Erzsébeth Tóth - Aamut, hiukset hajallaan
"Siellä minun pitäisi olla
siellä minun pitäisi olla
hautajaishuntujen
hautausmaan kukkien, hautaavien ihmisten joukossa
mutta minä tuijotan koko päivän omia käsiäni
vitivalkoisessa huoneessa
tuijotan männynveren jäähyväisiä suonissani
ja pakenen silmieni taakse, viime toukokuuhun
astun ulos lapsekkaan kevyesti
tuoreenvihreän akasiarivin takaa
ympärilläni ei mitään
vain valtava nurmikko ja Aurinko
illalla minun täytyy maksaa siitäkin
sillä kyynelet löytävät minut
unen välähtävät veitset odottavat
veitsiksi muuttuvat kädet odottavat minua
mutta ennen kuolemaa minustakin
tulee kuningatar niin kuin tanssiaisiin lähtevistä tytöistä
en tarvitse sääliä
kerran minäkin olen elänyt
hevoset söivät hiuksiani kuin kauraa
silti minä halusin riidellä kirkonkellojen kanssa
mutta viisainta oli
antautua, nukahtaa niiden kultaääneen
sydämeni ympärillä oli kuumia renkaita
mutta minä heitin pois mustan puseroni
hievahtamatta niin kuin puut
kevät leikkii punassa ja vihreässä minun kanssani
olen eksynyt
tulen aina olemaan kotona täällä
täältä minä katselen miten sinä huojutat tummansinistä valtamerta
en tiennyt että kun tulen aikuiseksi myös kesä on ohi
enkä enää voi ajatella sinua
voin antaa sinulle aamuisen Tiszajoen
voin istuutua kilometripylväälle, voin laulaa
kaukana keltainen kukka avautuu sotilassaappaassa
kaukana, kauempana sinun vertasi tihkuu orkideasta"
Näin kirjoittaa runoilija Erzsébeth Tóth teoksessaan Aamut, hiukset hajallaan. Runoilija kuvaa runoissaan kaipuutaan, lapsuuden välähdyksiä, rakkauksiaan, yhteiskuntaakin. Yhteiskunnallisten runojen avautumiseen olisi auttanut Unkarin historian parempi tunteminen. Suurinta antia minulle olivat rakkauteen liittyvät runot. Myös lapsuuskuvaukset olivat vaikuttavia.
Kuitenkaan tämä teos on täydelleen lumonnut minua, kuten olin odottanut. Osa runoista jäi mykiksi minulle, vaikka kuinka pyrin pääsemään niiden sisään. Harmi. Kuitenkin joukossa on sellaisia säkeitä kuin "ruumiini haavoittaa vielä aamunkoittoa", "Uudet rakkaudet eivät enää ulotu veräjään saakka" ja "vieläkö taivas rakastaa otsaasi". Kerta kaikkisen henkeäsalpavaa! Tämä runoteos jääkin mieleeni nyt hieman epätasaisena laadultaan, koska jotkut runot eivät tehneet mitään vaikutusta ja osa soi sielussa asti. Laitan vielä tähän loppuun oman suosikkini Asetelman, joka sopii hyvin alkavaan kevääseen.
"Sinä olet yhä täällä
unikon siemenkotia lyijykyniesi joukossa - lohduksi
kuusenoksia kaapin päällä,
löytyy myös kimppu lumikelloja,
niin että voit valita: joulu tai kevät.
Myös viinilasit ovat täällä.
Joskus et huomaa edes lumisadetta,
joskus sataa vettä pöydällesi.
Yhdentekevää, kevät tulee kaikesta huolimatta,
et saa silmiäsi irti pienistä ruohonkorsista, vihertävistä,
ja tunnistat itsesi kaikissa puissa:
ne kuihtuvat ja puhkeavat eloon yhä uudelleen -
voi sinua, sillä kaikki kukkii
ja sinä olet kerjäläinen ja ne näkevät sinut
tuhatkertaisessa loistossa.
Ja rastaat, pääskyt ja mehiläiset tulevat,
luo silmäsi maahan syreenisadekuurossa,
sinähän tiedät: olet lyijynraskas
tässä tuoksussa, lepattavassa.
Sillä kevät on juuri sellainen, et voi
muuta muistaa et sanoa,
vaikka hyvä olisi valikoida
niin kuin nainen kokeilee hattuja,
yhtä toisensa jälkeen.
Olisi hyvä torjua tuo kohtalo,
murskata synkkä, ankara patsas,
heilahtaa ja pyöriä loiton,
kaivatun musiikin tahtiin.
Mutta sinulla ei ole muuta musiikkia, olet yhä täällä -
ja mustien harsojen takaa
nousee kukkameri kuin kohtalo."
Kommentit
(Mahdanko saada sähköpostisi? Olisi ihan pieni asia...)
♥♥