Ankin kirjablogi

Kjell Westön romaani Kangastus 38 (Otava 2013, kääntänyt Liisa Ryömä) on paitsi kahden toisiinsa sidoksissa olevan ihmisen tarina, myös ajankuva vuodesta 1938. Kirjan päähenkilöitä ovat Thune, kohtuullisen varakas suomenruotsalainen asianajaja ja hänen konttoristinsa rouva Wiik eli Matilda. Westö tarkastelee heidän mielenmaisemiaan ja kokemuksiaan tiiviisti. Vuonna 1938 Suomen sisällissodasta oli kulunut 20 vuotta, mutta jäljet ja arvet olivat edelleen tuoreita. Thune on taustaltaan valkoinen oikeastaan väistämättä, mutta ajatuksiltaan ja arvoiltaan hän on liberaali. Niin liberaali, että se leimaa hänet, kun raju kiihkokansallismielisyys valtaa mielet myös pikkuruisessa ja kaukaisessa Suomessa. "Thune muisti paraatin joka oli järjestetty viikkoa hänen saapumisensa jälkeen. Kaupunki oli koko viikon valmistautunut suureen esitykseensä. Kymmenkerroksisten talojen seinät oli kokonaan peitetty valtavin punaisin lipuin, jotka oli koottu ohuista kankaalla verhotuista puulevyistä. Yhtä k...

 "Sanotaan että on olemassa viattomuuden aika: lapsuus. Ja kun ihminen jättää lapsuuden taakseen, hän menettää viattomuutensa. Mutta monen lapsuuteen sisältyy pimeyttä ja ristiriitaisia tunteita, eikä se ole kaikille viatonta aikaa." Kjell Westön Rikinkeltainen taivas kertoo kolmen sukupolven tarinan 60-luvulta 2010-luvulle. Nimettömäksi jäävä kertoja joutuu uhatuksi ja haluaa kirjoittaa kirjan menneisyydestään sekä kaikista niistä, jotka olivat ja ovat hänelle läheisiä. Kirjassa piirtyy tarkka kuva rikkaasta Rabellien perheestä ja heidän vaikutuspiirissään olleistä ihmisistä. Rikinkeltainen taivas jätti minut jotenkin hämmentyneeksi. Olin kerran aikaisemmin aloittanut sitä ja jättänyt kesken. Tälläkin kertaa minusta tuntui pitkään, että kirja on jotenkin raskassoutuinen. Pitkään aikaan en jaksanut oikein välittää kirjan henkilöistä enkä unohtanut lukevani tarinaa. Sitten kirjan loppupuolella kertojan persoona alkoikin kehittyä huimasti ja mukaan tuli todellista vetoa. Alku...

Huoh, viime viikko koeviikko, joka jatkui vielä maanantaihin. En ole jaksanut lukea kuin pätkittäin, ja sen huomaa kyllä päivitystahdistakin! Olen pahoillani, mutta kokeisiin paahdettua ei jaksa enää lukea oikein mitään muuta ylimääräistä. Tämä ei kyllä johtunut luettavan tylsyydestä, päinvastoin. Missä kuljimme kerran on upea kirja! Se on paksu, mutta yksikään sivu ei ole turha. Westö maalaa lukijan eteen kuvan Helsingistä aina vuodesta 1905 vuoteen 1939. Henkilöitä on paljon, lähestulkoon liikaa, mutta ei sitten kuitenkaan. Kaikilla on omat heikkouksensa ja demoninsa. Elämä on varsinkin työläisillä kovaa, mutta Westö ei tukahduta lukijaa pelkkään kurjuuteen, vaan sekoittaa mukaan ilon ja onnen sävyjä. Sellaistahan se elämä on! Kirjailija osaa kuvata elämää mielenkiintoisesti ja ennen kaikkea realistisesti. Luin kirjaa varsin pitkällä aikavälillä, joten kaikkea en enää muista tarkasti ja kokonaiskuvan hahmottaminen kärsii jonkin verran, mutta jos nyt laittaisin tähän muutamia hu...