Johan Theorin - Aarnivalkeat (Öölanti 4)
"Huomenna alkaisi uusi työviikko. Terassi oli melkein valmis, tarkkaan hiottu ja petsattu tummanruskeaksi kiinalaisella puuöljyllä. Heti urakan valmistuttua hänelle maksettaisiin palkka. Ja viikon päästä hän aloittaisi uuden urakan Veronica-tädin luona ja pääsisi vähän kauemmaksi sekä aarnihaudasta että Kent-sedästä.
Ajatus tuntui hyvältä, sillä ilmassa oli tänä kesänä pahaenteistä väreilyä. Jotain vielä pahempaa kuin vatsatauti."
Johan Theorinin romaani Aarnivalkeat on päätösosa hänen Öölanti-sarjalleen. Vanha merikarhu Gerlof ei tälläkään kertaa voi pitää näppejään erossa salapoliisihommista, kun saarella alkaa tapahtua jälleen kummia. Kesäsesongin ollessa kuumimmillaan veneestä löytyy tapettu mies ja nuori mies juoksee metsästä suoraan auton alle kuolemaansa. Vielä kun 12-vuotias Jonas kokee kauhuja öiselle merellä, on Gerlofin tarkka vainu löytänyt uuden jutun tutkittavaksi.
Olen lukenut aiemmat osat ja pidän sarjasta kovasti. Theorin kirjoittaa todella tarkkanäköisesti erilaisista ihmisistä. Lisäksi hänen dekkareissaan on aina jotakin oikeasti hieman pelottavaa. Hän osaa luoda tunnelmia. Ainoastaan sarjaan kuulumaton väliteos Sankta Psykon kasvatit oli minulle pettymys. Siinä kirjailija ei yltänyt parhainpaansa.
Kirjan päähenkilö Gerlof on suosikkini. Tästä lempeästä ja viisaasta vanhuksesta ei voi olla pitämättä. Romaanin nykyhetken tapahtumat linkittyvät kiinnostavasti Gerlofin nuoruudenmuistoon, joka karmii häntä vielä vuosikymmeniä myöhemmin.
Juoni on rakennettu taiten, vaikka jotakin pientä taisinkin arvata aika pian. Kotiinpalaajan näkökulmasta kerrotut osat olivat todella karmivia Neuvostoliitto-muistoineen. Varsin synkkä kuvaus siitä, miten ihminen voi säilyä hengissä ääriolosuhteissa.
Theorin osaa myös kuvata maailmaa lapsen silmin, mikä on hyvin kiitettävää. Se ei nimittäin onnistu aivan keneltä tahansa. Niin Jonas kuin Aronkin paljastavat näkökulmissaan riipaisevasti sen, kuinka outo ja uhkaava mitään näkemättömien aikuisten maailma lapselle on. Aronia ja Jonasta oli mielenkiintoista verrata toisiinsa lukiessa.
Erinomainen kirja, suosittelen! Sarjaa ei ole pakko lukea järjestyksessä, sillä jokainen osa on varsin itsenäinen.
Ajatus tuntui hyvältä, sillä ilmassa oli tänä kesänä pahaenteistä väreilyä. Jotain vielä pahempaa kuin vatsatauti."
Johan Theorinin romaani Aarnivalkeat on päätösosa hänen Öölanti-sarjalleen. Vanha merikarhu Gerlof ei tälläkään kertaa voi pitää näppejään erossa salapoliisihommista, kun saarella alkaa tapahtua jälleen kummia. Kesäsesongin ollessa kuumimmillaan veneestä löytyy tapettu mies ja nuori mies juoksee metsästä suoraan auton alle kuolemaansa. Vielä kun 12-vuotias Jonas kokee kauhuja öiselle merellä, on Gerlofin tarkka vainu löytänyt uuden jutun tutkittavaksi.
Olen lukenut aiemmat osat ja pidän sarjasta kovasti. Theorin kirjoittaa todella tarkkanäköisesti erilaisista ihmisistä. Lisäksi hänen dekkareissaan on aina jotakin oikeasti hieman pelottavaa. Hän osaa luoda tunnelmia. Ainoastaan sarjaan kuulumaton väliteos Sankta Psykon kasvatit oli minulle pettymys. Siinä kirjailija ei yltänyt parhainpaansa.
Kirjan päähenkilö Gerlof on suosikkini. Tästä lempeästä ja viisaasta vanhuksesta ei voi olla pitämättä. Romaanin nykyhetken tapahtumat linkittyvät kiinnostavasti Gerlofin nuoruudenmuistoon, joka karmii häntä vielä vuosikymmeniä myöhemmin.
Juoni on rakennettu taiten, vaikka jotakin pientä taisinkin arvata aika pian. Kotiinpalaajan näkökulmasta kerrotut osat olivat todella karmivia Neuvostoliitto-muistoineen. Varsin synkkä kuvaus siitä, miten ihminen voi säilyä hengissä ääriolosuhteissa.
Theorin osaa myös kuvata maailmaa lapsen silmin, mikä on hyvin kiitettävää. Se ei nimittäin onnistu aivan keneltä tahansa. Niin Jonas kuin Aronkin paljastavat näkökulmissaan riipaisevasti sen, kuinka outo ja uhkaava mitään näkemättömien aikuisten maailma lapselle on. Aronia ja Jonasta oli mielenkiintoista verrata toisiinsa lukiessa.
Erinomainen kirja, suosittelen! Sarjaa ei ole pakko lukea järjestyksessä, sillä jokainen osa on varsin itsenäinen.
Kommentit