Ankin kirjablogi

"Tunsin palan kurkussa. Miten minun mielipiteelläni voisi olla mitään merkitystä, ja sanoin mitä tahansa, tuon toisen naisen hän illalla kohtaisi. Tein mitä tahansa, hän olisi jossakin kaukana, piirtämässä." Elisa Shua Dusapinin pienoisromaani Sokcho talvella (Siltala 2023, suomentanut Anu Partanen) on eleetön. Kirjan päähenkilö on nuori eteläkorealaisnainen, joka työskentelee sokcholaisessa halvassa pensionaatissa. Paikkaan saapuu ranskalainen sarjakuvapiirtäjä Yan Kerrand, joka herättää naisessa monenlaisia tuntemuksia. Naisella on turhamainen mallipoikaystävä, joka haluaa tehdä uraa Soulissa. Lisäksi on ylihuolehtiva äiti, joka antaa ristiriitaisia neuvoja ulkonäön suhteen. Kirjailija on päähenkilön tapaan ranskalais-korealainen. Eteläkorealainen kulttuuri tihkuu kerronnan yksityiskohdissa, erityisesti ruuissa. Talvinen Sokcho on ankara ja meno melkoisen kuollutta. Soulissa opiskellut nainen on jotenkin jumittunut kotikaupunkiinsa. Hän osaa ranskaa, muttei halua puhua sit...

Suomentanut Taru Salminen. Valokuvat Douglas Seok. Gummerus 2021  "Hiekka Ja hän unohti usein, että hänen ruumiinsa (kuten meidän kaikkien) on hiekkamaja. Että se on murentunut ja murenee yhä. Että se valuu päättäväisesti sormien välistä." Ensimmäinen sana, joka minulle tulee mieleen Han Kangin romaanista on pakahduttava. 111-sivuiseen, väljästi kirjoitettuun kirjaan on saatu mahtumaan kaksi elämää. Ensimmäinen on kaksituntisena kuolleen siskon elämä ja toinen on kertojan elämä.  Kertojan äiti on joutunut olosuhteiden pakosta synnyttämään yksin ja lapsi kuolee, keskonen kun on. Äiti hokee lapselleen Ethän kuole , mutta vauva menehtyy kuitenkin. Kertoja katsoo, että jos isosisko olisi saanut elää, häntä itseään ei olisi.  Suru kulkee aaltoillen. Suru, joka on kulkenut mukana alusta asti. Miksi sisko ei saanut elää? Siskolleen kertoja listaa valkoisia asia. Valkoinen on puhtauden allegoria yleisesti ja tässä romaanissa erityisesti. Riisikakut, magonoliat, lumi, kuura, kaik...