Suvi Ahola ja Satu Koskimies (toim.) - Joka tytön runokirja
"Kun lapsenlapset syntyvät sinkoutuvat mummot viimeinkin syrjään äitiyden pyörremyrskystä ja ovat vapaita rakastamaan häikäilemättömästi niin kuin ei koskaan aikaisemmin." (Ote Eeva Kilven runosta) Suvi Ahola ja Satu Koskimies toimittivat teoksen Joka tytön runokirja alun perin 2006, mutta tämä uusi laitos on vuodelta 2016 (Tammi). Kirjaan on valittu temaattisesti jaettuna erilaisia naisten naiseudesta kirjoittamia runoja, joskin joukossa on myös laulunsanoituksia varsinkin Maija Vilkkumaalta ja Anni Sinnemäeltä. Kirjassa oli lukuisia helmiä, joita olen joistain kirjablogeistakin aikoinaan löytänyt. Vanhimmat runot olivat kaiketi muutamat Kantelettaresta löytyvät runot sekä 1900-luvun alun L. Onervan teokset. Uusimmat olivat 2000-luvun alkuvuosilta. Joukossa on melkoisesti suomalaisen runouden klassikoita, kuten jo mainitut Eeva Kilpi ja L. Onerva sekä Märta Tikkanen, Aulikki Oksanen ja Edith Södergran. Kaikkia runoilijoita en kuitenkaan tunnistanut; esimerkiksi Eev...