Tekstit

Näytetään tunnisteella Ville Suhonen merkityt tekstit.

Ville Suhonen, Hannu Siitonen ja Mikko Pöllänen - Metsän tarina

Kuva
"Metsän tarina oli syntynyt kauan kauan sitten." Ville Suhosen kirjoittama ja Hannu Siitosen sekä Mikko Pölläsen valokuvaama upea kirja Metsän tarina (Maahenki 2013) perustuu samannimiseen elokuvaan. Kirjan kehystarinana on isän ja pojan suhde ja isän kertoma metsän tarina. Tarina ei ole täysin eheä, vaan ennemminkin palasia siellä ja täällä eri metsän asukeista. Olipa ihastuttava kirja! Sai minut myös surulliseksi, kun jälleen kerran tajusin, miten ohueksi luontosuhteeni on käynyt. Lapsena olisin vaikka asunut kokopäiväisesti metsässä, jos olisin saanut itse päättää.  Ville Suhonen oli mukana myös 90-luvun hittielokuvan Pojan ja Ilvekse n tekemisessä käsikirjoittajana ja toisena ohjaajana. Hän myös ohjasi Metsän tarinan yhdessä Kim Saarniluodon kanssa. Laitan oheen Metsän tarinan trailerin. Valitettavasti elokuva on poistunut Areenasta ajat sitten. Helmet-haaste 2023: kohta 44 kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä (ekologia) Helmet-haaste 201...