Ankin kirjablogi

 "Mut jos mä esim kirjotan musaluokast mun kirjaan mun pitää koko aika varoo jotai ihme yksityisyydensuoja ja kunnianloukkausjuttui et ne ei vaa haastais mua oikeuteen mut mähä en voi haastaa niit oikeuteen siit et ne kutsus mua monta vuotta lehmäks ja rumaks ja huoraks ja uhkaili ja satutti, nehä o jotai lasten juttui, ei semmosist tarvii ketään oikeuteen haastaa, ei oikeus oo lapsii varten, oikeus on Anskuil." Iida Rauman Hävitys - Tapauskertomus (Siltala 2022) on rankka. Se on kuvaus vallasta ja sen väärinkäytöstä, kouluväkivallasta ja psyyken murtumisesta. Kirjan päähenkilö on A. Kuvaavaa on, että hän ei saa edes koko nimeä, on vain A. Toinen henkilö on Ira, jonka ympärille A:n elämä kiertyy. A ja Ira, koulun hierarkian alimmat osaset. Kirjasta tekee entistä hirveämmän se, että se perustuu Rauman omaan elämään, ainakin jossain määrin. Kirjan lopussa on kuvia, jotka hyytävät tarinan loputtua. En tiedä, ovatko ne aitoja, mutta voivat hyvinkin olla. Tämä kirja ei ole sankar...

Jukka Viikilän tuore Finlandia-voittaja Taivaallinen vastaanotto (Otava 2021) on hyvin merkillinen kirja. Muistaakseni kirjailija itse on kuvannut sitä himmeliksi. Sitä se varmaan onkin. Koko kirja koostuu käytännössä sitaateista, hajanaisista fragmenteista, satunnaisten ihmisten kommenteista. Osa kommenteista koskee Taivaallista vastaanottoa , osa on yleisiä tai jopa kirkkaita huomioita elämästä. Osa on vain satunnaista huutelua tuuleen. "Toivoisin sellaista rakennetta, joka johdonmukaisuuden vaatimuksen sijasta hyväksyisi hetkelliset totuudet. CAT" Teoksen fragmentaarisuus on kokeellista ja luo vaaran tunnun. Parhaimmassa tapauksessa lopputulos on nerokas ja hyvin yhteen vedetty. Pahimmassa tapauksessa se jää hajanaiseksi ja latteaksi. En lukemiseni jälkeenkään oikein tiedä, kumpaan kategoriaan kirjan asettaisin. Kirja on periaatteessa aika vaivattomasti luettavissa, koska se on pätkittäinen ja jutut ovat enimmäkseen todella lyhyitä. Toisaalta taas ihmisen mieli haluaisi l...

 "Helsingin rakensi muuan Carl Ludvig Engel. Mitä me tiedämme hänestä? Emme paljonkaan. Käytännön mies, nuhteeton ja toimelias. Jos tiedot hänestä ovat vähäisiä ja epäluotettavia, niin rakennuksensa ovat suuria ja muuttumattomia. Niiden kiviseen pintaan voi painaa poskensa, mutta joku muu louhi kiven ja asetti paikalleen. Voimme tutkia hänen piirroksiaan, sikäli kuin ne ovat säilyneet, mutta nekin ovat vain piirrustuksia. Kuin kuvailuja musiikista, jota ei päässyt kuulemaan tai ateriasta, jota ei maistanut. Suljettava silmät ja lakattava ajattelemasta." Jukka Viikilän esikoiskirja Akvarelleja Engelin kaupungista on päiväkirjaromaani, jossa Engel kirjoittaa elämästään. Romaani on jaettu vuosien ryppäiksi ja vuodet on erotettu toisistaan tyhjällä sivulla. Teksti on harvaan ladottua, helppoa lukea. Viikilän runoilijatausta näkyy ja tuntuu tekstissä. Olisin halunnut pitää tästä enemmän kuin lopulta pidin. Kirjan ihastuttava nimi sai odottamaan jotain suurenmoista. Kuitenkin käte...

  "Ja minä tahdon, että sinä             lopultakin vavahdat, kun sateesta märkä järvi          nostaa siivilleen kesän,                 sen joutsenet. Kun ne vielä hetken viipyvät     puiston puiden yllä, kaiken                         rakastetun kullan yllä. Kun niiden väri on         jo valkoisempi lunta, valkoisempi eron väriä." Sirkka Turkan Finlandia-palkittu runoteos Tule takaisin, pikku Sheba on tulvillaan kaipausta ja surua. Runon puhuja kaipaa Shebaa kerta kerran jälkeen ja luonto limittyy tuohon kaipaukseen, erityisesti syksy: "Erossa sinusta. Syksy on erossa sinusta./ Sen kultaiset viljapellot." Välillä runot terävöityvät suorastaan inhorealistiksiksi ilmaisussaan, kuten tässä runossa: "Syksy, vanha ajomies, kusemassa/ vasten tuulta/ ja muutama onnellinen, johon/ hänen pärskeensä osuvat/...

 "Yksinäisyys kuorii ihmisen ulos ihostaan, leikkaa kielen ja hylkää hitaasti haihtumaan lukitun huoneen ilmaan." Pajtim Statovcin Bolla on tarina kahdesta miehestä, Arsimista ja Milošista, jotka kohtaavat kesällä 1995, sodan kynnyksellä. Arsimilla on vaimo ja lapsi tulossa, mutta hän ei välitä muusta kuin Milošista, heidän salaisuudestaan. Sota kuitenkin tempaa miehet erilleen ja muuttaa asiat peruuttamattomasti. Luin vähä aika sitten Kissani Jugolavian , josta en juuri piitannut. Siksi tartuin tähän Finlandia-voittajaan aika pelonsekaisin tuntein. Tällä kertaa kuitenkin yllätyin iloisesti: Bolla ei karuudestaan huolimatta ole kyllästetty sillä ankeudella, mikä himmensi Kissani Jugoslaviaa . Arsim saa isoimman osan kirjassa eikä hän ole kovinkaan pidettävä ihminen. Hän pettää vaimoaan miesten kanssa ja lyö lapsiaan ja välillä vaimoaankin. Kun mies lopulta päätyy vankilaan, hänen vanha elämänsä on ohi. Hiljaisesta, alistuvasta vaimosta kasvaa sen myötä vahvempi ja päättävä...

  "Laskin, että minulla on kaksikymmentäkahdeksan vuotta elinaikaa, ja tuon loppuajan viettäisin omassa talossa kaupungin laitamilla heidän kanssaan. Vielä istuisin pihakeinussa elokuun hämärissä kenenkään siihen puuttumatta." Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie on tarina miehestä nimeltä Matti, joka haluaa perheensä takaisin. Keinoksi hän keksii omakotitalon hankinnan. Matti tekee käsirahan kokoamiseksi kaikkensa, ja vähitellen iso pyörä alkaa heittää pahasti. Tilanne kärjistyy oudoksi näytelmäksi Juoksuhaudantiellä vanhan sotaveteraanin rintamamiestalossa. Juoksuhaudantie on kahdenkin haasteen listalla ja nyt se on luettu. Kirja piti hyvin otteessaan alusta asti. Hotakainen kirjoittaa todella monen osapuolen näkökulmasta ja onnistuu siinä. Jokaisella taholla on oma äänensä, jonka voi päätellä ilman mainintaakin. Mattia käy väistämättä sääliksi, vaikka hän on itse soppansa keittänyt. Piintynyt toive ja halu saada vaimo ja tytär takaisin vie hänet hulluuden partaalle. Romaani ...

"Struktur Kroppen är den starka vaktport, som till slut dödar oss. Själen vet allt, men den är fri; den säger ingenting. Därutöver finns det ett rum, en ö i den skränande operan. Där leder mig den blinde i mörkret. Den stumme tystar där mitt lösa prat, skälvande av förkunnelse. Analfabeten gör där av sina tigande djur dikt efter dikt." Jär av Gösta Ågren är en diktsamling som har vunnit Finlandia-priset. Dikter handlar om livet och döden och allt däremellan.  Jag tyckte om samlingen men då och då måste jag använda en ordbok. Dock var de mesta dikterna ganska lätta att läsa: man måste inte kunna svenska perfekt för att förstå. Teman var tunga men dikterna lätta.  Och samma på finska: tykkäsin kokoelmasta. Näköjään Helvi Hämäläisen Sukupolveni unta ei olekaan ainoa Finlandia-palkittu runokokoelma, kuten luulin.

"Kuka muistaa meidät ja kenet me muistamme? Eikö se, mitä muistetaan, ole havaintojen, näkökulmien, olettamusten heijastama jähmettynyt hologrammi, jonka kanssa kerran eläneellä, alinomaisesti uudistuneella minällä on vain hauras, epäsuora ja epäselvä yhteys." Leena Krohnin Matemaattisia olioita tai jaettuja unia sisältää 12 esseenovellia, jotka käsittelevät olemassaoloa ja kuolemaa. Novelleissa käsitellään monia perimmäisiä kysymyksiä, kuten tappamiseen liittyviä moraalisia kysymyksiä ja jopa kannibalismin oikeutusta. Tässäpä oli erikoinen ja vaikea kirja! Täytyy myöntää, että välillä en ymmärtänyt lukemaani, niin monimutkaisia jotkut Krohnin kirjoitukset olivat. Kuten esimerkiksi tämä: "Tubanidit muistuttavat tiettyjä mesotsooisen kauden ammonoideja. Ne ovat ammoniumvaltamerissä elävien Nipponites mirabilisten matemaattisia malleja." Siis mitä? Ymmärrykseni matematiikasta ja tietokoneiden maailmasta on hyvin rajallinen, mikä teki kakkosnovellin tajuamisen vaikea...

"Milloinkaan enää hän ei antaudu virran houkuteltavaksi. Milloinkaan enää hän ei aio kokea tätä uudelleen." Anni Kytömäen Finlandia-palkittu romaani Margarita on hieno tarina vieraudesta, houkuttelevasta virrasta ja loputtomasta sodasta. Kirjassa äänen saavat hieroja Senni ja metsänhoitoon paneutunut Antti, sodassa oleva Mikko sekä jokihelmisimpukka. Senni joutuu pakolla kantamaan ja synnyttämään lapsen, koska isänmaa sitä vaatii, Mikko joutuu antamaan kehonsa sodalle, Antti edistää osaltaan sotaa nimeltä avohakkuu ja jokihelmisimpukka kärsii ihmisten ahneudesta.  Kylläpä pidin tästä kirjasta! Kytömäki on hionut tyylinsä mestarilliseksi sitten Kultarinnan, joka jo oli todella hyvä. Virta kohisee lohduttavana ja houkuttelevana, kun maailma vaatii Senniltä mahdottomia. Joen virtaus on läsnä läpi teoksen ja pidin tästä runollisuudesta. Kaikki kirjan henkilöt ovat introvertin oloisia, erityisesti Senni on ihmisten kanssa vaivautunut. Hierojana hän joutuu aina ottamaan erikseen a...

  "Tiesin vallan hyvin että räjähdys kuului onnettomuuksien luokkaan, että siihen liittyi kuolema. Tiesin että jossain kauhisteltiin ja kirottiin Jumala ja koko hänen kaartinsa. Tiesin että tuomiokirkossa saarnaavan papin olisi vaikeata tehdä Jumalaa enää siedettäväksi. Ja kuitenkin. Sapekkaiden värien kuhina tehdasalueella oli elämys ja toivoin voivani säilyttää siitä jotain tulevaisuudessa." Hannu Väisäsen Finlandia-palkittu Toiset kengät kertoo Anterosta, joka kirjan mittaan kasvaa 11-vuotiaasta teini-ikäiseksi. Antero asuu aliupseeri-isänsä ja sisarustensa kanssa. Taiteellisella pojalla ei ole helppoa 60-luvun Oulussa. Täytyy sanoa, että kirja pitkästytti minua enkä ymmärrä, miksi se on saanut Finlandian. Väisäsen kielessä ei ole mitään erityistä eikä mielestäni tässä kasvukertomuksessakaan. Henkilöt olivat jotenkin omituisia enkä päässyt Anteron maailmaan kunnolla sisään. Isä olisi halunnut poikansa hienoon lyseoon, mutta sinne poika ei päässyt. Jostain syystä latinan l...

 "Miten kovasti tämä kaikki koskeekaan minuun nyt, näin myöhään, kulkee muistojeni rojuvarastossa tekemässä pahojaan. Se mitä on kertynyt, on elintärkeää. Merkittävää ei kai niinkään ole matkan pituus vaan rotkojen syvyys, tai umpeenkasvaneet ojat, yksinäisyys, pilvet, vainajien äänet?" Bo Carpelanin Kesän varjot on Finlandia-palkittu unenomainen romaani muistamisesta ja vanhentumisesta. Päälle kuusikymppinen Mattias palaa lapsuutensa taloon sukulaistensa pariin. Tosi ja kuvitelma limittyvät, menneisyys ja nykyisyys liudentuvat toisiinsa. Carpelanin kieli on hyvin kaunista. En kuitenkaan saanut täysin kiinni tästä romaanista. Menneisyyttä ja nykyisyyttä oli välillä vaikea erottaa toisistaan. Kehyskertomuksena on Mattiaksen matka vanhaan sukutaloon Bergiin, missä hän keskustelee lapsuusaikaisen rakkautensa Sonjan kanssa. Sonja olikin ainoa selkeämmin erottuva henkilö kaikkien joukossa. Mieleen jäi myös omiin maailmoihinsa kadonnut Jonas, Mattiaksen velipuoli.  Kaunis, unenoma...

 "Jäätyi kuoleman virta,       jäätyi vene kuoleman talvisodan öinä,                    talvisodan öinä. Vuotivat miehet verta,                vuotivat verta,          jäätyi kuoleman virta. Talvisodan öinä jäätyi kuoleman virta." Helvi Hämäläisen Sukupolveni unta on Finlandia-palkittu runokirja, joka käsittelee nimensä mukaisesti yhden sukupolven tuntoja. Kuolema on läsnä miltei kaikissa runoissa, mutta niiden vastapainona runoilija kirjoittaa myös syntymästä ja elämästä.  Hämäläisen kauniin kuulas tyyli kietoo sisäänsä enemmän kuin vain suomalaisen sukupolven elämän. Se kurottuu koko eurooppalaiseen sieluun, joka sai pahoja kolhuja toisen maailmansodan aikana. Keskitysleireistäkin puhutaan sekä J. F. Kennedyn murhasta. Hämäläinen käsittelee taiten erilaisia kipupisteistä kuten runossa Keskitysleirien Kristukset : "Kuusi miljoonaa, yhdeksän miljoo...

" Hän jää istumaan siihen pitkäksi aikaa, ja välillä on niin kuin mitään esteitä ei enää voisi olla, itse olisi avannut jo muiden tekemän maalatun rasian ja kokoaisi sen uudestaan alusta asti. Näkisi tiestä alun, katseli rihlojen pohjalta kapeaa käytävää: kierteiset pitkät portaat mutta enää ne eivät kapenisi loppuun, niin kuin keinuisi keinulaudalla, vauhti olisi hidastunut jo lähellä lakipistettään, pysähtyisi hetkeksi, pysähtymisessä olisi jo käännös. Liikkumattomuudessa on liike sinänsä, taitteiden aikaa, jostain muualta sellainen sana tulee mieleen." Olli Jalosen Isäksi ja tyttäreksi kertoo isästä, Jouko-Johanista ja 12-vuotiaasta tyttärestä, Jutasta. Vanhemmat ovat eronneet ja isän välit tyttöön etääntyneet. Vaan mitä tapahtuukaan, kun isä vie tyttären matkalle Eurooppaan? Isäksi ja tyttäreksi on yhtä aikaa karmea ja runollinen. Runollisuus tulee Jalosen kauniista kielen käytöstä, mistä tuossa ylhäällä on yksi esimerkki. Välillä lauseet katkeilevat, jäävät vaille päät...

 "Nykyisyys on piste jossa antimateria muuttuu materiaksi. Se on kuin virtaavassa joessa kiven taakse muodostuva pyörre. Parempi vertaus olisi kai pikku eteinen kahden huoneen välissä. Samalla se on eräänlainen suurentava peili, jonka lävitse me olemme astumaisillamme. Siksi meidän on vaikea elää nykyhetkessä. Näemme kuvamme liian läheltä, liikkeemme hämmentävän yksityiskohtaisina. Nykyisyydessä eläminen merkitsisi sitä, että matkalla kauppaan emme ajattelisi ostoslistaa vaan pallonivelen liikahduksia polvessa. Sellainen elämä olisi epäinhimillistä. Siksi me kurotamme kohti tulevaa ja huolehdimme, suunnittelemme, haaveilemme, pelkäämme." Helena Sinervon Runoilijan talossa on Finlandia-palkittu romaani, jossa on voimakkaasti elämäkerrallisia aineksia. Eeva-Liisa Manner elää Espanjassa vuonna 1972 ja muistelee menneitä. Talon katto on sortunut ja rojuja siivotessaan hän käy läpi vanhoja kirjeitä silputen ne. Runoilijan talossa jättää alakuloisen olon. Minäkertojana toimiva Ma...

 "Jos on nähnyt kuinka maisema muuttuu, kun näköpiiriin tulee vene, ei mitenkään voi ajatella, ettei yksittäisen ihmisen elämällä ole merkitystä. Sellainen rauha lepää veden ja maan yllä. Ihmiset antavat katseen liukua yli satamalahden, lepuuttavat silmiään ja katsovat pois. Kaikki on niin kuin aina. Jokaisen rinnassa on jonkin muun kaipaus, ja kaikki mitä kaivataan tulee veneellä." Ulla-Lena Lundbergin Finlandian voittanut romaani Jää on tarina pappi Peteristä ja hänen vaimostaan Monasta sekä heidän lapsistaan. Siinä sivussa annetaan puheenvuoro myös Posti-Antonille ja tohtori Gyllenille, joka on jättänyt lapsensa Neuvostoliittoon. Miljöönä toimii karu Luoto, jonka asukkaat kuitenkin ottavat pastorin vaimoineen avosylin vastaan. Kaikki näyttää olevan liki täydellistä, terveystalokin rakenteilla, kun tapahtuu peruuttamaton onnettomuus ja kaikki muuttuu. Lundbergin romaanista huokuu kaunis vanhanaikaisuus, vaikka kirja onkin tuore. Lundberg luottaa perinteiseen tarinan voimaa...

 "He esittäytyvät yksi kerrallaan, kukin tavallaan, ja kättelevät kohteliaasti Ulrikea. Saapumisjärjestys on heille näköjään hyvin tärkeä asia, sillä he nostavat kuin ennalta sovitusti sopivan määrän sormia pystyyn; se on heidän ikioma tulonumeronsa. Jos tämä tapahtuisi aivan missä tahansa muualla, pallohallissa, jonne ihmiset ovat paenneet hurrikaania, telttakylässä, jonne pakolaisia kootaan sisällissodan jaloista, Ulrike, joka on pienestä pitäen viihdyttänyt itseään katastrofikuvitelmilla, räjähtäisi nauramaan. Naiset ovat niin koomisia, niin ylettömän vakavia, heidän tulojärjestyssormensa ovat yhä pystyssä. Hymy alkaa nykiä Ulriken suupieliä." Laura Lindstedtin Oneiron kertoo seitsemän naisen, Ulriken, Shlomithin, Rosa Imaculadan, Wlbigisin, Maimunan, Ninan ja Polinan, tarinan. He ovat kaikki päätyneet outoon valkoiseen tilaan, jossa ruumiillisuus vähitellen häviää kokoaan. Ovatko he kuolleita? Ovatko he taivaassa tai helvetissä? Kirjan mittaan jokainen nainen saa oman nä...

Huoh, viime viikko koeviikko, joka jatkui vielä maanantaihin. En ole jaksanut lukea kuin pätkittäin, ja sen huomaa kyllä päivitystahdistakin! Olen pahoillani, mutta kokeisiin paahdettua ei jaksa enää lukea oikein mitään muuta ylimääräistä. Tämä ei kyllä johtunut luettavan tylsyydestä, päinvastoin. Missä kuljimme kerran on upea kirja! Se on paksu, mutta yksikään sivu ei ole turha. Westö maalaa lukijan eteen kuvan Helsingistä aina vuodesta 1905 vuoteen 1939. Henkilöitä on paljon, lähestulkoon liikaa, mutta ei sitten kuitenkaan. Kaikilla on omat heikkouksensa ja demoninsa. Elämä on varsinkin työläisillä kovaa, mutta Westö ei tukahduta lukijaa pelkkään kurjuuteen, vaan sekoittaa mukaan ilon ja onnen sävyjä. Sellaistahan se elämä on! Kirjailija osaa kuvata elämää mielenkiintoisesti ja ennen kaikkea realistisesti. Luin kirjaa varsin pitkällä aikavälillä, joten kaikkea en enää muista tarkasti ja kokonaiskuvan hahmottaminen kärsii jonkin verran, mutta jos nyt laittaisin tähän muutamia hu...

No niin, nyt on luettu viimein tämä jo usean vuoden puheenaihe. (Hämmästyin ihan, kun äsken tarkistin, että kirja oli saanut vuoden 2008 Finlandian, että silloinko se jo on julkaistu. Aika lentää!) Kyllä, se oli todella hyvä. Yhdyn mielihyvin kehujien joukkoon ja mielestäni sekä kirjailija että kirja ovat jokaisen palkintonsa ansainneet. Ennen teoksen lukemista minulla oli mielikuva, että seksuaalinen väkivalta olisi tosiaan se pääteema ja lähinnä ainut teema. Kyllähän se oli pääteemanakin, mutta kyllä minun mielestäni samassa määrin oli Aliiden petos. Seksuaalinen väkivalta sodan ja nykyajan aikaan oli hyvin yhdistetty teema. Kirjan raa'immat kohtaukset olivat karmivaa, mutta silmät avaavaa luettavaa. Jotenkin koin kunnantalon kellarissa tapahtuneet kidutukset pelottavimmiksi kuin Zaran kokemukset, vaikka kummatkin toki olivat hirveitä. Äh, tuntuu että jauhan vain ympäripyöreyksiä.;) Mutta kirja oli niin iso pala, että siitä on hankala selittää tyhjentävästi, varsinkin kun se...