Tekstit

Näytetään tunnisteella elämäkerta merkityt tekstit.

Timo Isoaho - Children of Bodom

Kuva
 "Children of Bodomin musiikillisen viikatteen terä ei taida koskaan ruostua, mutta yhtyeen vaiherikkaan uran jyrkät käänteet saattasivat vaipua unholaan ilman tätä kirjaa. Täytyy sanoa, että sellainen ei olisi ollenkaan suotavaa.     Sen vuoksi meidän täytyy nyt lähteä käymään Espoossa. Ja vähän muuallakin." Timo Isoahon elämäkertakirja Children of Bodom (Like 2025, julkaistu alun perin samalla nimellä englanniksi 2025) kertoo yhden suomalaisen metallimusiikin historian jättiläisen kaikki vaiheet alusta loppuun. Nuoret punkkarit tunnettiin jo uran alkuaikoina 1990-luvun lopussa tiukasta soittotaidostaan ja epätavallisista musiikillisista elementeistä äärimetallin skenessä. Toisin kuin 2000-luvun suomalaisen metallin menestystarinan Nightwish ja HIM Children of Bodom ei koskaan sopinut koko perheen kuuntelukokemukseksi. Se oli suurille massoille liian jyrkkää ja repivää, ja siitä huolimatta yhtye sai menestyvän jalansijan useilla mantereilla, mukaan lukien Yhdysvalloissa...

Matti Riekki - Swallow The Sun

Kuva
 "Kokeneen joukon nykyhenki vaikuttaa oivalliselta, mutta moiseen auvoon ei ole todellakaan päästy ilman itkua ja hampaidenkiristelyä. Tämä kirja kertoo Swallow the Sunin tarinan sanoin, joista painavimpia ei ole ennen julkisesti lausuttu. Jotkin niistä saattavat olla hankalia lukea, mutta ainakin ne ovat niin aitoja ja rehellisiä kuin mahdollista. Aivan kuten Raivion musiikki." Silloin tällöin tulee luettua kirja, josta on melkein pelottavaa blogata. Yleensä se johtuu siitä, että ei vain kykene kunnolla sanallistamaan kirjan antia ja tietää jo valmiiksi kirjoittavansa huonon tekstin. Matti Riekin kirjoittaman bändielämäkerran Swallow The Sunin (Like 2023) kohdalla on kuitenkin kyse huomattavasti isommista asioista. Sukellus bändin ja ennen kaikkea sen johtohahmon, säveltäjä-kitaristi Juha Raivion, tarinaan oli niin intensiivinen ja kivulias, että olin koko eilisen illan jotenkin poissa tolaltani. Siitäkin huolimatta, että tiesin pääkohdat etukäteen. Swallow the Sun on vanha...

Nefertiti Malaty - Melankolian mestari - Miika Tenkula

Kuva
 "En tunne ketään toista niin tunteellista ja herkkää ihmistä kuin Miika", sanoo Elisa Junttila. "Miika tunsi kaikki tunteet todella voimakkaasti, mistä oli monesti hänelle itelleen myös paljon haittaa. Miikaa kuvailisin kristalliksi, sillä oli herkkä pinta kuin kristallissa ja se tunsi herkästi kaikenlaisen energian ulkopuolellaan. Miika oli voimakkaasti tunteva ja särkyvä. Miikalle itelleen ja lähellä oleville se oli hyvin haasteellista. Hyvässä ja pahassa." Nefertiti Malatyn kirjoittama kirja Melankolian mestari - Miika Tenkula (Like 2024) on tehty yhteistyössä Tenkulan lähipiirin kanssa, ja se valottaa suuresta maailmansuosiostaan huolimatta aina hieman varjoihin jääneen kitaramestarin elämää ja persoonaa. Tenkula oli vuosina 1989-2005 aktiivisena olleen metallibändi Sentencedin alkuperäisjäsen ja voimahahmo. Tenkula sävelsi valtaosan Sentencedin kappaleista. Kitaristina hänellä kuvataan olleen erityisen hyvä maku; vaikka mahdollisuuksia tekniseen elvistelyyn o...

Kale Puonti - Satu - Alamaailman rautarouva

Kuva
 "Sadusta paljastui kirjoitusurakan aikana hauska, huumorintajuinen ja hyvällä itseironialla varustettu nainen, jonka jotkut elämänvalinnat ovat olleet kyseenalaisia. Näiden kansien väliin on taltioitu elämänmyönteisiä valonpilkahduksia sisältävä kertomus naisesta, joka on paljon muutakin kuin ammattirikollinen ja huumekauppias. Tämä koruton mutta ajoittain hyvinkin hauska kirja esittelee huolehtivan äidin, mummin ja naisen, joka on rakas ystävä monelle." Kun kuulin, että eläköitynyt huumepoliisi Kale Puonti on kirjoittanut elämäkerran huumekauppias Satu Anderssonista, olin hämmästynyt. Asetelma tuntui hyvin yllättävältä, mutta siksi myös kiinnostavalta. Olen jo vuosia seurannut vähintään toisella silmällä suomalaisia rikosuutisia ja MTV3:n Rikospaikkaa olen katsonut säännöllisesti todella kauan. Tiesin Satun sitä kautta, samoin hänen väkivaltaisesti kuolleen aviomiehensä Raimo "Rami" Anderssonin. Päätin siis lukea tämän kirjan Satu - Alamaailman rautarouva (Bazar...

Mape Ollila - Nightwish

Kuva
 "Nightwish-kansaa löytyy kaikkialta maailmasta kaikenikäisinä, -kokoisina ja -värisinä, kalmankalpeista elämäntapagooteista oopperan ystäviin sekä niitteihin ja nahkaan pukeutuvista metallifaneista satulyriikoista pitäviin lapsiin ja listoilla patsastelevan valtavirtamusiikin kuluttajiin. Suomalaisessa populaarimusiikissa Nightwish on ilmiö, jonka veroista ei ole nähty sitten 1980-luvun ja Dingo-hysterian." Mape Ollilan kirjoittama Nightwish (Like 2006) on ensimmäinen bändistä kertova elämäkerta. Se alkaa dramaattisista hetkistä, kun Nightwish erotti Tarja Turusen lokakuussa 2005 avoimella kirjeellä. Kirjassa käydään läpi bändin senastinen historia aina alkuperäisjäsenten lapsuusmuistoja myöten. Kirjan julkaisu aiheutti aikanaan melkoisen hässäkän, ja Tarja sekä manageri-aviomiehensä Marcelo Cabuli muistaakseni haastoivat molemmat Ollilan oikeuteen. Käsitykseni mukaan heille jäi vain, Linnaa lainatakseni, "kulut ja häpee". Muistan nuo ajat edelleen, vaikka olin vi...

Kari Häkkinen - Hannu Lauerma - Psykiatrin päänavaus

Kuva
 "Vastaanottavan lääkärin on ymmärrettävä, että yksi sairaus ei suinkaan sulje pois toista. Jos olisimme suhtautuneet härkäpäisesti asiaan siihen sen kummemmin perehtymättä ja tulleet siihen tulokseen, että kyseessä on joko epätyypillinen delirium tai skitsofrenia niin metsään olisi menty. Tässä puhutaan psykiatrian syvimmästä olemuksesta. Kyseessä on todellakin lääketieteen erikoisala, jota hallitakseen täytyy tuntea ihmisen anatomia, fysiologia ja paljon muuta olennaista diagnoosin kannalta. Freudilaisuudesta rakentuneen psykodynamiikan pohdiskelu ei yksistään riitä." Kari Häkkisen ja Hannu Lauerman teos Psykiatrin päänavaus (Into 2019) kertoo Lauerman elämästä ja urasta. Lauerma on Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri, psykoterapeutti ja luennoitsija. Häntä on kuultu usein julkisuudessa, kun jokin (oikeus)psykiatrinen ilmiö on tullut pintaan. Kirjan alussa kerrotaan lyhyesti Lauerman perheestä ja suvusta sekä harrastuksista, joita ovat metsästys ja kalastus. Si...

Andreas Schlieper ja Heike Reinecke - Kuuluisat kissat ja heidän ihmisensä

Kuva
 "Onneksi moni muukin on hurmaantunut kissoista. Kaikkina aikoina ympäri maailman on ollut naisia ja miehiä, jotka ovat myöntäneet avoimesti kissahulluutensa, kuuluisia naisia ja miehiä, joiden hengenheimolaisuutta ei tarvitse hävetä. Päinvastoin: me saamme ja meidän pitääkin olla ylpeitä kuulumisestamme niin hienoon joukkoon." Saksankielinen alkuperäisteos Legendäre Katzen und ihre Menschen (2019). Taitto: Jukka Iivarinen / Vitae. Kannen suunnittelu: Eevaliina Rusanen. Suomentanut Heli Naski. Bazar 2020. Tässäpä vasta mainio kirja jokaiselle kissanystävälle! Schlieper ja Reinecke kirjoittavat kauniisti kissoista ja kuvaavat kuuluisien ihmisten elämää. Kyseessä on periaatteessa kokoelma minielämäkertoja, niin kissoista kuin heidän ihmisistäänkin. Mukana on runsas joukko kirjailijoita, kuten T. S. Eliot ja Herman Hesse, Englannin pääministeri Churchill, taiteilijat Frida Kahlo ja Freddie Mercury sekä monia muita. Täytyy myöntää, että aivan jokaista kuuluisuutta en kovin hyvin...

Petri Silas - Alexi Laiho - Kitara, kaaos & kontrolli

Kuva
  "Onneksi Jaskaa, Henkkaa, Jannea ja minua yhdistää kova työmoraali. Meistä neljästä kukaan ei ole koskaan pelännyt rankkaakaan duunia. Niin ikään tykkäämme kukin siitä, että voi tehdä kivoja asioita ilman älytöntä pennin venytystä. Joillekin muille riittää vähemmän ja se on tietenkin fine. Mutta me olemme tässäkin asiassa hyvin samanlaisia persoonia. Ja hyvä niin. Sillä jos bändissä ei olla tietyistä perustavaa laatua olevista asioista samalla aaltopituudella, bändi voi olla pian entinen." Johnny Kniga 2021 (ensimmäinen painos 2019) Petri Silaksen elämäkerta Alexi Laihosta on pala suomalaista metallimusiikin historiaa. Laiho oli jo eläessään jonkinlainen legenda eikä syyttä. Monenlaisia palkintoja ja nimikkeitä voittanut kitaristi tuli tunnetuksi ympäri maailmaa. Kirja on Laihon minämuodossa kertomaa tarinaa. Valinnassa on puolensa ja puolensa. Toisaalta oli nostalgista heittäytyä tähän tajunnan virtaan, niin tuttu puheenparsi oli. Toisaalta se teki tekstistä paikoitellen s...

Nigel Nicolson - Virginia Woolf

Kuva
  "Kun olimme eräänä kesäisenä iltapäivänä haavien kanssa etsiskelemässä perhosia korkeasta heinikosta löytämättä mitään, Virginia yhtäkkiä seisahtui. Hän nojautui bambukeppiinsä kuin villi-ihminen keihääseensä ja kysyi minulta: >>Miltä oikein tuntuu olla lapsi?<<" Alkuperäisteos Virginia Woolf (Lipper Publications 2000). Suomentanut Ruth Jakobson. Ajatus Kirjat/Gummerus 2007. Nigel Nicolsonin kirja Virginia Woolf on kompakti 200 sivun esitys Woolfin elämästä ja teoksista. Kirja alkaa Woolfin lapsuudesta ja etenee kronologisesti aina hänen kuolemaansa asti 1940-luvulle. Käsitellyiksi tulevat niin hänen "hulluutensa", rakastajattarensa kuin muutkin merkittävät tapaukset. Tämä teos on hyvä johdatus Woolfin elämään. Kirjoittaja Nicolson tunsi Woolfin, sillä hänen äitinsä oli Vita Sackville-West, Woolfin kenties tärkein naispuolinen rakastaja. Tästä huolimatta Nicolson ei ole millään lailla kaunisteleva elämäkerturi, vaan päinvastoin hän esittää hyvin krii...

Johanna Holmström - Märta Tikkanen -Tyttö joka halusi juosta vetten päällä

Kuva
  "Hän kokee, että nykyajasta puuttuu hänen aikaansa leimannut naisten yhteisöllisyys, jossa kokoonnutaan yhteen ja luodaan sillä tavoin kontakteja ympäri Pohjoismaita. Ihmisillä ei tunnu olevan aikaa. Samalla miehen roolista keskustellaan ahkerasti. Mitä miehille jää, jos naisten pitää pystyä kaikkeen ja suoriutua kaikesta?" Alkuperäisteos Borde hålla käft. En bok om Märta Tikkanen (Förlaget 2020). Suomentanut Maija Kauhanen. Tammi 2020. Märta Tikkanen on niin iso hahmo, että tälle elämäkerralle on jo sen puolesta nostettava hattua. Tikkanen ei ole jäänyt vain pienten ruotsinkielisten piirien kirjailijaksi, vaan hänen tunteita kuohuttaneet romaaninsa ovat olleet luettuja myös suomenkielisten parissa. Tikkanen on feministinen esikuva, ikoni. Onkin mielenkiintoinen ratkaisu, että kirjoittaja Holmström on itsekin osa kirjaa. Hänen tekemänsä elämäkerta on oikeastaan kahden eri aikakauden feministin vuoropuhelua, välissä tietenkin on kerrontaa Tikkasen vaiheista. Olin alkujaan a...

Mary Henley Rubio - Lucy Maud Montgomery - The Gift of Wings

Kuva
 "In November 1907, Lucy Maud Montgomery wrote to a friend that biography is a "screaming farce". Se added that the best biographies give only two-dimensional portraits, but every person has a half dozen "different sides". In 2008, one hundred years after the publication on Anne of Green Gables, we know much more about the many sides of "Maud", as she liked to be called. And in fact many now feel that Maud's greatest literary creation was her own tortured self-portrait, now published in her private journals more than fifty years after her death. But the truth may be even more complicated than that." Anchor Canada 2008. Näin Rubio aloittaa laajan elämäkertansa rakastetusta kirjailijasta L. M. Montgomerystä. Ja todellakin, tämä viitteineen 641 sivua kattava kirja tuo meidät todella lähelle Maudia - todennäköisesti lähimmäs kuin voimme koskaan päästä. Teos on jaettu Montgomeryn asuinpaikkojen mukaan: ensin ovat vuodet Prinssi Edvardin Saarella, ...

Deborah Spungen - Nancy

Kuva
  "En voinut hirttäytyä. En voinut luovuttaa. Minun oli taisteltava, minun oli jäätävä henkiin. Minun oli pidettävä lupaukseni. Vasta sitten voisin päästää irti Nancysta. Vasta sitten voisin ryhtyä elämään omaa elämääni." Deborah Spungenin Nancy on järisyttävä ja järkyttävä kuvaus perheestä, jonka esikoistytär on pahasti häiriintynyt. Jo lapsesta asti Nancy saa vakavia raivokohtauksia, jotka vain pahenevat ajan mittaan. Teini-ikäisenä laitoksessa tyttö tutustuu huumeiden maailmaan. Lopulta hän kokee kohtalonsa Sid Vicious -nimisen miehen hahmossa. Lukukokemus oli todella ravisuttava. Nancy ei ole missään vaiheessa helppo lapsi, ei edes vauvana. Perhe joutuu koko ajan varomaan hänen käytöstään ja nopeasti vanhemmat menettävät otteen tyttäreensä. Perheen kaksi nuorempaa lasta ovat mukana kärsimysnäytelmässä, mikä on erityisen kylmäävää. On vaikea tietää, mitä ajatella. Kirjailija, Nancyn äiti, on hyvin avomielinen myös omista puutteistaan. Täytyy sanoa, että sympatiani ovat hä...

Tuula Karjalainen - Tove Jansson ~ Tee työtä ja rakasta

Kuva
"Koska minulla, kaikesta huolimatta, on kaikki naisen synnynnäiset vaistot lohduttaa, ihailla, alistua ja luopua omastaan. Joko minusta tulee huono taitelija tai huono vaimo. Jos minusta tulisi hyvä vaimo, niin mieheni työ olisi tärkeämpää kuin omani, minulla on kyky alistua hänelle ja synnyttäisin lapsia hänelle, lapsia, jotka sitten tapettaisiin jossain tulevassa sodassa. Minulla ei ole aikaa, ei halua eikä varaa avioitua." Tuula Karjailaisen elämäkerta Tove Janssonista on saanut Suomessa huomiota ja aivan syystäkin. Teos on rikas ja huolella tehty, taiteilijaa tarkoin syväluotaava. Useimmat meistä mieltävät Janssonin vain muumien luojana, mutta kirja paljastaa hänen olleen niin paljon muutakin. Voi vain hämmästellä, miten hänen muu taiteensa on jäänyt niin pahasti muumien varjoon. Jansson piti itseään ensisijaisesti kuvataiteilijana, ei muumikirjailijana, ja hän tekikin mittavan taideuran. Lisäksi hän toimi teatterin puolella.      Kuten kirjan nimestä voi p...

Panu Rajala - Lasinkirkas, hullunrohkea - Aila Meriluodon elämästä ja runoudesta

Sainpas tämän luettua vielä vuoden 2010 puolella! Mikä komea päätös luetuille kirjoille! En ole lukenut ainoatakaan Meriluodon runoa tai muutakaan teosta, mutta kirja kiinnosti silti. Ja tämä oli loistava lukukokemus! Pidin kovasti Rajalan jutustelevasta kertomistyylistä, joka saa tekstin soljumaan sujuvana ja keveänä. Meriluodon elämä on kyllä ollut melkoisen kirjava, miten paljon toinen toistaan hullumpaa ja äänekkäämpää miestä hänellä on ollut! Välillä on ollut hyvinkin vaikeaa, mutta ylös on aina päästy. Nujerretun ja hiljaisen tyttösen kasvu voimakkaan seksuaaliseksi kypsäksi naiseksi on hurja, eikä sitä voi kuin ihailla. Hän on elänyt täysillä. Kirja herätti välittömästi kiinnostukseni Meriluodon tuotantoon. Ensin haluaisin lukea hänen ensimmäisen julkaisunsa Lasimaalauksen . Toivottavasti se löytyy kirjastosta. Suosittelen ehdottomasti kaikille vähänkään kiinnostuneille! Tämä on hieno kokemus, vaikkei Meriluodon tuotantoa tuntisikaan, ja se on paljon elämäkerralta.

The Dirt - Törkytehdas

Jaaha, nyt olen sivistänyt itseäni myös musiikkipuolella ja lukenut juuri Mötley Crüen tarinan. On vaikeaa aloittaa lukukokemuksen kertomista, kun pää on niin täynnä asiaa, mutta yritetään. Ensinnäkin: Tämä oli yksi puhdistavimmista lukukokemuksistani koskaan. On uskomatonta, miten paljon yhden bändin elämään on voinutkaan mahtua: Aineita, riitoja, lapsellisuutta, median paineita ja vielä kerran aineita. Siihen vielä päälle jokaisen jäsenen henkilökohtaiset tragediat: Vince Neilin tyttären menetys ja Hanoi Rocksin rumpalin, Razzlen kuolemantuottamus; Nikkin elämä ilman isää; Tommyn aviotaistelu Pamela Andersonin kanssa ja kova vankilakokemus sekä Mickin pitkäaikaissairaus, joka tuotti (ja tuottaa varmasti edelleen) hänelle hirveitä tuskia. Traagisten ja hiljaiseksi vetävien asioiden lisäksi kirja on toki täynnä näitä kolmea "pyhää" asiaa: Rokkia, seksiä ja huumeita. Minun on aina ollut hankala ymmärtää, mitä hauskaa on pään täyteen vetämisessä, bändäreissä ja muussa se...