Tekstit

Näytetään tunnisteella romaani merkityt tekstit.

Joel Haahtela - Talvikappeli

Kuva
 "Talvella valo jää kauemmaksi, mutta Jumala tulee lähemmäksi. Ihminen lähestyy Luojaansa aina pimeässä, oman sydämensä talvihämärässä." Joel Haahtelan uutuusromaani Talvikappeli (Otava 2026) kertoo keskiajan Italiassa asuvasta taidemaalarista, joka maalaa kappeliin freskoja. Mestarilla on kaksi juutalaista apumiestä ja paljon ajatuksia eletystä elämästä. Kirjaa kuljettavat eteenpäin pienet arkiset tapahtumat ja mestarin ajatukset. Haahtela on kirjoittanut taidemaalarista jo aika monta kertaa. Jälleen myös menneisyyden nainen kummittelee, mutta hiukan rauhallisemmin kuin viimeisimmissä romaaneissa. Tässä kirjassa ei periaatteessa ole mitään vikaa, mutta minusta tuntuu, että olen lukenut tämän Haahtelan romaanin jo useasti ennenkin. Haahtela ei hellitä maneereistaan, vaikka olisi jo aika keksiä jotain uutta. Sinänsä yksi toistuva teema on Jumala, mutta se sopii minulle henkilökohtaisesti ja toisaalta näin avoin kristillisyys on harvinaista suurten kustantamojen kirjallisuusta...

Kale Puonti - Topi (Pasilan Myrkky 7)

Kuva
 "Nella huomasi huoneen katon nurkassa valvontakameran. Hän näytti keskisormeaan punaista vilkkuvaloa välkkyvälle laitteelle. Vaikka Nella ei käsittänyt yhtään, mitä oli tapahtunut ja miksi hän oli tässä huoneessa ketjulla seinään sidottuna, oli hän päättänyt, ettei näyttäisi paniikkiaan hänet tänne tuoneelle pervolle tai muille kameran kuvaa katsoville tyypeille.       Joku oli sittenkin paikalla ja oli havainnut Nellan heränneen. Hän kuuli, kuinka avainta väännettiin lukossa. Joku tuli sisään, ja huoneeseen syttyivät valot." Kale Puontin dekkari Topi (Bazar 2024) on osa hänen Helsingin huumepoliisista kertovaa sarjaansa Pasilan Myrkky. Tässä osassa itseään myyvä nuori narkomaani Nella kaapataan kadulta ja hänen tehtävänsä on viihdyttää likaisen bisnesmiehen bisneskaveria. Nellan kaveri ilmoittaa katoamisesta heti poliisille, mutta täysi-ikäisen kadotessa tutkintaa ei aloiteta kovinkaan nopeasti, varsinkaan Nellan taustalla. Kirjan tarinaa kerrotaan monista nä...

Karin Slaughter - Epäluotettava todistaja

Kuva
 "Leigh pudisti päätään. Hän ei koskaan unohtaisi Andrew'ta. Trevor Waleski oli ollut herttainen lapsi. Hiukan outo. Hyvin ripustautuva. Kun Leigh oli viimeksi nähnyt Trevorin, poika oli ollut lääkkeiden aiheuttamassa tokkurassa. Leigh oli katsellut, kuinka hänen siskonsa oli suukottanut hellästi Trevorin päälakea.     Sen jälkeen he kaksi olivat palanneet keittiöön hoitamaan loppuun Trevorin isän murhaamisen." Karin Slaughterin korona-aikaan sijoittuva trilleri Epäluotettava todistaja (HarperCollins 2021, englanniksi False Witness , suomentanut Päivi Paju) on väkevä teos tyttöihin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta ja järjestelmästä, joka ei välitä. Leigh on taistellut itsensä surkeasta getosta vauraaksi puolustusasianajajaksi. Pikkusisko Callie taas on jäänyt asuinsijoilleen ja piikittää huumeita. Leigh'n tahrattomassa elämässä on kuitenkin karu salaisuus: hän on teini-ikäisenä tappanut miehen siskonsa kanssa eivätkä he koskaan jääneet kiinni. Menneisyys kui...

Charlotte Brontë - Kotiopettajattaren romaani (Klassikkohaaste 23)

Kuva
 "On turha sanoa, että ihmisten pitäisi tyytyä rauhaan; heillä täytyy olla toimintaa ja elleivät he sitä saa he tekevät sitä itse. Miljoonat ovat tuomitut vielä hiljaisempaan elämään kuin minä ja miljoonat kapinoivat osaansa vastaan. Kukaan ei tiedä miten moni kapina - poliittisia lukuunottamatta - kuohuttaa sitä elämää, joka täyttää maapallon. Naisten oletetaan yleensä olevan hyvin rauhallisia, mutta naiset tuntevat aivan samoin kuin miehet, he tarvitsevat harjoitusmahdollisuuksia kyvyilleen ja liikkuma-alaa ponnisteluilleen aivan yhtä paljon kuin heidän veljensä; he kärsivät liian ankarista rajoituksista, liian ehdottomasta pysähtyneisyydestä aivan yhtälailla kuin miehet niistä kärsivät sanoessaan, että naisten olisi rajoituttava leipomaan piirakoita, valmistamaan vanukkaita, kutomaan sukkia, soittamaan pianoa ja kirjailemaan laukkuja. On ajattelematonta tuomita heitä tai nauraa heille, jos he yrittävät tehdä enemmän tai oppia enemmän kuin tavanomaisesti katsotaan heidän sukupuo...

Leo Tolstoi - Sota ja rauha (1. versio)

Kuva
 "Miten kauniilta taivas näyttikään, miten siniseltä, rauhalliselta ja syvältä! Miten kirkkaalta ja juhlallisesti laskeutuvalta aurinko! Miten hellästi kimallellen kaukaisen Tonavan vesi välkehtikään! Ja vielä kauniimmat olisivat Tonavan takana sinertävät kaukaiset vuoret, luostari, salaperäiset solat, latvoja myöten sumuun vajonneet mäntymetsät... siellä on hiljaista, onnellista... "Mitään muuta en toivoisikaan, mitään muuta en haluaisi kuin olla siellä", Nikolai ajatteli. "Pelkästään minussa ja tässä auringossa on niin paljon onnea, ja täällä... vaikerrusta, kärsimystä, pelkoa, ja vielä tämä epävarmuus ja kiire... Taas huudetaan jotain ja taas kaikki säntäävät jonnekin, ja minä juoksen heidän kanssaan, ja tuossa se on, kuolema on ylläni, ympärilläni... pieni hetki, enkä enää koskaan näe tätä aurinkoa, tätä vettä, tätä solaa..." Samalla hetkellä aurinko alkoi vetäytyä pilveen; Nikolain edessä olivat toiset paarit. Ja kuoleman ja paarien pelko ja auringon ja el...

TJ Klune - Taivaansinisen meren tuolla puolen

Kuva
 "Arthur teki niin kuin käskettiin ja löysi kirjoituskoneen vanhalta kirjoituspöydältä. Puhdas valkoinen paperi oli jo kierretty sisään koneeseen, ja monta muuta paperia odotti pöydällä koneen vierellä. Pinon päällimmäisessä paperissa oli kulmikasta kirjoitusta. Zoe oli jättänyt hänelle muistilapun: Nyt on aika tuoda heidät kotiin. Z Arthur nauroi. Sitten hän itki. "Minua pelottaa", hän kuiskasi. "Enemmän kuin koskaan elämässäni."' TJ Klunen romaani Taivaansinisen meren tuolla puolen  (Karisto 2025, suomentanut Mika Kivimäki. Alkuperäisteos Somewhere Beyond The Sea ) on jatko-osa hänen menestysteokselleen Talo taivaansinisellä merellä . Linus, Arthur ja orpokodin maagiset lapset ovat hallituksen uhan alla. Uusi Maagisen osaston johtaja on päättänyt ottaa lapset pois keinolla millä hyvänsä. Hän lähettää saarelle virkailijan, joka tulee tarkkailemaan orpokotia ja raportoimaan kaikista epäkohdista ylemmille tahoille. Arthur ja Linus eivät kuitenkaan aio luovut...

Agatha Christie - Idän pikajunan arvoitus (Kirjabloggaajien klassikkohaaste 22)

Kuva
 " >> Tässä vaunussa ei ole muita matkustajia kuin tohtori Constantine ja minä. Bukarestista tulleessa vaunussa on vain eräs vanha herra, jonka toinen jalka on halvaantunut. Junailija tuntee hänet hyvin. Bukarestin vaunun takana ovat päivävaunut, mutta niitä ei tarvitse ottaa lukuun, sillä ne lukittiin eilen illalla heti päivällisen jälkeen. Istanbul-Calais-vaunun edessä on vain ravintolavaunu. >>       >> Sitten näyttää siltä >> , Poirot tuumi harvakseen, >> että murhaajan täytyy olla Istanbul-Calais-vaunussa. >> Hän kääntyi tohtorin puoleen. >> Siihen kai viittasitte, vai mitä? >>       Kreikkalainen nyökkäsi.       >> Puoli tuntia jälkeen keskiyön ajoimme lumikinokseen. Kukaan ei ole sen jälkeen voinut poistua junasta. >>       >> Murhaaja on junassa - keskuudessamme >> , lausui herra Bouc juhlallisesti." On taas kirjabloggaajien klassikkohaasteen ...

Terry Pratchett - Aikavaras (Kiekkomaailma 26)

Kuva
"Se nainen kertoi minulle kaiken", Wen jatkoi. "Tiedän, että aika luotiin ihmisiä varten eikä päinvastoin. Olen oppinut muotoilemaan ja taivuttamaan sitä. Tiedän kuinka hetki saadaan kestämään ikuisesti, sillä se on jo tehnyt niin. Ja voin opettaa nämä taidot jopa sinulle, Turvelampi. Olen kuullut maailmankaikkeuden sydänäänet. Tiedän vastaukset moniin kysymyksiin. Kysy minulta."     Opetuslapsi katsoi mestariaan hieman pöllömäisesti. Aamu oli niin varhainen, että sitä olisi voinut kutsua varhaiseksi aamuksi. Tämä oli ainoa asia jonka hän tällä hetkellä tiesi täysin varmasti.     "Tuota... mitä mestari tahtoo aamiaiseksi?" hän kysyi.     Wen katsoi heidän leiristään alamäkeen poikki lumikenttien ja uutta maailmaa luovassa kultaisessa päivänvalossa kylpevien purppuraisten vuorien ja pohti mielessään inhimillisyyden tiettyjä ilmenemismuotoja.     "Ahaa", hän sanoi viimein. "Yksi niistä vaikeista kysymyksistä."  Terry Pratchettin Kiekkoma...

Karin Slaughter - Vaikeneva vaimo (Will Trent -sarja 11)

Kuva
"Hänen päänsä räsähti jotain kovaa vasten. Hänen suunsa täyttyi verestä. Hänen näkönsä sumeni. Hän yritti kierähtää ympäri mutta pääsi vain puoliväliin. Hänen hiuksensa olivat kiinni jossain. Niitä vedettiin ja kiskottiin. Hän nosti kättään päänsä taakse ja odotti jostain syystä löytävänsä sieltä äitinsä hainhammasklipsin. Sen sijaan hän tunsi puuta, sitten terästä, kun miehen kasvot tulivat hänen eteensä, ja hän tajusi, että hänen kallonsa sisällä oleva esine oli vasara." Karin Slaughterin teoksessa Vaikeneva vaimo (HarperCollins 2020, suomentanut Päivi Paju) Willin ja Saran parisuhde etenee, mutta eteen on tullut karikko. Will on puolihuolimattomasti kosinut ja maininnut kosinnassa Saran äidin mieltymyksen kirkkohäihin, mikä on jäädyttänyt välit etäisiksi. Työelämän puolella alkaa painostava aika, kun sarjamurhaajana pidetty vankilaan tuomittu mies Nesbitt ei välttämättä olekaan rikossarjalle oikea tekijä. Amandan tiimin pitäisi selvittää viikossa, mitä oikein Grant County...

Håkan Nesser - Koston jumalatar (Barbarotti-sarja 6)

Kuva
 "Barbarotti nyökkäsi mutta ei kommentoinut. Hän muisteli pikaisesti omia erojaan. Jokseenkin vapaaehtoista eroa Helenasta joskus sata vuotta sitten ja eroa Mariannesta. Kauanko siitä oli? Kuusi vuotta - ja neljä kuukautta, jos tarkkoja oltiin. Mutta sitä ei oikeastaan voinut kutsua eroksi, sillä kuolema oli tempaissut heidät erilleen. Marianne odotti häntä toisella puolella, mikä oli erilainen totuus kuin lisääntynyt väkivalta... suorastaan vastakohta, voisi jopa väittää, ja ehkä taivaassa sai todella olla kaksi vaimoa. Marianne ja Eva Backman. Barbarotti oli puhunut muutamankin kerran asiasta Jumalan kanssa, mutta ei ollut mielestään saanut yksiselittäistä vastausta. Vain ystävällisen ja hiukan huvittuneen hymyn." Håkan Nesserin Barbarotti -dekkari Koston jumalatar (Tammi 2020. Den sorgsne busschauffören från Alster ilmestyi alun perin Ruotsissa 2020. Suomentanut Aleksi Milonoff.) kertoo toistaitoisesta komisariosta Barbarottista ja vain vähän fiksummasta rakastaja-työkav...

Joel Haahtela - Sielunpiirtäjän ilta

Kuva
 "Myöhään illalla seison kirkossa ja muistan isä Johanneksen sanat. Kirkko on koko maailma, sen sisällä ovat kaikki elävät ja kuolleet. Hän tarkoitti ihmisiä, mutta minä ajattelen, että kirkossa ovat myös linnut, kalat ja eläimet. Myös vuoret ovat osa kirkkoa, samoin meret, erämaat ja metsät. Miksi Jumala jättäisi luomastaan mitään pois?       Olen varma, että taivaassa surisee sama talvikärpinen, joka tänään häiritsi maalaamistani. Annoin sen surista ja ymmärsin, että oli aika lopettaa päivän työt. Puhdistin siveltimet ja vedin sermin maalauksen eteen, jotta kukaan ei sitä näkisi. Joskus viesti tulee niinkin ärsyttävän luontokappaleen kuin kärpäsen muodossa." Joel Haahtelan uutukainen Sielunpiirtäjän ilta (Otava 2025) kertoo iäkkäästä hollantilaisesta mestarimaalaajasta, joka alkaa valmistautua siirtymään rajan taakse. Poissa ovat rakastettu vaimo Agnes ja poika Paulus, vielä palvelijatar Grietke pitää isännästä huolta. Sitten kuitenkin vanha ystävä tyrkyttää ...

Andrzej Sapkowski - Viimeinen toivomus (Noituri 1)

Kuva
 "Puhutaan, Iola. Tarvitsen juttuseuraa. Sanotaan, että vaikeneminen on kultaa. En ole varma, onko se ihan niin arvokasta. Oma hintansa sillä toki on. Se on maksettava.     Sinulle se on helpompaa. On se, älä väitä vastaan. Sinähän vaikenet omasta valinnastasi, olet tehnyt vaikenemisesta uhrilahjan jumalattarellesi. Minä en usko Meliteleen enkä muihinkaan jumaliin, mutta kunnioitan valintaasi ja uhriasi, arvostan ja kunnioitan sitä mihin uskot. Sillä uskosi ja uhrauksesi, vaikenemisesta maksamasi hinta tekevät sinusta paremman ja arvokkaamman olennon. Tai ainakin ne voivat tehdä. Minun epäuskoni ei voi mitään. Se on voimaton.      Kysyt, mihin minä siinä tapauksessa uskon.      Uskon miekkaan." Andrzej Sapkowskin peleiksi ja tv-sarjaksi kehitetty Noituri -sarjan ensimmäinen osa on Viimeinen toivomus (alkuperäisteos Ostatnie zyczenie 1993, suomentanut Tapio Kärkkäinen 2010, WSOY 2010). Kirjan päähenkilö on noituri Geralt, joka tappaa hirviöi...

John Irving - Oman elämänsä sankari

Kuva
 "'Asemapäällikkö", sanoi Homer Wells joka ehti ensimmäisenä ruumiin luo. "Se sekopää!" mutisi Wilbur Larch. "No, nyt hän on kuitenkin kuollut", Homer ilmoitti tri Larchille, joka vielä haroi heinikossa kohti ruumista. Tri Larchin teki mieli sanoa, että kuolemalla tällä tavalla asemapäällikkö aiheutti kuolemansa jälkeenkin ikävyyksiä orpokodille. Jos Wilbur Larch oli seestynyt, hänkin oli seestynyt vain hyvin vähän. St. Cloud´s ei ollut kovin seesteinen paikka." John Irvingin klassikkoromaani Oman elämänsä sankari ( The Cider House Rules 1985, Tammi 1985, suomentanut Kristiina Rikman) kertoo St. Cloud´sin orpokodista Mainessa toisen maailmansodan edellä ja jäljessä, ja aivan erityisesti sen pysyvästä orvosta Homer Wellsista. Homer on ainoa orpo, joka ei halua adoptiovanhempia vaan asua ikuisesti orpokodissa. Omavaltainen johtaja tri Larch yrittää huolellisesti etsiä pojalle aina uuden kodin, kunnes joutuu lopulta myöntämään tappionsa. Homer kuul...

Iida Turpeinen - Elolliset

Kuva
 "Keskustelu on kiivas. Päätöstä ei synny, ja John Grönvall hänkin on kohottanut kiväärinsä ja antanut haulien lävistää  metson sydämen. Hän on kiivennyt kuuseen ja tyhjentänyt hippiäisen pesän, mutta hänen motiivinsa ovat puhtaat. Hän on surmannut linnun ja kerännyt munan tieteellisestä mielenkiinnosta, taiteellisesta kunnianhimosta, hänen sydämessään ei ole kuin rakkautta lintuja kohtaan. Kaikki ne siivekkäille omistetut, loputtomat tunnit - onko mahdollista, että ne olisivat rakkauden pukuun piilotettua pahuutta, että hän olisi vahingoittanut sitä, minkä haluaa pelastaa? John ei osaa rauhoittua vuoteelleen, vaan lähtee sinne, missä hänen mielensä lepää." Iida Turpeisen supersuosittu Elolliset (S&S 2023) kertoo tieteilijä Stelleristä, stellerinmerilehmästä ja ihmisten toiminnasta kaikkia elollisia kohtaan. Kirjan alkupuoliskolla Steller lähtee tutkimusretkelle itäisen Venäjän rannikolle, ja tutkimusretkikunta päätyy haaksirikkoutumaan kettuja ja saukkoja kuhisevalle sa...

Keigo Higashino - Pahan asialla

Kuva
 "Tämä on totuus tästä tapauksesta. Onko teillä vastaväitteitä? Tulkitsen vaikenemisenne myöntymisen merkiksi. Kestipä puheenvuoroni pitkään. Kurkkuni on rutikuiva. Ah tosiaan, lisään vielä yhden seikan." Keigo Higashinon uusin suomennos Pahan asialla (Punainen Silakka 2024, ilmestynyt alun perin 2001, suomentanut Raisa Porrasmaa) herätti heti kiinnostukseni, kun kuulin siitä. Pidin todella paljon Uskollisesta naapurista ja olen säästellyt saman sarjan jatko-osaa Myrkyllinen liitto . Pahan asialla on hiukan samankaltainen kuin Uskollinen naapuri ja uskokaa kun sanon, ettei murhaajan paljastaminen tässä kohtaa ole vielä oikein mikään paljastus. Nonoguchi-nimisen miehen näkökulmasta kerrotaan aluksi ja hänen ystävänsä Hidaka murhataan asuntoonsa. Etsivä Kaga kuitenkin heti kättelyssä uskoo Nonoguchin olevan syyllinen. Tästä lähtökohdasta alkaa todisteiden kerääminen ja motiivin työläs selvittäminen. Lukijan käsitys Nonoguchista ja Hidakasta pyörähtää monta kertaa aivan ääri...

Markus Nummi - Käräjät

Kuva
 "Vilja-täti seuraa ikkunansa takaa, kun Sirkka ja Jalmari palaavat Kivijoelta Luoman kotiin viettämään vuoden 1937 joulua.       Uusi vuosi 1938.      Loppiainen. Vilja-täti katsoo heijastustaan ikkunassa, katsoo sen läpi. Näkee kun koulun pihaan piirtyvät pelokkaan tytön epäröivien askelten jäljet. Hetken aikaa näkee siinä itsensä. Jokin kuvassa liikahtaa. Jokin liikahtaa Vilja-tädissä.      Kun ilta on ohi ja Inkeri lähtenyt, Vilja-täti palaa ikkunan ääreen. Mitään ei liiku lumisessa maisemassa. Sitten kuin tyhjästä liike. Jotakin kosteaa on Vilja-tädin poskella. Vilja-täti koettaa kädellään. Poskella on kyynel.  Vilja-täti on hämmästynyt. Mistä se siihen tuli, kuka sen siihen laski?     Elämä joka olisi voinut olla. Elämä jota ei ollut." Markus Nummen Käräjät (Otava 2024) ei päässyt monien toivomuksista huolimatta Finlandia-ehdokkaiden listalle, mutta kyllä se keskustelua ja ihastelua on herättänyt. Kirja kertoo ...

Jevhenija Kuznjetsova - Tikapuut

Kuva
 "Portti avautui, ja pihaan syöksyi Hryhorivna. Hänen salaatinvihreä aamutakkinsa oli liimautunut ylhäältä häneen kiinni, sillä hän oli hikoillut, ja se liehui alhaalta, sillä hän juoksenteli ja kurkki joka paikkaan: "Vladik! Vladik! Paikka! Paikka!" Paikka tuli venäjäksi. Vladik oli vanha ja kotoisin Dniprosta, eivätkä koiranomistajat sen pentuaikana aavistaneet, että koulutetut koirat voisivat ymmärtää ukrainaa. Oli jotenkin surkuhupaisaa, että Hryhorivna puhui ihmisten kanssa ukrainaa, mutta kuolaavan koiransa kanssa vaihtoi heti venäjään: Maahan!" Jevhenija Kuznjetsovan uutuuskirjassa Tikapuut (Aula & Co 2024, suomentanut Eero Balk) suvussaan oudokkina elänyt Tolik on juuri ostanut ison talon Aurinkorannikolta. Hän aikoo elää rauhassa ilman rasittavia ihmissuhteita, mutta saman tien syttyy Ukrainan sota. Niinpä joukko perhettä ja sukulaisia eläimineen saapuu karavaanina Tolikin kotiin ja asettuu meluisasti taloksi. Vaikka taustalla on koko ajan sodan traged...

Giovanni Guareschi - Isä Camillon kylä (klassikkohaaste 19)

Kuva
 "Isä Camillo oli niitä miehiä, joiden suu ei jää tuppeen. Kerran kylässä oli sattunut ikävä tappelunnujakka, jossa oli heilunut mukana jopa vanhoja tilanomistajia ja tyttöjäkin. Messua toimittaessaan isä Camillo oli sävyisästi alkanut tavanomaisen saarnan, mutta kun hän sitten äkkiä huomasi juuri eturivissä erään noista säädyttömistä pukareista, hänen sisunsa kuohahti, ja puheensa keskeyttäen hän heitti verhon ristiinnaulitun Jeesuksen Kristuksen päähän, ettei tämä kuulisi, pani nyrkkiin puristetut kätensä puuskaan ja lopetti saarnan omalla tavallaan. Ja niin jylisevänä lähti ääni tuon suurikasvuisen miehen suusta ja niin perin pohjin hän suolasi heitä sanoillaan, että pienen kirkon katto tärisi." Giovanni Guareschin klassikkoteos Isä Camillon kylä (alun perin ilmestynyt 1948, Suuri Suomalainen Kirjakerho 1972, lyhentäen suomentanut Helka Hiisku) on hauska ja paikoitellen jopa hulvaton satiiri. Kirjan keskiössä on perinteisyyttä edustava isä Camillo ja hänen vastaparinaan p...

Elly Griffiths - Viimeinen leposija (Ruth Galloway -mysteeri 15) (Naistenviikko 2024)

Kuva
 "Ruth on liian tyrmistynyt vastatakseen mitään. Edelleen hymy huulillaan Leo jatkaa: "Minulla ei ole mitään salattavaa. Sen voit kertoa komisario Nelsonille. Ja ylikonstaapeli Fullerille samoin. Kiinnostava nainen. Mutta koska vaivauduit tänne saakka ja laskeuduit maan kohtuunkin, voin antaa sinulle vinkin. Huomaa myös sisko." "Kenen sisko?" "Sen saat päätellä itse", Leo sanoo. "Sisters are doing it for themselves." Hän nauraa jälleen, nyt mainiolle sitaatilleen." Elly Griffithsin suosittu Ruth Galloway -sarja on tullut päätökseensä osassa Viimeinen leposija (Tammi 2024, suomennos Anna Kangasmaa). Nelsonin tiimille tulee tutkittavaksi epäilty henkirikos vuosituhannen alusta, kun vanhasta kahvilatilasta löytyy  naisen luuranko. Luuranko tunnistetaan pian Emilyksi, jolla oli epäilyttävän kiinteä suhde yliopisto-opettajaansa. Cathbad on myös tuntenut Emilyn. Hän myös sairasti edellisessä osassa rajun koronan, josta säteilee vaikutuksia ...

Joel Haahtela - Marijan rakkaus

Kuva
 "Oli päiviä ja öitä, jotka paloivat mieleemme kuin poltinmerkit. Ne jäivät kytemään syvälle maan alle, valmiina leimahtamaan liekkiin jonakin tuulisena päivänä. Joskus sekunti saattoi kestää vuosikymmeniä ja maailma mahtui kämmenen alle. Sellaisten hetkien varaan voi rakentaa kokonaisen elämän, ne kannattelivat ihmistä kaikkein vaikeimpina aikoina. Ja silti: muistaminen oli aina jakamista, ja yksinäiset muistot kuihtuivat, kuin syksyn tullen putoilevat lehdet." Joel Haahtelan uutuus Marijan rakkaus (Otava 2024) on vuoden kirjatapauksia ja mielenkiinnolla luin tämän romaanin. Kirjassa jälleen nimettömäksi jäävä yksinäinen mies haikailee tavoittamatonta naista, joka jätti hänet lomaromanssilla. Vanhat uskonnolliset maalaukset näyttelevät omaa osaansa, kuten myös Euroopan rikkonainen historia.  Voidaan siis ainakin osittain todeta, että Haahtela on kirjoittanut periaatteessa jälleen saman kirjan. Se ei sinänsä minua häiritse, koska tarinoiden rakennuspalikat ovat varsin tenhoa...