Matti Riekki - Swallow The Sun

 "Kokeneen joukon nykyhenki vaikuttaa oivalliselta, mutta moiseen auvoon ei ole todellakaan päästy ilman itkua ja hampaidenkiristelyä. Tämä kirja kertoo Swallow the Sunin tarinan sanoin, joista painavimpia ei ole ennen julkisesti lausuttu. Jotkin niistä saattavat olla hankalia lukea, mutta ainakin ne ovat niin aitoja ja rehellisiä kuin mahdollista. Aivan kuten Raivion musiikki."

Silloin tällöin tulee luettua kirja, josta on melkein pelottavaa blogata. Yleensä se johtuu siitä, että ei vain kykene kunnolla sanallistamaan kirjan antia ja tietää jo valmiiksi kirjoittavansa huonon tekstin. Matti Riekin kirjoittaman bändielämäkerran Swallow The Sunin (Like 2023) kohdalla on kuitenkin kyse huomattavasti isommista asioista. Sukellus bändin ja ennen kaikkea sen johtohahmon, säveltäjä-kitaristi Juha Raivion, tarinaan oli niin intensiivinen ja kivulias, että olin koko eilisen illan jotenkin poissa tolaltani. Siitäkin huolimatta, että tiesin pääkohdat etukäteen.

Swallow the Sun on vanha suomalainen metallibändi, joka kiertää ympäri maailmaa. Sitä ei kuitenkaan usein mainita suurista metallinimistä puhuttaessa, vaan bändi on jäänyt jollain lailla alakulttuurin suosikiksi. Bändin musiikki on tinkimätöntä ja kaukana massojen nauttimista helpoista biiseistä. Vaikka kappaleissa on paljon kauneutta, karkottavat laulaja Mikko Kotamäen hurjat örinät ja demoniset huudot easy listening -ihmiset pois. Kappaleet ovat usein pitkiä ja niissä on progevaikutteita. Tämän yhtyeen levyjä on turha laittaa taustamusiikiksi, ne pitää kuunnella intensiivisesti sanoituksia lukien. Kuuntelin kirjan lukemisen lomassa bändin vuonna 2019 ilmestyneen levyn When A Shadow Is Forced Into Light, ja se oli melkoinen sielunmessu. 

Kirja jakaantuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä ollaan vielä enemmän hyväntuulisuuden puolella. Varhainen demottelu alkaa kantaa hedelmää, ja levytyssopimus on kourassa. Bändin debyytti sai hyvät arvostelut ilmestyessään 2003 ja kostea kiertue-elämä alkoi. Bändin sisällä oli melkoisen erilaiset näkemykset alkoholin suhteen: kaikille muille maistui Pohjanmaan kautta, mutta Raivio kieltäytyi päihteistä jo nuorena. Voi vain ihmetellä, miten Raivio oikein jaksoi sitä sirkusta vuosikaudet, varsinkin kun hän oli muita vanhempi. Vaikka bändin parikymmenvuotinen historia on puristeltu tiiviisti 350 sivuun, olisi näitä kännijuttuja voinut olla vähemmän. En myöskään nähnyt mitään järkeä nostaa kirjan sivuille jonkun satunnaisen fanin antamaa arviota jostain bändin levystä. En hyväksy sitä, että amatöörin mielipiteet nostetaan jotenkin samalle tasolle kuin ammattikriitikoiden. 

Ensimmäinen suuri isku Raivion elämässä oli pitkäaikaissairaan äidin menehtyminen. Suomalaiseen tyyliin hän ei käytännössä puhunut koko asiasta kenenkään kanssa. Myöhemmin löytyi elämän rakkaus, artisti Aleah, joka tuli Raivion elämään alun perin vierailevana solistina Swallow the Sunin levylle. Raivio oli todennut heti naisen nähdessään, ettei tämä ole oikea ihminen, vaan jonkinlainen valo-olento. Onnea ei kuitenkaan kestänyt kovin monta vuotta, kun Aleah sai keuhkosyöpädiagnoosin. Elämä muuttui hiljaiseksi luopumiseksi, vaikka pariskunta teki kaikkensa syövän nitistämiseen. Kun Aleah huhtikuussa 2016 kuoli, Raivion elämältä putosi pohja. Hän oli menettänyt myös isänsä vähän ennen avovaimonsa kuolemaa. 

Raivio on kirjoittanut Aleahin poismenon myötä valtavasti ytimiin iskevää musiikkia. Hän sai julkaistua avovaimon kanssa muodostetun Trees of Eternity -bändin debyytin Hour Of The Nightingale Svart Recordsin kautta syksyllä 2016. Minulle se on levy, johon on palattava aina uudelleen ja uudelleen. Myöhemmin tuli bändiprojekti Hallatar, joka julkaisi hyvin synkän ja vereslihaisen albumin No Stars Upon The Bridge. Myös tuo edellä mainittu vuoden 2019 Swallow the Sunin levy on surulevy. Jos joku miettii, mikä on viihdemusiikin vastakohta, niin kaikki nämä levyt. Ne tarjoavat syviä henkisiä matkoja, minkä vuoksi niitä on alettava kuunnella vain harkiten.

Todella sujuvasti ja hyvin kirjoitettu bändielämäkerta, mistä tietenkin kiitos Matti Riekille. Pitkästä aikaa pääsin todella suureen kirjan imuun enkä malttanut juuri laskea teosta käsistäni. 

Jaan lopuksi Swallow the Sunin kappaleen When A Shadow Is Forced Into Light. Puhuttelevaa kauneuden ja raakuuden vuoropuhelua.

Haasteet:

Helmet-lukuhaaste 2024: Kohta 37. Kirja, joka herättää voimakkaita tunteita

Helmet-lukuhaaste 2015: Kohta 48. Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä

Kommentit

Elegia sanoi…
Ihan tuntematon bändi, vaikka raskas musa on aina kuulunut “kuulemistooni”. Örinääkään en kaihda, Tiamatin vanhemmasta tuotannosta Clouds on eräs lempilevyni. Uaralilla on komeita biisejä, jotka ovat tosin niin depressiivisiä ettei niitä voi kuunnella kovin usein :D

Laitoin tuon linkkaamasi biisin tähän taustalle soimaan ja tykkään. Täytyy ottaa muitakin kyseisen bändin biisejä kuunteluun ja itse asiassa voisin tämän kirjankin lukea, vaikkei känniördaamisten kuvaukset oikein jaksa innostaa. Luin taannoin Sami Lopakan Martaan ja se oli aika kiintoisa lukukokemus ja sen kesti, vaikka siinä(kin) sekoiltiin aika paljon.
Anki sanoi…
Uaral on tosiaan melkoista tiivistettyä synkkyyttä. :D Erikoinen bändi.

Kirja lähtee kyllä hiljalleen syvenemään tyypillisestä rokkielämäkerrasta todella vakavalle tasolle. Marras on hieno teos, myös kielellisesti.
Elegia sanoi…
Testi (sori, käytän blogiasi kommentoinnin testaamiseen) :D

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mila Teräs - Amiraali

Kirjabloggaajien klassikkohaaste 18 (31.1.2024) Ilmoittautuminen!

Ohjeita matkalle epätoivon tuolle puolen