hauskat palopuheet, joita jotkut henkilöt pitivät, kuten tässä:
"Suvaitsette sanoa - köyhiä. Mutta elääkö muka rikas talonpoika sen paremmin? Hän elää, suokaa anteeksi, kuin sika. Hän on karkea ja suurisuinen tomppeli, on yhtä paksu kuin pitkäkin, kuono on turpea ja punainen, ikään kuin joku olisi huitaissut sitä roistoa. Onhan Dubetšnjan Larionkin rikas, ja niinpä tämä kiskoo teidän metsästänne samoin kuin köyhätkin; ja itse kiroilee, ja lapsensa kiroilevat, ja kun on ottanut ryyppyjä, täräyttää turpansa lätäkköön ja nukkuu siihen."
Niminovelli Nainen ja sylikoira on hieman kiintoisampi. Siinä ukkomies on kyllästynyt jäykkään vaimoonsa ja kohtaa vieraassa kaupungissa sievän nuoren naisen, jolla on aina sylikoira mukanaan. He tutustuvat ja rakastuvat, mutta eivät saa toisiaan koskaan. Tässä novellissa oli jo ytyä, mutta se tuntui loppuvan merkillisesti kesken. Olisin odottanut hieman toisenlaista lopetusta.
Viimeinen novelli Rotkossa oli sekin aika erikoinen. Se oli rajumpaa kurjuuden kuvausta kuin Elämäni ja kauheita siinä tapahtuikin. Jäin kuitenkin lukemisen jälkeen ällistyksissäni miettimään, mikä merkitys tällä novellilla ja sen kauheuksilla oli. Kirjailija lähinnä kuvaili asioita, mutta ei tarjonnut lukijalle sen syvällisempää antia.
Novellikokoelma ei siis ollut onnistunein mahdollinen. Varsin sujuvasti sen luki, teksti sinällään ei ollut vaikeaa tai puuduttavaa, mutta mitään järin kiintoisaa sisältöä näissä novelleissa ei kyllä minulle ollut. Onpahan yleissivistykseksi luettu.
Anton Tšehov ei luettujen kirjojen luetteloni perusteella ole minulle uusi tuttavuus, sillä olen näköjään aikoinaan lukenut Kolme sisarta. Mitään muistikuvia minulla ei asiasta kyllä ole, joten kirjailija tuli kuin tulikin minulle käytännössä uutena tuttavuutena. Nainen ja sylikoira käsittää kolme novellia, Elämäni, Nainen ja sylikoira sekä Rotkossa. Kaikki niistä olivat novelleiksi aika pitkiä, ja ne käsittelivät Venäjän ihmisiä ja oloja 1800- ja 1900-lukujen taitteessa.
Elämäni kertoo nuoresta aatelisesta miehestä, joka isänsä murheeksi ja kiukuksi ei tahdo tehdä säädylleen ominaista siistiä sisätyötä, vaan ryhtyä työläiseksi. Pieni kylä ei varsinkaan alkuun tahdo hyväksyä tällaista ruodusta poikkeamista, ja päähenkilö Misail saakin kärsiä monenlaisia vastoinkäymisiä. Hän tutustuu erääseen fiksuun tohtorismieheen, jonka kanssa hän käy omalta puoleltaan selvästi kommunismin leimaamaa keskustelua työstä ja ihmisen kehityksestä. Hän myös solmii lyhytaikaisen avioliiton rikkaan Maria Viktorovnan kanssa. Täytyy sanoa, että tässä novellissa ei liikoja tapahtunut. Tšehov keskittyy pitkälti Misailin ajatusten ja kyläyhteisön kuvailuun. Tekstiä kyllä lukee kohtuullisen sujuvasti, mutta aika mitäänsanomaton se lopulta oli. Tosin harmautta piristivät muutamat hauskat palopuheet, joita jotkut henkilöt pitivät, kuten tässä:
"Suvaitsette sanoa - köyhiä. Mutta elääkö muka rikas talonpoika sen paremmin? Hän elää, suokaa anteeksi, kuin sika. Hän on karkea ja suurisuinen tomppeli, on yhtä paksu kuin pitkäkin, kuono on turpea ja punainen, ikään kuin joku olisi huitaissut sitä roistoa. Onhan Dubetšnjan Larionkin rikas, ja niinpä tämä kiskoo teidän metsästänne samoin kuin köyhätkin; ja itse kiroilee, ja lapsensa kiroilevat, ja kun on ottanut ryyppyjä, täräyttää turpansa lätäkköön ja nukkuu siihen."
Niminovelli Nainen ja sylikoira on hieman kiintoisampi. Siinä ukkomies on kyllästynyt jäykkään vaimoonsa ja kohtaa vieraassa kaupungissa sievän nuoren naisen, jolla on aina sylikoira mukanaan. He tutustuvat ja rakastuvat, mutta eivät saa toisiaan koskaan. Tässä novellissa oli jo ytyä, mutta se tuntui loppuvan merkillisesti kesken. Olisin odottanut hieman toisenlaista lopetusta.
Viimeinen novelli Rotkossa oli sekin aika erikoinen. Se oli rajumpaa kurjuuden kuvausta kuin Elämäni ja kauheita siinä tapahtuikin. Jäin kuitenkin lukemisen jälkeen ällistyksissäni miettimään, mikä merkitys tällä novellilla ja sen kauheuksilla oli. Kirjailija lähinnä kuvaili asioita, mutta ei tarjonnut lukijalle sen syvällisempää antia.
Novellikokoelma ei siis ollut onnistunein mahdollinen. Varsin sujuvasti sen luki, teksti sinällään ei ollut vaikeaa tai puuduttavaa, mutta mitään järin kiintoisaa sisältöä näissä novelleissa ei kyllä minulle ollut. Onpahan yleissivistykseksi luettu.
Kommentit