tiistai 13. heinäkuuta 2010

Märta Tikkanen - Miestä ei voi raiskata

Bongasin tämän(kin) Hreathemuksen blogista ja päätin lukaista. Eikä mennyt lukeminen hukkaan!

Juoni lyhyesti: Martti Wester raiskaa Tovan, joka on juuri täyttänyt 40. Tova ei kerro poliisille, mutta antaa miehen maistaa omaa lääkettään. Eikä kukaan usko.

Uskoisin kirjan olleen aikamoinen pommi aikoinaan, jos se siis on noteerattu laajemmin. (Kai? Onhan Tikkanen tunnettu kirjailija.) Kirja on täynnä mietteitä, joita olen itsekin tässä pohtinut. Miten niin miestä ei voisi raiskata? Miksi raiskaus käsitetään ihmisten mielissä vieläkin pelkäksi sisään tunkeutumiseksi? Millä perusteella tekijä ei koskaan voi olla nainen?

Kirjassa oli nykyään jo käsittääkseni vanhentunutta tietoa: laissahan nykyään katsotaan miehen raiskaaminen mahdolliseksi ja nainen tekijäksi. Ainakin tietääkseni... Kirjassa kritisoitiin myös sitä, ettei raiskaus avioliitossa ole mikään raiskaus. Kirja on kirjoitettu 1975 ja tuolloin asia on ollut noin. Tässä ns. hyvinvointivaltiossa kun tuo kriminalisoitiin vasta vuonna 1994!

Kirjan kieli oli kiehtova, hieman kuin Sofi Oksasen kirjoissa mielestäni. Välillä lyhyitä, välimerkittömiä lauseita, sitten pitempiä vuodatuksia. Kuin proosarunoutta! Monia sellainen varmasti ärsyttää, mutta minua ihastuttaa.

Laki ja asenteet eivät ole yhtä, ja siksi tämä kirja on vieläkin ajankohtainen. Lukekaa se! Se on julma läpileikkaus suomalaisesta yhteiskunnasta.

Kaikesta huolimatta en laitakaan pätkää raiskauspohdinnoista, vaan toisesta kipeästä aiheesta. Olkaa hyvät! (s. 103-104):
"Hänelle tämä oli merkinnyt uutta vapautta, aivan kuin elämä vasta nyt olisi ollut kokonaista ja täydellistä kun hän oli päässyt pelosta. Vasta nyt hän on käsittänyt että pelko on aina ollut läsnä, joka kerran, aina siitä ensimmäisestä värisevästä kerrasta saakka jolloin hän oli vakuuttunut siitä että kaikki näkivät hänestä mitä hän oli tehnyt ja että hän varmasti oli raskaana kondomista huolimatta, joka kerran, kaikkina Jonin ja hänen parhaina kertoina ennen naimisiinmenoa, poikien välillä, keskenmenojen jälkeen kun uuden raskauden jaksaminen olisi ollut vielä liian aikaista, ja aina Mickin jälkeen kun hän ei enää halunnut saada lapsia.
Joka ainoan kerran pelon oli täytynyt sekoittua asiaan, olla painona keskellä suurimman nautinnon nousua, hetkellä jolloin saattoi aavistaa tajunnan ja järjen tuolla puolen olevia yhteyksiä. Aina oli levottomuus läsnä.
Sen on täytynyt olla.
Vaikka se ei koskaan ollut niin kouriintuntuva että hän olisi ajatellut sitä tietoisesti tai käyttänyt sitä perusteluna vastahakoiselle lääkärilleen.
Vasta jälkeen päin hän ymmärsi. Ja kaikki suuret elämykset hän koki sen jälkeen, vasta sitten kun oli kolmenkymmenenneljän, kolmenkymmeneviiden ja kolmenkymmenenkuuden. Nyt mikään ei ollut pidättämässä ja estämässä.
Vasta nyt kaikki oli täydellistä.
Mutta myöhäistä!
Kuinka B saattoi. Millainen hän oikein oli kun hän halusi pitää naisen pelon ja levottomuuden vallassa, kun hän tarvitsi Tovan epävarmuutta tunteakseen itsensä varmaksi, kun hänen täytyi vahvistaa miehisyyttään Tovan kustannuksella yhä uudelleen ja uudelleen."

3 kommenttia:

Salla Brunou kirjoitti...

En ole tätä lukenut, mutta aika ajoin olen meinannut. Jotenkin raskas maine tällä on ollut - mutta ehkä se on ollut omaa kuvitelmaani, tekstisi perusteella tämä kannattaa lukea ilman muuta! Saa nähdä milloin tulee tartuttua tähän...

almafiina kirjoitti...

Kannattaa joo!
Täytyy myöntää, että alku oli hieman tankea, mutta kun kirjaan tarttui uudestaan ja asennoituen oikein, se hujahti ihan huomaamatta loppuun. Ei siinä ole kahtasataakaan sivua.

Jenni kirjoitti...

Kirja ei ole tosiaan paksu, eikä mielestäni raskaskaan - teemaltaan toki, mutta ei tyyliltään. Monissa muissa Tikkasissa on muuten vielä enemmän tuota vaihtelua lyhyen "tiedonannon" ja tajunnanvirran välillä.
Ehdottomasti kannattaa tutustua!