- Pirkko Saisio - Elämänmeno
- Mia Malmi (toim.) - Hullu akka!
- Mia Vänskä - Saattaja
- Kai Nieminen - Kiireettä
- Simone de Beauvoir - Toinen sukupuoli
Ei kun vain kohti uusia kirjoja ja maailmoja!
perjantai 30. syyskuuta 2011
Syyskuun luetut
Tämä kuukausi alkoi lukemisen suhteen oikein lupaavasti, mutta Toinen sukupuoli sotki suunnitelmat tehokkaasti. Siinä meni nimittäin semmoiset kaksi viikkoa... Kaiken lisäksi on koeviikko menossa, joka syö lukemishaluja varsin tehokkaasti. Mutta sen näkee vasta kuukauden päästä, mitä ensi kuussa tapahtuu.
Ei kun vain kohti uusia kirjoja ja maailmoja!
Ei kun vain kohti uusia kirjoja ja maailmoja!
keskiviikko 28. syyskuuta 2011
Simone de Beauvoir - Toinen sukupuoli
Simone de Beauvoirin luultavasti tunnetuin teos, Toinen sukupuoli (Le deuxiéme sexe I et II, 1949, suomentanut Annikki Suni 1993), on tiukka ryöpytys feminististä teoriaa. Se on vaikuttanut valtavasti 1900-luvun feminismien kehitykseen ja onpa se jopa katolisen kirkon kiellettyjen kirjojen listalla (ollut?). Aikalaiset menivät siitä aivan tolaltaan enkä ihmettele miksi.
Kuten ranskankielisestä alkuperäisestä nimestä näkee, tässä on kaksi osaa. de Beauvoir aloittaa Tosiasioista ja myyteistä käyden seikkaperäisesti läpi biologisia tosiasioita ja historiaa sekä tietysti niitä myyttejä. Toisessa osassa hän keskittyy nykypäivään kirjoittaen naisen eri vaiheista ja rooleista ja lopuksi tulevaisuudesta. Teoksensa hän lopettaa melko toiveikkaisiin ja luottavaisiin päätössanoihin.
de Beauvoir oli paitsi kirjailija ja feministi, myös filosofi ja se näkyy. Kirja on ollut jo jonkin aikaa lukulistallani ja nyt sen viimein luin filosofian tutkielmaa varten. Aikaa ei ollut paljon ja paahdoin kirjan kanssa stressaantuneena, sillä se ei ole aivan helpoimmasta päästä. de Beauvoir käyttää välillä hankalia termejä, erityisesti transkendenssia ja immanuenssia, joista edellisen merkitystä en ymmärrä oikein vieläkään. Välillä tuntui, etten saanut sisäistettyä kaikkea eikä se ole ihmekään, on tämä niin laaja teos.
Tutkielmassani raapaisin vain pintaa ja vielä suppeammin voin kirjoittaa nyt arvostelun muotoon, mutta käyn läpi muutamia de Beauvoirin nostamia teemoja. Kirjan johtava ajatus on naisen toiseudessa, kuten nimikin jo vihjaa. de Beauvoirin mukaan mies on eräänlainen lajinsa edustaja ja kyseenalaistamaton subjekti naisen ollessa hänelle väistämättä Toinen, objekti, joka elää vain miehen kautta, ei koskaan itsenään. Historiaa vasten tarkasteltuna tätä on melko lailla mahdotonta kiistää.
Roolit olivat kaikkein kiinnostavimpia. Lapsuudessa tytöt ja pojat kasvatetaan aivan eri tavalla ja tytöllä voi olla harhaluulo naisten vallasta hänen eläessään pitkälti äidin helmoissa. Puberteetti-iässä tyttö kuitenkin tulee huomaamaan miesten pyörittävän maailmaa ja miesten ylipäänsä tekevän kaikkea. Naiselle sellainen ei kuulu eikä sovi. Hänen päämääränsä on avioliitto. Avioliitosta de Beauvoirilla ei ole oikeastaan mitään hyvää sanottavaa. Hän suomii instituution olevan jo lähtökohtaisesti järjetön: kaksi toisilleen tuntematonta ja eri tavalla kasvatettua, eri asemassa olevaa ihmistä eivät voi muodostaa hedelmällistä suhdetta. Kirjailija ryöpyttää kaikenlaisia avioliiton ongelmia, yhtenä suurimmista luonnollisesti seksuaalisuuteen liittyviä. de Beauvoir julistaa avioliiton tukahduttavan naisen seksuaalisuuden. Hän harvoin saa tyydytystä, kun taas mies saa sen aina. Tästä seuraa usein katkeruutta ja naisesta tulee frigidi.
Tämäkin on taatusti riittänyt ajan ihmisten pöyristymiseen. Suurimmat pommit ovat kuitenkin vasta tulossa. de Beauvoir kirjoittaa kriittisesti äitiydestä ja sanoo: ">>Luonnottomia<< äitejä ei ole olemassakaan, koska äidinrakkaus ei ole luonnollista, ja juuri siksi huonoja äitejä on olemassa." Äidinrakkaus luonnotonta! Ei luonnottomia äitejä! Voin kuvitella, miten tällaiset väitteet ovat järkyttäneet 40-50-luvun maailmaa, puhumattakaan tästä päivästä. En ole ajatuksesta vakuuttunut, mutta pakko myöntää sen olevan ihanan provosoiva ja anarkistinen. Reipasta äitimyytin ravistelua! Äitiyteen liittyen de Beauvoirilla on kuitenkin terävä pointti: on mieletöntä vaatia naiselta, jolta on viety julkinen asema, koulutus ja työ, maailman vaikeinta tehtävää: lapsen kasvattamista.
Kun puhutaan äideistä ja lapsista, puhutaan väistämättä myös abortista. Aikansa tapojen vastaisesti de Beauvoir ei suinkaan tuomitse aborttia, vaan puolustaa sitä. Hän hyökkää säälimättä vastustajien tekopyhyyttä vastaan. Abortti on ollut tuohon aikaan tabu ja rikos, sitä ei ole saanut kovinkaan monessa maassa. Kuitenkin ehkäisyn saatavuus on ollut huonoa ja aviottoman lapsen synnyttäminen suurimpia syntejä, joita nainen voi tehdä. Toisin sanoen naisella ei ole valinnanvaraa. Myös miesten kaksinaismoralismin hän tuo esiin armotta: he kyllä pitävät aborttia murhana ja naista murhaajana, mutta kun ei toivottu raskaus sattuu omalle kohdalle, he suosittelevat naiselle aborttia, jopa painostavat tätä siihen. Yhteiskuntaakin kirjailija suomii armotta. Hän huomauttaa pilkallisesti yhteiskunnan kyllä taistelevan fanaattisesti sikiön puolesta, mutta syntynyt lapsi ei kiinnosta ketään. Tämä jos mikä sopii tämänkin päivän aborttivastustajiin, varsinkin uskovaisiin.
Ehkäpä kuitenkin tärkein on de Beauvoirin loppupäätelmä: on mahdotonta vaatia naiselta samaa mitä mieheltä - suuria näköaloja ym. - koska hän on kotinsa vanki vailla työtä ja koulutusta. Hän vertaa tilannetta siihen, että lintua, jolta on leikattu siivet, vaaditaan lentämään. Tässä ollaan asioiden ytimessä. Koulutus on kaiken perusta. Ilman sitä elämänpiirimme jää väistämättä ahtaaksi ja vajaaksi.
Vaikka vähän moitiskelin tätä hankaluuden vuoksi, oli tässä paljon tuhtia asiaa ja loppujen lopuksi pidinkin tästä. Suuri osa on tietysti väistämättä vanhentunutta, ovathan länsimaat muuttuneet kaksituhattaluvulle tultaessa merkittävästi. En myöskään ollut kaikesta samaa mieltä de Beauvoirin mielestä ja minua kiusasivat selvästi freudilaisvaikutteiset psykologiaosuudet. Kaikkein hulluinta oli väite raskauden pahoinvoinnin olevan sielullisperäistä; laji ottaa naisen raskaudessa haltuunsa ja tästä hämmentyneenä nainen ikään kuin vastustaa tilannetta oksentamalla. Tällaiset omituisuudet voi kuitenkin antaa anteeksi, sillä kirjan vaikutus on niin vavisuttava. Suosittelen tätä painavasti!
Kuten ranskankielisestä alkuperäisestä nimestä näkee, tässä on kaksi osaa. de Beauvoir aloittaa Tosiasioista ja myyteistä käyden seikkaperäisesti läpi biologisia tosiasioita ja historiaa sekä tietysti niitä myyttejä. Toisessa osassa hän keskittyy nykypäivään kirjoittaen naisen eri vaiheista ja rooleista ja lopuksi tulevaisuudesta. Teoksensa hän lopettaa melko toiveikkaisiin ja luottavaisiin päätössanoihin.
de Beauvoir oli paitsi kirjailija ja feministi, myös filosofi ja se näkyy. Kirja on ollut jo jonkin aikaa lukulistallani ja nyt sen viimein luin filosofian tutkielmaa varten. Aikaa ei ollut paljon ja paahdoin kirjan kanssa stressaantuneena, sillä se ei ole aivan helpoimmasta päästä. de Beauvoir käyttää välillä hankalia termejä, erityisesti transkendenssia ja immanuenssia, joista edellisen merkitystä en ymmärrä oikein vieläkään. Välillä tuntui, etten saanut sisäistettyä kaikkea eikä se ole ihmekään, on tämä niin laaja teos.
Tutkielmassani raapaisin vain pintaa ja vielä suppeammin voin kirjoittaa nyt arvostelun muotoon, mutta käyn läpi muutamia de Beauvoirin nostamia teemoja. Kirjan johtava ajatus on naisen toiseudessa, kuten nimikin jo vihjaa. de Beauvoirin mukaan mies on eräänlainen lajinsa edustaja ja kyseenalaistamaton subjekti naisen ollessa hänelle väistämättä Toinen, objekti, joka elää vain miehen kautta, ei koskaan itsenään. Historiaa vasten tarkasteltuna tätä on melko lailla mahdotonta kiistää.
Roolit olivat kaikkein kiinnostavimpia. Lapsuudessa tytöt ja pojat kasvatetaan aivan eri tavalla ja tytöllä voi olla harhaluulo naisten vallasta hänen eläessään pitkälti äidin helmoissa. Puberteetti-iässä tyttö kuitenkin tulee huomaamaan miesten pyörittävän maailmaa ja miesten ylipäänsä tekevän kaikkea. Naiselle sellainen ei kuulu eikä sovi. Hänen päämääränsä on avioliitto. Avioliitosta de Beauvoirilla ei ole oikeastaan mitään hyvää sanottavaa. Hän suomii instituution olevan jo lähtökohtaisesti järjetön: kaksi toisilleen tuntematonta ja eri tavalla kasvatettua, eri asemassa olevaa ihmistä eivät voi muodostaa hedelmällistä suhdetta. Kirjailija ryöpyttää kaikenlaisia avioliiton ongelmia, yhtenä suurimmista luonnollisesti seksuaalisuuteen liittyviä. de Beauvoir julistaa avioliiton tukahduttavan naisen seksuaalisuuden. Hän harvoin saa tyydytystä, kun taas mies saa sen aina. Tästä seuraa usein katkeruutta ja naisesta tulee frigidi.
Tämäkin on taatusti riittänyt ajan ihmisten pöyristymiseen. Suurimmat pommit ovat kuitenkin vasta tulossa. de Beauvoir kirjoittaa kriittisesti äitiydestä ja sanoo: ">>Luonnottomia<< äitejä ei ole olemassakaan, koska äidinrakkaus ei ole luonnollista, ja juuri siksi huonoja äitejä on olemassa." Äidinrakkaus luonnotonta! Ei luonnottomia äitejä! Voin kuvitella, miten tällaiset väitteet ovat järkyttäneet 40-50-luvun maailmaa, puhumattakaan tästä päivästä. En ole ajatuksesta vakuuttunut, mutta pakko myöntää sen olevan ihanan provosoiva ja anarkistinen. Reipasta äitimyytin ravistelua! Äitiyteen liittyen de Beauvoirilla on kuitenkin terävä pointti: on mieletöntä vaatia naiselta, jolta on viety julkinen asema, koulutus ja työ, maailman vaikeinta tehtävää: lapsen kasvattamista.
Kun puhutaan äideistä ja lapsista, puhutaan väistämättä myös abortista. Aikansa tapojen vastaisesti de Beauvoir ei suinkaan tuomitse aborttia, vaan puolustaa sitä. Hän hyökkää säälimättä vastustajien tekopyhyyttä vastaan. Abortti on ollut tuohon aikaan tabu ja rikos, sitä ei ole saanut kovinkaan monessa maassa. Kuitenkin ehkäisyn saatavuus on ollut huonoa ja aviottoman lapsen synnyttäminen suurimpia syntejä, joita nainen voi tehdä. Toisin sanoen naisella ei ole valinnanvaraa. Myös miesten kaksinaismoralismin hän tuo esiin armotta: he kyllä pitävät aborttia murhana ja naista murhaajana, mutta kun ei toivottu raskaus sattuu omalle kohdalle, he suosittelevat naiselle aborttia, jopa painostavat tätä siihen. Yhteiskuntaakin kirjailija suomii armotta. Hän huomauttaa pilkallisesti yhteiskunnan kyllä taistelevan fanaattisesti sikiön puolesta, mutta syntynyt lapsi ei kiinnosta ketään. Tämä jos mikä sopii tämänkin päivän aborttivastustajiin, varsinkin uskovaisiin.
Ehkäpä kuitenkin tärkein on de Beauvoirin loppupäätelmä: on mahdotonta vaatia naiselta samaa mitä mieheltä - suuria näköaloja ym. - koska hän on kotinsa vanki vailla työtä ja koulutusta. Hän vertaa tilannetta siihen, että lintua, jolta on leikattu siivet, vaaditaan lentämään. Tässä ollaan asioiden ytimessä. Koulutus on kaiken perusta. Ilman sitä elämänpiirimme jää väistämättä ahtaaksi ja vajaaksi.
Vaikka vähän moitiskelin tätä hankaluuden vuoksi, oli tässä paljon tuhtia asiaa ja loppujen lopuksi pidinkin tästä. Suuri osa on tietysti väistämättä vanhentunutta, ovathan länsimaat muuttuneet kaksituhattaluvulle tultaessa merkittävästi. En myöskään ollut kaikesta samaa mieltä de Beauvoirin mielestä ja minua kiusasivat selvästi freudilaisvaikutteiset psykologiaosuudet. Kaikkein hulluinta oli väite raskauden pahoinvoinnin olevan sielullisperäistä; laji ottaa naisen raskaudessa haltuunsa ja tästä hämmentyneenä nainen ikään kuin vastustaa tilannetta oksentamalla. Tällaiset omituisuudet voi kuitenkin antaa anteeksi, sillä kirjan vaikutus on niin vavisuttava. Suosittelen tätä painavasti!
tiistai 27. syyskuuta 2011
Musiikkitiistai VIII
08 - Kappale jonka sanat osaan ulkoa
09 - Kappale jonka tahdissa voin tanssia
10 - Kappale joka saa minut nukahtamaan
11 - Kappale lempibändiltäni/-artistiltani
12 - Kappale bändiltä/artistilta jota inhoan
13 - Salainen pahe
14 - Kappale josta kukaan ei voisi kuvitella minun pitävän
15 - Kappale joka luonnehtii minua
16 - Kappale jota joskus rakastin, mutta nyt inhoan
17 - Kappale jonka kuulen usein radiosta
18 - Kappale jonka toivoisin kuulevani radiosta
19 - Kappale lempialbumiltani
20 - Kappale jota kuuntelen, kun olen vihainen
21 - Kappale jota kuuntelen, kun olen iloinen
22 - Kappale jota kuuntelen, kun olen surullinen
23 - Kappale jonka tahdon soivan häissäni
24 - Kappale jonka tahdon soivan hautajaisissani
25 - Kappale joka saa minut nauramaan
26 - Kappale jonka osaan soittaa jollain soittimella
27 - Kappale jonka toivoisin osavaani soittaa
28 - Kappale joka saa minut tuntemaan itseni syylliseksi
29 - Kappale lapsuudestani
30 - Lempikappale viime vuonna tähän aikaan
Musahaaste on edennyt jo kahdeksanteen osaansa! Aika kuluu nopeasti...
Tänään olisi vuorossa biisi, jonka sanat osaan ulkoa. Vaikeahkoa valita, kun varsin monesta osaan sanat ulkoa, olenhan sanoitusfriikki. Valitsen nyt kuitenkin vain yhden, ja se on Mortal Loven biisi All The Beauty. Ihana biisi! Sanat ovat yksinkertaiset, mutta hienot. Eihän kappale, jonka kertosäe koostuu lauseesta "I'm in love with you" voi olla huono? :D Kuten näkyy, sisäinen romantikkoni pääsee valloilleen, samoin kylläkin kipeitä muistoja...
sunnuntai 25. syyskuuta 2011
Sunnuntain tilapäivitys
Blogissani on ollut kauan hiljaista ja täytyy valitettavasti sanoa, että hiljaisuus tulee jatkumaan jonkin aikaa. Tämän viikkoa olen kitkuttanut Simone de Beauvoirin Toista sukupuolta filosofian tutkielmaa varten. Tutkielma on lopultakin valmis, kirja tosin hieman kesken. Meinasin kyllä lukea sen loppuun ja tuoda blogiini. Arvata saattaa, ettei muu lukeminen ole oikein innostanut ja monen monta kirjaa joudunkin huomenna palauttamaan kirjastoon joko keskeneräisinä tai täysin lukemattomina. Kaiken kukkuraksi keskiviikkona alkaa koeviikko, joka varmasti hillitsee lukuhaluja tehokkaasti. Toivon mukaan kaiken tuon härdellin jälkeen pääsen taas tarttumaan fiktioonkin!
Vielä lopuksi vastaus runohaasteeseen Mirkka Rekolan runolla.
Mikä kannattaa maailmassa
se upottaakin,
puu on veden käsivarsilla
ja vesi on puun.
Vielä lopuksi vastaus runohaasteeseen Mirkka Rekolan runolla.
Mikä kannattaa maailmassa
se upottaakin,
puu on veden käsivarsilla
ja vesi on puun.
tiistai 20. syyskuuta 2011
Musiikkitiistai VII
07 - Kappale joka tuo mieleeni tietyn tapahtuman
08 - Kappale jonka sanat osaan ulkoa
09 - Kappale jonka tahdissa voin tanssia
10 - Kappale joka saa minut nukahtamaan
11 - Kappale lempibändiltäni/-artistiltani
12 - Kappale bändiltä/artistilta jota inhoan
13 - Salainen pahe
14 - Kappale josta kukaan ei voisi kuvitella minun pitävän
15 - Kappale joka luonnehtii minua
16 - Kappale jota joskus rakastin, mutta nyt inhoan
17 - Kappale jonka kuulen usein radiosta
18 - Kappale jonka toivoisin kuulevani radiosta
19 - Kappale lempialbumiltani
20 - Kappale jota kuuntelen, kun olen vihainen
21 - Kappale jota kuuntelen, kun olen iloinen
22 - Kappale jota kuuntelen, kun olen surullinen
23 - Kappale jonka tahdon soivan häissäni
24 - Kappale jonka tahdon soivan hautajaisissani
25 - Kappale joka saa minut nauramaan
26 - Kappale jonka osaan soittaa jollain soittimella
27 - Kappale jonka toivoisin osavaani soittaa
28 - Kappale joka saa minut tuntemaan itseni syylliseksi
29 - Kappale lapsuudestani
30 - Lempikappale viime vuonna tähän aikaan
Nyt mennään jo todella vaikeisiin, kun pitäisi muistaa musiikki josta tulee mieleen joku tapahtuma! Nyt tuli mieleen yksi, tosin se ei varsinaisesti ollut tapahtuma sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan kaverien yökyläily. Tärkeä tapahtuma joka tapauksessa. :)
perjantai 16. syyskuuta 2011
Kai Nieminen - Kiireettä
"Elämän maailma on avoin kulkea
minulla on oikeus erehtyä
ja olla oikeassa
kaiken aikaa."
Kai Niemisen runokokoelma Kiireettä (Tammi, 1977) on hurmaava ja ajattelemaan paneva pieni kirjanen. Se on jaettu viiteen osaan ja suurin osa runoista on varsin pitkiä. Muutamat olivat siinä rajalla, että ne olivat enemmänkin proosaa eivätkä lyriikkaa.
Nieminen kirjoittaa kokoelmassaan pääasiassa luonnosta ja ihmisen suhteesta siihen. Luonnosta jo osin vieraantuneen ihmisen näkökulma tulee esiin Metsässä-runossa, jossa tämä henkilö kuitenkin löytää juurensa uudelleen. Toinenkin puoli tuodaan esille hieman humoristisesti runossa Sateella katuun piirtyy, jossa luonnon ystävä tuntee olonsa vieraaksi maitokaupassa:
"--Mitä kieltä ne puhuvat täällä,
vierasta kieltä,
rahan ja kiireen kieltä,
en ymmärrä sanaakaan."
Pelkästään luonnosta ei tässä kokoelmassa ole kuitenkaan kyse. Nieminen kirjoittaa herkästi ja kauniisti myös rakkaudesta, tosin näihinkin runoihin liittyy usein metsä ja muukin luonto:
"Tule luokseni,
tule joen yli:
metsä on suuri ja metsä on avoin,
tule, minä kutsun,
tule ja tullessasi
älä pelota oravaa.--"
Runoista on aina vaikeaa kirjoittaa, koska ne ovat tunnetason asioita, eivät järkeiltävissä olevia. Niiden rakenteita voi tutkia loputtomiin, etsiä metaforia, kielikuvia, syvempiä merkityksiä. Kuitenkin kahmaisemme runon ohi. Ei runoa voi selittää, se on jokaisen lukijan henkilökohtainen kokemus, intiimi hetki. Toisinaan runo saa sisimmän vapisemaan. Niin kävi tämän sanoinkuvaamattoman upean Minun juureni -runon kanssa, jonka löysin Kuuttaren kautta. Kiitos tuhannesti vielä kerran!
Minun juureni sinun juurtesi joukossa
minun silmäni sinun silmiäsi
mikä henkeä minussa, se erkanee ilmaan
mikä maata se muuttuu mullaksi
mikä minussa on elämää, se on metsää.
sinun ruumistasi minun ruumiini
minä silitän sinun sammaltasi metsä
syleilyä sinun tuulesi
hyväillen kietoutuvat puittesi oksat
minun ympärilleni
minä silitän sinun sammaltasi
metsä, elämän äiti.
sinun haavasi parantuvat metsä
minun vuotavat yhä
älä hylkää minua metsä.
minä lennän sinun lintujesi myötä
sinun kettujesi myötä haen suojaasi
kasvata polkusi umpeen, metsä
niin että en ikinä löydä pois.
minulla on oikeus erehtyä
ja olla oikeassa
kaiken aikaa."
Kai Niemisen runokokoelma Kiireettä (Tammi, 1977) on hurmaava ja ajattelemaan paneva pieni kirjanen. Se on jaettu viiteen osaan ja suurin osa runoista on varsin pitkiä. Muutamat olivat siinä rajalla, että ne olivat enemmänkin proosaa eivätkä lyriikkaa.
Nieminen kirjoittaa kokoelmassaan pääasiassa luonnosta ja ihmisen suhteesta siihen. Luonnosta jo osin vieraantuneen ihmisen näkökulma tulee esiin Metsässä-runossa, jossa tämä henkilö kuitenkin löytää juurensa uudelleen. Toinenkin puoli tuodaan esille hieman humoristisesti runossa Sateella katuun piirtyy, jossa luonnon ystävä tuntee olonsa vieraaksi maitokaupassa:
"--Mitä kieltä ne puhuvat täällä,
vierasta kieltä,
rahan ja kiireen kieltä,
en ymmärrä sanaakaan."
Pelkästään luonnosta ei tässä kokoelmassa ole kuitenkaan kyse. Nieminen kirjoittaa herkästi ja kauniisti myös rakkaudesta, tosin näihinkin runoihin liittyy usein metsä ja muukin luonto:
"Tule luokseni,
tule joen yli:
metsä on suuri ja metsä on avoin,
tule, minä kutsun,
tule ja tullessasi
älä pelota oravaa.--"
Runoista on aina vaikeaa kirjoittaa, koska ne ovat tunnetason asioita, eivät järkeiltävissä olevia. Niiden rakenteita voi tutkia loputtomiin, etsiä metaforia, kielikuvia, syvempiä merkityksiä. Kuitenkin kahmaisemme runon ohi. Ei runoa voi selittää, se on jokaisen lukijan henkilökohtainen kokemus, intiimi hetki. Toisinaan runo saa sisimmän vapisemaan. Niin kävi tämän sanoinkuvaamattoman upean Minun juureni -runon kanssa, jonka löysin Kuuttaren kautta. Kiitos tuhannesti vielä kerran!
Minun juureni sinun juurtesi joukossa
minun silmäni sinun silmiäsi
mikä henkeä minussa, se erkanee ilmaan
mikä maata se muuttuu mullaksi
mikä minussa on elämää, se on metsää.
sinun ruumistasi minun ruumiini
minä silitän sinun sammaltasi metsä
syleilyä sinun tuulesi
hyväillen kietoutuvat puittesi oksat
minun ympärilleni
minä silitän sinun sammaltasi
metsä, elämän äiti.
sinun haavasi parantuvat metsä
minun vuotavat yhä
älä hylkää minua metsä.
minä lennän sinun lintujesi myötä
sinun kettujesi myötä haen suojaasi
kasvata polkusi umpeen, metsä
niin että en ikinä löydä pois.
tiistai 13. syyskuuta 2011
Mia Vänskä - Saattaja
Kahden tähden kauhufantasiaa
Mia Vänskän esikoiskirja Saattaja (Atena 2011) on kotimaisen kirjallisuutemme kentällä harvinainen tulokas: se edustaa fantasian lisäksi kauhua. Tämä on realismin dominoimassa maassa varsin virkistävää. Jo tummanpuhuva ja uhkaava kansikuva antaa osviittaa kirjan sisällöstä.
Tarina lähtee vauhdikkaasti liikkeelle, kun päähenkilö Lilja saapuu kotiinsa ja yllättää aviomiehensä Joukon vieraan naisen kanssa. Lilja päättää epätyydyttävän ja ahdistavan avioliittonsa. Tästä alkaa koko elämän mullistava tapahtumasarja, jolla on suuri vaikutus naisen läheisiin. Hän muuttaa lapsuuden aikaiseen taloonsa ja saa tietää olevansa äitinsä tehtävän perillinen, saattaja, joka johdattaa eksyneet sielut lautalla joen yli rauhaan.
Kuulostaako tutulta? Vänskä on lainannut kirjansa pääidean surutta kreikkalaisesta mytologiasta, jonka mukaan lautturi Kharon kuljettaa kuolleet Akheronjoen yli kuolleiden maailmaan. Tämä kerrotaan kirjassa suoraan ja mainitaanpa siinä myös kalevalainen myytti Tuonen tytistä, joka vie kuolleet Tuonen joen yli Tuonelaan. Muinasten myyttien hyödyntäminen ei toki ole väärin, itse asiassa se on parhaimmillaan erittäin kiehtovaa.
Tässä tullaan kuitenkin kirjan perusongelmaan: se ei ole pelottava, jännittävä eikä kiehtovakaan, vaan melko tasapaksu. Jo kirjan kieli kummastuttaa. Teos on suunnattu aikuisille ja se on aikuisten puolelta lainattu, mutta sen kieli on jollain lailla naiivia ja yksioikoista. Minulla oli koko ajan tunne, että luen nuortenkirjaa.
Tunnetta vahvistivat harmittavan yksioikoiset ja paperiset hahmot. Lukiessa tuli kiusallinen tunne konemaisista ihmisistä, jotka toimivat naruista vetelemällä. Kahdella sivuhenkilöllä, Liljan uudella miesystävällä Juliuksella ja ystävättären miehellä Lassella, oli potentiaalia vaikka mihin, sillä ensin mainittu on pienen lapsensa menettänyt alkoholisti ja jälkimmäinen vaimonhakkaaja. Näiden äärimmäisen vakavien teemojen kautta olisi ollut mahdollisuus hyvinkin taitaviin juonenkäänteisiin ja ihmismielen tarkasteluun. Sitä vastoin henkilöt selviävät ongelmistaan epäuskottavan nopeasti ja helpon tuntuisesti. Perustavanlaatuisin ongelma on, ettei päähenkilöön kiinny eivätkä henkilöiden kohtalot kosketa. Tosin tästä oli hieno poikkeud kuvaus Liljan raivon heräämisestä, joka sävähdytti ja herätti ajatuksia.
Kirjan tasapaksuun on sikäli hämmentävää, että kerronta on kuitenkin suhteellisen sujuvaa ja kirjassa tapahtuu varsin paljon. Valitettavasti vain tapahtumat eivät imaise mukaansa. Kirjaa lukee lähinnä toteavasti "ahaa, nyt mentiin tuonne ja sitten tapahtui sitä sun tätä". Lopussa selkeästi yritettiin tiivistää tunnelmaa, mutta käännekohdassa kirja jotenkin lässähti. Epilogi taas oli yllättävä ja erittäin onnistunut. Näin päätetään kirja! Pannaan lukija pohtimaan, mitä tapahtuu kansien sulkeuduttua.
Kaiken kaikkiaan kirja jätti odotukset lunastamatta. Siinä oli yritystä, mutta mitenkään mieleenpainuvaksi tätä lukukokemusta ei voi sanoa. Kuitenkin edellä mainittu kohtaus ja harvinaisen onnistunut lopetus antavat toiveita paremmista teoksista. Vänskässä on potentiaalia ja pitää muistaa, että tämä oli vasta hänen esikoisensa. Ehkäpä jo ensi vuonna saamme nauttia monipuolisemmasta kielenkäytöstä ja syvemmistä henkilöhahmoista?
(Arvio on kirjoitettu äidinkielen kurssia varten. PS: Blogger sekoilee omiaan ja pienentää tuon alun oudosti. Pahoittelut siitä.)
Mia Vänskän esikoiskirja Saattaja (Atena 2011) on kotimaisen kirjallisuutemme kentällä harvinainen tulokas: se edustaa fantasian lisäksi kauhua. Tämä on realismin dominoimassa maassa varsin virkistävää. Jo tummanpuhuva ja uhkaava kansikuva antaa osviittaa kirjan sisällöstä.
Tarina lähtee vauhdikkaasti liikkeelle, kun päähenkilö Lilja saapuu kotiinsa ja yllättää aviomiehensä Joukon vieraan naisen kanssa. Lilja päättää epätyydyttävän ja ahdistavan avioliittonsa. Tästä alkaa koko elämän mullistava tapahtumasarja, jolla on suuri vaikutus naisen läheisiin. Hän muuttaa lapsuuden aikaiseen taloonsa ja saa tietää olevansa äitinsä tehtävän perillinen, saattaja, joka johdattaa eksyneet sielut lautalla joen yli rauhaan.
Kuulostaako tutulta? Vänskä on lainannut kirjansa pääidean surutta kreikkalaisesta mytologiasta, jonka mukaan lautturi Kharon kuljettaa kuolleet Akheronjoen yli kuolleiden maailmaan. Tämä kerrotaan kirjassa suoraan ja mainitaanpa siinä myös kalevalainen myytti Tuonen tytistä, joka vie kuolleet Tuonen joen yli Tuonelaan. Muinasten myyttien hyödyntäminen ei toki ole väärin, itse asiassa se on parhaimmillaan erittäin kiehtovaa.
Tässä tullaan kuitenkin kirjan perusongelmaan: se ei ole pelottava, jännittävä eikä kiehtovakaan, vaan melko tasapaksu. Jo kirjan kieli kummastuttaa. Teos on suunnattu aikuisille ja se on aikuisten puolelta lainattu, mutta sen kieli on jollain lailla naiivia ja yksioikoista. Minulla oli koko ajan tunne, että luen nuortenkirjaa.
Tunnetta vahvistivat harmittavan yksioikoiset ja paperiset hahmot. Lukiessa tuli kiusallinen tunne konemaisista ihmisistä, jotka toimivat naruista vetelemällä. Kahdella sivuhenkilöllä, Liljan uudella miesystävällä Juliuksella ja ystävättären miehellä Lassella, oli potentiaalia vaikka mihin, sillä ensin mainittu on pienen lapsensa menettänyt alkoholisti ja jälkimmäinen vaimonhakkaaja. Näiden äärimmäisen vakavien teemojen kautta olisi ollut mahdollisuus hyvinkin taitaviin juonenkäänteisiin ja ihmismielen tarkasteluun. Sitä vastoin henkilöt selviävät ongelmistaan epäuskottavan nopeasti ja helpon tuntuisesti. Perustavanlaatuisin ongelma on, ettei päähenkilöön kiinny eivätkä henkilöiden kohtalot kosketa. Tosin tästä oli hieno poikkeud kuvaus Liljan raivon heräämisestä, joka sävähdytti ja herätti ajatuksia.
Kirjan tasapaksuun on sikäli hämmentävää, että kerronta on kuitenkin suhteellisen sujuvaa ja kirjassa tapahtuu varsin paljon. Valitettavasti vain tapahtumat eivät imaise mukaansa. Kirjaa lukee lähinnä toteavasti "ahaa, nyt mentiin tuonne ja sitten tapahtui sitä sun tätä". Lopussa selkeästi yritettiin tiivistää tunnelmaa, mutta käännekohdassa kirja jotenkin lässähti. Epilogi taas oli yllättävä ja erittäin onnistunut. Näin päätetään kirja! Pannaan lukija pohtimaan, mitä tapahtuu kansien sulkeuduttua.
Kaiken kaikkiaan kirja jätti odotukset lunastamatta. Siinä oli yritystä, mutta mitenkään mieleenpainuvaksi tätä lukukokemusta ei voi sanoa. Kuitenkin edellä mainittu kohtaus ja harvinaisen onnistunut lopetus antavat toiveita paremmista teoksista. Vänskässä on potentiaalia ja pitää muistaa, että tämä oli vasta hänen esikoisensa. Ehkäpä jo ensi vuonna saamme nauttia monipuolisemmasta kielenkäytöstä ja syvemmistä henkilöhahmoista?
(Arvio on kirjoitettu äidinkielen kurssia varten. PS: Blogger sekoilee omiaan ja pienentää tuon alun oudosti. Pahoittelut siitä.)
Musiikkitiistai VI
06 - Kappale joka tuo mieleeni paikan
07 - Kappale joka tuo mieleeni tietyn tapahtuman
08 - Kappale jonka sanat osaan ulkoa
09 - Kappale jonka tahdissa voin tanssia
10 - Kappale joka saa minut nukahtamaan
11 - Kappale lempibändiltäni/-artistiltani
12 - Kappale bändiltä/artistilta jota inhoan
13 - Salainen pahe
14 - Kappale josta kukaan ei voisi kuvitella minun pitävän
15 - Kappale joka luonnehtii minua
16 - Kappale jota joskus rakastin, mutta nyt inhoan
17 - Kappale jonka kuulen usein radiosta
18 - Kappale jonka toivoisin kuulevani radiosta
19 - Kappale lempialbumiltani
20 - Kappale jota kuuntelen, kun olen vihainen
21 - Kappale jota kuuntelen, kun olen iloinen
22 - Kappale jota kuuntelen, kun olen surullinen
23 - Kappale jonka tahdon soivan häissäni
24 - Kappale jonka tahdon soivan hautajaisissani
25 - Kappale joka saa minut nauramaan
26 - Kappale jonka osaan soittaa jollain soittimella
27 - Kappale jonka toivoisin osavaani soittaa
28 - Kappale joka saa minut tuntemaan itseni syylliseksi
29 - Kappale lapsuudestani
30 - Lempikappale viime vuonna tähän aikaan
Haaste jatkuukin haastavana, sillä nyt pitäisi löytää biisi, joka tuo mieleen jonkun paikan. Hetken aivomyrskyämisen jälkeen tulee mieleen itse asiassa kaksi kokonaista levyä, mutta jos nyt otetaan kuitenkin vain yksi kappale... Eli Kotipellon Seeds of Sorrow hänen toiselta levyltään Coldness. Coldness tuo aina mieleen (kesä)mökin, sillä siellä sitä tuli pari vuotta sitten kuunneltua aika paljon.
lauantai 10. syyskuuta 2011
Kuusi sanaa
Syysamun tyyni hämärä - usva ja linnut.
Kiitoksia haasteesta, anni m.! :) Näitä on ihana lukea ja ihana tehdä.
Kiitoksia haasteesta, anni m.! :) Näitä on ihana lukea ja ihana tehdä.
perjantai 9. syyskuuta 2011
Runo perjantaille
Sinä palasit aina siihen veneeseen
kapean jäven rannalla,
siihen pitkään ja kapeaan,
siihen sinä palasit, tuntematon vene,
joku soutanut sen sinne rantaan,
kaislojen väliin.
Ja niin kuin uskoit se liittyi minuun, se vene.
Niin kauan minä sitä soudin
siltä rannalta toiselle, ja takaisin.
- Mirkka Rekola, Puun syleilemällä (1983)
kapean jäven rannalla,
siihen pitkään ja kapeaan,
siihen sinä palasit, tuntematon vene,
joku soutanut sen sinne rantaan,
kaislojen väliin.
Ja niin kuin uskoit se liittyi minuun, se vene.
Niin kauan minä sitä soudin
siltä rannalta toiselle, ja takaisin.
- Mirkka Rekola, Puun syleilemällä (1983)
keskiviikko 7. syyskuuta 2011
Mia Malmi (toim.) - Hullu akka! Kirjoituksia naiseuden pimeältä puolelta
Bongasin tämän kirjan toissapäivänä käydessäni kirjastossa. Kaverien hamstratessa kirjallisuutta mm. Hitleristä, natseista ja Stalinista (...) minä keskityin naiseuden monimutkaisiin syövereihin.
Kuten nimestä näkyy, on lähtökohta se ei-niin-suloinen naiseuden puoli (puolet) ja hullu akkuus. Kirjoittajien joukko on mitä moninaisin ja se näkyy teksteissäkin. On tieteellistä otetta lopun lähdeviitteineen, haastattelu ja kaikkea siltä väliltä ryppyotsaisemmista murinoista aina ääneen naurattaviin kieli poskessa -kirjoituksiin. Mieskirjoittajia oli kelpuutettu vain kaksi, Roman Schatz ja Jouni Hynynen ja täytyy sanoa, että heidän tekeleensä olivat kirjan huonoimmat...
Pidin kirjasta kovasti! Idea on loistava ja minusta kirjoitusten erilaisuus oli rikkaus. Suurimpaan osaan teksteistä pystyi samastumaan ja olin monen kanssa varsin samaa mieltä, vaikka monet teemoista olivatkin elämääni kuulumattomia (yksinhuoltajuus, lapset jne.). Jotkut pohtivat naiseutta hyvinkin laajalti (Terhi Koulumies, Elina Reenkola). Koulumiehelle nyökkäilin, mutta Reenkolan teksti oli täysin käsittämätön. En tiedä kuka hän on, mutta joka tapauksessa tekstiin oli kirjoitettu niin älyttömiä freudilaisia teorioita, ettei tosikaan. Uskoin loppuun asti kyseessä olevan jonkin vitsin tai satiirin, mutta näin ei mitä ilmeisemmin ollut. Jotkin jutut varmaan pitävätkin paikkaansa, mutta mitä sanotte tästä?
"Isällä on toisenlaiset aseet ja aikuisen kyvyt äidin rakkauden ja sylin valloittamiseen, ja niihin verrattuna tyttö toteaa itsensä mitättömäksi ja kyvyttömäksi. Tässä asetelmassa isä näyttäytyy tytön mielessä kilpailijana äidin huomiosta, ylimääräisenä tunkeilijana, kuokkavieraana. Tyttö vihaa isää joka vie häneltä äidin, ja on katkera ja kateellinen miehelle nöyryytettynä, häviön kokeneena.
Toisaalta kuitenkin vahva peniskateus saa voimansa pettymyksestä äitiin."
Tuollaista tekstiä kun lukee monen monta sivua, loksahtaa leuka kyllä auki...
Scahtz ja Hynynen olivatkin oma lukunsa. Hynysen teksti oli ilmeisesti tarkoitettu jotenkin hauskaksi hupailuksi (?), mutta se onnistui olemaan vain lapsellisen ja huomionhakuisen sovinistinen. Ehkä kirjoittaja halusi jotenkin sanoa jotain huomionarvoista susiruman ja tyhmän suomalaisnaisen kuvauksellaan, mutta minä en sitä tavoittanut. Scahtz puolestaan oli haastatellut 11-vuotiasta tyttöä ja juttu olikin ihan kiva. Ainoastaan minua jäi vaivaamaan tässäkin, mitä mies halusi tekstillään sanoa. Myös aikuiset naiset ajattelevat näin vai?
Ehdottomasti hauskimmaksi tapaukseksi osoittautui Elli Mäkilän PMS - Pakene, jos voit. Itse aihe, PMS-oireet, ovat kaukana hauskuudesta, jos ne sattuvat kohdalle, mutta kirjoittaja oli osannut kuvata menkkaisen raivottaren päivän niin hauskasti, etten voinut kuin hihittää ääneen.
"No, itkuraivariaamun jälkeen yritän hoitaa työt ilman, että hermostun totaalisesti muihin ihmisiin, jotka tuntuvat tyhmentyneen yössä tolkuttoman ärsyttäviksi ja hidasliikkeisiksi ääliöiksi. Puren huulta kunnes se on veripalttumaisen seksikäs ja houkutteleva. Kritiikinvastaanottokyky on -100%, ja vastapäätä istuvat puhuvat päät tuntuvat näyttävät massiivisuudessaan ylikypsiltä meloneilta, jotka olisi kiva losauttaa pesäpallomailalla kahtia - näyttäisin, mitä se ajatusten heittely parhaimmillaan on. "...jos vaikka kokoaisimme testiryhmän?"
TESTAA JÄTKÄ KUULE HANSKAAS. MUN IDEA ON TOTEUTUSVALMIS JA TÄYDELLINEN. ÄLÄ KÄY MUA NEUVOMAAN. "... että jos sä Elli lähtisit ajamaan tätä eteenpäin?" SUN YLI MÄ KUULE AJAN, KUN TÄÄLTÄ PÄÄSTÄÄN. AI NIIN, JA SÄ AJAT KUIN ÄMMÄ."
Kaiken kaikkiaan oikein onnistunut kirja. Suosittelen!
Kuten nimestä näkyy, on lähtökohta se ei-niin-suloinen naiseuden puoli (puolet) ja hullu akkuus. Kirjoittajien joukko on mitä moninaisin ja se näkyy teksteissäkin. On tieteellistä otetta lopun lähdeviitteineen, haastattelu ja kaikkea siltä väliltä ryppyotsaisemmista murinoista aina ääneen naurattaviin kieli poskessa -kirjoituksiin. Mieskirjoittajia oli kelpuutettu vain kaksi, Roman Schatz ja Jouni Hynynen ja täytyy sanoa, että heidän tekeleensä olivat kirjan huonoimmat...
Pidin kirjasta kovasti! Idea on loistava ja minusta kirjoitusten erilaisuus oli rikkaus. Suurimpaan osaan teksteistä pystyi samastumaan ja olin monen kanssa varsin samaa mieltä, vaikka monet teemoista olivatkin elämääni kuulumattomia (yksinhuoltajuus, lapset jne.). Jotkut pohtivat naiseutta hyvinkin laajalti (Terhi Koulumies, Elina Reenkola). Koulumiehelle nyökkäilin, mutta Reenkolan teksti oli täysin käsittämätön. En tiedä kuka hän on, mutta joka tapauksessa tekstiin oli kirjoitettu niin älyttömiä freudilaisia teorioita, ettei tosikaan. Uskoin loppuun asti kyseessä olevan jonkin vitsin tai satiirin, mutta näin ei mitä ilmeisemmin ollut. Jotkin jutut varmaan pitävätkin paikkaansa, mutta mitä sanotte tästä?
"Isällä on toisenlaiset aseet ja aikuisen kyvyt äidin rakkauden ja sylin valloittamiseen, ja niihin verrattuna tyttö toteaa itsensä mitättömäksi ja kyvyttömäksi. Tässä asetelmassa isä näyttäytyy tytön mielessä kilpailijana äidin huomiosta, ylimääräisenä tunkeilijana, kuokkavieraana. Tyttö vihaa isää joka vie häneltä äidin, ja on katkera ja kateellinen miehelle nöyryytettynä, häviön kokeneena.
Toisaalta kuitenkin vahva peniskateus saa voimansa pettymyksestä äitiin."
Tuollaista tekstiä kun lukee monen monta sivua, loksahtaa leuka kyllä auki...
Scahtz ja Hynynen olivatkin oma lukunsa. Hynysen teksti oli ilmeisesti tarkoitettu jotenkin hauskaksi hupailuksi (?), mutta se onnistui olemaan vain lapsellisen ja huomionhakuisen sovinistinen. Ehkä kirjoittaja halusi jotenkin sanoa jotain huomionarvoista susiruman ja tyhmän suomalaisnaisen kuvauksellaan, mutta minä en sitä tavoittanut. Scahtz puolestaan oli haastatellut 11-vuotiasta tyttöä ja juttu olikin ihan kiva. Ainoastaan minua jäi vaivaamaan tässäkin, mitä mies halusi tekstillään sanoa. Myös aikuiset naiset ajattelevat näin vai?
Ehdottomasti hauskimmaksi tapaukseksi osoittautui Elli Mäkilän PMS - Pakene, jos voit. Itse aihe, PMS-oireet, ovat kaukana hauskuudesta, jos ne sattuvat kohdalle, mutta kirjoittaja oli osannut kuvata menkkaisen raivottaren päivän niin hauskasti, etten voinut kuin hihittää ääneen.
"No, itkuraivariaamun jälkeen yritän hoitaa työt ilman, että hermostun totaalisesti muihin ihmisiin, jotka tuntuvat tyhmentyneen yössä tolkuttoman ärsyttäviksi ja hidasliikkeisiksi ääliöiksi. Puren huulta kunnes se on veripalttumaisen seksikäs ja houkutteleva. Kritiikinvastaanottokyky on -100%, ja vastapäätä istuvat puhuvat päät tuntuvat näyttävät massiivisuudessaan ylikypsiltä meloneilta, jotka olisi kiva losauttaa pesäpallomailalla kahtia - näyttäisin, mitä se ajatusten heittely parhaimmillaan on. "...jos vaikka kokoaisimme testiryhmän?"
TESTAA JÄTKÄ KUULE HANSKAAS. MUN IDEA ON TOTEUTUSVALMIS JA TÄYDELLINEN. ÄLÄ KÄY MUA NEUVOMAAN. "... että jos sä Elli lähtisit ajamaan tätä eteenpäin?" SUN YLI MÄ KUULE AJAN, KUN TÄÄLTÄ PÄÄSTÄÄN. AI NIIN, JA SÄ AJAT KUIN ÄMMÄ."
Kaiken kaikkiaan oikein onnistunut kirja. Suosittelen!
tiistai 6. syyskuuta 2011
Musiikkitiistai V
05 - Kappale joka tuo mieleeni jonkun (henkilön)
06 - Kappale joka tuo mieleeni paikan
07 - Kappale joka tuo mieleeni tietyn tapahtuman
08 - Kappale jonka sanat osaan ulkoa
09 - Kappale jonka tahdissa voin tanssia
10 - Kappale joka saa minut nukahtamaan
11 - Kappale lempibändiltäni/-artistiltani
12 - Kappale bändiltä/artistilta jota inhoan
13 - Salainen pahe
14 - Kappale josta kukaan ei voisi kuvitella minun pitävän
15 - Kappale joka luonnehtii minua
16 - Kappale jota joskus rakastin, mutta nyt inhoan
17 - Kappale jonka kuulen usein radiosta
18 - Kappale jonka toivoisin kuulevani radiosta
19 - Kappale lempialbumiltani
20 - Kappale jota kuuntelen, kun olen vihainen
21 - Kappale jota kuuntelen, kun olen iloinen
22 - Kappale jota kuuntelen, kun olen surullinen
23 - Kappale jonka tahdon soivan häissäni
24 - Kappale jonka tahdon soivan hautajaisissani
25 - Kappale joka saa minut nauramaan
26 - Kappale jonka osaan soittaa jollain soittimella
27 - Kappale jonka toivoisin osavaani soittaa
28 - Kappale joka saa minut tuntemaan itseni syylliseksi
29 - Kappale lapsuudestani
30 - Lempikappale viime vuonna tähän aikaan
Musiikkihaaste on edennyt viidenteen kohtaan, joka ei ole maailman helpoin. Kuitenkin pienen aivomyrskyämisen jälkeen tulee mieleeni eräs erittäin surullinen ja kaunis kappale, jonka löysin paria päivää ennen mummoni kuolemaa, kun olin kahdeksannella luokalla. Yhtyeestä tuli minulle voimavara noihin aikoihin ja levy Autumntales on edelleen rakas ja tärkeä. Bändi on jo aiemmin esillä ollut Lyriel ja biisin(kin) nimi on Autumntales. Se on alun perin muuten jo omistettu kuolleelle henkilölle - Elisin laulajalle Sabine Dünserille.
sunnuntai 4. syyskuuta 2011
Pirkko Saisio - Elämänmeno
" - Mikäs siin sitte. Senko määt töihi vaa, äiti sanoi ties monennenko kerran.
Kesäkeitto haisi inhottavalta Marjan nenän alla. Päätä ja silmiä särki ja nenä oli tukossa.
- Se o myöhäst itkee nyt, oisit itkent aikanas. Ja lukent."
On jännittävää tarttua silloin tällöin kirjaan, josta ei tiedä etukäteen mitään. Toki olin Elämänmenosta sinänsä kuullut, mutta jostain syystä mieleeni ei ollut jäänyt, mistä se kertoo.
No, nimensä mukaisesti se kertoo juuri elämänmenosta; tuiki tavallisten työläisten normaaliarjesta, päähenkilönään nuori Marja. Aluksi hän on vielä aivan lapsi, mutta kasvaa lukujen myötä nuoreksi naiseksi. Elämää sävyttävät köyhyys ja kireä suhde väkivaltaiseen ja temperamenttiseen äitiin sekä haparoivat kokeilut poikien kanssa.
Tartuin Saision esikoiseen melko innostuneena. Kirjailija on ollut vastikään julkisuudessa pian ensi-iltansa saavan Homo!-teatteriesityksen myötä ja hän kiinnostaa minua. En ollut aiemmin lukenut häneltä mitään, joten nyt oli korkea aika, saanhan vieläpä erään äidinkielen tentin nyt suoritettua. Valitettavasti kirja ei saanut minua erityisemmin lumoihinsa. Olihan se kieltämättä kiintoisa kuvatessaan 60-70-luvun elämää poliittisten kahinointien ollessa taustalla, mutta lukemiseni ei ollut nälkäistä vaan lähinnä suorittamista. En osaa kunnolla eritellä mistä tämä johtui, mutta yksi tekijä oli ehkäpä se katkeroitunut toivottomuus, joka varsinkin Marjan äidistä tuli esille. Nuoruuden haaveet ovat nuoruuden haaveita, todellisuus näyttää pian kasvonsa, tuntui olevan monen ennen sotia syntyneen kohtalo. Marjakin haahuilee elämässään löytämättä kunnon otetta oikein mistään. Hän käy oppikoulua, muttei viitsi panostaa ja lopulta lopettaa. Hän on eksyksissä sisällään ja ahdistunut hänen ystävänsä koettaessa saada häntä ottamaan Jeesus vastaan. Lopulta rippikoululla Marja tuleekin itkien uskoon ja alkaa levittää sanaa kaduillakin. Merkillepantavaa on hänen hämmentävän likeiseltä tuntuva suhteensa isoseensa Mollaan. Kätkikö Saisio tässä viittauksen homoseksuaalisuuteen?
Heräilevä seksuaalisuuskaan ei ilmene millään lailla romanttisesti, vaan on lähinnä karkeita suukkoja poikapuolisen kaverin kanssa. Hämmennyin jatkuvasta rajojen ylittämisestä; useampikin poika käpälöi tai muutoin (varsinkin nykymittapuulla) häiritsee Marjaa seksuaalisesti. Se herätti minussa inhoa ja ahdistusta. Seksuaalisuus tuntui olevan jollain lailla likaista, kenelläkään se ei ollut tyydyttävää tai kaunista. Myös tämä sai minut pohtimaan Marjan seksuaalisuutta. Ehkä poikien kanssa oleminen ei tuonut Marjalle sitä mitä hän halusi, koska se oli jo lähtökohtaisesti mahdotonta?
Myös jo aiemmin mainittu uskoontulo oli ahdistavaa luettavaa. Olen ylipäänsä jo uskontoja vastaan eikä Marjan uskonnollinen herääminen vaikuta mitenkään onnelliselta tapahtumalta. Päinvastoin, itselleni tuli olo, että Marja ikään kuin pakotti itsensä uskoon voittaakseen ahdistuksensa ja ollakseen taas läheisempi ystävänsä Ritvan kanssa.
Kieli oli kuitenkin erittäin positiivinen juttu tässä kirjassa! Alussa onkin näyte hauskasta murteesta, jota äiti vääntää itsepäisesti muiden käyttäessä enemmänkin stadin slangia. Vieraan murteen lukeminen on tietysti omanlaisensa haaste, mutta mitenkään ärsyttävää se ei ollut. Murteen käyttö on hyvä lisämauste henkilöiden aitouden kannalta.
Tästä tuli nyt varsin negatiivista tekstiä, mutta ei tämä oikeasti varsinaisesti huono ollut! En vain nyt syttynyt tälle. Kuitenkaan en menettänyt toivoani kirjailijan suhteen, vaan ajattelin joskus vielä lukea ainakin Kainin tyttären.
PS: Äkkiseltään ainakaan en löytänyt kuin yhden blogiarvion tästä kirjasta, Kirjasieposta nimittäin. Ja näköjään sain taas yhden kohdan haasteestani täytettyä, hienoa!
Kesäkeitto haisi inhottavalta Marjan nenän alla. Päätä ja silmiä särki ja nenä oli tukossa.
- Se o myöhäst itkee nyt, oisit itkent aikanas. Ja lukent."
On jännittävää tarttua silloin tällöin kirjaan, josta ei tiedä etukäteen mitään. Toki olin Elämänmenosta sinänsä kuullut, mutta jostain syystä mieleeni ei ollut jäänyt, mistä se kertoo.
No, nimensä mukaisesti se kertoo juuri elämänmenosta; tuiki tavallisten työläisten normaaliarjesta, päähenkilönään nuori Marja. Aluksi hän on vielä aivan lapsi, mutta kasvaa lukujen myötä nuoreksi naiseksi. Elämää sävyttävät köyhyys ja kireä suhde väkivaltaiseen ja temperamenttiseen äitiin sekä haparoivat kokeilut poikien kanssa.
Tartuin Saision esikoiseen melko innostuneena. Kirjailija on ollut vastikään julkisuudessa pian ensi-iltansa saavan Homo!-teatteriesityksen myötä ja hän kiinnostaa minua. En ollut aiemmin lukenut häneltä mitään, joten nyt oli korkea aika, saanhan vieläpä erään äidinkielen tentin nyt suoritettua. Valitettavasti kirja ei saanut minua erityisemmin lumoihinsa. Olihan se kieltämättä kiintoisa kuvatessaan 60-70-luvun elämää poliittisten kahinointien ollessa taustalla, mutta lukemiseni ei ollut nälkäistä vaan lähinnä suorittamista. En osaa kunnolla eritellä mistä tämä johtui, mutta yksi tekijä oli ehkäpä se katkeroitunut toivottomuus, joka varsinkin Marjan äidistä tuli esille. Nuoruuden haaveet ovat nuoruuden haaveita, todellisuus näyttää pian kasvonsa, tuntui olevan monen ennen sotia syntyneen kohtalo. Marjakin haahuilee elämässään löytämättä kunnon otetta oikein mistään. Hän käy oppikoulua, muttei viitsi panostaa ja lopulta lopettaa. Hän on eksyksissä sisällään ja ahdistunut hänen ystävänsä koettaessa saada häntä ottamaan Jeesus vastaan. Lopulta rippikoululla Marja tuleekin itkien uskoon ja alkaa levittää sanaa kaduillakin. Merkillepantavaa on hänen hämmentävän likeiseltä tuntuva suhteensa isoseensa Mollaan. Kätkikö Saisio tässä viittauksen homoseksuaalisuuteen?
Heräilevä seksuaalisuuskaan ei ilmene millään lailla romanttisesti, vaan on lähinnä karkeita suukkoja poikapuolisen kaverin kanssa. Hämmennyin jatkuvasta rajojen ylittämisestä; useampikin poika käpälöi tai muutoin (varsinkin nykymittapuulla) häiritsee Marjaa seksuaalisesti. Se herätti minussa inhoa ja ahdistusta. Seksuaalisuus tuntui olevan jollain lailla likaista, kenelläkään se ei ollut tyydyttävää tai kaunista. Myös tämä sai minut pohtimaan Marjan seksuaalisuutta. Ehkä poikien kanssa oleminen ei tuonut Marjalle sitä mitä hän halusi, koska se oli jo lähtökohtaisesti mahdotonta?
Myös jo aiemmin mainittu uskoontulo oli ahdistavaa luettavaa. Olen ylipäänsä jo uskontoja vastaan eikä Marjan uskonnollinen herääminen vaikuta mitenkään onnelliselta tapahtumalta. Päinvastoin, itselleni tuli olo, että Marja ikään kuin pakotti itsensä uskoon voittaakseen ahdistuksensa ja ollakseen taas läheisempi ystävänsä Ritvan kanssa.
Kieli oli kuitenkin erittäin positiivinen juttu tässä kirjassa! Alussa onkin näyte hauskasta murteesta, jota äiti vääntää itsepäisesti muiden käyttäessä enemmänkin stadin slangia. Vieraan murteen lukeminen on tietysti omanlaisensa haaste, mutta mitenkään ärsyttävää se ei ollut. Murteen käyttö on hyvä lisämauste henkilöiden aitouden kannalta.
Tästä tuli nyt varsin negatiivista tekstiä, mutta ei tämä oikeasti varsinaisesti huono ollut! En vain nyt syttynyt tälle. Kuitenkaan en menettänyt toivoani kirjailijan suhteen, vaan ajattelin joskus vielä lukea ainakin Kainin tyttären.
PS: Äkkiseltään ainakaan en löytänyt kuin yhden blogiarvion tästä kirjasta, Kirjasieposta nimittäin. Ja näköjään sain taas yhden kohdan haasteestani täytettyä, hienoa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)