Tekstit

Näytetään tunnisteella Anu Joenpolvi merkityt tekstit.

Rakkautta ja raekuuroja (Rantakylä 2)

Kuva
 "Jere katsoi minua hetken arvioivasti japanilaissilmillään, avasi sitten esiliinansa nauhat ja laski essun pöydälle. Esko, joka räpläsi kassakonetta, veti suutaan hymyyn. Jere tarttui käteeni ja kävelimme tanssilattialle aivan Markuksen nenän edestä. Tämä tuntui sekoavan askeleissaan." Anu Joenpolven romaani Rakkautta ja raekuuroja (Karisto 2022) on toinen osa Rantakylä -sarjassa. Edellisen osan Liina pääsi avioon unelmiensa miehen kanssa ja nyt tämän kirjan päähenkilö, Marleena, on tullut Rantakylään töihin. Marleena on tullut jätetyksi ja häntä surettaa. Pian kuitenkin naapurin poika alkaa kiinnostaa häntä, ihan tahtomattakin. Miehiä tosin on useitakin tarjolla, tuleepa jopa roisto-Markuskin takaisin kosiskelemaan. Rakkautta ja raekuuroja on hyvin samanlainen romanttinen viihdekirja kuin ensimmäinenkin osa. Maalaisromantiikkaa, väärinkäsityksiä, onnistumisia ja epäonnistumisia ja tietenkin onnellinen loppu. Mutta sehän kuuluu asiaan ja siksi tämän kirjan lainasinkin kirj...

Poutaa ja perunankukkia (Rantakylä 1)

Kuva
 "Itse asiassa pieni ääni sisälläni kuiskutti taas, että täällä voisi viipyä vähän pidempäänkin, jos työnhaussa ei tärppäisi kuten arvelin. Voisihan sitä työtä täältäkin käsin etsiä, ja aina tämä päihittäisi nuutumisen kaupunkikaksiossa kesäkuumalla. Äidin kanssa voisi sopia kuluista, kuten sähköstä, ja tuoda asunnoltani vähäiset viherkasvini tänne." Anu Joenpolven kirja Poutaa ja perunankukkia (Karisto 2021) on tulvillaan maalaisromantiikkaa. Liina on saapunut entiseen mummolaansa Lehtolaan järjestelemään asioita. Aluksi on tarkoitus olla vain viikko, mutta oleminen venyykin koko kesäksi. Naapurin Janne väikkyy mielessä. Toki on myös ujompi Jyri, joka viihtyy Liinan lailla kirjojen parissa. Tämäpä oli mukavan kesäinen välipala! Joenpolvi kirjoittaa todella sujuvasti ja luvut ovat mukavan lyhyitä. Liinan vaiheista oli kiva lukea. Hän on varsin tomera naisihminen ja saa paikat Lehtolassa kuntoon. Välillä hän viettää aikaa vanhan Mairen kanssa, joka on oikea kylän tietotoimist...