Ankin kirjablogi

"Olen kuullut Merenmiehen taidetta koskevan ajatuksen: näiden kuvien tekijä ei voi olla henkisesti aivan terve. Se on aiheellinen miete. Se on ehkä reaktiota tarkkailluksi tulemisen tunteeseen. Ehkä se on vain paniikkia. Kuitenkin saman ajatuksen voisi lausua myös kuljettuaan sademetsän läpi tai nähtyään kaikki syvänmeren asukit: Luojan täytyy olla vakavasti mielenvikainen. Toisaalta: katso itseäsi keskittyneesti kymmenen minuuttia - ja havaitse olevasi irvokas - ainoastaan siksi, ettet ole tasakylkinen kolmiö etkä täydellinen ympyrä! Kaikki orgaaninen on kammottavaa. Vain tottumus estää meitä huutamasta kauhusta, kun aamulla näemme omat kasvomme kylpyhuoneen peilissä. Ne on piirtänyt joku, jolla ei todellakaan ole kaikki hyvin." Huomasin tässä keväällä kirjaston esittelyhyllyssä Antti Nylénin koko esseistiikan kattavan teoksen Esseet (Bokeh 2023). Olen lukenut jo aiemmin kirjan kaksi ensimmäistä osaa, Vihan ja katkeruuden esseet sekä Halun ja epäluulon esseet . Ottakaa ens...

 "Mahdollisesti tämä vaiva on kiperämpi Suomessa kuin monessa muussa "kulttuurissa". Lutherin oppi, jota tänne on 1500-luvulta asti juurrutettu, on perusluonteeltaan eradikoivaa, eivätkä nykyiset suomalaiset uskonnottomuusaktivistit ja antiteistit juurikaan poikkea 1800-luvun pietisteistä. Samasta reformaattoreiden saattueesta on kysymys, tradition vastustuksesta, joka pyrkii kitkemään uskonnon vanhat muodot pois hengellisyydestä. Suomessa kummittelee henki, joka pitää kaikkea uskonnonharjoitusta tekopyhänä hurskasteluna; tuon hengen paras aforistinen tiivistymä on kaikille tuttu lausahdus "metsä on suomalaisen kirkko". Runsas joukko nykysuomalaisia on kasvatettu sellaiseen uskoon, että uskonto, varsinkin kristillinen, on pohjimmiltaan väärin , ja kenties ainoastaan Suomessa saattaa joku pitää hyvänä sellaistakin antikristillistä letkausta kuin "sääli on sairautta"." Antti Nylén on tehnyt pitkää uraa esseistinä ja on nykyään myös kustantaja. Häne...

 "Kirjoittaminen etenee oikukkaasti kuin mieli. En kuitenkaan halua lähteä täydellisen kryptiseen maailmaan. Kirjallisuuden perustana on yhteyden tavoittelu. Mitä kommunikatiivisuus kirjallisuudessa on? Se ei ole dialogia lukijan kanssa. Kirjallisuus ei ole keskustelupalsta. Kirjailija ei pyydä lupaa eikä etsi lukijan suostumusta. Kirjailija on Jumala." - Juha Seppälä Koronavuonna 2020 ilmestyi Hannu-Pekka Björkmanin ja Nina Honkasen toimittama esseekokoelma Pakopiste (Into 2020). Kirjaan ovat kirjoittaneet tekstinsä toimittajat itse sekä Antti Nylén, Jenni Kirves, Juha Seppälä, Juha Hurme, Helena Sinervo, Tommi Melender, Annina Holmberg ja Hannu Raittila. Useimmat tekstit liikkuvat korona-aiheessa, mutta osa kirjoittajista on päätynyt kertomaan jonkin vanhan muiston esseeksi.  Tähän alkuun on tehtävä yhtä aikaa nolo ja hymyilyttävä tunnustus. Aikoinaan blogini aamunkoitossa luin Antti Nyléniltä jonkin esseekokoelman ja tyrmäsin sen niin lujaa kuin todella nuori ihminen vain...

Hui. Ihan nyt oikeasti, mitä tästä oikein ajattelisi? Kirjaan on siis koottu esseitä eri aiheista, mm. veganismista, miehuudesta ja dandyismistä. Oli kaikenlaista näkökulmaa ja alkupuhe vaikutti ihan lupaavalta. Mutta mutta. En ihan oikeasti tajunnut oikeastaan yhtään mitään. Onko Nylén lintu vai kala? Luin yhden hänen haastattelunsa ja ymmärsin, että hän pilkkaa esseissään eri asioita ja tahoja. Selvä, kyllähän sitä paljastui sieltä selvästikin, ja välillä tuli oikein hienoja osumia ja oivalluksia. Mutta kun useinkaan ivaa ei erottanut ollenkaan, tai siis minä en erottanut. Yleensä minulla ei ollut hajuakaan, onko kirjoittaja oikeasti tätä mieltä ja onko hän tosissaan. Ärsyttävää. Dandyismistä kertova essee oli minulle raskasta luettavaa, koska siinä ei minusta ollut mitään järkeä. 'Miehen kritiikki' kuulosti houkuttelevalta ja olinkin jo innoissani, että pääsen lukemaan jonkun - oletettavasti - heteromiehen näkökulmaa, mutta sekin romuttui taideanalysointiin ja vaikka mih...