Punklaulajan esikoiskirja Loppuunpalamaton
Anni Lötjönen on punkbändi Huoran laulaja ja nyt hän on kirjoittanut hauskan ja vähän surullisen kirjan Loppuunpalamaton (Johnny Kniga, 2021). Vähän ehkä Lötjöstä muistuttava päähenkilö yrittää yrittämistään tulla paremmaksi ihmiseksi vaikka silkalla tahdonvoimalla. Hän on koulunkäynninohjaaja ja tekee siis paitsi tärkeää myös raskasta työtä. Lopulta pinnistely ei enää auta, vaan edessä on terapia ja työttömyysjakso. Kirjassa on juuri omaan nauruhermooni osuvaa huumoria. Nimettömäksi jäävä minäkertoja on väsynyt kuin olisi tampannut kaikki Persian matot. Työkaveri varmaan juo, mutta se on ymmärrettävää, onhan päähenkilö nähnyt tämän miehen joulujuhlassa. Tässä pisteliäässä huumorissa tulee kuitenkin esille henkilömme väsymys kaikkeen: liika pinnistely liiallisissa paineissa purkautuu mielessä kiroiluna ja melko ilkeilläkin huomioilla kanssaeläjistä. Kirjan tunnelma muuttuu sen edetessä, mutta se ei minusta ole huono juttu. Kirjan sävy muuttuu, koska myös päähenkilö muuttuu ajan mittaa...