Ankin kirjablogi

"Hän kurottaa koskettamaan miehen otsaa kädellään. Hän vain hipaisee varovasti, mutta vetää kätensä säikähtyneenä takaisin samassa silmänräpäyksessä, kun huoneen täyttää kirkaisu. Hän katsoo ympärilleen ja tajuaa, että ääni kuului hänen omasta suustaan. Sillä hän on ainoa elävä olento tässä huoneessa." Sofie Sarenbrantin Emma Sköld -sarjan ensimmäinen osa Lepää rauhassa (WSOY 2021, suomentanut Leena Virtanen) sijoittuu japanilaistyyliseen Yasuragi-kylpylään. Ensin altaasta löytyy henkitoreissaan oleva näyttelijä, sitten vanha pariskunta ja lopulta ulkoaltaaseen työnnetty pankinjohtaja. Emmalla ja muilla poliiseilla onkin täysi työ jahdata murhaajaa. Kuka halusi tappaa nämä toisiinsa liittymättömät ihmiset? Sarenbrantilta olen lukenut aiemmin kolmososan Avoimet ovet , joka oli varsin sujuvaa luettavaa ja jäi positiivisesti mieleen. Tämäkin Lepää rauhassa on sujuva, mutta jokseenkin epäuskottava. Jos nyt jätetään pois laskuista se, miten harvinaisia sarjamurhaajat Ruotsissa

 "Myytti Euroopasta, myytti siitä että me kuulumme eurooppalaiseen sukukuntaan ja kulttuuriin, joskin köyhinä sukulaisina, on mennyttä. Meidät on jätetty yksin vasta saavutettuine itsenäisyyksinemme, uusine valtioinemme, uusine symboleinemme, uusine omavaltaisine johtajinemme ja olemattomine demokratioinemme. Me olemme jääneet seisomaan veren liukastamalle maaperälle, luoja ties kuinka kauan jatkuvan sodan syövereihin." Varoitus: sitaatit saattavat järkyttää. Slavenka Drakulicin esseistä/novelleista koostuva Balkan Express - Katkelmia sodan toiselta puolelta (Kääntöpiiri 1994, suomentanut Marja Haapio) on karu ja ahdistava. Se kertoo siviilin ja toimittajan näkökulmasta Jugoslavian hajoamissodasta. Johtaja Titon kuoltua ja kommunistisen järjestelmän natistessa liitoksistaan Jugoslaviassa syttyi raaka sota. Drakulic koettaa tavoittaa teksteissään jotain siitä, mitä sota merkitsee ihmisille ja miten sodan mielettömyyttä voisi lähestyä ja ymmärtää. "On vielä yksi valokuva,

 "Pölyn ylistyksessä olen kirjoittanut siitä, mikä on huonoa: tylsää, ja tavanomaista, noloa ja mautonta, epämiellyttävää, moraalitonta tai muuten kyseenalaista." Silvia Hosseinin esikoisteos Esseitä - Pölyn ylistys (Gummerus 2019) on juuri sellainen kuin kirjailija sen sitaatissa kuvaa. Siinä sekoittuvat henkilökohtainen ja yleinen. Se on älykäs, muttei korkealentoisen älyllinen. Ennen kaikkea toinen essee Vähän saa kuristaa vangitsi mielenkiintoni. Se lähtee liikkeelle väkivaltaista kuvitteellista moottoripyöräkerhoa käsittelevästä tv-sarjasta Sons of Anarchy . Ehkä essee resonoi sen takia, että olen aikoinaan ahminut sarjan yhdessä kesässä ja pitänyt siitä. Totta kuitenkin on, että sarja on jokseenkin banaali väkivallan kuvastoineen. Lopulta väkivallalla ja sen eroottisuudella on suurempi merkitys kuin varsinaisella seksillä, saatikka melko horjuvilla kunniakoodeilla.  Hosseini käsittelee samassa esseessä yleisestikin seksin ja väkivallan liitosta, joka on oikeastaan ain

 "Ensimmäinen asia, joka sinun pitää tietää itsestäsi, on se, että sinä et ole tarina." Yuval Noah Hararin teos 21 oppituntia maailman tilasta (Bazar 2018, suomentanut Jaana Iso-Markku) on laaja katsaus tämänhetkiseen maailmaamme ja mahdollisiin tulevaisuuden skenaarioihin. Harari johdattaa meidät ajattelemaan muun muassa sellaisia asioita kuin tarinat, minuus, ekologinen romahdus, algoritmien voima ja teknologian vallankumous. Harari maalaa jossain määrin melkoista dystopiaa, mutta hyvin perustellusti. Hän on selvästi erittäin laajasti sivistynyt ihminen ja historian tohtorihan hän onkin. Hän varoittaa meitä erityisesti teknologisesta vallankumouksesta, joka parhaillaan on menossa. On hyvin mahdollista, että tekoälyn kehittyessä yhä useampi ihminen muuttuu yhteiskunnassa tarpeettomaksi. Tällä on luonnollisesti melkoiset seuraukset, jotka ovat arvaamattomia. Harari nostaa esiin muutamia mahdollisia apukeinoja, mutta niiden ongelma on, että ihmiset eivät lopulta globaalissa m

 "Jos joskus olet luullut, että masentunut ihminen haluaa olla onnellinen, olet väärässä. Onnellisuus on hänelle ylellisyyttä, jota ei kannata tavoitella. Hän haluaa vain, että tuska menee pois." Matt Haig kirjoittaa kirjassaan Syitä pysytellä hengissä (Aula & Co 2021, suomentanut Jaakko Heinimäki) masennuksesta ja ahdistuksesta. 1999 Haig sairastui pahaan masennukseen ja ahdistukseen. Hän päätti jo päättää päivänsä ja seisoi ibizalaisella jyrkänteellä valmiina hyppäämään. Sitten mieleen tuli kuvia omista vanhemmista ja tyttöystävästä Andreasta. Niin kuluneelta ja kliseiseltä kuin se kuulostaakin, rakkaus pelasti Haigin. Eikä vain tuon kerran, vaan yhä uudestaan ja uudestaan. Haigin teksti on yhtä aikaa helppolukuista ja toisaalta aihepiirinsäkin puolesta väkevää. Siinä ei ole mitään siloittelua, vaan mielenterveysongelmien karu arki tulee selkeästi esille. Haig koki sairastaessaan suorastaan eksistentiaalista kauhua eivätkä ahdistukseen määrätyt lääkkeet auttaneet, vaan

 "Sisäinen tarinankerronta ei ole merkittävää ja arvokasta siksi, että uskoisimme löytävämme lopullisen totuuden tai täydellisen tarinan vaan sen vuoksi, että ihmiset tarvitsevat sanoja: erilaisia sanoja, erilaisia ääniä ja äänenpainoja, aitoja, rehellisiä ja rosoisia lauseita täynnä virheitä ja väärinymmärryksiä, omalla kielellä kerrottuja, oman mielen läpi suodatettuja." Elina Jokisen Säröjen kauneus - sisäisen tarinasi voima (Tuuma 2020) on ylistys sanoille ja tarinoille. Kirjailija houkuttelee meidät etsimään omaa tarinaamme. Erilaisten myyttien ja kielikuvien kautta saamme ikään kuin sillan sanojen tuolle puolen, käsittämättömään.  Tämä kirja ei ole mikään varsinainen self help -opus, vaan tosiaan kerrontaa sanojen voimasta. Toki pyrkimyksenä on saada lukija etsimään omaa tietään ja kuunnella omaa tarinaansa, mutta mistään "näin tulet pysyvästi onnelliseksi" -sadusta ei ole kyse. Kyseessä on väkevä henkinen matka, jonka vain ihminen itse voi tehdä. Minua kiehto

 Kuten pinosta näkyy, homma on lähtenyt nyt pahemman kerran lapasesta! Joukossa taitaa olla kaksi juuri ostamaani kirjaa Säröjen kauneus ja Nesbon Rottien saari, muut lainastosta. Pahoittelen ettei kaikkien kansia näe, en saanut sellaista kuvaa missä se olisi onnistunut.  Saapa nähdä, mitä näistä tulee sitten tosiaan luettua ajoissa... Ja huomenna on luvassa lisää varauksia, kääk!

 Olen päättänyt blogata aiemmin bloggaamatta jääneistä kirjoista. Lista lopussa. Pidän blogiani eräänlaisena lukupäiväkirjana, joten on kiva, jos kaikki luettu löytyy täältä. Kuitenkin opiskeluvuosina bloggaaminen jäi vähälle ja sumaa on purkautumatta. On myös hauska palata takaisin lukemiinsa kirjoihin. Aiemmin olen lukenut uudelleen muun muassa Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat . Oikein hyvä valinta, tajusin tarinan paljon paremmin nyt uudelleen luettuani! Huom, lista saattaa vielä päivittyä. A Chimamanda Ngozi Adichie - Kotiinpalaajat Kaarle Aho - Väärän kuninkaan päivä Tori Amos - Resistance Elaine N. Aron - Erityisherkkä ihminen Elaine N. Aron - Erityisherkkä ihminen ja parisuhde Majgull Axelsson - Huhtikuun noita B Bertolt Brecht - Herr Puntila und sein Knecht Matti C Italo Calvino - Jos talviyönä matkamies Agatha Christie - Eikä yksikään pelastunut Minna Canth - Köyhää kansaa Patricia Cornwell - Julma ja tavaton Patricia Cornwell - Punainen usva Patricia Cornwell - Ruumistarh

 "Ei voi millään jaksaa, jos tekee joka ikisessä asiassa aina parhaansa. Minusta pitäisi aina tehdä omien voimavarojensa mukaan ja niiden rajoissa sekä yrittää olla vertailematta itseään muihin." Sofia Ruudun kirjoittama ja Anna Horpun toimittama kirja Naiseuden tie on rohkaisua ja kannustusta jokaiselle naiselle. Ruutu on somevaikuttaja ja malli ja hän kertoo avoimesti elämänsä hyvistä ja huonoista puolista. Kirjan kauniit kuvat on ottanut Janita Autio. Minuun resonoi ennen kaikkea Ruudun avoimuus. Hän kertoo voimakkaasta ahdistuksestaan, johon hänen piti lopulta hakea ammattiapua. Äitiys herätti Ruudussa valtavasti huolia, jotka sitten muuttuivat voimakkaaksi ahdistukseksi. Kirjoittaja käy myös ajoittain terapiassa. Minusta tämä mielenterveysongelmien esille tuonti on tärkeää, sillä moni kamppailee niiden kanssa. Vielä parempi, että esilletuoja on vaikuttaja. Ruutu kertoo myös siitä, mikä hänelle tuottaa onnea. Arjen pienet asiat saavat hänen huomionsa, ja kannustavat luki

 ""4.7.1999 klo 00.18 Elämän peruspettymykset ovat    1. että me kaikki kuolemme    2. että kukaan ei ole yksin minun" Eeva Kilven Valkoinen muistikirja sijoittuu vuoteen 1999. Se on pullollaan muistoja ja hienoja ajatelmia. Mielestäni varsinkin tähän sitaattiin kiteytyy jotain hyvin olennaista. Kilpi ottaa välillä kantaa eläinten puolesta, mikä hänellä on ollut tapana kauan. Lisäksi hän puhuu Vesasta ja hänen kuolemansa muistosta. Epäilen että Vesa on Kilven poika. Paljon iäisyyttä, paljon suurta viisautta tiivistettynä pieneen tilaan. "6.-7.12.1999 klo 1.58 Ei pidä yrittää ottaa kaikkea huomioon. Pitää ottaa huomioon olennainen, sykähdyttävin, loppu hoitaa itse itsensä."

 "Paju antoi käsien jatkaa, vaikka aavisti jo, että lopputulema olisi jotain kiellettyä. Oliko sittenkin jotain perää siinä, mitä sanottiin väärällä kädellä veistäjistä? Korppi raakkui varoittavasti. Puukko lipesi, leikkasi haavan Pajun sormeen." Katri Kauppisen nuortenromaani Laakson linnut, Aavan laulut ammentaa kansanperinteestä. Elävien joukossa elävät kalmit, kuolleet ja hiidet. Lauluissa on valtava voima. Kaikkein suurin voima on kuitenkin sammolla, joka on laaksolaisten hallussa. Puutteesta kärsivät aavalaiset haluavat sen itselleen. Aavan Lemek saapuu Laaksoon kaupantekoon ja iskee silmänsä Pihlajaan, parantajaan ja tulevaan Maammoon. Voivatko he estää jotenkin verenvuodatuksen? Pidin tästä kirjasta todella paljon! Kieli oli todella kaunista ja sopi erinomaisesti tarinaan. Kauppinen on luonut eheän maailman. Luonnollisesti vaikutteita on otettu Kalevalasta, onpa mukana Laakson Akkakin. Mielenkiintoista oli se, että Laaksossa naiset ovat johtavassa asemassa. Naiset ja

 "Yksilön moraali-identiteetti - ja tahto toimia sen mukaisesti - on ehdottoman tärkeä. Sen, joka pohtii asioita ja muodostaa oman käsityksensä hyvästä ja pahasta sekä oikeasta ja väärästä, on helpompi tehdä päätöksiä ja toimia konkreettisissa tilanteissa." Ann Heberleinin kirja Pieni kirja pahuudesta (Atena 2011, suomentanut Ulla Lempinen) on eräänlainen tutkielma. Kirjailija siteeraa lukuisia tutkijoita, teologeja, psykiatreja, filosofeja ja monia muita ja koettaa luoda omaa kantaansa niihin. Ytimessä on tietenkin se, mitä pahuus oikeastaan on ja kuka on paha. Kirja on hyvä ja napakka. Se ei yritäkään olla maailmanselitys, vaan Ann Heberleinin perusteltu näkemys asiaan. Hän katsoo, että pahuuteen liittyy tarkoituksellinen halu aiheuttaa kärsimystä ja siitä nauttiminen. Kirjailija siis rajaa käsitteen lopulta melko pieneksi: tällöin esimerkiksi itsepuolustuksen nimissä tapahtuvat kuolemat eivät ole pahuutta, vaikka ihmiselämä menetetään. On kunkin itse arvioitavissa, onko H

 "Ennen kaikkea toivoin osaavani kertoa virkakaudestani rehellisesti; en pelkästään kirjoittamalla historiallisen selonteon sen keskeisimmistä tapahtumista ja tärkeimmistä tapaamistani henkilöistä vaan käsittelemällä poliittisia, taloudellisia ja kulttuurivirtauksia, jotka osaltaan määrittivät, millaisia haasteita hallintoni kohtasi ja millaisia valintoja tiimini ja minä olimme tehneet vastataksemme niihin." Barack Obaman muistelmien ensimmäinen osa Luvattu maa (Otava 2020, suomentaneet Seppo Raudaskoski, Kyösti Karvonen ja Ilkka Rekiaro) on todella mielenkiintoinen katsaus hänen ensimmäiseen presidenttikauteensa. Obama kertoo avoimesti niin onnistumisista kuin epäonnistumisista ja taustoittaa tapahtumat tarkasti. Lähtiessäni tähän urakkaan, liki 900-sivuisen kirjan lukemiseen, ajattelin sen olevan raskas. Vaan mitä vielä! Obama on sujuva sanankäyttäjä, ja jos välillä yksityiskohtia onkin todella paljon, ne tuntuivat tarkoituksenmukaisilta. Ainakin minä kaipasin tätä taustoi

 "Katsoimme sängyssä maaten nauhoituksen huippukohdat uudelleen. Heidän kahdenkeskisen hetkensä katsoimme useampaan kertaan. Lopun halaamiskohtauksen katsoimme myös. Siinä oli aitoa iloa ja riehakkuutta. Se sai hymyilemään. Nauru tarttui. Kameran sijainnin muuttaminen on onnistunut ratkaisu. Katvealue on lähes olematon." Marko Järvikallaksen novellikokoelma Sano jotakin kaunista (Siltala 2021) on erikoinen. Toistuvina teemoina on äkillinen vieraus, omituiset ihmiset ja välillä jopa klaustrofobinen tunnelma. Harvemmin tulee jostain syystä luettua novelleja. Tämänkin kirjan otin luettavaksi vain Helmet-haasteen takia. Kirjan ihmiset ovat tosiaan hyvin omituisia. On nainen, joka alkaa pitää ex-miniänsä mekkoa. Pakettiautossa asuva pariskunta, joka muuttaa ventovieraiden tyhjään taloon. Pariskunta, joka kuvaa kotiaan ja siellä vierailevia naapureitaan. Kirjassa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta ei se oikein sytyttänyt. Sujuvasti nämä novellit luki, mutta jokin kertomistyylissä

 "Käsitteen 'henkisyys' määrittelystä ei ole selvää yksimielisyyttä tutkijoiden kesken, vaikka se määritellään hyvin yhdenmukaisesti eri tutkimuksissa. Tärkein ero uskonnon ja henkisyyden välillä on siinä, että uskontoa ohjaavat henkisyyttä vahvemmin sille ominaiset oppirakennelmat, uskomukset ja käytännöt. Henkisyys on uskontoa yleisempää ja korostaa yhtenäisyyttä eri näkemysten kanssa." Pirjo Säisä-Winterin tietokirja Henkiset voimavarat - Tutkittua tietoa henkisyyden vaikutuksista terveyteen ja hyvinvointiin (Viisas Elämä 2018) paneutuu nimensä mukaan tutkittuun tietoon. Kirjoittaja käsittelee henkisyyden (ja uskonnon) erilaisia ulottuvuuksia, kuten transsendenssiä, toivoa, kärsivällisyyttä, ystävällisyyttä ja hyväntahtoisuutta. Lukuisat tutkimukset osoittavat henkisyyden ja uskon tuottavan mittavia terveyshyötyjä. Olen maailmankatsomukseltani kristitty, mutta olen myös kiinnostunut muista uskonnoista ja henkisyydestä. Olikin siis luontevaa tarttua tähän teokseen.

 "Vedän verhon ikkunasta ja näen uuden päivän. Saan sen kuin parhaan lahjan, joka aukenee hitaasti." Tuija Takalan selkorunokirja Onnen asioita (Avain 2017) on lämmin ja ihastuttava. En ollut itse asiassa osannut edes ajatella, että runojakin voi kirjoittaa selkokielellä! Nämä ylimääräisestä klumeruulista riisutut runot olivat helppotajuisia, mutteivat suinkaan heppoisia. Tuija haastoi blogissaan bloggareita lukemaan selkokirjallisuutta, ja tartuin asiaan. Onneksi! Onnen asioita on hyvä kokoelma. Se sopii paitsi heikommin lukeville, myös niille, jotka kokevat runouden muista syistä itselleen vaikeaksi. Tässä teoksessa ei ole monimutkaisia kielikuvia tai muutakaan kikkailua. Haluan myös itse haastaa kaikki lukemaan selkokirjallisuutta. Se on tärkeä kirjallisuudenala, sillä heikosti lukevia ei ole ihan vähän. Paitsi maahanmuuttajat kielen opiskelun alussa, myös valitettavasti osa ihan natiiveistakin kielenpuhujista ovat kirjoitetun sanan kanssa heikoilla. Selkokirjallisuus v

 "Sinä et voi tietää, että ne ovat he, toistelin itselleni jokaisella askeleella.     Mutta kun tulimme tapahtumapaikan laitamille, sydänalaani kuristi. Benton Wesley jutteli metallinpaljastinta heiluttelevan poliisin kanssa, eikä Wesleytä olisi hälytetty paikalle, ellei poliisi olisi varma." Patricia Cornwellin dekkari Mitä jäljelle jää (Otava 1993/2012, suomentanut Erkki Jukarainen) on kolmas osa Kay Scarpettan tutkimuksia -sarjassa. Tohtori Scarpetta on oikeuslääkäri, ja hän joutuu visaisen tapauksen äärelle. Monien vuosien ajan oli kadonnut nuoria pariskuntia, jotka sittemmin löytyivät metsäalueilta mädäntyneinä. Rikos kuoleman syynä oli selvä, mutta varsinaista kuolinsyytä tohtori ei saanut selvitettyä. Sitten katoaa silmää tekevän Pat Harveyn tytär ja tämän poikaystävä. Media villiintyy, tohtoria pidetään omituisesti erossa tutkimuksista ja lopulta Harvey syyttää FBI:tä ja CIA:ta salaliitosta. Mistä lopulta on oikein kysymys? Alkuun tämä kirja tuntui aika hitaasti läm

 "Miltä sinusta mahtoi tuntua kun nimesi lausuttiin? Katsoitko sitä kuin olisit nähnyt kotopuolesta tutun kirkasvärisen perhosen, joka ei pärjäisi täällä päivääkään? Lennä äkkiä pois, älä ole minua tuntevinasikaan, sanoit sille. Lennä kotiin ja odota minua siellä." Katja Kallion Tämä läpinäkyvä sydän (Otava 2021) sijoittuu sota-ajan Hankoon. Hanko on vallattu takaisin ja neuvostovangit tekevät siellä työtä. Beata, aviottoman lapsen äiti, iskee silmänsä yhteen vangeista ja rakastuu. Se on kuitenkin hirveää uhkapeliä, sillä se on maanpetos. Myös Beatan siskoilla on omat epäsovinnaiset rakkautensa. Beata ei ollut mielestäni erityisen miellyttävä hahmo. Hän on rakkaudessaan itsekäs ja kohtelee vihan puuskissa tytärtään kaltoin. Mietin myös, oliko kyse rakkaudesta vai sittenkin jostain muusta. Oikeastaan kaikki Beatan tunteet ovat projisointia, sillä hänellä ei edes ole vangin kanssa yhteistä kieltä. Oli myös jokseenkin vaikea erottaa, mitkä asiat tapahtuivat oikeasti ja mitkä ol

 "Minua opetettiin laskemaan kaloreita, vetämään rajoja ja sanomaan "ei" ruoalle nuorena tyttönä, ennen kuin opin, että on tärkeää vetää rajoja ja sanoa "ei" muille ihmisille. Mitä luulet, mitä se opetti minulle siitä, millaista on olla nainen tässä maailmassa?" Florence Givenin kirja Olen upea, mutta en sinun mieliksesi (Atena 2020, suomentanut Suvi Kauppila) on raivokas pamfletti, joka koskee nykyistä feminismin uutta aaltoa. Given kertoo omasta kasvustaan ihmiseksi, joka ottaa vastuun ja piirtää rajat muille. Samalla hän käsittelee kulttuurissa esiintyviä epäkohtia. Givenin tyyli on välillä karkea, mutta hänellä on todella pointtia. Kirja sai minut todella ajattelemaan, vaikkei se toki ole ensimmäinen feministinen teos, jonka olen lukenut. Yksi päällimmäisistä ymmärtämisistäni oli se, miten tiukasti kauneus on rajattu. Se on lähtökohtaisesti valkoista ja eurosentristä ja vamman puutetta. Tuo jälkimmäinen asia todella iski tajuntaani. Ei riitä, että vam

 "Esittämäni määritelmän mukaan myötätunto itseä kohtaan koostuu kolmesta osatekijästä. Ensinnäkin se edellyttää ystävällisyyttä itseä kohtaan: sitä, että itseään kohtelee hyväntahtoisesti ja ymmärtäväisesti, ei arvostelevasti ja tuomitsevasti. Toiseksi se edellyttää sen tajuamista, että me kaikki olemme ihmisiä, osa ihmiskuntaa, jolloin kokee yhteenkuuluvuutta toisten ihmisten kanssa eikä koe kärsimyksen hetkellä olevansa yksi ja muista erossa. Kolmanneksi se edellyttää tietoista läsnäoloa, sitä että tarkastelee omaa kokemustaan tietoisesti ja puolueettomasti eikä yritä olla piittaamatta tuskastaan saati liioittele sitä." Kristin Neffin tietokirja Itsemyötäntunto - Luovu itsesi soimaamisesta ja löydä itsevarmuutesi (Viisas Elämä 2016, suomentanut Tanja Kielinen) on melkoinen runsaudensarvi. Se perustuu tutkimustiedolle ja sisältää itse tiedon ohella hyviä harjoituksia.  Sitaatista käykin hyvin ilmi se, mistä kirjassa on kyse. Itsemyötätunto ei ole voivottelua eikä laiskottel