"Siiri hymyili arvoituksellisen tyytyväisenä. "Mikä on ihminen?"
Suoristauduin tuohtuneena.
Siiri jatkoi: "Jos joku sanoo olevansa ihminen, eikö hän silloin ole ihminen? Mikä muu hän olisi?
Koirako?"
"Ei sitä voi olla jotakin vain sanomalla olevansa jotakin..."
"Millä muulla tavalla voi olla jotakin kuin sanomalla olevansa jotakin?" Siiri hymyili. "Minä olen biseksuaali
ja minä olen pakana. Mitä sinä olet?""
Jenny Kangasvuon esikoinen
Sudenverta (Teos 2012) on kirjasyksyni yllättäjä. En ollut aiemmin edes kuullut tällaisesta kirjasta ja otin sen uteliaana tutkittavaksi kirjaston uutuushyllystä. Olin aika skeptinen ihmissusi-teeman suhteen, mutta kun kirja oli aikuisten puolella, aloin lukea.
Onneksi luin! Sudenveri on erilainen ja raikas sukusaaga. Joukko ihmisiä on sekä susia että ihmisiä, ja he voivat muuttaa hahmoaan aina halutessaan. Heidän keskuuteensa syntyy kuitenkin säännöllisesti niitä, jotka ovat puolinaisia, jotka eivät löydä ihmishahmoa, vaan ovat puoleksi susia ja puoleksi ihmisiä. Tällainen puolinainen on kirjan toiminnan keskiössä, nuori
Rasmus, joka pakenee Laumaa ja alfanaarasta
Marttaa Vargan luo. Varga on jättänyt Lauman ajat sitten, muttei ole silti siitä vapaa. Martta pelottaa ja kaihertaa jokapäiväisessä elämässä, mikä heijastuu suhteeseen
Marraskuun eli
Siirin kanssa.
Romaani oli suorastaan kutkuttava. Sitä kertoo vuorotellen kolme eri kertojaa, Varga, Martta ja Marraskuu. Ratkaisu on toimiva, sillä jokaisen saadessa suunvuoron voi peilata sitä, mikä on totuus asioista. Totuutta ei taida tosin ollakaan, mutta ainakin on kiehtovaa nähdä, miten mustavalkoisena tai monipuolisena henkilöt maailman ja toisensa näkevät. Martta ja Varga näkevät kaiken visusti omasta ahtaasta näkökulmastaan, mutta Marraskuulla on kyky nähdä syvemmälle, kauemmas. Mikään täydellisyys ei hänkään onneksi ole, vaan samalla tavalla hänkin erehtyy ja tekee virheitä. Hänen maailmansa on vain armollisempi ja tasapuolisempi.
Teoksen teemoista keskeisin on mielestäni valta. Sitä on kuvattu taitavasti susilauman kautta, jossa tietysti valtasuhteilla on suuri merkitys. Tiukat omat paikat eivät kuitenkaan rajoitu susipuoleen, vaan seuraavat ihmispuolellekin. Martan ja Vargan valtasuhteista tässä on kyse. Varga on koko elämänsä alistunut ja pelännyt, kunnes Rasmuksen sekaantuminen jotenkin herättää häntä ja saa hänet keräämään rohkeutensa ja voimansa. Olin aivan kiihdyksissä, kun luin Vargan ja Martan välistä taistelua, joka tapahtui sekä näkyvällä että symbolisella tasolla. Olen aina ollut niin huono pistämään vastaan ja ottamaan paikkani, että samastuin Vargaan täysin ja nautin, kun Martta sai nenilleen. Kuitenkin nyt tajuan, ettei itsessään Rasmus edes ollut tärkeä noille kahdelle, hän vain oli sopiva kohde josta kiistellä, jota tarvittiin tervehdyttävään valtakamppailuun.
Toinen teema on tietysti erilaisuus, sen pelko ja kohtaaminen. Lauma jos mikä on erilainen, koska ihmiset, jotka muuttuvat sudeksi nyt eivät ole kovin jokapäiväisiä. Paljastumisen pelko on niin suuri, että se täyttää elämän ja syrjäyttääkin sen. Rasmus on eniten erilaisuuden ytimessä ollessaan epämuodostunut. Hän on koetinkivi ympäröivälle maailmalleen, testi suvaitsevuudesta. Paradoksaalista onkin, että melkein kaikki muut paitsi Martta ja Varga suhtautuvat asiaan luonnollisesti ja hyväksyen. Epämuotoisuus tuntuu olevan heille vaikeampi pala kuin Rasmukselle itselleen. Määrittelyt ja niiden oikeutus ovat olennaisia; Martta uskoo, että hänellä on valta määritellä sitovasti kaikki, mutta muut ovatkin eri mieltä, eritoten Rasmus.
Saatuani kirjan loppuun ymmärsin viimeistään, ettei Martta ollut paha. Hän tuntui selkeästi uskovan toimivansa Lauman parhaaksi olemalla ankara johtaja. Mielestäni hän oli kuitenkin hirveän vallanhimoinen, mutta täysin sokea tuolle piirteelleen. Onkin hirveän surullista, että hyvistä aikeistaan huolimatta hän tuhosi ja pilasi monen jäsenen elämän. Vihasin häntä kirjan mittaan varmaan yhtä paljon kuin Vargakin, mutta Marraskuun lempeiden ja hyväksyvien silmien kautta näin hänetkin hieman eri valossa. Vargakin eli ahtaissa näkemyksissä ja ei siksi voinut olla todella vapaa. Ei vapaa voi olla, jos ei tee tilejä selviksi ja päästä kivuliaista ja rajoittavista peloista. Loppujen lopuksi ehkä sääli oli päällimmäinen tunne niin Martan kuin Vargankin kohdalla.
Virkistävää oli myös Vargan ja Marraskuun biseksuaalisuus ja naisten välinen suhde sekä pakanuus. Suhde on vaikea Vargan piilottelun vuoksi ja pelkäsin molempien puolesta. Marraskuuta loukkaa Vargan sulkeutuneisuus ja välit alkavat kinnata. Suhde oli kuvattu hyvin, sellaisena tavallisena niin kuin suhteet nyt ovat. Ei mitään tirkistelyä, tosin biseksuaalisuuden tutkijalta voikin odottaa laatua tässä asiassa. Seksikin oli kuvattu suoraan ja ylipäänsä sellaista rehellistä seksiä oli eikä mitään kikattelua ja pientä pussailua. Olin hämmentynyt, kun tajusin Jennyn olevan Jatulintarha-blogin pitäjä! Sääli, että blogi on ollut kaatuneena jo kauan.
Todellakin suosittelen! Lukekaa ihmeessä näin hieno esikoinen.
Sudenveri on luettu
Kirjavinkeissä,
Lukunurkassa ja
Kirjaston kummituksessa.
"Martta järjestelee kasvonsa. "Tässä on isommista asioista kyse kuin jostain rakkausjutusta."
"Mitä sinä pelkäät?"
Järjestys katoaa taas. "Miten niin? Mitä se sinulle kuuluu?"
"Varga pelkää sinua. Mietin, että mitä sinä pelkäät."
"Eihän Hanna nyt minua pelkää..."
"Ehkä ei enää", sanon, sillä muistan että Varga suhtautui Marttaan eilen jonkinlaisella hysteerisellä voitonriemulla. Ei enää pelokkaasti ja hermostuneesti. "Mutta aiemmin kyllä. Mitä sinä pelkäät niin paljon, että olet pelotellut Vargankin?"
