Ankin kirjablogi

"Valkoiset tytöt tuntuivat kuplivan itsevarmuutta ja iloa, josta olisin halunnut saada edes pisaran. Minun silmissäni kaikki heidän elämässään tuntui hohtavan valoa, joka ei koskaan osuisi minuun. Kuvittelin, millaista olisi olla heidän kaltaisensa ja elää heidän elämäänsä. Miltä tuntuisi valita aamuisin vaatteensa itse ja viettää koulun jälkeen aikaa muiden tyttöjen kanssa? Miltä tuntuisi olla muiden seurassa vapautuneesti, tarkkailematta jatkuvasti sitä, että jokin omassa käytöksessä, puheissa tai ulkonäössä tekisi ulkopuolisuudesta vielä syvempää kuin mitä se väistämättä oli?" Ujuni Ahmedin ja Elina Hirvosen yhteisteos Tytöille jotka ajattelevat olevansa yksin (WSOY 2022) on erittäin informatiivinen, koskettava ja tärkeä. Se on Ahmedin oma tarina somalina Suomessa, siitä miten hän alkoi kyseenalaistaa patriarkaalista kulttuuria, löysi Allahin "omin päin" Englannissa ja miten hänestä tuli ihmisoikeusaktivisti.  Ahmed oli vasta kolmen heidän perheensä muuttaessa S...

"Olen aina ajatellut, että muistamisen ja kuvittelemisen välillä ei ole selkeää rajaa. Että luomme tarinoita elämästämme ja historiastamme, höystämme muistia kuvitelmilla ja muilta varastetuilla hetkillä kuin kirjoittaisimme romaania." Viimein sain tämän käsiini ja ehdin vielä lukeakin sen ennen vuoden loppua! Pelkäsin pettyväni niin suuren ylistyksen jälkeen, mutta itse asiassa niin ei käynytkään. Kirja oli oikein hyvä ja olen kyllä ihmeissäni, ettei se päässyt Finlandia -ehdokkaaksi! Tästä on kerrottu jo niin paljon, etten hirveästi osaa lisätä mitään. Juoni menee yksinkertaisuudessaan niin, että Paul on matkustanut Afrikkaan kuolemaan ja kohtaa siellä Estherin , jolla on raskas menneisyys takanaan. Esther on toiminut pitkään maan olojen parantamiseksi, mutta epätoivo puskee väkisinkin katujen ollessa täynnä tyhjäkatseisia, liimaa haistelevia ja monta kertaa hyväksikäytettyjä lapsia. Se olikin kirjan kuvottavinta ja raskainta antia, lukea lapsista, joista kukaan ei väl...

Tämä teos on useimmissa kirjablogeissa jo arvioitu, ja pitihän minunkin tähän tarttua. Kirjan päähenkilö on  Anna, joka alkaa muistella menneisyyttään käyden läpi eri vaiheita elämässään, välillä nykysyyttäkin on välissä. Hän muistaa, miten isä hakkasi pikkuveljeä Joonaa ensi kerran, muistaa myöhemmätkin lyönnit, samoin Joonan skitsofrenian puhkeamisen. Hän muistelee poikaystävänsä Ianin elämänvaiheita ja heidän suhdettaan. Oikein hyvä kirja! Hirvonen on hyvä tunteiden tulkki, ja osaa eläytyä lapsen rooliin. Kirja siis käsittelee sotatraumoja ja perheväkivaltaa. Kirja oli todella surullinen, ja seurassa pitikin jättää lukeminen kesken, kun alkoi itkettää. Yllättäen yksin ollessa ja lukiessa ei enää itkettänytkään. Mielialanmuutos? Lukiessani olin tätini luona, ja hän ei ollut ollut aivan vakuuttunut kirjasta. Hänen mielestään kirjassa mässäiltiin tuskalla ja väkivallalla. Jäin miettimään tätä. Omasta mielestäni näin ei ollut, mutta ymmärrän mielipiteen hyvin. Eihän tämä mitenkä...