Ankin kirjablogi

 "Syntini juoksevat filminauhana silmieni editse. Katsoin salaa Sabrina, teininoita -sarjaa, näin unta maailmallisesta pojasta ja kirjoitin jokseenkin arveluttavia merkintöjä naapuripulpetissa istuvan tytön Ystäväni-kirjaan. Varastelin maahan tippuneita syntymäpäivämakeisia ja imeskelin niitä posket lommolla, kun kukaan ei ollut näkemässä. Olin luisumassa väärille teille." Camilla Nissisen esikoiskirja Meitä vastaan rikkoneet (Tammi 2023) kertoo Siljasta, joka on jehovan todistaja. Siljan tarina kerrotaan lapsuudesta nuoreen aikuisuuteen. Hänellä on hyvin ankara äiti, lellitty isoveli ja lempeä isä. Uskonto rajoittaa elämää voimakkaasti ja ristiriita on repivä, kun Silja käy tavallista peruskoulua muiden lasten kanssa. Esimerkiksi syntymäpäivät kuuluvat kiellettyjen asioiden listalle. Maailmallisia ihmisiä ei saisi juuri kaveripiirissä olla, mutta ihana Aapo puolustaa Siljaa kun muut välillä kiusaavat. Kronologisesti eteenpäin etenevää kerrontaa täydentävät kohtaukset Siljas...

"Meillä oli ratissa puolihullu typerys, joka minä hetkenä hyvänsä saattoi ruveta kaivelemaan puoliavointa persettään ja horjauttaa koko laitoksen reunuksen yli. Meillä oli kyydissä kännisiä, jotka milloin tahansa saattoivat syöksyä kuskin koppiin ja örveltää bussin rotkoon. Meillä oli useampia kyytiläisiä, jotka olivat jumalauta halunneet kuolla jo vuosia. Me olimme tehneet samasta toiveesta laulujakin, huutaneet ahdistuksemme koko maailmalle ja myyneet sillä paljon levyjä. Minä olin yksi heistä, ollut joskus kenties halukkain kaikista. Nyt halusin elää.      En missään olosuhteissa olisi pystynyt päättämään elämääni hyppäämällä tyhjyyteen rotkon reunalta tai pilvenpiirtäjän katolta. Mikä kammottava kuolema.      Ennemmin tappaisin itseni kuin hyppäisin." Sami Lopakan esikoisteos Marras (Like 2014) on fiktiivinen, mutta selvästi tietyiltä kohdin melko autofiktiivinen tarina pohjoissuomalaisesta sekoilevasta metallibändistä, joka lähtee ruotsalaisen lämmitt...

"Valheet ovat pelastaneet minut monta kertaa. Jos mietin asiaa, monet vapauden hetket elämässäni ovat olleet hetkiä, joina olen voinut valehdella, ja valehtelemisella tarkoitan sitä että olen vastustanut sellaista totuutta, jota on yritetty iskostaa minuun, kudoksiini, sisäelimiini, itse asiassa sellaista totuutta, joka on jo kauan sitten asettunut minuun mutta muiden ulkopuolelta istuttamana, ulkoista totuutta, kuten se pelko, jonka Reda oli minuun istuttanut, ja tajusin, että valheet olivat ainoa voima, joka minulla oikeasti oli, ainoa ase johon saatoin varauksetta luottaa." Édouard Louis on tullut tunnetuksia autofiktiivisista teoksistaan. Väkivallan historia (Tammi 2020, suomentanut Lotta Toivanen) kertoo siitä, miten Édouard Louis ottaa asuntoonsa vieraan kabyylimiehen ja joutuu fyysisen ja seksuaalisen väkivallan uhriksi. Kirjan erottaa muista uhrikertomuksista sen poikkeuksellinen rakenne: tarinaa kerrotaan paitsi Louisin minäkerronnassa, myös hänen siskonsa Claran ke...

"Olen melkein kuusivuotias, ja pian minut ilmoitetaan kouluun, sillä osaan jo lukea ja kirjoittaa. Äitini kertoo sen ylpeänä kaikille jotka vain viitsivät kuunnella häntä. Hän sanoo: köyhän lapsellakin voi olla lukupäätä. Ehkä hän siis pitää minusta? Suhteeni häneen on tiivis, tuskallinen ja vapiseva, ja aina minun on etsittävä rakkauden merkkejä. Kaiken mitä teen, teen miellyttääkseni häntä, saadakseni hänet hymyilemään, väistääkseni hänen raivoaan." Tove Ditlevsenin klassikkotrilogian Kööpenhaminan avausosa Lapsuus (alun perin ilmestynyt 1967; S&S 2021, suomentanut Katriina Huttunen) on surullinen. Omaelämäkerrallisessa kuvauksessaan Ditlevsen kuvaa minämuodossa työväenluokkaista lasta, tyttöä, joka kokee itsensä varsinaiseksi muukalaiseksi toisten joukossa. Hänen suurin toiveensa on kirjoittaa ja julkaista runoja, mutta sotienvälisessä Tanskassa sellaiselle nauretaan. Ditlevsen on saanut kiitosta kauniista kielestään. Kyllä se minustakin aika kaunista on, varsinkin ku...

 "Täällä kollektiivisen surun kuorman kuulee hengityksissä ja näkee ryhdeissä. Välillä tuntuu kuin jatkosota olisi loppunut viime viikolla." Hanna Brotheruksen toisinkoinen Henkeni edestä (WSOY 2022) jatkaa jossain määrin samaa asiaa kuin esikoinen Ainoa kotini . Tässä toisessa kirjassa minäkertoja kohtaa raskaan viidenkympin kriisin. Lapset ovat aikuistuneet ja lentäneet pesästä, lasten isään ei oikein ole välejä ja mieli on levoton. Keski-ikäisyys tuntuu vaikealta, vanheneminen myös. Mielestäni kirjan polttopisteessä oli kuitenkin ennen kaikkea äitiys. Minäkertoja on antanut äitinä kaikkensa ja kokee itsensä turhaksi nyt kun lapset ovat aikuisia ja maailmalla. Päähenkilömme käy vanhoja muistoja läpi. Hän saa tietää, että suvun rapistunut mökki myydään ja päättää käydä siellä vielä viimeisen kerran. Pidin kirjassa olleesta symboliikasta, kuten vanhoista kerätyistä perhosista ja hautajaishatusta, jossa on suruhuntu. Brotherus tarttuu arjen yksityiskohtiin ja luo niille merki...

"Vaatii paljon aikaa asetella mahdotonta järjestykseen. Jokainen lause, jonka kirjoitan, peittää alleen jotakin mitä jätän kirjoittamatta. Mikään tarina ei ole liian kammottava kerrottavaksi, mutta kaikkia tarinoita ei voi kertoa. Joistakin asioista tulee näkyviä silloin, kun niiden puuttuminen huomataan.     Käännän sivuja ruumiini sisällä. Kirja on paikka, sivu on huone. Täällä olen turvassa. Täällä olen koskematon." Susanna Hastin omaelämäkerrallinen esikoisromaani Ruumis / Huoneet (S&S 2022) on todella rankka. Se kertoo naisesta, joka alkaa pureutua aukkoiseen muistiinsa. Jo alussa on selvää, että hän on kohdannut nuorena seksuaalista väkivaltaa. Nainen haluaa tehdä dokumentin, koettaa ymmärtää että se todella tapahtui hänelle. Täyttää muistin aukot. Lukiessani kirjaa minulla heräsikin epäilys omakohtaisuudesta, koska seksuaalisen trauman kuvaus oli niin osuvaa ja ytimeen osuvaa. Ikävä kyllä hyvin iso osa kirjasta onkin elämäkerrallista, se selviää tästä Helsingi...

"Kun näin tuon valokuvan, mieleeni johtui, että nuo kaksikymmentä tuhottua vuotta eivät olleet mikään luonnollinen asia vaan että ulkopuoliset voimat - yhteiskunta, miehisyys, isäni - olivat aiheuttaneet sen kaiken ja että kaikki olisi siis voinut mennä toisin." Édouard Louis on kirjoittanut paljon isästään ja vaikeasta lapsuudestaan. Nyt vuorossa on äidin tarina. Naisen taistelut ja muodonmuutokset (Tammi 2022, suomentanut Lotta Toivanen) on kuvaus ahtaaseen vaimon ja äidin rooliin tungetusta naisesta, jolla kerran oli haaveita ja elämä edessään. Se kertoo myös vaikeasta pojan ja äidin suhteesta. Louisin kirjassa piirtyy kuva katkeruuteen vaipuneesta naisesta, jonka suuri virhe oli tulla raskaaksi, erityisesti koska se tapahtui monta kertaa. Virhe oli sekä ensimmäinen mies että Louisin isä. Hakkaamista, alkoholismia, nöyryytystä. Päälle vielä naisellisesti käyttäytyvä poika, joka paljastui homoksi. Louis kuvaa asioita luontevasti vain parilla virkkeellä. Kirja onkin varsin ...

 "Mut jos mä esim kirjotan musaluokast mun kirjaan mun pitää koko aika varoo jotai ihme yksityisyydensuoja ja kunnianloukkausjuttui et ne ei vaa haastais mua oikeuteen mut mähä en voi haastaa niit oikeuteen siit et ne kutsus mua monta vuotta lehmäks ja rumaks ja huoraks ja uhkaili ja satutti, nehä o jotai lasten juttui, ei semmosist tarvii ketään oikeuteen haastaa, ei oikeus oo lapsii varten, oikeus on Anskuil." Iida Rauman Hävitys - Tapauskertomus (Siltala 2022) on rankka. Se on kuvaus vallasta ja sen väärinkäytöstä, kouluväkivallasta ja psyyken murtumisesta. Kirjan päähenkilö on A. Kuvaavaa on, että hän ei saa edes koko nimeä, on vain A. Toinen henkilö on Ira, jonka ympärille A:n elämä kiertyy. A ja Ira, koulun hierarkian alimmat osaset. Kirjasta tekee entistä hirveämmän se, että se perustuu Rauman omaan elämään, ainakin jossain määrin. Kirjan lopussa on kuvia, jotka hyytävät tarinan loputtua. En tiedä, ovatko ne aitoja, mutta voivat hyvinkin olla. Tämä kirja ei ole sankar...

 "Sellaiset lauseet kuin >>aviomies, jonka avuttomuus jatkuvasti säätelee elämää ja vaatii maksua jokaisesta aidon halun hetkestä<< saavat minut lerpahtamaan.    Tutkittuani tätä lausetta tarkkaan olen tullut siihen tulokseen, että sen tarkoitus on sanoa että minä olen avioliitossani yhtaikaa asiakas joka maksaa ja huora joka ottaa maksun, mikä on yhtä vaikeaa kuin imeä omaa kikkeliään." Henrik Tikkasen romaani Henrikinkatu (WSOY 1982, suomentanut Kyllikki Härkäpää) on epämiellyttävä kokemus. Tikkanen kirjoittaa omasta elämästään, tietysti taiteilijan vapaudella. Romaanin kehyksenä on Tikkasen ehdokkuus valitsijamieheksi presidentinvaaleissa. Sen lomassa hän pohtii eksistentiaalista angstia, kertoilee rakastajattarestaan ja tämän kanssa naimisesta, omasta kikkelistään sekä isoisänsä kirjeistä. Minulla ei ollut suuria odotuksia Tikkasen tuotannolta enkä saanutkaan tästä mitään. Tikkasen kertojanääntä leimaa ironia, josta en ole koskaan erityisemmin pitänyt. Eh...

 "En ollut varma, olinko edelleenkään valmis. Aten lehtijutuista oli kulunut vasta kaksi kuukautta, enkä ollut käynyt juhlissa sen jälkeen. Olin kieltäytynyt haastatteluista ja alan yhteisistä tapaamisista. Kollegoiden kohtaaminen on tuntunut ylitsepääsemättömältä. Olin ollut aivan liian herkillä puhuakseni Atesta analyyttisen rauhallisesti." Otava 2021. Malmivaaran autofiktiivinen romaani on ollut blogeissa verrattain paljon esillä. Kun näin kirjan kirjakaupassa ja vielä pienessä alessa, päätin ostaa sen ja lukea. Kirja on kuvaus siitä, miten jo käytännössä avioerossa hajonnut perhe reagoi, kun isä joutuu julkisuuden kohupyöritykseen. Tyttäret ovat teini-ikäisiä ja muutenkin ikänsä puolesta herkillä. Kuitenkaan itse kohu ei periaatteessa ole keskiössä, sitä ei kuvailla kovinkaan paljon. Enemmän tarkastellaan sen seuraamuksia. Toinen teema on aikuisen lapsen suhde ikääntyviin vanhempiinsa. Päähenkilö pakenee turvaan vanhempiensa mökille, josta itsekin omistaa osan. Kesällä on...

 "'En enää tiedä, kannattaako minun jatkaa projektia vai unohtaa se suosiolla. En usko sen olevan minulle hyväksi. Minulla on ollut tosi rankkaa", sanoin. "Ehkä sen pitääkin olla rankkaa, että varmasti myös muutut. Eihän niillä kirjoilla ollut sinuun minkäänlaista vaikutusta, kun luit niitä aiemmin, vai oliko?" "Ei ollut." "Ja nyt niillä on." "Joo, mutta vaikutus ei vain tunnu kovin positiiviselta." "Ehkä sinun on tarkoitus hajota kappaleiksi, jotta voit rakentua uudelleen", hän sanoi." Englanninkielinen alkuperäisteos Help Me - One woman's quest to find out if self-help really can change her life (2018). Suomentanut: Marika Saastamoinen. Kansi: Jenni Noponen. Gummerus 2019. Voisi kuvitella kirjan nimen ja kannen perusteella, että tässä on sellainen hauskan hassu välipalakirja, mutta totuus on vallan toinen. Tässä luotsaudutaan niin syvälle yhden ihmisen syövereihin, että mistään välipalasta ei tosiaankaan ole ky...

  "Språkens ljud bar mig genom ungdomen. Idag vill jag lära mig isländska, som är som att spela Neil Youngs munspel. De andas in när det är enklast med ut. Det längtar jag. Vill du följa med." Omslagsillustration Anna Järvinen. Omslag: Johanna Bruun. Inslaga: Tom Backström. Kustannusyhtiö: Förlaget (2020). Anna Järvisen esikoisromaani Dröm natten till idag: (suomeksi Uni viime yönä:) on ollut jonkin verran esillä blogeissa ja odotin innolla sen lukemista. Tarkoitukseni oli lukea se ihan suomeksi, mutta kun se tuli ruotsiksi kirjastossa vastaan, en epäröinyt hetkeäkään. Kirja on kooste erilaisista fragmenteista, joita päähenkilö Anna ajattelee. Hän on liki 50-vuotias ja jotenkin eksynyt elämässään. Aluksi tuo sinäpuhuttelu ei auennut, mutta lukiessani pitemmälle tulkitsin sen kohteen olevan Annan ex-mies.  Anna kertoo välillä lapsuudestaan ja välillä nykyisyydestään. Hän mainitsee olleensa ujo ja hiljainen, mutta kaunis. Nyt viisikymppisenä hän miettii, onko aika irrottautua ...

  Gummerus 2021 "Antin lapsuus päättyi eräänä kesäiltana klo 21:07. Hän näki ajan sähkönsinisestä digitaalikellosta, joka vilkkui yöpöydällä ja jonka hän oli saanut mummiltaan nimipäivälahjaksi. Hän makasi sängyllä, liian lyhyellä sängyllään, kasvot päiväpeittoa vasten niin että tunsi oman kuuman hengityksensäja kuolan, joka norui tyynylle raukeiden, kalamaisten huuliensa välistä." Antti Röngän autofiktioromaani Nocturno 21:07 kertoo nuoren pojan seksuaalisesta heräämisestä ja syvästä häpeästä. Antti-niminen minäkertoja laukeaa ja kokee lapsuutensa loppuvan siihen. Kello näyttää lukemaa 21:07. Välissä aikuinen Antti kamppailee elämässään. Röngän romaani on aiheensa puolesta raskas. Päähenkilön syvä häpeä pakottaa katsomaan myös omaa häpeää silmiin, johtui se sitten mistä tahansa. Romaanin sivut täyttyvät häpeästä, hengittävät sitä. Välillä Anttiin turhautuu, toisaalta häntä ymmärtää. Olisin halunnut ottaa hänet syliin ja vakuuttaa, ettei mitään hätää ole. Lukukokemuksen jälk...

 "Se mitä tapahtui viiden ja puolen  tunnin ajan Janen ja hänen murhaajansa välillä on niin musta aukko että se voisi syödä kokonaisen auringon jälkeä jättämättä. Kuuntele tarpeeksi tarkkaan, James sanoi, Kuulet  kivistyksen rytmin." (Jane) Kustantamo S&S 2020. Alkuteokset: Jane - a murder (2005) ja The Red Parts (2007). Suomentanut Kaijamari Sivill. Maggie Nelsonin kahden kirjan yhdistelmä Jane / Punaiset osat ovat sisaruskirjoja. Jane kertoo Nelsonin tädistä, joka murhattiin tämän ollessa vasta päälle parikymppinen oikeustieteen opiskelija. Jane on runokirja, jossa on seassa myös Janen omia päiväkirjamerkintöjä. Punaiset osat taas on muistelma Janen oikeustapauksesta, kun yhtäkkiä 36 vuoden jälkeen todennäköinen murhaaja saatiin selville. Kirjat ovat hyvin vaikuttavia. Janen sivuilta piirtyy kuva älykkäästä mutta itsestään epävarmasta naisesta, jonka elämä päättyi aivan liian aikaisin. Punaiset osat taas kuvaa Nelsonin tuntoja, jotka ovat moninaiset. Toisin kui...

 "Imetän, imetän, imetän. Hyssyttelen, hyssyttelen, hyssyttelen. Rakastan, rakastan, rakastan. Silti mietin: Miksen koskaan lähtenyt vaihto-oppilaaksi?     Miksen koskaan harrastanut ryhmäseksiä, kun siihen oli tilaisuus?     Miksen pakastanut munasolujani ja odottanut pidempään? En uskaltanut.     En uskaltanut.     En uskaltanut." Kustannusosakeyhtiö Kosmos  Emmi-Liia Sjöholmin esikoisteos Paperilla toinen kertoo kolmekymppisestä naisesta, joka kertoo poukkoillen elämästään. Tässä hetkessä hän on tullut raskaaksi ja hänellä on aviomies. Muisteloissaan hän on milloin yläkoulun käytävillä, milloin panemassa jotain tolvanaa ja milloin missäkin.  Muisteloa sävyttää itsekunnioituksen puute. Päähenkilö on aina valmis mukautumaan jonkun toisen vuoksi, ja se on raastavaa luettavaa. Hän suostuu jatkuvasti asioihin, joita hän ei halua. Kaikkein kipeintä se on seksin merkeissä. Päähenkilö kuvaa, miten hän mykistyy miesten seurassa, jok...

  "Tanssiminen on tilan halkomista. Tanssiminen on ilman läpi tunkeutumista. Tanssiminen on painon kanssa leikkimistä. Tanssiminen on ajan kanssa flirttailemista. Kirjoittaminen on uteliaisuutta. Kirjoittaminen on siivoamista. Kirjoittaminen on kärsivällisyyttä. Kirjoittaminen on kynällä tanssimista. Koreografia on ihmiskehoilla kirjoittamista." WSOY 2021. Hanna Brotheruksen esikoisromaani Ainoa kotini on kaunis, raadollinen, herkkä. Se on kurotus kohti ihmisen sisäistä totuutta.  Näin aluksi täytyy sanoa, että genrevalinta romaani hämmentää minua. Brotherus tuntuu selvästi kirjoittavan ihan itsestään ja perheestään, ei fiktiota. Olen myös lukemistani jutuista ymmärtänyt, että teos on valtavan omakohtainen. Miksei tämä siis ole elämäkerta tai muistelma? Tätä jään pohtimaan. Brotherus panee itsensä täysillä likoon kirjassaan. Hän käy läpi lapsuuttaan, nuoruuttaan ja aikuisuuttaan. Hän on neljän lapsen äiti, lastensa isästä eronnut. Ennen kaikkea hän on myös tanssija ja koreog...

Suomentanut Taru Salminen. Valokuvat Douglas Seok. Gummerus 2021  "Hiekka Ja hän unohti usein, että hänen ruumiinsa (kuten meidän kaikkien) on hiekkamaja. Että se on murentunut ja murenee yhä. Että se valuu päättäväisesti sormien välistä." Ensimmäinen sana, joka minulle tulee mieleen Han Kangin romaanista on pakahduttava. 111-sivuiseen, väljästi kirjoitettuun kirjaan on saatu mahtumaan kaksi elämää. Ensimmäinen on kaksituntisena kuolleen siskon elämä ja toinen on kertojan elämä.  Kertojan äiti on joutunut olosuhteiden pakosta synnyttämään yksin ja lapsi kuolee, keskonen kun on. Äiti hokee lapselleen Ethän kuole , mutta vauva menehtyy kuitenkin. Kertoja katsoo, että jos isosisko olisi saanut elää, häntä itseään ei olisi.  Suru kulkee aaltoillen. Suru, joka on kulkenut mukana alusta asti. Miksi sisko ei saanut elää? Siskolleen kertoja listaa valkoisia asia. Valkoinen on puhtauden allegoria yleisesti ja tässä romaanissa erityisesti. Riisikakut, magonoliat, lumi, kuura, kaik...

 "Omille teilleen häipynyt isä, joka jätti elämääni pohjattoman tyhjiön. Kova palo kirjallisuuteen. Tietty seksuaalinen varhaiskypsyys. Ja varsinkin valtava tarve tulla nähdyksi. Kaikki edellytykset ovat nyt koossa." Alkuperäisteos Le Consentement (2020). Suomentaja Lotta Toivanen. WSOY 2021. Vanessa Springora kirja Suostumus on kuin vierailu likakaivossa. Se on kauhistuttava tositarina pedofiilin ansaan jääneestä tytöstä, jonka elämästä tulee sirpaleita. Koko yhteisö vain katsoo sormiensa läpi tätä hyväksikäyttösuhdetta, onhan seksuaalinen vapaus kaikki kaikessa. Iljettävyydestää huolimatta tai ehkä juuri sen vuoksi Suostumus on hyvin tärkeä kirja. Sillä on ollut myös vaikutusta: se nostatti Ranskassa keskustelun lasten ja nuorten asemasta ja seksuaalirikosten lainsäädäntöä ollaan kiristämässä. Kuka vielä uskaltaa väittää, ettei kirjallisuudella olisi edelleen merkitystä! Springora kuvaa kaikki vaiheet hyvin tarkasti. Hänellä on kaoottinen ja narsistinen isä, josta äiti lo...

  "Ja tässä sitä nyt istutaan keskellä lukemattomia pahvilaatikoita, jotka ovat täynnä Sven Stolpen kirjeitä, kansioita, lappuja, muistiinpanoja, valokuvia, päiväkirjoja, arvosteluja ja artikkeleita. Ensimmäisessä laatikossa päällimmäisenä on valokuvakuori, jossa on kuvia vaarista kuolleena. Tuntuu kuin kuva olisi pantu tarkoituksella päällimmäiseksi, kuin loogiseksi päätökseksi, pedagogiseksi selitykseksi sille, joka tutkii arkistoa ja ihmettelee miksi vuolas tuotanto oli yhtäkkiä päättynyt." Alex Schulmanin omaelämäkerrallinen romaani Polta nämä kirjeet kuvaa hurjan kolmiodraaman Ruotsin kirjallisessa elämässä. Schulmanin vaari ja mummo, Sven ja Karin Stolpe, elävät epäonnistuneessa ja inhottavassa avioliitossa. Kirjailija Sven kohtelee Karinia jatkuvasti huonosti ja on pidäkkeettömän narsistinen persoona. Olof Lagercranz, kirjailijamies hänkin, on vuosikymmenestä toiseen hulluna Kariniin. Kirja alkaa, kun Schulman haluaa terapiassa selityksen sille, miksi hän on jatkuvas...

  "Jännitän lapsen tuloa. Jostain käsittämättömästä syystä toivon, ettei hän tulisi vielä. Haluan edelleenkin koota itseni ennen sitä, vaimentaa tämän kaaoksen päässäni. Siihen ei ilmeisesti pari päivää riittänyt." Anna-Leena Härkösen Heikosti positiivinen on romaani lapsen saamisesta ja sen suruista ja iloista. Kirjoittaja on itse päähenkilö ja kertoo avoimesti elämästään. Kuten takakannessa kerrotaan "Kertomus mustasta ajanjaksosta, jolloin tunnetun kirjailijan huumorintaju oli kadota" . Imeydyin tekstiin melkein heti, vaikka aihe ei sinänsä minua ainakaan tällä hetkellä kosketa. Tarina alkaa, kun Härkönen vielä ajattelee, ettei halua lasta ja aikoo tehdä käsikirjoituksen tahattomasti lapsettomista ihmisistä. Kesken kaiken halua saada lapsi tulee. Kaksi kertaa tulee keskenmeno, kolmannella tärppää. Kaikki ei kuitenkaan mene suunnitelmien mukaan. Härköseen on helppo samastua oman elämäntilanteen erilaisuudesta huolimatta. Hän on kaikessa keskeneräisyydessään ihana...