Ankin kirjablogi

"Tämä on sinulle. Puhun koko ajan sinusta, sinuun            melkein hukuin, mutta vielä on pinnalla hengitysaukko. Sinä muutut maailman muodon mukaan, elät. Päätöksessä pysyminen on lyhytnäköisen kunnia.             Joka näkee, se elää." Johanna Venhon runoteos Ilman karttaa (WSOY 2000) on hyvin lihallinen. Se kertoo oman tulkintani mukaan naisesta, joka rakastuu ja saa teoksen loppupuolella lapsen. Kaikkiin säkeisiin en päässyt kiinni, mutta pidin kyllä teoksesta. Venhon sanastossa ja kielikuvissa on läsnä suomalainen luonto. Yhdessä muun kokonaisuuden kanssa se luo voimakasta eroottisuutta ( "Noruu paksua pihkaa, liimaa." , "Märkiä aikoja liikkuu, hikoaa pintaan,/hän kahlaa suota, silmiä" ). Pidin tästä ulottuvuudesta kovasti. Vihjaukset eivät ole aina kovin suoria, mutta kokoelmaa läpikäydessä koin ainakin itse merkityksen juuri tällä tavalla. Kokoelman alkupuolella oli mielenkiintoisesti otettu mukaan tuon ajan kiihtyvää ...

"Nuorena täytyy eksyä, jotta löytää jotain omaa, mutta jos eteen ei osu oikeita suunnannäyttäjiä, voi joutua hukkaan." Johanna Venhon teoksessa Syyskirja (WSOY 2021) Maria löytää 2019 vanhan muistikirjansa ja alkaa lehteillä sitä. Muistikirjaa täytettäessä oli elokuu 1991, hän oli juuri eronnut kiivaasta Atesta ja eli nuoruusvuosiaan yliopistossa. Äiti sairasti syöpää ja huomasi, että Pellingissä on näytteidenottoretki. Maria puhuu itsensä mukaan, sillä Pellingissä on hänen kovasti ihailemansa Tove Janssonin ja tämän vaimon Tuulikki Pietilän Klovharu-saari. Entä jos Tove olisikin saarella juuri silloin! Samaan aikaan Tove ja Tuulikki raivaavat saarta, sillä he eivät enää tule sinne takaisin. Syyskirjaa kannattelee nuoruuden ja vanhuuden välinen ristiveto. Maria on luonnollisesti se nuori ja Tove vanha. Maria on epävarma, turvaton ja kiihkeä. Tove ei päällisin puolin ole mitään niistä, mutta sisimmässä kuohuu edelleen. Maria on aiemmin lähettänyt Tovelle kirjeen, jossa hän ky...

"Suruisa, kokonaan pitsiä tänä yönä: matkustaa kesäyön läpi , usvapellon. Ei koskaan pidä kurkottaa kauas rannasta, ei rajalle, jolta sinilevä alkaa. Järjestys on kaikki kaikessa, pysy aloillasi, pidä kieli kurissa, ilme lukossa, nurkat rojusta vapaina! Vuosi vuodelta sitä arvotaa  enemmän ." (Tässä on valo) "Voiko nainen lähestyä miestä siivet selässään, mahtuuko syliin. Vai onko hän likainen lintu, tautien kylväjä. Inhottavat kirppuiset sulat." (Syntysanat) Johanna Venho on palkittu runoilija ja viime vuonna hän julkaisi ensimmäisen romaaninsa Syntysanat . "Yllättäen" sain tämän runokokoelman vinkin Reeta Karoliinan blogista, hän on blogannut Venhosta useammankin . Koska luin näitä samaan aikaan, käsittelen niitä tässä samassa arviossa.       Tässä on valo on tarina äidistä ja lapsesta, äidin loputtomasta huolesta ja irtipäästämisen kivusta. Äiti toimii runonpuhujana, milloin hellänä, milloin katkerin sananpainoin ( "Valon voi vielä ka...