Naiset joita ajattelen öisin

 "Olen ajatellut naisia niinä unettomina öinä, kun elämä/miesasiat/asenne ovat tolaltaan ja tuntuu, ettei se kauhea suden hetki pääty ikinä. Noina öinä olen kerännyt itselleni näkymätöntä historiallisten naisten henkivartiokaartia, suojeluspyhimyksiä, jotka johdattavat eteenpäin."

Mia Kankimäki on kirjoittanut hurmaavan kirjan Naiset joita ajattelen öisin (Otava 2018). Luin keväällä hänen aiemman teoksensa Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin, ja ihastuin. Tässä uudemmassa kirjassa Kankimäki kertoo muun muassa Karen Blixenistä, naispuolisista tutkimusmatkailijoista ja naistaiteilijoista. Hän ei tee tätä suinkaan Suomesta käsin, vaan matkustaa itsekin eri paikkoihin.

Kankimäellä on tosiaan hauska tapa ajatella öisin naisia. Nämä historian sankarittaret ovat hänen turvansa ja intohimonsa. Kankimäen kirjoissa on ihanaa se, miten ne muodostavat naisten verkostoja, miten niissä juhlitaan naisten välistä ystävyyttä ja arvostusta. Kirjailijan työssä on jotain samaa kuin Maria Petterssonin kirjassa Historian jännät naiset.

Pidin kirjasta kovasti, mutta siinä oli niin paljon henkilöitä, että eri naiset sekoittuivat toisiinsa. Luin suurella mielenkiinnolla kaiken, mutta en osaa oikein nimetä yksittäisiä naisia lunttaamatta. Ainoita selkeästi erottuvia henkilöitä ovat Afrikassa häärännyt Karen Blixen ja modernistitaiteilija Yayoi Kusama. 

Karen saakin ison osan kirjasta. Kankimäki matkustaa itsekin Afrikkaan ja kokee siellä suuria elämyksiä. Hän saa myös huomata jo naisten tutkimisen alkuvaiheessa, että heissä on ristiriitaisia piirteitä. Esimerkiksi Karenin intohimo tappaa afrikkalaisia eläimiä tuntuu kirjailijasta kauhealta, ja niin minustakin. Myöhemmin mukaan tulevissa matkailijanaisissakin on hämmästyttäviä piirteitä: matkoilla niin rohkeat naiset muuttuvat aika lailla poikkeuksetta kotona todella sovinnaisiksi. Heillä myös ilmenee selittämättömiä ruumiillisia oireita ja masennusta.

Toisaalta minusta Kankimäelle itselleenkin käy vähän niin. Tai ainakin vaikuttaa siltä, että hän on aivan eri tavalla elossa matkoilla kuin Suomessa. Mietin lukemiseni jälkeen, että on kolmenlaisia ihmisiä: niitä jotka inhoavat matkustelua (kuten minä), niitä jotka pitävät siitä ja niitä jotka rakastavat sitä. Kankimäki kuuluu ehdottomasti jälkimmäiseen ryhmään. Vaikka hänellä on monenlaisia pelkoja eri asioita kohtaan, aina vain hän hankkiutuu matkaan.

On hurjaa lukea ja kuvitella, miten alkeellisissa oloissa historian tutkimusmatkailijat oikein matkustivatkaan. Monet kirjassa kuvatut naiset olivat edelläkävijöitä, ja varsinkin Aasiassa ja Afrikassa matkanneet olivat usein ensimmäisiä valkoisia/eurooppalaisia alueella. Jotkut olivat todellisia hurjapäitä, jotka kulkivat viidakoissa ja rämesoilla keräten samalla kaloja ja muita eläimiä preparoitaviksi. Sen jälkeen he vielä kirjoittivat päiväkirjaa, kirjoittivat kirjeitä ja matkojen jälkeen julkaisivat menestyskirjoja. Huimaa!

Olen suunnittelematta lukenut tänä vuonna jo kolme matkakirjaa, mikä hämmästyttää minua. Kuten sanottu, en pidä matkustelusta ollenkaan enkä ole siitä kiinnostunut. Kuitenkin on varsin mukavaa näköjään lukea siitä, kun joku muu matkustaa! Toki ihan pelkkä matkailu matkailun ilosta ei ehkä pitäisi mielenkiintoani yllä, mutta kun mukana on tällaista historian havinaa, viihdyn todella. Naisten vaiheet historiassa ovat kiinnostaneet minua oikeastaan aina, ja on todella hienoa, että nyt naisia eri ajoilta on alettu nostaa esiin. Nimenomaan Suomessa on kirjoitettu aika paljon biofiktiota sekä elämäkertoja naisista.

Oikein suositeltava teos! Avartaa kummasti omaa maailmaa.