Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2023.

Veikko Huovinen - Koirankynnen leikkaaja

Kuva
  "Se luoti oli tullut huurteisen, kranaattien silpoman pikkumetsän takaa. Oli kai kyseessä tarkka-ampuja, joka viikon sisällä kaatoi neljä miestä. Mertsi Vepsäläinen oli mielestään ollut varovainen, mutta oli kuitenkin tullut nostaneeksi päätään liian ylös.      Paitsi ruumiillista vaivaa ja kärsimystä, joka vaati pitkäaikaista hoitoa, luoti oli aiheuttanut ihmeellisiä mullistuksia Mertsin päässä. Hän ei ollut enää sama Mertsi kuin ennen haavoittumistaan..." Veikko Huovisen elokuvaksikin tehty pienoisromaani Koirankynnen leikkaaja (Suuri Suomalainen Kirjakerho Oy 1981, alun perin Otava 1980) on traaginen kuvaus sodassa haavoittuneesta nuoresta Mertsi Vepsäläisestä. Mertsi oli ihanteelliseksi isänmaan mieheksi kasvatettu nuorukainen, kunnes luoti päähän vammautti hänet ruumiillisesti ja ennen kaikkea henkisesti. Mertsistä on tullut hyväuskoinen ja höynäytettävä. Hän avustaa jonkin nurmeslaisen koulun remontissa pula-aikaan ja työkaveri ilkeämielisyyttään huijaa Mertsiä. Mies

Liv Strömquist - Peilisalissa

Kuva
 Liv Strömquist käsittelee uusimmassa sarjakuvateoksessaan Peilisalissa (Sammakko 2023, suomentanut Helena Kulmala) kauneutta ja sitä, miksi siihen suhtaudutaan niin pakkomielteisesti. Tarina alkaa Kylie Jenneristä, jota palvotaan - varsinkin naisten taholta. Mukana on tuttuun tapaan erilaisia ajatuksia filosofeilta ja tutkijoilta ja näkökulmaa historiaan. Mielenkiintoista oli lukea filosofi René Girardin teoriasta mimeettisestä halusta. Ajatus perustuu käsitykselle, jonka mukaan ihmiset haluavat sitä mitä muutkin haluavat. Ihmisen "oma" halu siis korruptoituu aina ja kun joku korkean statuksen ihminen alkaa käyttää tiettyä vaatetta ja asustetta, myös muut alkavat käyttää niitä. Girardin mukaan kauneudessa on kyse kilpailusta, jossa aina joku Toinen on kauniimpi ja joka pitäisi voittaa.  Kauneus vaikuttaa varsinkin meidän yhteiskunnassamme voimakkaasti pariutumiseen. Strömquist toteaa, ettei nykyisiä suhteita pidä yhdessä oikeastaan muu kuin puolison seksuaalinen haluttavuus

Helmet-lukuhaaste 2023 on valmis

  1. Kirjassa on kartta:   Ann-Christin Antell - Puuvillatehtaan perijä 2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta:  Tove Jansson - Kesäkirja 3. Kirjan nimessä on kasvi:  Kristiina Wallin - Kaikki metrit ja puut 4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna:  Elizabeth Strout - Nimeni on Lucy Barton 5. Kirjassa ollaan maan alla:  Kenneth Eriksson ja Jeanette Björkqvist - Kovat kadut 6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate:  Louisa M. Alcott - Tytöistä parhain 7. Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta:  Henrik Ibsen - Nukkekoti 8. Kirja kertoo pienestä kaupungista:  Joel Haahtela - Traumbach 9. Kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön, ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä:  Jenny Kangasvuo - Bi- ja panseksuaalisuus 10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja:  Hanna Kivisalo - Hyvän jälki 11. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi:  Arttu Tuominen - Häväistyt 12. Kirjan nimi liittyy veteen:  Akwaeke Emezi - Makeaa vettä 13. Kirjan kans

Kristiina Wallin - Kaikki metrit ja puut

Kuva
"Ei tämä ole satu. Tämä on totista totta. Älä luule, että voit ohittaa sen, mitä sinuun kasvaa kun on hiljaista." Kristiina Wallinin runoteos Kaikki metrit ja puut (Tammi 2012) ammentaa yksinäisyydestä, puista ja monitaiteellisuudesta. Runoilijalle tyypillisesti perinteisempiä säkeistöjä rytmittävät proosatekstin muotoon asetellut säkeet ja ajatukset.  Runoista kirjoittaminen on minulle aina vaikeaa. En ole koskaan ollut runoanalyysin ystävä, koska minulle runous on voimakkaasti tunteiden kenttä. En myöskään tunne runouden rakennuspalikoita ja termejä niin hyvin, että voisin ripustaa blogitekstini sellaisen tarkastelun varaan. Yritän kuitenkin sitkeästi tavoittaa kirjoittamalla jotain, jota en tavoita edes varsinaisesti ajatuksillani. Wallin on tyyliltään aika haastava runoilija. Joissain hänen kokoelmissaan on räväkämminkin kokeilullisuutta kielen/tekstin rakenteissa ja viimeksi lukemani Murtuneista luista meni minulta aivan kokonaan yli hilseen. Onneksi kuitenkin olin luk

Jukka Kemppinen (toim.) - Tekstin kohina - Lukemisto kirjallisuuden ystäville

Kuva
 "Jos mietit, millä lihaksella tämän valikoiman toimittaja toimii, vastaus on että lukemisen. Loppujen lopuksi tämä ei ole kummempaa kuin näyttää toiselle esimerkiksi kuvaa - nilkaisetko tuota.     Taustalla on pitkä kokemus. Mitä parempi kirja, sitä tehokkaammin se lataa akkusi. Lukeminen on vaaraton tapa. Sitä on eri aikoina mainostettu oudosti ja jopa väärin.      Ei sinusta tule lukemalla parempaa ihmistä eikä edes onnellisempaa. Lukemalla sinusta tulee enemmän oma itsesi. Tähänkin löytyy vanha sanonta, jonka merkitsi kirjaansa muuan filosofi: tule siksi, mikä olet.      Yksin ei jaksa." Jukka Kemppinen on koonnut kirjaansa Tekstin kohina (Art House 2023) pienen valikoiman erilaisia yleisesti tunnettuja tekstejä, jotka hän on halunnut esitellä lukijalle. Teos on suunnattu minua jo aika reilusti nuoremmille ihmisille eli lähinnä lukiolaisille äidinkielen opetuksen tueksi. Halusin kuitenkin selvittää, mitä kirjassa käsitellään. Kaikista kirjoista ja novelleista on kirjassa

Liv Strömquist - Einsteins nya fru (Samlade verk)

Kuva
Tulipa taas luettua sarjakuvaa välillä. Liv Strömquistiä löytyi kirjastosta tällä kertaa alkukielellä ruotsiksi ja nappasin mukaani albumin Einsteins nya fru (Galago 2018). Taiteilija löylyttää monesta pienestä tarinasta koostuvassa albumissaan yhteiskuntaa ja erinäisiä superstatuksen saaneita miehiä.  Yksi mainioimmista tarinoista oli kirjan aloittava "Historiens mest provocerande pojkvänner", jossa sijalta seitsemän sijalle yksi listataan kamalia julkkiksia hienossa gaalassa. Mukana on muun muassa Karl Marx ja Einstein. Nerouden viitta ei tarkoita todellakaan sitä, että ihminen olisi puolisolleen kovinkaan suuri unelmamies. Myös pieni iloittelu "Barn är konservativ höger" ("Lapset ovat oikeistokonservatiiveja") nauratti minua. Joku saattaisi tietysti mielensäkin pahoittaa kun lapset esitetään tässä valossa, mutta minusta sarjis oli hulvaton ja osui maaliinsa. Lapsi tosiaan kilpailee uskossaan ydinperheeseen oikeistokonservatiivin kanssa. Joukossa on myö