Toukokuu ei ollut kauhean kirjaisa, mutta kuitenkin kohtuullisen. Mahtaneeko lukemisen määrä nousta kesälomalla? :)
En tiedä olenko liian vaativa vai miksi useimmat kirjat tuntuvat jotenkin latteilta ja pettymyksiltä? Tapaus Kalteis ja Sonja O. kävi täällä olivat aika isojakin pettymyksiä. Waris yllätti iloisesti, sillä en vakuuttunut ensimmäisestä lukukerrasta, mutta Kotiin ei myöskään herättänyt mitään "tämä on mahtavaa!"-fiiliksiä. Hirsi Alin Neitsythäkistä pidin, mutta se ei ole fiktiota. Nytkin olen lukemassa erästä blogeissa rakastettua kirjaa, joka ei herätä minussa paljonkaan tuntemuksia... No, katsotaan nyt.
tiistai 31. toukokuuta 2011
sunnuntai 29. toukokuuta 2011
Ayaan Hirsi Ali - Neitsythäkki ~ Islam, nainen ja fundamentalismi
Bongasin tämän aikoinaan Hreathemuksen blogista ja lopulta päätin ottaa sen lukulistalle. Kyllä kannatti!
Neitsythäkki on esseekokoelma islamin ja maahanmuuton ongelmista. Hirsi Ali käsittelee aiheita asiallisesti ja entisen (!) muslimin asiantuntevuudella. Hän osoittelee, kun osoittelemisen aihetta on eikä kursaile islamin ongelmien esiin tuomisessa. Naisten silpominen, neitsyyden vahtiminen ja kunniamurhat - tässä vasta muutama muslimien ongelmista. Myöskään länsimaalaiset suvaitsevaiset, jotka peittävät silmänsä tämän uskonnon ongelmilta eivät saa häneltä ymmärrystä. Juuri länsimaalaisten pitäisi tukea muslimeja kehityksessä ja uskonnon kyseenalaistamisessa. Aihe oli ajankohtainen Muhammed-pilakuvien aikaan: sen sijaan, että länsimaiden päättäjät olisivat tukeneet sananvapautta ja taitelijoita, he pyytelivät muslimeilta anteeksi. Sellainen peli ei vetele. Muualta tulevien on opittava, että länsimaissa toimitaan länsimaiden säännöillä. Taidetta ei rajoiteta siksi, että joku saattaisi loukkaantua.
Alankomaissa vuosia asuneena Hirsi Ali käsittelee maahanmuuttoa tietenkin Alankomaiden näkökulmasta, mutta malli on sovellettavissa myös Suomeen. Muslimit eivät suostu päästämään ihmisoikeuksia rikkovista normeistaan irti eikä Koraania saa missään nimessä kritisoida, koska se on erehtymätöntä Jumalan sanaa. Sepä riittääkin noidankehään. Hirsi Ali tuo vakuuttavasti perustellen esille tällaisen ajatuskehän vahingollisuuden. Oppimattomuus kukoistaa, koska uskontoa ei saa kyseenalaistaa. Koska naiset eivät saa opiskella kunnolla/ollenkaan, tietämättömyys siirtyy lapsille; niin tytöille kuin pojille.
Kokoelma on ehdottomasti lukemisen arvoinen! Jokaisen päättäjän ja myös tavan tallukan pitäisi lukea tämä - aiheet selkeytyvät heti. Tämän rohkean naisen ansiosta sain tietoa asioista, jotka ovat askarruttaneet mieltäni.
Kirjasta ovat bloganneet mm.:
Mette
Kattona taivas
Nulla dies sine legendo
Neitsythäkki on esseekokoelma islamin ja maahanmuuton ongelmista. Hirsi Ali käsittelee aiheita asiallisesti ja entisen (!) muslimin asiantuntevuudella. Hän osoittelee, kun osoittelemisen aihetta on eikä kursaile islamin ongelmien esiin tuomisessa. Naisten silpominen, neitsyyden vahtiminen ja kunniamurhat - tässä vasta muutama muslimien ongelmista. Myöskään länsimaalaiset suvaitsevaiset, jotka peittävät silmänsä tämän uskonnon ongelmilta eivät saa häneltä ymmärrystä. Juuri länsimaalaisten pitäisi tukea muslimeja kehityksessä ja uskonnon kyseenalaistamisessa. Aihe oli ajankohtainen Muhammed-pilakuvien aikaan: sen sijaan, että länsimaiden päättäjät olisivat tukeneet sananvapautta ja taitelijoita, he pyytelivät muslimeilta anteeksi. Sellainen peli ei vetele. Muualta tulevien on opittava, että länsimaissa toimitaan länsimaiden säännöillä. Taidetta ei rajoiteta siksi, että joku saattaisi loukkaantua.
Alankomaissa vuosia asuneena Hirsi Ali käsittelee maahanmuuttoa tietenkin Alankomaiden näkökulmasta, mutta malli on sovellettavissa myös Suomeen. Muslimit eivät suostu päästämään ihmisoikeuksia rikkovista normeistaan irti eikä Koraania saa missään nimessä kritisoida, koska se on erehtymätöntä Jumalan sanaa. Sepä riittääkin noidankehään. Hirsi Ali tuo vakuuttavasti perustellen esille tällaisen ajatuskehän vahingollisuuden. Oppimattomuus kukoistaa, koska uskontoa ei saa kyseenalaistaa. Koska naiset eivät saa opiskella kunnolla/ollenkaan, tietämättömyys siirtyy lapsille; niin tytöille kuin pojille.
Kokoelma on ehdottomasti lukemisen arvoinen! Jokaisen päättäjän ja myös tavan tallukan pitäisi lukea tämä - aiheet selkeytyvät heti. Tämän rohkean naisen ansiosta sain tietoa asioista, jotka ovat askarruttaneet mieltäni.
Kirjasta ovat bloganneet mm.:
Mette
Kattona taivas
Nulla dies sine legendo
maanantai 23. toukokuuta 2011
Anja Kauranen - Sonja O. kävi täällä
"Ensivaikutelmani jälkeen valitsin siis Pirkan.
Se vaikutti paitsi godardilaisittain kahelilta piironkikirjailijalta myös pingottuneen monogaamiselta. Sen ryhdistä jo näki että se rakasteli liian vähän ja aina samassa asennossa ."
Olen aikonut lukea Sonja O. kävi täällä -kirjan jo pitemmän aikaa ja kerran äiti toi sen kirjastosta. Aloin lukea, mutta alku oli varsin kyllästyttävä. Eilen huomasin, että palautusaikaa ei enää paljon ole ja luin kirjan sitten loppuun. En olisi kyllä vaivautunut, jos tämä ei olisi haasteessani.
Sonja O. kävi täällä on tarina nuoresta tytöstä, joka elää perhehelvetissä ja alkaa ravata kylillä miehissä. Hänellä on jos jonkinmoista miestä, jotkut pitempään, jotkut lyhyemmän aikaa. Kaiken hän kertoo stadin slangilla käyttäen monipuolisia kuvauksia. Tämä oli jo yksi ongelmakohta. Toisaalta Kaurasen (Snellmannin) kielenkäyttö on riemastuttavan omaperäistä ja mukavaa seurata, toisaalta siinä on kikkailun ja yliyrittämisen makua. Kaikkein olennaisin huono asia oli tietysti se, ettei tarina iskenyt. Tyttö, joka tulee huonoista oloista eikä tiedä mitä tehdä elämällään, onhan näitä kuultu. Ymmärrän tietysti sinänsä feministisen pointin, että haahuilija on tyttö eikä poika, mutta 2000-luvulla se ei enää säväytä. Lisäksi inhoan tuollaisia haahuilijoita, jotka sinkoilevat ensin sinne ja sitten tänne. Myös seksuaalisuutta ja seksiä kuvattiin liiankin mässäillen ja ronskisti. Tuli olo, että vähemmälläkin ymmärtää. Hankaluus lieneekin se, että aika on ajanut tämän ohi enkä ole elänyt siihen aikaan, kun kirja ensi kerran ilmestyi eli 80-luvulla. Minulla on käsitys siitä, että kirja on herättänyt kohua, mutta se ei minun lukukokemustani lämmitä. Sonjan suhde Siskoon oli sikäli piristävä elementti, mutta sekin oli täynnä kliseitä sikamaisiin miehiin pettyneistä naisista, jotka ajautuvat suhteeseen naisen kanssa.
Eli en erityisemmin pitänyt. Onpahan tämäkin nyt luettu. Jotenkin tuntuu, etteivät Kaurasen/Snellmannin kirjat ole minua varten...
Se vaikutti paitsi godardilaisittain kahelilta piironkikirjailijalta myös pingottuneen monogaamiselta. Sen ryhdistä jo näki että se rakasteli liian vähän ja aina samassa asennossa ."
Olen aikonut lukea Sonja O. kävi täällä -kirjan jo pitemmän aikaa ja kerran äiti toi sen kirjastosta. Aloin lukea, mutta alku oli varsin kyllästyttävä. Eilen huomasin, että palautusaikaa ei enää paljon ole ja luin kirjan sitten loppuun. En olisi kyllä vaivautunut, jos tämä ei olisi haasteessani.
Sonja O. kävi täällä on tarina nuoresta tytöstä, joka elää perhehelvetissä ja alkaa ravata kylillä miehissä. Hänellä on jos jonkinmoista miestä, jotkut pitempään, jotkut lyhyemmän aikaa. Kaiken hän kertoo stadin slangilla käyttäen monipuolisia kuvauksia. Tämä oli jo yksi ongelmakohta. Toisaalta Kaurasen (Snellmannin) kielenkäyttö on riemastuttavan omaperäistä ja mukavaa seurata, toisaalta siinä on kikkailun ja yliyrittämisen makua. Kaikkein olennaisin huono asia oli tietysti se, ettei tarina iskenyt. Tyttö, joka tulee huonoista oloista eikä tiedä mitä tehdä elämällään, onhan näitä kuultu. Ymmärrän tietysti sinänsä feministisen pointin, että haahuilija on tyttö eikä poika, mutta 2000-luvulla se ei enää säväytä. Lisäksi inhoan tuollaisia haahuilijoita, jotka sinkoilevat ensin sinne ja sitten tänne. Myös seksuaalisuutta ja seksiä kuvattiin liiankin mässäillen ja ronskisti. Tuli olo, että vähemmälläkin ymmärtää. Hankaluus lieneekin se, että aika on ajanut tämän ohi enkä ole elänyt siihen aikaan, kun kirja ensi kerran ilmestyi eli 80-luvulla. Minulla on käsitys siitä, että kirja on herättänyt kohua, mutta se ei minun lukukokemustani lämmitä. Sonjan suhde Siskoon oli sikäli piristävä elementti, mutta sekin oli täynnä kliseitä sikamaisiin miehiin pettyneistä naisista, jotka ajautuvat suhteeseen naisen kanssa.
Eli en erityisemmin pitänyt. Onpahan tämäkin nyt luettu. Jotenkin tuntuu, etteivät Kaurasen/Snellmannin kirjat ole minua varten...
sunnuntai 22. toukokuuta 2011
Helmi Kekkonen - Kotiin
"Ilman hänen syntymäpäiväänsä Sisko olisi täällä.
Tässä pihalla hänen kanssaan. He istuisivat auringonvarjon alle, puristaisivat sitruunoista mehua suoraan suuhun, sulkisivat silmänsä ja muistaisivat kaikki ne lapsuuden kesät tällä samalla pihalla, sama kirpeä maku huulillaan."
Olen odottanut Kekkosen novellikokoelman lukemista kuin kuuta nousevaa ja lopultakin sain sen käsiini. Enkä joutunut pettymään: Kotiin on koskettava ja kaihoisa pieni kirjanen. Ihmisten arjessa tapahtuu kaikenlaista, vaikkei lukijaa ryöpytetäkään kurjuudessa. Uskomattoman kauniisti kirjoitetuin lausein Kekkonen tuo surun ja kaipuun lähelle. Novellit eivät ole pitkiä, mutta niissä on saatu sanottua kaikki, paria tökeröä lopetusta lukuun ottamatta. Ensimmäisen ja viimeisen lopussa alkoi jopa itkettää! Erittäin vahva esikoinen.
Ainoa ihmetyksen aiheeni on takakannen maininta siitä, että novellit kietoutuvat toisiinsa. Miten? En löytänyt minkäänlaisia yhtymäkohtia henkilöiden välillä, en merkkiäkään että he tuntisivat toisensa. Mutta siitä huolimatta todella hienoja tarinoita! Odotan innolla, mitä tuleman pitää.
Tässä pihalla hänen kanssaan. He istuisivat auringonvarjon alle, puristaisivat sitruunoista mehua suoraan suuhun, sulkisivat silmänsä ja muistaisivat kaikki ne lapsuuden kesät tällä samalla pihalla, sama kirpeä maku huulillaan."
Olen odottanut Kekkosen novellikokoelman lukemista kuin kuuta nousevaa ja lopultakin sain sen käsiini. Enkä joutunut pettymään: Kotiin on koskettava ja kaihoisa pieni kirjanen. Ihmisten arjessa tapahtuu kaikenlaista, vaikkei lukijaa ryöpytetäkään kurjuudessa. Uskomattoman kauniisti kirjoitetuin lausein Kekkonen tuo surun ja kaipuun lähelle. Novellit eivät ole pitkiä, mutta niissä on saatu sanottua kaikki, paria tökeröä lopetusta lukuun ottamatta. Ensimmäisen ja viimeisen lopussa alkoi jopa itkettää! Erittäin vahva esikoinen.
Ainoa ihmetyksen aiheeni on takakannen maininta siitä, että novellit kietoutuvat toisiinsa. Miten? En löytänyt minkäänlaisia yhtymäkohtia henkilöiden välillä, en merkkiäkään että he tuntisivat toisensa. Mutta siitä huolimatta todella hienoja tarinoita! Odotan innolla, mitä tuleman pitää.
tiistai 17. toukokuuta 2011
Andrea Maria Schenkel - Tapaus Kalteis
"Kesti ikuisuuden, ennen kuin hän viimein päästi irti. En halunnut muuta kuin äkkiä pois, panemaan avioeron vireille. Mutta kun hän sitten istui siinä kädet kasvoilla ja sanoi miten hirveästi häntä kadutti, silloin minä en voinut olla ajattelematta lapsia, pikku toukkia ja sitä että he tarvitsivat isän, ja niin minä jäin. Vastoin parempaa tietoani jäin, en kuunnellut sisäistä ääntäni."
Tapaus Kalteis on kuvottava tarina päällisin puolin tavallisesta miehestä, jonka mieli on tosi asiassa täysin sairas ja väkivaltainen raiskaajamurhaaja. Yksitellen lukijalle esitellään nuoria naisia, miehen uhreja, joiden elämää valotetaan sekä kaikkitietävästi että viimeksi hänet nähneen silmin. Joukossa on myös kuulustelun selostus, jossa mies pääsee ääneen. Tällaisista aineksista ja erityisesti Schenkelin tuntien saisi todella vetävän ja hyvän kirjan aikaan, mutta jotenkin tämä lässähti. Koko kirjan ajan odotin jotain todella merkittävää tapahtuvaksi, mutta oikeastaan mitään huippukohtaa ei ollut. Tapaus tapaukselta itse tekoja kuvailtiin enemmän ja ne olivat kaikessa kuvottavuudessaan jo melkein mässäilyä. Odotin todella hyytävää ja hienoa lukukokemusta, kuten erityisesti esikoinen Hiljainen kylä oli, mutta jouduin pettymään. Henkilöistäkään en saanut oikein kiinni. Harmi, mutta onneksi luin kolmannen kirjan, Bunkkerin, tätä ennen. Voinen siis luottaa hyvään jälkeen tulevaisuudessa.
Tapaus Kalteis on kuvottava tarina päällisin puolin tavallisesta miehestä, jonka mieli on tosi asiassa täysin sairas ja väkivaltainen raiskaajamurhaaja. Yksitellen lukijalle esitellään nuoria naisia, miehen uhreja, joiden elämää valotetaan sekä kaikkitietävästi että viimeksi hänet nähneen silmin. Joukossa on myös kuulustelun selostus, jossa mies pääsee ääneen. Tällaisista aineksista ja erityisesti Schenkelin tuntien saisi todella vetävän ja hyvän kirjan aikaan, mutta jotenkin tämä lässähti. Koko kirjan ajan odotin jotain todella merkittävää tapahtuvaksi, mutta oikeastaan mitään huippukohtaa ei ollut. Tapaus tapaukselta itse tekoja kuvailtiin enemmän ja ne olivat kaikessa kuvottavuudessaan jo melkein mässäilyä. Odotin todella hyytävää ja hienoa lukukokemusta, kuten erityisesti esikoinen Hiljainen kylä oli, mutta jouduin pettymään. Henkilöistäkään en saanut oikein kiinni. Harmi, mutta onneksi luin kolmannen kirjan, Bunkkerin, tätä ennen. Voinen siis luottaa hyvään jälkeen tulevaisuudessa.
maanantai 9. toukokuuta 2011
Helena Waris - Uniin piirretty polku (Pohjankontu 1)
"Tunturit seisovat tummaa taivaanrantaa vasten loistavina vitipäinä. Pohjoinen taivas on pimeä ja hiljainen kuten ennenkin, mutta etelään aukeava kirkas jäätikkö loppuu vaaleanharmaaseen utuun.
Näen sen nytkin kun katson.
Minun on pakko uskoa silmiäni.
Minulla on loputtoman yön jälkeen ensimmäinen aamu. "
Mainitsin tämän kirjan haasteessani ja luin sen nyt uudelleen monien vielä toivottua tästä arviota. Välillä oli lukujumia (ei johtunut tosiaankaan kirjasta!), mutta nyt sain tämän loppuun.
Kirjassa on monia henkilöitä ja tarina alkaa Kamomillasta eli Ailesta. Hän on löytölapsi ja hieman oudoksuttu. Hänen voimiensa hiljalleen herätessä ja kasvatusäidin Mataramuorin heiketessä umpimielisen yhteisön epäluulo alkaa kasvaa vihamielisyydeksi. Toisaalla Susi-Neitha koettaa vältellä hänestä kiinnostunutta vanhaa ukkoa ja selvitä naimattomien neitojen kulkueesta. Kaikki kuitenkin muuttuu ukkosmiehien rantautuessa kylään ja veljesten astuessa hänen elämäänsä. Kolmannella suunnalla ikitalvea elävä Arni huomaa hiljaisen kevään sarastuksen...
Kuten termistöstä ja nimistä voi päätellä, kyseessä on fantasiakirja. Se sisältää magiaa ja taisteluita, muttei samalla tavalla kuin perinteisissä fantasiatarinoissa. Kirja pohjaa selvästi skandinaaviseen mytologiaan ja perinteisiin, mikä on sen vahva valtti. Henkilöt ja ilmiöt ovat kiinnostavia ja niissä on myös jotain tuttua. Vaikka henkilöitä on paljon ja useimmilla heistä on monen monta nimeä, ei sekaannuksia pahemmin tule, sillä henkilöt ovat erilaisia. Kohtalot ovat paikoin hyvinkin koskettavia ja minuun tekivät suuren vaikutuksen Arnin katkelmat, joista lainaus yllä on poimittu. Niissä Wariksen kieli on kauneimmillaan ja parhaimmillaan.
Lukemiseni oli loppua kohti pätkittäistä, mutta tarina oli silti vaikuttava. Huomasin, etten loppujen lopuksi muistanut kirjasta oikeastaan mitään! Melkein kaikki oli pyyhkiytynyt pois, jäljellä oli vain epämääräinen tunne lässähdyksestä ja siitä, ettei kirja jaksa kantaa kahta rakkaustarinaa. Se onkin melkoinen riski, mutta tarina kantaa ne. Rakkaustarinat olivat hyvin kuvattuja, mutta suosikiksi nousee Ailen ja Dain suhde.
Mietin myös kuinka paljon kirjaan oli piilotettu yhteiskuntakritiikkiä. Ainakin miesten ja naisten välinen tasa-arvo ei toteutunut useimpien kylien/kansojen keskuudessa: Vornanmutkassa oli vallitsevana naisentahto (kyllä, yhteen kirjoitettuna) ja kaikki poikalapset lähetettiin sieltä pois. Mustarinnassa naisen oli mahdotonta olla naimaton ja vaimot olivat täysin miestensä käskyvallan alla. Väki oli yleisesti katkeraa, kylmää ja väkivaltaista. Taivaskallionkylässä ja Ailen kotikylässä nainen on saatava miehelään tai hän joutuu kievariin piiaksi, jonka tehtäviin kuuluu mm. matkailaisten sängyn lämmittäminen. Tämä luo aika rujon kuvan miesten ja naisten välisestä arvosta. Päähenkilöiden välillä tasa-arvo kuitenkin toteutui.
Suosittelen kyllä lämpimästi kiinnostuneille! Erittäin laadukasta suomalaista (fantasia)kirjallisuutta. Kirja on myös Wariksen esikoinen ja tänä vuonna häneltä ilmeisesti ilmestyy (ilmestyi?) toinen romaani. Plussaa myös henkeäsalpaavan kauniista nimestä!
Näen sen nytkin kun katson.
Minun on pakko uskoa silmiäni.
Minulla on loputtoman yön jälkeen ensimmäinen aamu. "
Mainitsin tämän kirjan haasteessani ja luin sen nyt uudelleen monien vielä toivottua tästä arviota. Välillä oli lukujumia (ei johtunut tosiaankaan kirjasta!), mutta nyt sain tämän loppuun.
Kirjassa on monia henkilöitä ja tarina alkaa Kamomillasta eli Ailesta. Hän on löytölapsi ja hieman oudoksuttu. Hänen voimiensa hiljalleen herätessä ja kasvatusäidin Mataramuorin heiketessä umpimielisen yhteisön epäluulo alkaa kasvaa vihamielisyydeksi. Toisaalla Susi-Neitha koettaa vältellä hänestä kiinnostunutta vanhaa ukkoa ja selvitä naimattomien neitojen kulkueesta. Kaikki kuitenkin muuttuu ukkosmiehien rantautuessa kylään ja veljesten astuessa hänen elämäänsä. Kolmannella suunnalla ikitalvea elävä Arni huomaa hiljaisen kevään sarastuksen...
Kuten termistöstä ja nimistä voi päätellä, kyseessä on fantasiakirja. Se sisältää magiaa ja taisteluita, muttei samalla tavalla kuin perinteisissä fantasiatarinoissa. Kirja pohjaa selvästi skandinaaviseen mytologiaan ja perinteisiin, mikä on sen vahva valtti. Henkilöt ja ilmiöt ovat kiinnostavia ja niissä on myös jotain tuttua. Vaikka henkilöitä on paljon ja useimmilla heistä on monen monta nimeä, ei sekaannuksia pahemmin tule, sillä henkilöt ovat erilaisia. Kohtalot ovat paikoin hyvinkin koskettavia ja minuun tekivät suuren vaikutuksen Arnin katkelmat, joista lainaus yllä on poimittu. Niissä Wariksen kieli on kauneimmillaan ja parhaimmillaan.
Lukemiseni oli loppua kohti pätkittäistä, mutta tarina oli silti vaikuttava. Huomasin, etten loppujen lopuksi muistanut kirjasta oikeastaan mitään! Melkein kaikki oli pyyhkiytynyt pois, jäljellä oli vain epämääräinen tunne lässähdyksestä ja siitä, ettei kirja jaksa kantaa kahta rakkaustarinaa. Se onkin melkoinen riski, mutta tarina kantaa ne. Rakkaustarinat olivat hyvin kuvattuja, mutta suosikiksi nousee Ailen ja Dain suhde.
Mietin myös kuinka paljon kirjaan oli piilotettu yhteiskuntakritiikkiä. Ainakin miesten ja naisten välinen tasa-arvo ei toteutunut useimpien kylien/kansojen keskuudessa: Vornanmutkassa oli vallitsevana naisentahto (kyllä, yhteen kirjoitettuna) ja kaikki poikalapset lähetettiin sieltä pois. Mustarinnassa naisen oli mahdotonta olla naimaton ja vaimot olivat täysin miestensä käskyvallan alla. Väki oli yleisesti katkeraa, kylmää ja väkivaltaista. Taivaskallionkylässä ja Ailen kotikylässä nainen on saatava miehelään tai hän joutuu kievariin piiaksi, jonka tehtäviin kuuluu mm. matkailaisten sängyn lämmittäminen. Tämä luo aika rujon kuvan miesten ja naisten välisestä arvosta. Päähenkilöiden välillä tasa-arvo kuitenkin toteutui.
Suosittelen kyllä lämpimästi kiinnostuneille! Erittäin laadukasta suomalaista (fantasia)kirjallisuutta. Kirja on myös Wariksen esikoinen ja tänä vuonna häneltä ilmeisesti ilmestyy (ilmestyi?) toinen romaani. Plussaa myös henkeäsalpaavan kauniista nimestä!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)