Tekstit

Näytetään tunnisteella hömppä merkityt tekstit.

Poutaa ja perunankukkia (Rantakylä 1)

Kuva
 "Itse asiassa pieni ääni sisälläni kuiskutti taas, että täällä voisi viipyä vähän pidempäänkin, jos työnhaussa ei tärppäisi kuten arvelin. Voisihan sitä työtä täältäkin käsin etsiä, ja aina tämä päihittäisi nuutumisen kaupunkikaksiossa kesäkuumalla. Äidin kanssa voisi sopia kuluista, kuten sähköstä, ja tuoda asunnoltani vähäiset viherkasvini tänne." Anu Joenpolven kirja Poutaa ja perunankukkia (Karisto 2021) on tulvillaan maalaisromantiikkaa. Liina on saapunut entiseen mummolaansa Lehtolaan järjestelemään asioita. Aluksi on tarkoitus olla vain viikko, mutta oleminen venyykin koko kesäksi. Naapurin Janne väikkyy mielessä. Toki on myös ujompi Jyri, joka viihtyy Liinan lailla kirjojen parissa. Tämäpä oli mukavan kesäinen välipala! Joenpolvi kirjoittaa todella sujuvasti ja luvut ovat mukavan lyhyitä. Liinan vaiheista oli kiva lukea. Hän on varsin tomera naisihminen ja saa paikat Lehtolassa kuntoon. Välillä hän viettää aikaa vanhan Mairen kanssa, joka on oikea kylän tietotoimist...

Sally Thorne - Toinen ensivaikutelma

Kuva
 "Tiedän, että hänellä on syynsä viipyä täällä, eikä sillä ole mitään tekemistä minun kiinnostavuuteni kanssa. Jos olisimme koulussa, veikkaisin, että hänen pitäisi palauttaa unohtunut essee huomenna. Ole kiltti ja lakkaa puukottamasta sydäntäni." Alkuperäisteos Second Impressions (2021). Kannen suunnittelu ja kuvitus: Connie Gabbert. Suomentanut Pirjo Lintuniemi. HarperCollins 2021. Tässäpä mitä ihanin kirja! En olisi koskaan uskonut sanovani näin romanttisesta romaanista, mutta nyt silmäni ovat auenneet. On olemassa hetkiä, joihin näitä kirjoja todella tarvitaan. Kirjan lähtöasetelma on aika perinteinen. Päähenkilö on 25-vuotias Ruth, joka työskentelee ja asuu seniorikodin palveluksessa. Hän tuntee itsensä ikälopuksi. Kaikki pyörii työn ympärillä. Uusi avustaja Melanie päättää löytää Ruthille miehen. Suunnitelmat menevät kovasti sekaisin, kun omistajan häikäisevän komea poika Teddy saapuu kuvioihin.  Ei tarvinne sensuroida sitä, että tietenkin vaatimaton Ruth ja häkellyttä...

Emily Henry - Täydellinen päivä

Kuva
 "Se alkoi, kun olin kahdentoista. Vanhempani istuttivat minut sohvalle ja kertoivat uutisensa. Äiti oli saanut diagnoosin - epäilyttävä solumuutos vasemmassa rinnassa - ja hän toisti niin monta kertaa, etten saisi murehtia turhaan, että aloin jo uskoa joutuvani kotiarestiin, jos jäisin kiinni turhasta murehtimisesta." Alkuperäisteos Beach Road (2020). Suomentanut Taina Wallin. Karisto 2021.  Emily Henryn Täydellinen päivä on romanttinen kirja. Nuori January on saanut kuulla isänsä kuoleman jälkeen, että tällä on ollut toinen nainen. Isä on myös jättänyt Januarylle kakkosasunnon, jonne January muuttaa kirjoittamaan uusinta kirjaansa. Mikään ei tunnu luonnistuvan ennen kuin hän tekee diilin naapurin kirjailijamiehen kanssa: mies kirjoittaa onnellisen kirjan ja January vakavan. Näistä aineksista olisi voinut syntyä tosi hyvä kirja, mutta ei tällä kertaa. Yleensä en lue ns. hömppää, mutta ajattelin nyt haastaa itseäni. Tiesin kyllä jo etukäteen, että kirjailijat tietenkin pääty...

Jude Devereaux - Tie unelmiin

Jaahas, taas yksi Devereaux luettuna. Ja kuinkas sitten kävikään... Carrie Montgomery on nuori ja naiivi, ja rakastuttuaan mieheen valokuvan perusteella, hän menee tämän kanssa naimisiin huijaamalla olevansa sellainen kova työihminen, jonka mies haluaa. Tästä luonnollisesti ei seuraa hyvää. Ääh, petyin. Tiedän tiedän, hömpän genressä on epäuskottavia käänteitä ja yleensä ne eivät minua häiritse, mutta tämä kyllästytti. Tai siis nopeaan tahtiinhan tätä luki ja ei malttanut oikein laskea käsistään, mutta lopputunnelma on vähän pettynyt. Pidin kovasti Ylämaa- sarjasta, ja tämäkin Carrie on kaiketi jotain sukua sarjan Montgomeryille. Vai onko? Carrien veli Ring ja tämän oopperalaulaja-vaimo LaReina mielestäni seikkailivat jossain näistä kirjoista. Varsinkin tuo nimi LaReina on niin tuttu... No, en heitä vielä kirvestä kaivoon. Devereaux on parhaimmillaan erittäin hyvä kirjailija ja aion kyllä lukea vielä ainakin yhden hänen kirjoistaan. Muistaakseni Ylämaan lupausta en ole lukenut......

Louise Allen - Aviovelka

Harlekiini-hömppää! Katherine Cunnigham on vaarassa joutua velkavankeuteen veljensä Philipin takia, ja ainoaksi keinoksi jää avioitua kuolemaantuomitun kanssa, kuoleman mukana kun sekä miehen että vaimon mahdolliset velat mitätöityvät. Sitten paljastuukin, ettei mies ole syyllinen ja Katherine tulee epätoivoiseksi, kun mies ei suostukaan liiton mitätöimiseen, vaan väen vängällä haluaa maksaa velan. Sitä ei Katherinen ylpeys sulata... Ihanan viihdyttävä pokkari! En ymmärrä monien kirjaihmisten karsastusta Harlekiineja kohtaan. Ne kun ovat "kioskikirjallisuutta". Entä sitten? Ne ovat juonivetoisia eivätkä vie kauan, ja ei, niitä ei ole kirjoitettu huonosti, ainakaan minusta. Miksi jatkuvasti hölistään kirjojen viihteellisyydestä ja haukutaan kirjailijoita viihdekirjailijoiksi, kuin viihteellisyys olisi mustin synti, johon ihminen voi syyllistyä? Niitähän suuri yleisö ostaa. Onko Harlekiini-vihan takana jonkin sortin naisviha? Tyypillisimmät Harlekiinien lukijathan ovat vanh...