Ankin kirjablogi

  "Libby ei ollut tiennyt, että oli mahdollista rakastaa niin paljon lasten pikkuisia kasvoja ja pikkuruisia nyrkkejä ja puhdasta viattomuutta ja sitä miten riippuvaisia he olivat äidistään. Hänen elämänsä oli täydempää ja onnellisempaa kuin hän olisi uskonut mahdolliseksi. Koulussa, missä hän oli puolipäivätyössä, sanottiin, että Libby oli varmaan kivestä tehty; hän ei ollut osoittanut minkäänlaisia menetyksen merkkejä kun aviomies oli lähtenyt, ja hän pystyi jättämään lapset hoitajan huostaan. Jotkut naiset olivat rautaa." Alkuperäisteos Chestnut Street (2014). Suomentaja Hilkka Pekkanen. WSOY 2015. Maeve Binchyn Kastanjakadun väki kattaa kolmekymmentäkuusi novellia, jotka kaikki keskittyvät kirjan nimen mukaisesti Kastanjakadulle. Välillä ollaan myös Lontoossa ja jopa Amerikassa, mutta aina Kastanjakatu liittyy henkilöihin jollain tavalla. Tapaamme laajan kirjon ihmisiä, muun muassa näkymättömän taksinkuljettajan, äkäisen yksin asuvan rouvan, ikkunanpesijän jota kutsutaan...

Luin tästä kirjasta eri paikoista ja yhtäkkiä tuli hämmennys: Dorian onkin mies eikä nainen! Tätä hämmästelin aloittaessani lukemista. Kirjan päähenkilö siis on kuvankaunis Dorian Gray, josta tämän ystävä maalaa upean taulun. Dorian tulee kateelliseksi kuvalleen, koska se pysyy aina nuorena ja kauniina, hän taas vanhenee ja rumentuu. Niinpä hän toivookin ääneen, että kävisi toisinpäin. Ja niinhän siinä käykin. Dorian ei vain ymmärrä ensin, että kuva heijastaa hänen sieluaankin, ja miehen tehdessä yhä pahempia tekoja muuttuu kuvakin sen mukaiseksi. Oscar Wilde oli tunnetusti homoseksuaali ja luin tätä nyt aika lailla siitä näkökulmasta. Ja aivan suoraanhan siellä pamahti homoeroottinen ihastus aika alkupuolella, mitä kyllä kummastelin ajatellessani julkaisun aikakautta (viktoriaaninen Englanti). Silti se oli oikein viehättävä juonne ja nautin kirjasta muutenkin. Näissä 1800-luvun kirjoissa on sellainen tietty tunnelma ja kielenkäyttö. Ne vaativat alussa usein jonkin verran kärsiväll...