Ankin kirjablogi

"Hän alkoi nauraa uudestaa, yhtä kovaa ja kimakasti kuin hetki sitten. Nauru kajahti sellin seinistä, kimmahteli edestakaisin, kiepahti alkuunpanijansa ympäri ja katosi sitten ovikaltereiden välistä vieden mukanaan viimeisenkin järjenhivenen alankomaalaisen päästä." Anne Holtin romaani Sokea jumalatar käsittelee Oslon huumerikoksia. Asianajaja Karen Borg löytää silvotun ruumiin ja oksentaa. Pari tuntia myöhemmin poliisi saa ilmoituksen keskellä tietä istuvasta alankomaalaisesta, joka on veren peitossa. Nopeasti paljastuu, ettei kyseessä ole satunnainen tappo.     Victoria Holt oli minulle uusi tuttavuus ja luin hänen kirjansa HLBTI-haastetta varten. Enpä taida lukea toista kirjaa häneltä, vaikka tämä kirja sellainen kevyt välipala olikin. Holt ei kirjoita kovinkaan omaperäisesti tai taitavasti. Henkilöt pysyvät varsin paperisina, vaikka heidän elämästään kerrotaankin. Minulla oli sama ongelma kuin Yövartion kanssa; henkilöt eivät herättäneet minussa kummoistakaan kiinnost...

"Helen avasi silmänsä ja katsoi hohtavansinistä taivasta. Hän mietti, oliko hullua olla kiitollinen tällaisesta hetkestä maailmassa, jossa oli atomipommeja ja keskitysleirejä ja kaasukammioita? Ihmiset raatelivat yhä toisiaan riekaleiksi. Tappaminen, nälänhätä, levottomuudet jatkuivat yhä Puolassa, Palestiinassa, Intiassa - Luoja tiesi missä kaikkialla. Britannia oli liukumassa vararikkoon ja rappioon. Oliko typerää tai itsekästä, jos halusi nauttia joutavuuksista, Regent's Parkin orkesterin törähdyksistä, auringosta kasvoilla, kantapäitä kutittavasta ruohosta, suonissa soutavasta sameasta oluesta, rakastetun salaisesta läheisyydestä? Vai oliko ihmisellä ylipäätään mitään muuta kuin nuo joutavuudet? Eikö juuri niitä pitänyt vaalia? Eikö ne pitänyt muuttaa pieniksi kristallipisaroiksi, joita voisi säilyttää kuin amuletteja ranneketjussa torjumassa seuraavaa vaaraa?" Sarah Watersin romaani Yövartio kertoo naisista ja yhdestä nuorukaisesta, joiden elämät risteävät toisiaa...

"Ehkä minun ei olisi pitänyt lähteä sanaakaan sanomatta, ikään kuin häveten tai olettaen teidän ymmärtävän. Minun olisi pitänyt selittää hyvin hiljaisella äänellä ja hyvin hitaasti, huoneen intiimissä rauhassa, täydellisen pimeyden hetkenä, jolloin ihminen muuttuu niin näkymättömäksi, että uskaltaa tunnustaa lähes kaiken." Marguerite Yourcenarin esikoiskirja Alexis - Turhan taistelun kuvaus on ohut kirjeromaani. Viimeiselle sivulle asti nimetön mieshenkilö kirjoittaa vaimolleen pitkää kirjettä, jossa hän selittää ja tunnustaa lähtemisensä syyt.    Yourcenar ei ole minulle uusi tuttavuus, sillä luin joitain vuosia sitten hänen romaaninsa Anna, sisaresi . Koska kirjailijan tuotanto on jo varsin vanhaa, kieltä leimaa vanhan ajan hienostuneisuus. Näin oli muistaakseni Anna, sisaresi -kirjassa ja ainakin nyt tässä Alexisissa. Nykylukijaa, varsinkin sinutteluun tottunutta suomalaista, hätkähdyttää kirjeen kirjoittajan tapa teititellä omaa vaimoaan. En ole ranskalaisuuden asiant...

"Siiri hymyili arvoituksellisen tyytyväisenä. "Mikä on ihminen?" Suoristauduin tuohtuneena. Siiri jatkoi: "Jos joku sanoo olevansa ihminen, eikö hän silloin ole ihminen? Mikä muu hän olisi? Koirako?" "Ei sitä voi olla jotakin vain sanomalla olevansa jotakin..." "Millä muulla tavalla voi olla jotakin kuin sanomalla olevansa jotakin?" Siiri hymyili. "Minä olen biseksuaali ja minä olen pakana. Mitä sinä olet?"" Jenny Kangasvuon esikoinen Sudenverta (Teos 2012) on kirjasyksyni yllättäjä. En ollut aiemmin edes kuullut tällaisesta kirjasta ja otin sen uteliaana tutkittavaksi kirjaston uutuushyllystä. Olin aika skeptinen ihmissusi-teeman suhteen, mutta kun kirja oli aikuisten puolella, aloin lukea.      Onneksi luin! Sudenveri on erilainen ja raikas sukusaaga. Joukko ihmisiä on sekä susia että ihmisiä, ja he voivat muuttaa hahmoaan aina halutessaan. Heidän keskuuteensa syntyy kuitenkin säännöllisesti niitä, jotka ovat puol...

"Hän ei kuitenkaan piitannut kivusta, vaan tunsi synkkää tyytyväisyyttä opetellessaan tuntemaan merkin voimaa. Kenties hän oppisi ajan kanssa hallitsemaan sitä, suuntaamaan sen vain tiettyihin ihmisiin ja juuri tahtomallaan tavalla.      Ja samalla Yvana tiesi, ettei sitä voinut hallita vaan se tulisi hallitsemaan häntä, mutta hän halusi uskoa kimeitä, viehättäviä kuiskauksia, jotka unen rajalla lupasivat hänelle koston kauneutta." Mikä on se piste, kun ihmistä satutetaan niin paljon, että hän alkaa liukua hulluuden tuolle puolen? Miten käy, kun sorrettu ja alistettu alkaa käyttää tuhoisia voimiaan, tarkoituksella? Onko kostolle sijaa missään tilanteessa? Nippu kysymyksiä, jotka heräsivät lukiessani Anu Holopaisen Matkalaisia (Karisto 2012), joka on Syysmaa -sarjan päätösosa. Merkinos , Adaira , Rakhenes , Sissa , Yvana ja Marrkah on karkotettu Punatertun kylästä ja he ovat eläneet vuosia metsässä, luolassa. Juuri aikuisuuden kynnyksellä oleva Yvana ei jaksa eläm...

"Kyllä. Luoja varjelkoon, hän vastaa mitä todennäköisimmin kyllä. Vailla harhaluulon häivääkään siitä miten kaikki lopulta päättyy. Hän on pienimmästäkin rohkaisun eleestä valmis tuhoamaan elämänsä, eikä kukaan, yksikään hänen tuntamansa ihminen, ymmärrä häntä." Michael Cunninghamin uusin romaani Illan tullen ( By Nightfall , Gummerus 2011, suomentanut Laura Jänisniemi ) on kirpeää huumoria viljelevän keski-ikäisen taidegallerian omistajan Peter Harrisin tarina. Tilitys siitä lyhyestä ajanjaksosta, kun hänen nuori ja kuvankaunis lankonsa Mizzy asui heillä hetken ja sai koko elämänsä itseään heterona pitäneen Peterin elämän ylösalaisin.       Cunningham onnistuu jälleen! Olen lukenut häneltä aiemmin tosin vain debyytin Tunnit , mutta joka tapauksessa tämäkin kirja on todella upea. Kietouduin heti alussa Peter-minäkertojan toisaalta huumorintajuisen kepeään, toisaalta syvällisen älykkääseen kerrontaan. Kirjailija lienee itse älykäs; muulla tavoin on mahdoton...

"Katkeamisen ääntä ei kuulu, tajuan kaiken viiveellä. Susannan kasvot ja kaula ovat läikikkäät, hänen äänensä tärisee ja hän huutaa toivovansa, että Juho kuolisi, ja samalla hän kiskoo t-paidan yltään. Juho astuu taaemmas. Joku hihkaisee, että Suski strippaa, hyvä Suski, riisu kaikki! Tytöt nauravat kovaa, kimeää naurua. Susanna karjuu, että te ootte kaikki vitun homoja, hän vetää verkkarit ja pikkuhousut jalastaann samalla kertaa.     "Kattokaa nyt! Ettekste halunnu nähdä!" Susanna huutaa." Iida Rauman esikoiskirja Katoamisten kirja (Gummerus 2011) kertoo nuoren naisen odysseiasta sekavassa perhetilanteessa, huonossa avoliitossa ja kivuliaiden muistojen ja traumojen kanssa elämisestä. Sofia on tylsä eikä seksi suju ollenkaan, kuten pitäisi, mutta sitten ilmestyy kosovolainen Zorka , jolla on oma taakkansa kannettavana. Mutta entä sitten punatukkainen, kovasuinen Susanna , jota koskevat muistot polttavat sydänalaa ehkä kipeimmin?      ...

"Toinen yksinäisyyteen liittyvä kipeä pulma on se, että lakanoita on mahdoton vetää. Sen tähden hänestä on anteeksiantamatonta että jotkut eivät JOTENKIN VAIN JAKSA vetää lakanoita vaikka kaveri siihen olisikin. He tunkevat lakanat myttyrässä kaappiin. Puhtaat lakanat! Törkeää!"  Inka Nousiaisen neljäs romaani Kaksi kevättä kertoo rinnakkain kahdesta rakkaudesta; eksyksissä olevan Saran tunteista tanssivaa Unnaa kohtaan ja lasinpuhaltaja- Aaron kirjeisiin purkamasta vuosikymmeniä kestäneestä kielletystä rakkaudesta serkkuunsa.       Kuten otsikkoon kirjoitinkin, oli tässä kirjassa melkoista haahuilua. Olen varmaan sanonut tästä ennenkin, mutta haahuilevat henkilöt saavat minut ärsyyntymään ja Saralle tekikin mieli monta kertaa ärähtää nouse jo jaloillesi ja tee jotain, kun tiedät rakastavasi! Unnalla ja Saralle ei oikeastaan ole minkäänlaista suhdetta, he vain törmäilevät satunnaisesti eri paikoissa ja kumpikaan ei saa ratkaisevia sanoja sanottua. V...

Vihdoinkin sain tämän kirjan luettavakseni! On aina juhlaa saada Anu Holopaisen uusin teos luettavaksi.       Kirja on viides osa sarjaan Syysmaa , jossa kapinallinen joukko koettaa muuttaa ääripatriarkaalisen ja fundamentalistisen yhteiskunnan vähä vähältä paremmaksi. Alkuperäiset henkilöt ovat kielletyn naisten puun, Villipihlajan palvojia, mutta joukossa on niitäkin, jotka kokevat toisen kielletyn, Metsälehmuksen , itselleen sopivampana. Tämä ei tietenkään voi olla johtamatta ongelmiin. Tässä osassa Adaira ja Merkinos jatkavat peitehommaansa huonoin tuloksin Satosalesissa ja Zara on luhistumassa liian suuren taakkansa alle, mikä johtaa kauheisiin tekoihin.       En oikein tiedä, kuinka tehdä tästä arviota. Ensinnäkin tämä sarja on minulle niin rakas, että siitä kirjoittaminen varsinkaan kriittisesti tuntuu vaikealta. Toinen, vähintään yhtä merkittävä seikka on se, että olen blogin välityksellä keskustellut Anun kanssa. Emme tun...

" - Mikäs siin sitte. Senko määt töihi vaa, äiti sanoi ties monennenko kerran.     Kesäkeitto haisi inhottavalta Marjan nenän alla. Päätä ja silmiä särki ja nenä oli tukossa.    - Se o myöhäst itkee nyt, oisit itkent aikanas. Ja lukent." On jännittävää tarttua silloin tällöin kirjaan, josta ei tiedä etukäteen mitään. Toki olin Elämänmenosta sinänsä kuullut, mutta jostain syystä mieleeni ei ollut jäänyt, mistä se kertoo. No, nimensä mukaisesti se kertoo juuri elämänmenosta ; tuiki tavallisten työläisten normaaliarjesta, päähenkilönään nuori Marja . Aluksi hän on vielä aivan lapsi, mutta kasvaa lukujen myötä nuoreksi naiseksi. Elämää sävyttävät köyhyys ja kireä suhde väkivaltaiseen ja temperamenttiseen äitiin sekä haparoivat kokeilut poikien kanssa.       Tartuin Saision esikoiseen melko innostuneena. Kirjailija on ollut vastikään julkisuudessa pian ensi-iltansa saavan Homo!-teatteriesityksen myötä ja hän kiinnostaa minua. En ol...

"Valmista. Talvi voi tulla ja olla kotonaan. Aika elää muutama päivä jouten ja kerrata sylikkäin kesää." Kaj Kalinin teos Veressä on yksi erikoisimmista kirjoista, jonka olen lukenut. Takakannessa sanotaan sen olevan "aforistiikan, proosarunon ja romaanin välimaastossa." Itse jättäisin romaani-määritelmän heti kättelyssä pois, sillä ei tästä sellaista mitenkään saa. Koko kirja on tuollaisia lyhyitä pätkiä. Aforistiikan ja proosarunon välimaasto taas on osuvasti sanottu. Kuka vetää rajan?         Veressä on ollut HLBTI -kirjallisuuden listallani jo kauan ja mielestäni hienon nimen houkuttamana lainasin sen kirjastosta. Se maalailee ajatelmia rakkaudesta, sairastumisesta, kuolemasta ja elämästä kertoen melko todennäköisesti kahden miehen välisen rakkaustarinan. Sukupuolet eivät tule esille suoraan, mutta itse tulkitsisin henkilöt miehiksi ja jonkin syyn takiahan kirja löytyy tuolta listalta.        Aloin lukea kirjaa mahdollisimman h...

Bongasin tämän kirjan Hreathemuksen blogista ja kiinnostuin kovasti esittelyn perusteella. Tämä on ensimmäinen kirja, jonka Slaughterilta luin.         Päähenkilö on Sara Linton , lastenlääkäri ja patologi. Hänen sunnuntai-iltapäivänsä saa rajun käänteen, kun hän löytää sokean Sibylin raiskattuna ja kuoliaaksi viilleltynä kahvilan vessasta. Siitä alkaa uskonnollisen fanaatikon etsintä eikä menneisyys jätä ketään rauhaan, eikä yksikään salaisuus paljastumatta.         Slaughterin esikoinen vetää vertoja Patricia Cornwellin esikoisen Post mortemin raakuudelle. Raiskaukset ovat tavallistakin julmempia eikä lukijaa säästellä yksityiskohdilta. Myös ruumiinavauksen ihanuuksia esitellään monipuolisesti. Kirjoissa on muutakin samaa: nuori/nuorehko nainen päähenkilönä ja raiskausmurhat. Täytyy sanoa, että julmuudestaan huolimatta tämä kirja oli todella hyvä! Imeydyin nopeasti tunnelmaan mukaan ja luin nälkäisesti eteenp...

Tämä kirja oli minulla kirjastosta lainassa ihan eräpäivään asti ja tänään ehdin sen juuri sopivasti lukea loppuun. Menipähän aika hiljaisessa kahviossa supsikkaammin. :)     Lyhyt kantama on novellikokoelma, alaotsikolla Kertomuksia Wyomingista . Kaikki tarinat sijoittuvat siis ns. Villiin Länteen, jossa miehet ovat rautaa ja veneet puuta. Elämä on useimmille köyhää ja jatkuvaa taistelua työstä ja rahasta, ja työt ovat todella raskaita. Elämässä vähän kaikilla tuntui olevan hieman pessimistinen ote, kenellä enemmän kenellä vähemmän eikä se ole ihmekään. Kirjasta löytyy novelli Brokeback Mountain, josta on tehty Hollywood-elokuva. Sitä en ole vielä nähnyt, mutta nyt varsinkin kun olen alkuperäisen novellin lukenut, haluaisin entistä enemmän nähdä sen!          Brokeback Mountain oli ehdottomasti paras. Se oli hämmentävän roisi, mutta roisiudessaan todella uskottava ja realistinen - karjapaimenet tuskin ovat kovin neitejä. Välillä...

Ystävät hämärän jälkeen kertoo koulukiusatusta Oskarista , joka kohtaa Elin . Tytössä on jotain outoa. Kirjassa valotetaan myös samassa pihapiirissä asuvien spurgujen toimia, jotka kietoutuvat väistämättä Elin ympärille tuhoisin seurauksin. Eikä Oskarin varasteleva kaveri Tommykaan jää yliluonnollisten tapahtumien ulkopuolelle...     Tässäpä oikein koukuttava tiiliskivi! Tämän lukemiseen vierähti aikaa, mutta ei se mitään. Olen lukenut juuri silloin kun on huvittanut, muulloin antanut kirjan levätä. Oli hauskaa upota pitkästä aikaa tarinaan ja tuntea vielä yksi sivu -syndrooman olemassolo. Älä lue eteenpäin, jos haluat välttyä spoilereilta!      Kirja ei ole heikkohermoisia varten. Siinä on monen monta ällöttävää kohtausta, niin yliluonnollisia kuin täysin reaalimaailmassa mahdollisiakin. Lindqvist ei epäröi kuvaillessaan pedofiilin ajatusmaailmaa ja menneisyyttä eikä jätä kertomatta ainuttakaan yksityiskohtaa, kun tämä syövyttää kasvonsa hapolla. M...

"Muista ihmisistä tiedämme joidenkin olevan kuolleita vaikka he vaeltavat keskuudessamme; jotkut eivät ole vielä syntyneitä vaikka he kulkevat läpi elämän vaiheiden; toiset ovat satojen vuosien ikäisiä vaikka sanovat olevansa kolmekymmentäkuusi." Orlando on tarina rikkaasta miehestä, joka elää 200 vuotta muuttuen yhtäkkiä naiseksi. Loput 200 vuotta hän elää tuossa naisen kehossa kirjoittaen samalla jo nuorena miehenä aloittamaansa runoteosta Tammipuu . Se perustuu pitkälti Woolfin ystävän ja rakastetun Vita Sackville-Westin elämään ja persoonaan.    Lopultakin sain tämän luettua loppuun ja blogihiljaisuuden päätettyä! Tämä kirja ei ollut minulle mikään sujuva lukukokemus, vaan loppua kohden aika pakkopullaa. Olen pitänyt aiemmista lukemistani Woolfin kirjoista, mutta tämän kanssa kävi kahdesti niin, että putosin kärryiltä täysin enkä ymmärtänyt lukemastani mitään. Toisella kerralla luin sitkeästi eteenpäin ja äkisti Orlando olikin synnyttänyt lapsen! Siinä vaiheessa oli...

"Ensivaikutelmani jälkeen valitsin siis Pirkan.     Se vaikutti paitsi godardilaisittain kahelilta piironkikirjailijalta myös pingottuneen monogaamiselta. Sen ryhdistä jo näki että se rakasteli liian vähän ja aina samassa asennossa ." Olen aikonut lukea Sonja O. kävi täällä -kirjan jo pitemmän aikaa ja kerran äiti toi sen kirjastosta. Aloin lukea, mutta alku oli varsin kyllästyttävä. Eilen huomasin, että palautusaikaa ei enää paljon ole ja luin kirjan sitten loppuun. En olisi kyllä vaivautunut, jos tämä ei olisi haasteessani.   Sonja O. kävi täällä on tarina nuoresta tytöstä, joka elää perhehelvetissä ja alkaa ravata kylillä miehissä. Hänellä on jos jonkinmoista miestä, jotkut pitempään, jotkut lyhyemmän aikaa. Kaiken hän kertoo stadin slangilla käyttäen monipuolisia kuvauksia. Tämä oli jo yksi ongelmakohta. Toisaalta Kaurasen ( Snellmannin ) kielenkäyttö on riemastuttavan omaperäistä ja mukavaa seurata, toisaalta siinä on kikkailun ja yliyrittämisen makua. Kai...

"Elämä on sarja sanoja, kuolema niitä rytmittävä pilkutus. Lopullinen piste tulee vasta sitten, kun olemme valmiit jättämään luistimet ja poppelit. Silloin pääsemme turhista sanoista. Lause on loppuun kirjoitettu." Tämä kirja on ollut esillä jo niin monessa paikassa, että se tuskin paljon esittelyä kaipaa. Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna se kertoo nuoren suomalaisnaisen tarinan maalaistytöstä ja epävarmasta teinistä, joka kääntyy Hare Krishna -uskontoon ja lopulta avioituu väkivaltaisen miehen kanssa, lopulta eroten ja kiinnostuen naisista.     Olin odottanut kirjan lukemista jo kauan, vaikka alkuinnostus olikin haihtunut. Voitin sen Kirjainten virrassa -blogista ja aloin lukea sitä melko pian sen saatuani. Valitettavasti täytyy sanoa, etten ole täysin vakuuttunut. Pidin sinänsä siitä, että tapahtumista kerrottiin länsimaisesta näkökulmasta epäjärjestyksessä, mutta tarina ei oikein pitänyt otteessaan. Luin kirjaa lähinnä pätkissä eikä se tehnyt erityistä vaikutus...

Kuten olen saattanut jo mainitakin, on Edith Södergran lempirunoilijani. Olen kiinnostunut hänestä myös henkilönä ja tästä kirjasta sain kuulla Ulos kaapista! -kirjan HLBTI-kirjalistasta. Nyt lopultakin lainasin tämän.    Kirjeet tuovat Edithin persoonaa lähelle, vaikka kirjoitustyyli ei tietysti olekaan yhtä avoin kuin nykyisellä netin aikakaudella. Edith on elänyt täysin eristyksissä, köyhänä ja sairaana ja ilona hänellä ovat olleet lähinnä Hagarin kirjeet ja harvat vierailut. Edith ihailee Nieztschea ja Steineria ja kipuilee samalla uskonsa kanssa. Hän kirjoittaa hyvin syvällisesti ja janoaa Hagarin mielipiteitä asioihin. Kirjeistä käy hyvin selville Edithin ihailu tätä kohtaan - ja rivien välistä ehkä enemmänkin kuin ystävyyttä. Sen takiahan tämän kirjan täytyy tuolla listalla olla.    Kirja oli ihan mukava lukukokemus, välillä vähän pitkäveteinen. Myös surullinen Edithin nuoren elämän tullessa aina vain lähemmäs ja lähemmäs loppuaan. Kirjeistä huokuu runo...

"Me olemme kumpikin Mortonin vanhan rauhan pauloissa, koska me rakastamme toisiamme niin syvästi - ja koska me olemme täydellisiä, täydellinen asia, sinä ja minä - emme kaksi erillistä ihmistä vaan yksi. Ja meidän rakkautemme on sytyttänyt suuren, lohdullisen merkkitulen, joten meidän ei tarvitse enää koskaan pelätä pimeää - voimme lämmitellä rakkautemme loimussa, voimme maata yhdessä, ja minun käteni ovat sinun ympärilläsi..." Näin kuvaa Yksinäisyyden kaivon päähenkilö Stephen Gordon rakkauttaan rakastamaansa Angela Crossbya kohtaan. Rakkauden kuvauksena se on suloinen ja saa eityisen merkityksen lukijan tietäessä, ettei Stephen suinkaan ole mies...   Joku saattaa muistaakin valitukseni tämän kirjan puisevuudesta ja siitä, kuinka se jäi kesken. Sisuuntuneena otin sen nyt lainaan uudelleen ja koin äimistyttävän hämmästyksen: eihän se ole tylsä ollenkaan! En tosiaankaan voi ymmärtää, miten saatoin pitää sitä ensimmäisellä yrittämällä jotenkin pitkäveteisenä. Hidastempoin...

"Virginia seisoo oviaukossa ja katselee vaihtuvia kuvioita niin kuin katselisi aaltojen raukenemista rantaan. Niin, Clarissa on rakastanut naista. Clarissa on suudellut naista, vain kerran. Clarissa on kuin orpo, syvästi yksinäinen, mutta hän ei kuole." Tunnit on kaunis ja loistava kunnianosoitus Virginia Woolfille , hänen elämälleen ja hänen kirjalleen Mrs. Dalloway . Se kuvaa kolmea naista kolmena eri aikakautena. Virginia kirjoittaa Mrs. Dallowayta vuonna 1923, Laura Brown lukee sitä vuonna 1949 koettaen selvitä järjissään äidin ja vaimon rooleissaan ja Clarissa "Mrs. Dalloway" Vaughan aikoo järjestää juhlat AIDSia sairastavalle ystävälleen je entiselle rakastetulleen Richardille 1900-luvun lopulla. Naisten äänet vuorottelevat harmonisesti ja Virginian romaanin tapahtumat kietoutuvat kiehtovasti seuraavien sukupolvien kasvattien elämään.   Olin jo halunnut pitkään lukea tämän kirjan ja onneksi sain sen nyt luettavaksi! Kirja on todella hieno. Loppupuoli ol...