Imre Kertész - Lopetus (Juutalaisvainot -sarja 3)

"Ihminen elää kuin maan mato, mutta kirjoittaa kuin jumalat."

Lopetus on oikea pieni suuri kirja! Harvoin mielipide kirjasta muuttuu näin perustavanlaisesti: alkupuolella kirja oli minusta tylsä ja epäilin sen jäävän kesken, mutta kun nyt taas tartui siihen sisukkaasti, se osoittautuikin taideteokseksi. Kaikkea en ymmärtänyt - kirjassa on paljon lauseita, jotka ovat kuin aforismeja ja tässä on paljon filosofiaa. Ehkä minun pitää lukea tämä joskus myöhemmin, joskus kymmenen vuoden päästä vaikka. Sitten se varmaan aukeaa paremmin.

Päähenkilö Keserülla on pakkomielle etsiä itsemurhan tehneen ystävänsä B:n romaani. Todisteita siitä ei ole, mutta Keserü on täysin varma asiastaan. Oikea kirjailija ei lähtisi ja jättäisi keskeneräistä teosta. Matkan varrella B:n ex-vaimokin käy tapahtunutta läpi.

Onneksi luin loppuun!

Jude Devereaux - Tie unelmiin

Jaahas, taas yksi Devereaux luettuna. Ja kuinkas sitten kävikään...

Carrie Montgomery on nuori ja naiivi, ja rakastuttuaan mieheen valokuvan perusteella, hän menee tämän kanssa naimisiin huijaamalla olevansa sellainen kova työihminen, jonka mies haluaa. Tästä luonnollisesti ei seuraa hyvää.

Ääh, petyin. Tiedän tiedän, hömpän genressä on epäuskottavia käänteitä ja yleensä ne eivät minua häiritse, mutta tämä kyllästytti. Tai siis nopeaan tahtiinhan tätä luki ja ei malttanut oikein laskea käsistään, mutta lopputunnelma on vähän pettynyt. Pidin kovasti Ylämaa- sarjasta, ja tämäkin Carrie on kaiketi jotain sukua sarjan Montgomeryille. Vai onko? Carrien veli Ring ja tämän oopperalaulaja-vaimo LaReina mielestäni seikkailivat jossain näistä kirjoista. Varsinkin tuo nimi LaReina on niin tuttu...

No, en heitä vielä kirvestä kaivoon. Devereaux on parhaimmillaan erittäin hyvä kirjailija ja aion kyllä lukea vielä ainakin yhden hänen kirjoistaan. Muistaakseni Ylämaan lupausta en ole lukenut...

PS: Kansi hämäsi kauheasti. Luulin, että tämä on yksi kirjailijan nykyaikaan sijoittuvista romaaneista, mutta ei ollutkaan. En osaisi yhdistää kannen hehkeää amerikkalaisnaista 1800-luvulle...
Ja lukunäytettä en jaksa tästä laittaa, kun ei ollut mitään erityisen vaikuttavaa kohtaa. Pahoittelen myös päivitystahtia, lukio vie mukavasti aikaa lukemiselta.

Uma Karma - Kaiken se kestää

Yhyy, nytkö se jo loppui?
Tätä minulle suositteli Lumira ja rakastuin tähän kirjaan hurjasti!

Kirjan päähenkilöjä ovat lukioikäiset Luukas ja Tuukka. Tuukka on skeittari ja Luukas urheiluluokkalainen ja rikas - siis 'parempaa kastia'. Mikään ei näytä yhdistävän poikia, mutta he ovat ihastuneita toisiinsa. Luukas kutsuu Tuukan bileisiinsä ja Tuukka tulee. Siitä lähtee poikien ystävyyttä vahvempi suhde, johon tuovat hankaluutensa Luukaksen uskonnolliset ha konservatiiviset vanhemmat sekä urheiluluokan kapeakatseiset opiskelijat, jotka eivät voi sietää Tuukkaa.

Sinänsä aika kliseinen asetelma, mutta ei haittaa kun on kirjoitettu näin hyvin ja erikoisuutena on kerrankin kahden teinipojan romanssi. Pojat olivat niin kauhean suloisia! Tekisi mieli vain koko ajan ylistää tätä, mutta en kehtaa kuitenkaan. :D Ja siitä olen iloinen, että kumpikaan henkilöistä ei ollut mitenkään stereotyyppinen homo eikä ollut taustalla sellaista heterokaavaa, että toinen olisi ollut suhteen nainen ja toinen mies.

Pojat ottavat yhteen ja riitelevät turhasta niin että on sydän syrjällään jännittämässä lopputulosta. Kliseinenhän tämä oli, mutta sellaisiakin kirjoja tarvitaan. Suosittelen lämpimästi kaikille! Ja kiitos Lumira! <3


"Luukas...", Tuukka aloitti epäröiden.
Hän käänsi ruskeat silmänsä jälleen Luukakseen ja nuolaisi ylähuulen lävistävää haavaa.
  Luukas huomasi Tuukan jännittävän ja rohkaisi häntä pienellä hymyllä.
"Kerro vaan", hän kuiskasi.
"Sitä vaan et... Kun mä oon miettiny... Mikä tää meidän juttu oikein on?" Tuukka puki sanoiksi kysymyksen, joka oli pyörinyt molempien mielissä jo useita kuukausia. "Tai siis että ollaanks me niinku..."
   Luukas täydensi Tuukan kysymyksen päässään ja hymyili vinosti.
 "No joo, eiks me olla? Yhdessä."  

Gerd Brantenberg - Egalian tyttäret

Tämän kirjan bongasin Sallan blogista.

Kirjan takakansi mainostaa tätä satiirina ja sitä se varmaan onkin. Itse kyllä ymmärrän satiirin olevan edes jollain lailla hauskaa, mutta minua tämä vain suretti. Tässä siis sukupuolten vallanjako on käänteinen, miehet eli männät ovat alistettuja ja naiset eli emännät vallassa. Tunnistin niin hyvin niitä ilmiöitä mitä kirjassa esiintyi! Rankinta oli lukea päähenkilö Leenatanin (mäntä) joukkoraiskauksesta. Päällepäätteeksi Leenatanin äiti vielä syyllistää tämän tapahtuneesta, koska "mitä muuta voi odottaa kun kuljeksii yksinään pimeässä". Kaikki oksettavat tekosyyt etuoikeuksiin. Oli myös kamalaa lukea Leenatanin häpeästä omaa vartaloaan kohtaan.

Mutta sitten alkaa mennä paremmin. Leenatan kokoaa ystäviensä kanssa maskulistien joukon (=feministit), joka alkaa vaatia oikeuksia männille. Ja tässäkin kirjassa taas homoja! Minulla on jonkilainen homotutka kirjojen suhteen näköjään. :D

Suosittelen ehdottomasti! Ei hauskaa luettavaa (välttämättä), mutta jokaisen olisi syytä lukea tämä. Siitä näkyvät kaikki sorron muodot, vaikkakaan kaikki eivät nyky-Suomessa ole enää vallalla. Kirja ajoittuisikin suurin piirtein 40-70-luvuille kaiketi. Erilaisia piirteitä näistä ajoista on. Valitettavasti ei tule nyt lukunäytettä, koska kirja on jo palautettu kirjastoon.

Kirjojen keskeyttämisen sietämätön vaikeus

Aina silloin tällöin jossain blogissa joku mainitsee, kuinka ei oikein saa jätetyksi kirjoja kesken, vaikka kuinka tylsistyttäisi, tai jos jättää niin aivan varmasti joskus lukee loppuun.

 Jäin miettimään tätä ja tunnistan piirteen kyllä itsessänikin. Jonkinlaisena perfektionistina minun on hankala myöntää itselleni, että en nyt ihan oikeasti vaan tajua jostain kirjasta yhtään mitään eikä itse asiassa vois vähempää kiinnostaa. Muistan hyvin kirjoja, joita olen jättänyt kesken ja kyllä, suunnitelmissa olisi lukea loppuun nekin.

Aihe tuli mieleeni, koska olen nyt juuri sellaisessa tilanteessa. Minulla on kesken Monika Fagerholmin 'Säihkenäyttämö' jota olen koettanut ahkerasti lukea. Kuten jo Reeta Karoliinan blogiin kirjoitin, niin kyllä, on siinä paljon hyvääkin. Yhdessä vaiheessa olin kovinkin innoissani. Mutta nyt en vain jaksa. En oikeasti ymmärrä henkilöiden puheita ja ne alkavat ärsyttää. Liikaa porukkaa, liikaa näkökulmia ja liikaa tapahtumia. Ja silti en haluaisi jättää kesken. Totta kun on sekin, että toisinaan kirjat yllättävät iloisesti lopussa. Entä jos missaan jotain hienoa?
 Sama tilanne on Vigdís Grímsdóttirin kirjan 'Sydän, kuu ja sinilinnut' kanssa. Olen ihan ihmeissäni tästä. Aiempaa osaa rakastin, siinä oli ihanan kaunis tunnelma, vaikka kaikkea hurjaakin tapahtui. Ja tätä kakkososaa oikeastaan inhoan. En pidä päähenkilöstä ja meno on muutenkin melko sairasta. Kirja on ohut, mutta silti hidaslukuinen ja se kyllästyttää minua. Jätänkö siis tämänkin?

Olen päivä päivältä ärtyneempi itseeni ja siihen, etten saa kirjoitetuksi blogiin nyt mitään, kun en ole lukenutkaan mitään. Intoa lukea jotakin silti on. 

Kuinka te muut suhtaudutte aiheeseen? Jos joku on lukenut nämä (Reeta on, vink vink :D), niin kertokaa, menetänkö jotain suurta keskeyttäessäni ja palauttaessani nämä kirjastoon? Mitä mahdollisesti itse jätitte kesken ja miksi? Aiotteko palata asiaan uudelleen?

Liisa Huhta & Rosa Meriläinen - Feministin käsikirja

Kirja on nimensämukaisesti käsikirja. Alussa on feministin kymmenen käskyä, joista jokainen on aina oma lukunsa kirjassa. Ohjeet ovat oikein hyviä!
Lukujen yhteyksissä käydään läpi erilaisia teemaan liittyviä asioita - huumoria unohtamatta - ja ihmiset kertovat, kuinka heistä tuli feministejä. Tutkitaan arkipäivän asioita ja erityisesti feminismin ja perheen yhdistämistä aina kotitöiden jakamisesta lasten kasvatukseen. Myös eri feministit käydään läpi, mikä on ehdottoman tärkeää. Ihmisillä kun tuntuu olevan aiheesta harhakäsityksiä eikä aina hahmoteta, ettei ole olemassa yhtä ainoaa feminismiä.

Siitä olen erityisen iloinen, että miesten asemaa tuodaan myöskin esille, se kun on omiaan herättämään heidänkin kiinnostustaan. Ja myös noissa esitellyissä feministeissä muuten on pari miestä. :) Hauska lisä olivat eri ihmisten sitaatit sivujen reunoilla.

Suosittelen kaikille, jotka haluavat tutustua feminismiin ja joilla on mahdollisesti termejä hakusessa - kirjan lopussa on mainio luettelo selityksineen. Ja suositellaan erityisesti miehille!! Ei teitä haukuta ja syyllistetä. :D

Lopuksi hauska sitaatti kirjailija Märta Tikkaselta (s. 92): "Pidä ruususi raivaa sen sijaan ruokapöytä."