Ankin kirjablogi

 "Myöhään illalla seison kirkossa ja muistan isä Johanneksen sanat. Kirkko on koko maailma, sen sisällä ovat kaikki elävät ja kuolleet. Hän tarkoitti ihmisiä, mutta minä ajattelen, että kirkossa ovat myös linnut, kalat ja eläimet. Myös vuoret ovat osa kirkkoa, samoin meret, erämaat ja metsät. Miksi Jumala jättäisi luomastaan mitään pois?       Olen varma, että taivaassa surisee sama talvikärpinen, joka tänään häiritsi maalaamistani. Annoin sen surista ja ymmärsin, että oli aika lopettaa päivän työt. Puhdistin siveltimet ja vedin sermin maalauksen eteen, jotta kukaan ei sitä näkisi. Joskus viesti tulee niinkin ärsyttävän luontokappaleen kuin kärpäsen muodossa." Joel Haahtelan uutukainen Sielunpiirtäjän ilta (Otava 2025) kertoo iäkkäästä hollantilaisesta mestarimaalaajasta, joka alkaa valmistautua siirtymään rajan taakse. Poissa ovat rakastettu vaimo Agnes ja poika Paulus, vielä palvelijatar Grietke pitää isännästä huolta. Sitten kuitenkin vanha ystävä tyrkyttää ...

 "Oli päiviä ja öitä, jotka paloivat mieleemme kuin poltinmerkit. Ne jäivät kytemään syvälle maan alle, valmiina leimahtamaan liekkiin jonakin tuulisena päivänä. Joskus sekunti saattoi kestää vuosikymmeniä ja maailma mahtui kämmenen alle. Sellaisten hetkien varaan voi rakentaa kokonaisen elämän, ne kannattelivat ihmistä kaikkein vaikeimpina aikoina. Ja silti: muistaminen oli aina jakamista, ja yksinäiset muistot kuihtuivat, kuin syksyn tullen putoilevat lehdet." Joel Haahtelan uutuus Marijan rakkaus (Otava 2024) on vuoden kirjatapauksia ja mielenkiinnolla luin tämän romaanin. Kirjassa jälleen nimettömäksi jäävä yksinäinen mies haikailee tavoittamatonta naista, joka jätti hänet lomaromanssilla. Vanhat uskonnolliset maalaukset näyttelevät omaa osaansa, kuten myös Euroopan rikkonainen historia.  Voidaan siis ainakin osittain todeta, että Haahtela on kirjoittanut periaatteessa jälleen saman kirjan. Se ei sinänsä minua häiritse, koska tarinoiden rakennuspalikat ovat varsin tenhoa...

"Olisi helppoa sanoa, että kaikki alkoi silloin; että Sigrid oli paikalla ja teki silloin päätöksensä. Minä muistin, että hän itki sinä iltana, monet itkivät. Kaikki olivat järkyttyneitä, mutta meidän elämämme palautui kutakuinkin normaaliksi. Tapetusta Benno Ohnesorgista tuli marttyyri. Mielenosoitukset kiihtyivät kaikkialla maassa, mutta ne eivät häirinneet Sigridin ja minun yhteisiä öitä." Joel Haahtelan romaani Lumipäiväkirja (Otava 2008) ammentaa Saksan lähihistoriasta. 1970-luvulla Länsi-Saksassa toimi äärivasemmistolainen terroristijärjestö RAF, jonka toiminta vaati ihmishenkiä. Haahtela on luonut kirjaansa ilmeisesti kuvitteellisen Sigrid Eisenberg -nimisen naisen, joka on syystä tai toisesta nuorena sitoutunut tähän toimintaan. Kirjan päähenkilö on jälleen nimettömäksi jäävä suomalainen mies, joka on 60-luvulla seurustellut Sigridin kanssa. Nyttemmin hänellä on vaimo Erika ja aikuinen tytär Laura. Elämä on keskiluokkaista, mutta miehen elämää varjostaa taannoinen va...

  "Ihmisiä vaivasi nykyään kummallinen yksilöllisyyden ja erillisyyden illuusio, kenties vain siksi, että ruumiillamme näytti olevan rajat. Tosiasiassa emme olleet niin ainutlaatuisia kuin kuvittelimme, vaan ajattelimme tismalleen samoja aatteita, teimme päivästä toiseen samoja valintoja, hengitimme samaa ilmaa ja kasvoimme samaa mikrobiflooraa, koska olimme kaikki samoja, saman puun oksia, imimme yhteistä juurta. Näytimme yksittäisiltä puilta, mutta oikeasti olimme yhtä suurta metsää ja samaa perhettä syyssyriköiden ja perhosten kanssa. Viimeistään kuolema sen meille paljasti." Joel Haahtelan uusin pienoisromaani Yö Whistlerin maalauksessa (Otava 2023) perustuu kirjailijan lukijoilleen tutuksi tehdyille aineksille: on kirjallisia ja taiteellisia viittauksia, perhoset, yksinäiset miehet, erityinen mutta jotenkin sumuinen kokemus yhteydestä naiseen ja kristinusko. Silti tästä kudelmasta on jälleen saatu aivan uudenlainen kertomus. Jälleen nimettömäksi jäävä miespuolinen päähe...

 "Paikka vaikuttaa ihmisen mieleen niin kuin vallitseva säätilakin. Ihminen on erilainen eri paikoissa, epäilemättä. Voiko oikeastaan koskaan sanoa, että ihminen on sama? On paikkoja, jotka tuovat ihmisestä esiin puolia, joiden olemassaolosta emme ole tienneet. Joihinkin paikkoihin mieli ei asetu, vaikka kuinka yrittäisi, ja aina on jotenkin vaikea olla. Tällaisella ilmalla taas on vaikea olla surullinen, vaikka kaikissa meissä olisikin hiven surua." Joel Haahtelan kahdeksas romaani Traumbach (Otava 2012) on erikoinen. Päähenkilö on nuori mies Jochen, joka haluaa tavata miehen nimeltä Traumbach. Ollaan jossakin määrittämättömässä itäsaksalaisessa pikkukaupungissa 90-luvun lopulla. Kaiken pitäisi olla selvää kun Traumbachin osoitekin on tiedossa, mutta miehen tavoittaminen osoittautuu vaikeaksi. Kaupunki herättää Jochenissa esiin monenlaista ja erilaisia elämyksiä tulee vastaan. Mikä lopulta on totta ja mikä ei? Kirjassa on joitain Haahtelan tuttuja asioita, kuten muuttuva mi...

"Tuo pikkuruinen merkintä oli siitä lähtien kiehtonut häntä, ja vähitellen hän oli tullut siihen tulokseen, että juuri Jaakobin portaita isoisä oli viimeisinä elinvuosinaan etsinyt, salaista kohtaa, jonkinlaista kahden maailman välistä ovea, kaiken kaipuun keskusta, mieleen vajonnutta Atlantista." Joel Haahtelan uskonnollisen trilogian viimeinen osa on Jaakobin portaat (Otava 2022). Nimettömäksi jäävä minäkertoja joutuu äkisti matkustamaan Helsingistä Jerusalemiin, sillä hänen veljensä on päätynyt siellä psykiatriseen hoitoon. Missä välissä Ilja on Jerusalemiin päätynyt ja mitä siellä tehnyt, sitä minäkertoja ei tiedä. Pian hänkin on kuitenkin myyttisen kaupungin lumoissa. Ovia avautuu ja sulkeutuu, kadut muuttuvat ja lumisateessa tuoksuu syreeni... Olen pitänyt kaikista trilogian osista, mutta sanoisin Jaakobin portaiden vievän lopulta voiton. Se on kaunis ja taitavasti tehty kuten kaksi aiempaakin osaa, mutta ennen kaikkea se on voimakkaan unenomainen ja mystinen. Siinä m...

 "On paikkoja, joihin tullaan vain eksymällä, minä ajattelen, ei ole muuta tietä." Joel Haahtelan Adelen kysymys (Otava 2019) on trilogian avausosa. Olen lukenut aiemmin sarjan toisen osan, Hengittämisen taidon . Kirjat voi näköjään hyvin lukea sekajärjestyksessäkin, henkilöt eivät ole samat.  Kuitenkin molemmissa on yhtäläisyytensä. On henkisesti eksynyt mies, joka päätyy tutkimaan pyhimys Adelea kaukaiseen ranskalaiseen luostariin. Hengittämisen taidossa päähenkilö oli mies, joka etsi isäänsä vanhasta luostarista. Adelen kysymyksessä päähenkilö jää nimettömäksi. Hänellä on vaimo ja aikuinen poika. Vaimo on lähtenyt Edinburghiin töihin ja suhde on vaakalaudalla. Samalla miestä riivaavat surulliset muistot äidistä, joka putosi ikkunasta ja kuoli.  Mies päätyy luostariin oikeastaan siksi, että tapaa vanhan ystävänsä 20 vuoden jälkeen. Ystävä on kokenut luostarissa ihmeen ollessaan jo valmistautunut itsemurhaan. Kaikki murhe ja pimeys katosi, kun hän kosketti lipasta, jo...

 "Ehkä ikoneihin kätketty aika on paraikaa paljastumassa? Ehkä meihin on kirjoitettu viestejä, jotka piirtyvät esiin oikeissa paikoissa? Eikö meidän tehtävämme ole löytää paikat, joissa maailma uneksuu itsensä paremmaksi, edes yrittää?" Otava 2020 Joel Haahtelan pienoisromaani Hengittämisen taito on kokoaan suurempi tarina. 24-vuotias Konstantinos kaipaa kadonnutta kreikkalaista isäänsä ja päättää etsiä hänet. Alkaa matka Suomesta Kreikkaan, lopulta yksinäiselle saarelle, jossa rukous on loputon virta. On aika antaa ja saada anteeksi. Romaani on varsin uskonnollinen. Saarella elää kolme miestä, rukoileva vanhus, isä Theodoros ja Konstantinoksen isä. Kaikki on tarkoituksellisen alkeellista, jotta ihmiset voivat keskittyä loputtomaan rukoiluun ja jumalanpalveluksiin. Saari hengittää omaa rauhallista rytmiään kaukana maailman pauhusta. Kirja on täynnä ihania ja riipaisevia ajatuksia maailmasta, kuten tuossa ylläolevassa sitaatissa. Haahtela osaa tiivistää pieneen tilaan suuria ...

"Ajattelin saarta ja tunsin kuinka tuuli nousi, miten puut alkoivat äkisti taipua. Ehkä hän oli painautunut laverille, kääriytynyt peittoon ja koukistanut polvensa vasten rintaa. Oli elokuu ja silti kylmä. Näin hänet vuoteessa mökin nurkassa ja kuulin kuinka kaikki keinui hänen yllään, seinät narisivat, katolle kopsahteli käpyjä. Tulipesä oli sammunut jo tunteja sitten ja oven eteen oli kiilattu tuoli, miksi, kukaan ei tulisi siitä sisään." Joel Haahtelan seitsemäs kirja Katoamispiste (Otava 2010) käsittelee kaikenlaisia katoamisia. Mieskertoja törmää ranskalaiseen naiseen, joka etsii ex-miestään Suomesta. Yhtäkkiä mies ei ole pitänyt kuukausiin yhteyttä ja nainen huolestuu. Yöpöydällä oleva Raija Siekkisen kirja johdattaa pohjoiseen maahan...      Tämä romaani oli erikoinen, mutta hyvä. Pieneen sivumäärään on saatu sopimaan ranskalaisen ex-parin elämää, kertojan omaa ja vielä Raija Siekkisenkin. Kun kertoja ei onnistu löytämään naisen kanssa tämän ex-miestä Pa...

Maratonini alkaa suunnilleen klo 18.00. Kirjoja on pilvin pimein enkä edes kuvittele saavani kaikkea luettua. Mutta pitäähän sitä vaihtoehtoja olla! Maraton päättyy siis huomenna klo 18.00. Taukoja tulee varmasti, ensinnäkin yöunet ja ruokailut. Lista: Petter Sairanen - Muisti on unta Muriel Barbery - Kulinaristin kuolema Stephen King - Carrie Joel Haahtela - Katoamispiste Leena Krohn - Donna Quijote ja muita kaupunkilaisia Helvi Hämäläinen - Kaunis sielu Tästä lähtee Donna Quijotella! klo 19:15 No niin, sain ensimmäisen kirjan luettua, yhteensä 82 sivua! Aloitin tarkoituksella ohuimmalla teoksella, jotta pääsisin pehmeästi vauhtiin. Luin tätä ihmeen kauan, koska olen varsin nopea lukija, mutta väsymys vei veroaan. Unirytmini on sekaisin ja laitoin tänään herätyksen kylmästi jo kahdeksaksi. Olin torkahtaa kirjasen keskivaiheilla ja itse asiassa pari kertaa torkahdin, lopulta annoin itselleni 10 minuuttia nukkuma-aikaa. Toimi! Donna Quijote oli kyllä varsin omituinen ko...