Vuosikatsaus 2022

Pilvin korvien asento kuvastaa myös omaa reaktiotani tätä vuotta kohtaan.

Jälleen on aika seimiä luetut kirjat ja panna niitä vähän järjestykseen. Tänä vuonna tuli luettua varmasti enkat, 189 kirjaa! 

Henkilökohtaisesti vuosi ei ollut mikään helpoin tai mukavin, päinvastoin. Kyllä onneksi joitain valonpilkahduksiakin tulee mieleen. Suuri kiitos kaikille elämässäni mukana oleville ihmisille! Myös tämä bloggaaminen on melkoinen henkireikä ja blogiyhteisö aivan ihana. :)

Sitten niihin kohokohtiin. Tänä vuonna oli monena kuukautena runsaudenpulaa kun kirjoja tuli luettua niin paljon ja niistä moni oli vieläpä hyviä. Siksipä päätin kuukauden kohokohdan oheen panna kuukauden kunniamaininnan, jottei hyviä, suositeltavia teoksia jäisi niin paljon pimentoon.

Tammikuu: 

Minna Salami - Aistien viisaus

Tammikuussa oli tunkua ykköspaikalle jossain määrin, mutta Salamin vastustamaton kyky härkkiä miehisenä pidettyyn loogiseen päättelyyn perustuvaa tietoa oli niin hämmästyttävää ja virkistävää, että en voinut valita muuta kuin tämän kirjan. En edes varmasti tajunnut yhdellä lukukerralla kaikkea, joten tästä riittää iloa moneen otteeseen.

Tammikuun kunniamaininta: Toni Morrison - Toiseuden synty - Rodusta, rajoista ja kirjallisuudesta

Tämä vuosi melkein alkoi ja melkein päättyi Morrisoniin. Hyvä niin, sillä hän oli ja yhä kuolemansa jälkeen on vaikuttava kirjoittaja. Morrisonin näkemys roduista ja yhteiskunnasta on syvä.

Helmikuu: 

Malin Lindroth - Vanhapiika - Tahattomasti yksinäisen tarina

Tämä kirja herätti kaikenlaisia muistoja opiskeluajoilta, kun olin vuosia yksin. Toki se on suunnattu niille, jotka ovat ihan oikeasti todella pitkiä aikoja tahattomasti ilman kumppania. Lindroth haluaa kunniaa sanalle vanhapiika.

Helmikuun kunniamaininta: Zadie Smith - Aavistuksia

Tosi pikkuinen esseekokoelma, mutta herätti kyllä ajatuksia. Varsinkin blogijutussanikin esiin nostama ajatus siitä, että naiselle on monta nimeä mutta mies on mies/herra aina, on jäänyt hyvin mieleen.

Maaliskuu: 

Vigdís Grímsdóttir - Valosta valoon

Olen lukenut kirjan aiemmin ja jopa blogannut siitä muinoin, mutta halusin vielä palata sen pariin uudestaan. Se oli ihana matka, vaikka kirjan lopussa onkin melkoinen pommi lukijalle! Suosittelen Grímsdóttiria kaikille. Hänen tapansa katsoa maailmaa on aivan omanlaisensa. Onneksi on vielä pari kirjaa bloggaamatta niin pääsee kirjailijan matkaan vielä muutaman kerran.

Maaliskuun kunniamaininta: Kristiina Wallin - Vaikeampaa on olla näkemättä unia

Tämä kirja oli kovin lähellä voittaa. Ensimmäinen lukemani teos Wallinilta ja olin heti myyty. Kirjassa äiti on kadonnut ja perhe rikki. Runoilijan taitavalla kielellä ja rytmityksellä Wallin vie tarinaa eteenpäin.

Huhtikuu:

Mia Kankimäki - Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Ihana matkakirja, vaikken edes pidä matkustamisesta! Kankimäki tutkailee 900-luvulla eläneen hovinaisen Sei Shonagun vaiheita. Shonagu kirjoitti Tyynynaluskirjaa, jossa on kuuluisia listoja. Myös Kankimäki luo omiaan. Kiinnostava sukellus siis myös Japaniin.

Huhtikuun kunniamaininta: Reni Eddo-Lodge - Miksi en enää puhu valkoisille rasismista

Eddo-Lodge paljastaa Iso-Britannian rodullisen eriarvoisuuden ja vaatii erityisesti valkoisilta toimia rasismin poistamiseksi. Nimi on ironinen, sillä Eddo-Lodge ei ole juuri muuta ehtinyt tehdäkään kuin puhua rasismista, myös valkoisille.

Toukokuu:

Pascal Mercier - Sanojen paino

Tämä kirja voisi hyvinkin olla koko vuoden paras, jos sellaista valitsisin. Simon Leyland koettaa toipua siitä tiedosta, ettei hän sittenkään vielä kuole. Kirja käsittelee runsaasti kieltä ja kääntämistä, muistia sekä elämän perimmäisiä ajatuksia. Loistava teos!

Toukokuun kunniamaininta: Märta Tikkanen - Vuosisadan rakkaustarina

Järisyttävä runoteos Tikkasten taiteilija-avioliitosta. Olen monta kertaa palannut postaukseeni lukeakseni ottamiani sitaatteja, sen verran voimallinen kokemus tämä oli. 

Kesäkuu:

Terry Pratchett - Vapaat pikkumiehet (Tiffany-sarja 1)

Jee, onneksi tuli luettua Pratchettia! Hänellä oli loistava huumorintaju ja koska fantasiaa on tullut luettua elämän aikana rutkasti, on tähänkin maailmaan helppo solahtaa. Tiffany on kovin nuori, mutta erinomaisen tervejärkinen noidan alku. Ensi vuonna voisikin lukea enemmän Pratchettia.

Kesäkuun kunniamaininta: Marko Annala - Paasto

Tämä oli yksi useammista tänä vuonna uudelleen luetuista kirjoista. Paasto kertoo keski-ikäisestä miehestä, joka on uskonkriisissä. Vaimo on uskossa ja työtoverit ovat uskossa, joten hän pelkää menettävänsä kaiken. Sitten hän kohtaa nuoren tytön odottamattomissa olosuhteissa. 

Annalan taattua laatua. Toivottavasti häneltä vielä tulee kirjoja.

Heinäkuu:

Kristiina Wallin - Valon paino

Runoja tuli luettua aika mukavasti ja Tikkasen teoksen ohella tämä Valon paino teki suuren vaikutuksen. Päähenkilö haahuilee vanhassa talossa ja menneiden aikojen ihmiset ovat vahvasti läsnä.

Heinäkuun kunniamaininta: Katriina Huttunen ja Mari Pulkkinen - Suremisen taito - Kirjoituksia kuolemansurusta

Tämä kirja iski täysillä palleaan, mutta toi silti oudon helpotuksen. Huttunen ja Pulkkinen kertovat suruistaan ja siitä, miten heillä ei ole aikomustakaan "päästä yli" niistä. He hyökkäävät rajusti länsimaista surutyötä vastaan.

Elokuu:

Iida Rauma - Hävitys - Tapauskertomus

Ilmat pihalle iskee tämäkin sittemmin Finlandia voittanut teos. A on sijaisuutta tekevä historianopettaja, joka tuli tuhotuksi peruskoulussa. Kouluväkivallan pääarkkitehti oli musaluokan opettaja Ansku. Kirja käsittelee myös Turun ja maailman hävitystä.

Elokuun kunniamaininta: Siri Pettersen - Rautasusi (Vardari 1)

Lisää fantasiaa! Pettersen on tunnettu Korpinkehät-trilogiastaan ja tämä Vardari ilmeisesti ainakin jossain määrin sijoittuu samaan maailmaan. Loistavaa laatua, en malta odottaa seuraavaa osaa!

Syyskuu:

Yuval Noah Harari - 21 oppituntia maailman tilasta

Älykkään ja koulutetun ihmisen täysipäistä selontekoa maailman potentiaalisista uhkista. Kunpa maailmassa olisi enemmän Harareita ja vähemmän Trumpeja!

Syyskuun kunniamaininta: Silvia Hosseini - Esseitä - Pölyn ylistys

Hosseini on ihanan samastuttava esseissään. Hän myöntää itsekin tietyn elitisminsä ja hänestä ei vain voi olla pitämättä. Esseissä oli myös hauskoja kohtia.

Lokakuu:

Susanna Hast - Ruumis / Huoneet

Ravisuttava kuvaus naisesta, joka koettaa löytää todisteitä kokemastaan seksuaaliväkivallasta lapsena. Matka aukkoiseen ja kantajaansa suojelemaan pyrkivään muistiin. Jokainen lause on kuin hiottu timantti. Onneksi voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon!

Lokakuun kunniamaininta: Joel Haahtela - Jaakobin portaat (Totuuden kaipuu -trilogia 3)

Uskonnollisuuteen kiertyvä tarina miehestä, joka matkustaa Jerusalemiin epävakaan veljensä perässä. Jerusalemin kaduilla tapahtuu erikoisuuksia ja ihmeitä, syreenit tuoksuvat lumisateessa ja ihmiset yllättävät. Todella hieno teos, täytyy lukea Haahtelalta jotain muutakin kun nyt tämä trilogia on luettu.

Marraskuu:

Riikka Pulkkinen - Lumo

Riikka Pulkkinen on tuotannollaan usein ärsyttänyt minua, mutta tämä teos oli itselleni napakymppi. Itse luin sitä tutkielmana siitä, mitä on olla tyttö. Nuori Philippa on kuollut ja suremaan jääneet muistelevat häntä. Onko kenellekään, edes äidillä, hänestä kunnon käsitystä?

Marraskuun kunniamaininta: Tove Nilsen - Halun matka

Tämä kirja tönötti pinossa pitkään, mutta onneksi luin tämän uudelleen vielä tänä vuonna! Kirja nimittäin imi mukaansa ja teki vaikutuksen. Kyse on suuritöisen kirjan ja lapsen välisestä ristivedosta naisen elämässä. 

Joulukuu:

Pirkko Saisio - Passio

Eipä tähän voisikaan muuta valita kuin muhkean Passion! Erikoinen koru yhdistää läpi vuosisatojen kulkevaa polveilevaa tarinaa keskiajan ja uuden taitteesta lähelle meidän päiviämme. Todella hieno kokemus!

Joulukuun kunniamaininta: Markus Kajo - Tandem-Kentauri eli Kettusen jo mones kirja

Vuoden viimeinen saa päättää myös tämän listan. Kajon alter ego Kettunen on mainio tapaus! Näiden pakinoiden kanssa saa nauraa itsensä jopa läkähdyksiin.

Siinäpä ne! Siitähän tuli ihan monipuolinen kattaus! Eritaustaisia kirjalijoita, esseitä, runoja ja tietokirjoja sekä romaaneja. 

Hyvää uuutta vuotta 2023!

Markus Kajo - Tandem-Kentauri eli Kettusen jo mones kirja

 "Verenpainelääkitys kuivattaa suun niin tehokkaasti, ettei pysty käynnistämään eikä pysäyttämään työhevosta.

Jos on verenpainelääkitty ja hevospelin kyydissä, on vain tyydyttävä joko istumaan paikallaan ätvöttävän hevosen kärrissä, tai siedettävä sitä haipakkaa jota hepo sattuu sillä hetkellä pinttelemään."

Markus Kajon Tandem-Kentauri eli Kettusen jo mones kirja (Docendo 2018) on riemukasta verbaliikan ilotulitusta! Kajo on kirjoittanut pakinoitaan jo ties miten kauan ja Kettunen-kirjoja löytyy useita. Kajon huumorin ytimessä on aina tietty hyväntahtoisuus. Vaikka hän välillä teksteissään käy kovilla kierroksilla ei hän koskaan ole todella pahantahtoinen.

"Hauska sana on "Lackadaisical". Voitaisiin kai suomentaa "Lötkö ja innoton". Tai: "sohvaperunaisa", "musakoiso", "pankkovävyisä", tms. Kait."

Kajolla on juuret Lieksassa kuten minullakin, joten siitäkö tämä aivan omanlaisensa tuttuus ja kotiinpaluun tunne Kajon tekstien ääressä johtunee. Hän yksinkertaisesti tulee ajatelleeksi monta sellaista asiaa, joita kukaan muu ei.

Kirjasta löytyy myös aikoinaan suuret jakomäärät Facebookissa saanut kirjoitus Me hiljaisuuden, numeroiden, hämärän, valon ja appelsiininmakuisten ja muiden yksinäisten ajatusten lapset. Se on monipolvinen ja hengästyttävä kuvaus ihmisistä, jotka eivät ole kuten enemmistö ja jotka sopeutuvat usein huonosti valtavirran elämään. Tekstissä jopa mainitaan joitain neurologisia poikkeamia, mutta samaan hengenvetoon todetaan, "tahi ei leimana mitään selkeää". Ihminen voidaaan kokea outona ja poikkeavana ilman "kirjainkoodejakin". Tästä linkistä pääset lukemaan tekstin ja löydät sen sieltä myös Kajon itsensä lukemana! Laitan tähän yhden pienen pätkän:

"Me jotka annamme meluisien ja rajattomien ihmisten kävellä ylitsemme ja pyydämme anteeksi siitä aiheutunutta vaivaa. Me, Talmudin Am ha'aretz, Alhaiset, libertaariyhteiskunnan epäanarkokapitalistiset, syntisen kilpailuhengettömät, liian vähän tuottavat paariat, jotka kävelemme kumarassa vastamelukuulokkeet korvilla läpi ihmismeren, kykenemättä antamaan sen kauneuden näkyä, jonka mielemme kenties sai muna- tai siittiösolussa tapahtuneen pienen loppuvaiheen äkillisen geenimutaation suomana luontaisetuna."

Lukekaa ihmeessä Kajoa! Hän on oudosti unohtunut eikä varmaan moni minun ikäluokastani saati nuoremmista ole hänestä kuullutkaan. Kettunen-kirjalla saa myös ainakin minun mielestäni hyvin kuitattua uunituoreesta Helmet-haasteesta kohdan 17. Kirja on kokoelma esseitä, pakinoita tai kolumneja. Hieman ehkä venyttäen saisi myös kohdan 46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika (jos nyt analysoimme Kettunen-alter egoa).

Tähän aivan loppuun linkitän vielä Elävän arkiston klassikon, Markus Kajon pokka pettää.

Helmet-lukuhaaste 2023!

 

Täällä taas, uusi Helmet-lukuhaaste! Olen jälleen mukana. Täytyy sanoa, että aivan ensilukemalta kuulosti tosi vaikealta. Sitten kun vähän pohti ääneen tässä kotikotona, rupesi ideoita syntymään. Lisäksi Helmet-haasteella on oma fb-sivunsa oppaineen päivineen, joten eiköhän joka kohtaan löydy jotain luettavaa. :)

Scifi on genrenä sellainen, johon en juuri ole tutustunut. Nyt sitten on aika! Kaikista vaikein on kuitenkin mielestäni tuo elämäntapa, jota ei enää ole. Lisäksi tuo "kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi" kuulostaa vaikealta tulkita. Otetaanko lukuun pelkkä etunimi vai etunimi + sukunimi? Pitääkö kirjainten olla jakautuneina samoin kuin minun nimessäni? Äiti avuliaasti laski, että minun nimessäni on 13 kirjainta ja niin on myös Arttu Tuomisella. :D (Minulla on hänen uutukaisensa juuri kesken). Ehkä tartun tuohon tulkintaan, nimeni ei toki jaotu yhtään samoin kuin Tuomisella.

Itsehän siis aloitan tämän haasteen tekemisen välittömästi, en odottele vuoden vaihtumista. Katson, että koska haaste julkaistaan 29.12. sen voi myös aloittaa silloin. 

1. Kirjassa on kartta

2. Kirja kertoo lapsesta ja isovanhemmasta

3. Kirjan nimessä on kasvi

4. Kirja, jonka aioit lukea viime vuonna

5. Kirjassa ollaan maan alla

6. Kirjan kansikuvassa on vaate tai kirjan nimessä on jokin vaate

7. Kirja on klassikkoteos Ruotsista, Norjasta tai Tanskasta

8. Kirja kertoo pienestä kaupungista

9. Kirjan kirjailija kuuluu vähemmistöön, ja kirja kertoo tästä vähemmistöstä

10. Kirjassa on ohjeita ja neuvoja

11. Kirjailijan nimessä on yhtä monta kirjainta kuin sinun nimessäsi

12. Kirjan nimi liittyy veteen

13. Kirjan kansi on värikäs tai kirjan nimi on värikäs

14. Kirja kertoo terveydenhuollosta

15. Kirjan nimessä on ja-sana

16. Kirjassa kirjoitetaan kirjaa

17. Kirja on kokoelma esseitä, pakinoita tai kolumneja

18. Kirja on julkaistu alun perin kiinan, hindin, englannin, espanjan tai arabian kielellä (Maailman viisi puhutuinta kieltä)

19. Kirjassa on paikka, jossa olet käynyt

20. Kirja kertoo naisesta, joka on matkalla

21. Kirja on scifiä eli tieteiskirjallisuutta

22. Kirja kertoo aiheesta, josta olet lukenut paljon

23. Kirja on iso

24. Kirja kertoo urheilijasta

25. Kirjan nimessä on viikonpäivä tai kuukausi

26. Kirja, jonka lukeminen on sinulle haastavaa jostakin syystä

27. Kirjassa joku etsii ratkaisua ilmastokriisiin

28. Kirjassa on sama vuodenaika kuin lukuhetkellä

29. Kirjassa on minä-kertoja

30. Kirja on ollut ehdokkaana kirjallisuuspalkinnon saajaksi

31. Kirjan kansikuvassa on taivas tai kirjan nimessä on sana taivas

32. Kirja kertoo asiasta, josta haaveilet

33. Kirja, jonka voit lukea kerralla alusta loppuun

34. Kirja kertoo Ukrainasta

35. Kirjassa tehdään työtä, joka on sinulle tuttua

36. Olet ennakkoluuloinen kirjan kirjoittajaa kohtaan

37. Kirja kertoo elämäntavasta, jota ei enää ole

38. Kirjan tarina perustuu myyttiin, taruun tai legendaan

39. Kirja, josta sait vinkin mediasta tai sosiaalisesta mediasta

40. Kirjassa hylätään jotain

41. Kirjan kirjailija on syntynyt 1990-luvulla

42. Kirjan nimessä on ainakin kolme sanaa

43. Kirja kertoo tulevaisuudesta niin, että siinä on toivoa

44. Kirja kuuluu genreen eli kirjallisuuden lajiin, jota et lue yleensä

45. Kirja sopii haastekohtaan, johon olet jo lukenut kirjan

46. Kirjassa on epätavallinen mies tai poika

47.-48. Kaksi kirjaa, joiden tarinat sijoittuvat samaan kaupunkiin tai ympäristöön

49. Kirja on julkaistu vuonna 2023

50. Kirjaa on suositellut kirjaston työntekijä

Toni Morrison - Mouth Full of Blood - Essays, Speeches, Meditations

 "A writer's life and work are not a gift to mankind; they are its necessity."

Toni Morrison on/oli yksi keskeisimpiä (afro)amerikkalaisia kirjailijoita ja ajattelijoita. Hän kuoli 2019 ja samana vuonna on ilmestynyt tämä essee-/kirjoituskokoelma Mouth Full of Blood - Essays, Speeches, Meditations (Chatto & Windus). Kirja on jaettu kolmeen osaan: Part I The Foreigner's Home, Interlude Black Matter(s) ja Part II God's Language. Tekstejä ei harmi kyllä ole päivätty mitenkään, mutta joistain vuodet kävivät ilmi. En ole itse asiassa varma, onko tässä kokoelmassa tuoreita tekstejä ollenkaan.

Tämän teoksen lukeminen oli minulta melkoinen voimanponnistus, sillä Morrison ei tyydy tavalliseen sanastoon, vaan käyttää hyvinkin ylevää ja myös rikasta kieltä. Esimerkkinä tästä nostan tämän otteen:

"No more apologies for a bleeding heart when the opposite is no heart at all. Danger of losing our humanity must be met with more humanity. Otherwise we stand meekly behind Eris, hold Nemesis's cloak, and genuflect at the feet of Thanatos."

Siispä luin kirjaa pätkissä puhelin tukevasti kädessä, jotta saatoin tarpeen tullen (eli melkein koko ajan!) katsoa sanoja nettisanakirjasta. En tiedä, onko tätä kirjaa käännetty suomeksi, ehkä ei. Kirjan alussa on mainittu viimeisimpänä teoksena The Origin of Others eli Toiseuden synty, jonka luin aivan vuoden alussa. Haastava kieli luonnollisesti voi aiheuttaa sen, että jotain on ymmärtänyt väärin. Toivon toki, etten tässä jutussani johda ketään harhaan. Sinänsä osaan kyllä perusenglantia kohtuullisesti, ymmärrän kielioppia ja syntaksia, mutta heikkouteni on sanasto.

Jos nyt kuitenkin paneudumme itse kirjan sisältöihin, ne ovat hyvin voimakkaasti siinä, mitä on olla musta Amerikassa, rasismi ja musta kirjallisuus. Joukossa on puheita valmistuville opiskelijoille, täysiverisiä esseitä ja erinäisiä pohdintoja. 

"Those who claim the superiority of Western culture are entitled to that claim only when Western civilization is measured thoroughly against other civilizations and not found wanting, and when Western civilization owns up to its own sources in the cultures that preceded it."

Parhaiten jäi ehkä mieleen pitkä essee, jossa Morrison taitavasti härkkii linnaketta nimeltä amerikkalaisen kirjallisuuden kaanon. Kuten niin väsyttävästi on tapana meilläkin päin, myös Amerikassa kaanon on varattu valkoisille miehille. Amerikassa rotu on tietenkin aivan eri lailla akuutti ja myös latautunut asia kuin meillä. Morrison luokin termin afrikanistinen (Africanistic), jolla hän kuvaa näitä valkoisia kirjallisia maailmoja kummittelevaa ilmiötä. Mustuus on aina jossain näiden maailmojen liepeillä, muutoin ei voisi ollakaan maassa, jossa mustien orjuus oli niin pitkäaikaista ja laajaa. Tietenkään nämä miehet eivät suoraan kirjoittaneet mustista tai ainakaan niin, että olisivat todella antaneet mustalle hahmolle oman äänen. Valkoisen oli silloin ja on yhä helppo leikkiä, ettei rodulla ole väliä ja että itse kykenee luomaan "roduttomia" maailmoja. Morrison kuitenkin huomauttaa terävästi, ettei ole koskaan elänyt roduttomassa maailmassa - eikä ole kukaan muukaan. 

"Conflict is not another word for crisis or for war or for competition. Conflict is a condition of intellectual life, and, I believe, its pleasure. Firing up the mind to engage itself is precisely what the mind is for - it has no other purpose."

Morrison käsittelee joissain teksteissä myös omaa kirjailijuuttaan. Hän muun muassa esittelee siihen mennessä ilmestyneiden kirjojensa aloituslauseita. Lisäksi hän avaa kirjoittamisprosessia syvemmin. Morrison tarvitsi aloittaakseen aina jonkinlaisen mielikuvan tai ennemminkin eräänlaisen muiston (tässä kohtaa en ole varma, uskoiko hän peräti johonkin kollektiiviseen muistiin enkä tiedä, onko tämä uskomus osa mustien kulttuuria), josta hän lähti kehittelemään tarinaa. Hän oli äärimmäisen tarkka kielen kanssa.

"I need three kinds of information to complete, sometimes even start, a narrative. Once I've settled on an idea and the story through which to examine it, I need the structure, the sound, the palette. Not necessarily in that order."

Se, mikä tässä kokoelmassa oli omituista, oli monen tekstin toisteisuus. Ainakin neljä viisi kertaa kävi niin, että jo aiemmin kirjoitettu kohta tuli uudelleen vastaan. Välillä toistuva pätkä oli todella todella pitkä. Siksi jäinkin miettimään, onko kukaan kunnolla käynyt näitä tekstejä läpi ennen niiden julkaisua. Missään ei kyllä sanota Morrisonin kuolleen, joten ehkä tämä on todella julkaistu juuri ennen kirjailijan kuolemaa. Outoa joka tapauksessa.

Noin muutoin varsin erinomainen kokoelma sellaiselle, joka ei ole vielä kovin laajasti lukenut Morrisonin tekstejä. Toki monesta esseestä olisi saanut enemmän irti, jos olisi lukenut kokonaan läpi Morrisonin fiktion. Itsehän olen vasta lukenut Minun kansani, minun rakkaani.

"Literary references in the hands of writers I love can be extremely revealing, but they can also supply a comfort I don't want the reader to have because I want him to respond on the same plane an illiterate or preliterature reader  would have to. I want to subvert his traditional comfort so that he may experience an unorthodox one: that of being in the company of his own solitary imagination."

Päivi Honkapää - Viides tuuli (Viides tuuli -trilogia 1)

"Minut muistetaan.

      Minusta tulee luku Aikakirjoihin, surullinen, vapisevalla kädellä kirjoitettu luku. Siihen kirjoitetaan kaikki mitä syntyperästäni, suvustani ja matkoistani tiedetään. Jos kirjuri on taitava, hän löytää syyn kaikelle mitä tein, jonkin ratkaisevan hetken menneisyydessä jonka jälkeen mitään ei ollut tehtävissä historian vöyryessä kohti hetkeä jolloin minä seisoin tuhoutuneen kaupungin verta ja vettä valuvilla raunioilla enkä itkenyt kyyneltäkään."

Päivi Honkapään trilogian aloitusosa Viides tuuli (WSOY 2007) alkaa yllä olevilla sanoilla. Tarinankertoja Sawana, Emmenin ainoa tytär Metsänreunasta, osaa kuunnella tuulia. Se on vaarallista. Tuulia ei saa kuunnella eikä niille varsinkaan saa puhua. Kun Metsänreunaan saapuu mestarivaras Jarren, joka etsii muinaista kaupunkia, alkaa unohtumaton seikkailu. Sawana lyöttäytyy Jarrenin matkaan ja he päätyvät legendaarisen Mustan lokin kyytiin merelle. Kapteeni Geret tietää tuulista yhtä ja toista ja kantaa mukanaan viisautta kuin viittaa. Mutta varoituksista huolimatta tuulet ja nälkä omaan tarinaan kuiskailevat Sawanan korvissa...

Olen lukenut tämän trilogian jo kahdesti aiemminkin, mutta en ole koskaan tuonut sitä blogiini. Nyt onkin siis korkea aika! Viides tuuli on määritelmällisesti fantasiaa, muttei aivan perinteisemmästä päästä. Mielestäni Honkapää on keksinyt varsin omaperäisen idean ottaessaan tuulet tarkastelun kohteiksi. Sarjassa kukaan ei varsinaisesti loitsi mitään, mutta puheella on sitäkin suurempi merkitys. Metsänreunan Seppä opettaa Sawanalle sanoista:

>>Kukaan ei enää erota oikeita sanoja vääristä. Ne ovat sekoittuneet samalla tavalla kuin tuuletkin. Väärät tuulet lentävät rinta rinnan tosituulten kanssa. Ne eivät tunne armoa vaan myrskyävät missä tahtovat. Jotkut niistä kantavat viestejä meren yli, toiset etsivät, nuuskivat maanpiiriä kuin koirat tai siat. Joku niistä löytää ennen pitkää tännekin.<<

Olen lukenut aika paljon fantasiaa elämäni aikana, mutta kyllä tämä Honkapään trilogia on siellä huippupäässä yhä edelleen. Jokin hänen tavassaan kirjoittaa on äärimmäisen vaikuttavaa ja vakuuttavaa. Pidän tuosta ajatuksesta oikeiden sanojen ja jopa ajatusten merkityksestä elämässä. Me kaikki tiedämme, että sanoja voi käyttää viekkaasti, että voi vääristellä varsinaisesti valehtelematta. Ajatus on vain laajennettu sanoista vielä tuuliinkin. Jotenkin kauniin yksinkertaista.

Honkapää kirjoittaa ihmeistä, mutta osaa kertoa ne niin, että ne tuntuvat vain varovaiselta tosiseikkojen venyttelyltä. Esimerkiksi Mustan lokin katoamistemppu kaappaajilta merellä on yhtä aikaa uskomaton ja uskottava kuvaus pimeään ja hiljaisuuteen kääriytymisineen. Ehkä juuri tämä tunne siitä, että ihmeet ovat vain pikkuisen askelen päässä, saa sitoutumaan kirjan tarinaan niin voimakkaasti ja pitämään siitä kovasti.

Sawana on kertojana ja päähenkilönä mielenkiintoinen. Jo alussa saamme tietää, että se mitä kohta kerrotaan, on jo tapahtunut ja että Sawana on saanut aikaan jotain kauheaa. Sawanassa yhdistyvät nuoruuden tiedonhalu ja tietämättömyys. Niistä kasvaa ajan mittaan varsin vaarallinen yhdistelmä. Lisäksi Sawanassa on taipumusta kuunnella karismaattisia henkilöitä, silloinkin kun he eivät ole hyvää seuraa.

Kaiken kaikkiaan erinomainen sarjan avaus! Tähän maailmaan haluaa todella uppoutua. Onneksi on vielä kaksi osaa edessä.

"Minut muistetaan.

     Jos kukaan ei enää kirjoita Aikakirjoja, minä kirjoitan lukuni itse. Pakotan käteni kertomaan raunioista jotka jätin jälkeeni, näkijöiden sokeutumisesta, kuulemisen lakkaamisesta. Kirjoitan Varkaasta ja Kapteenista ja laivasta joka lauloi. Kirjoitan siitä kuinka astuin tyhjyyteen ja kaikki mitä näin oli käsieni valkoinen, läpikuultava iho. Sen alla verisuonet piirtyivät sinisinä juovina. Niissä virtasi merivesi. Vesi siitä merestä jolle olin eksynyt ja johon lopulta hukuin; merestä joka erotti toisistaan sen mitä olin ja sen mitä halusin olla."

Joululahjakirjat ja kirjabloggaajan joulu

 Pukki oli kovin runsaskätinen ja sain peräti kolme kirjaa! 

Leena Lehtolaisen Maria Kallio -kirja Surunpotku oli hauska yllätys, koska juuri luin ja bloggasin Joulupukin suudelmasta. Pitää varmaan vähän lukea niitä aiempia osia muistin virkistykseksi ennen tätä.

Utrio ei kesällä voittanut suurinta ihastumistani, mutta mielenkiinnolla luen kyllä tämän Uhritulet. Historiallinen kuvaus on Utriolla aina timanttista.

Terveellistä ruokaa joka päivä on tervetullut opus tällaiselle sunnuntaikokkailijalle. Jospa saisi intoa tehdä vähän muutakin ruokaa kuin yleensä.

Amma bloggasi eilen haasteessa #kirjagrammaajanjoulu. Osallistun mukaan näin bloggaajan ominaisuudessa, kirjagramissahan en enää ole mukana.

Joulukirjat: Jostain syystä en lue erityisen jouluisia kirjoja, paitsi tänä vuonna sen jo yllä mainitun Joulupukin suudelman. Sinänsä kirjat kuuluvat jouluun siinä missä arkeenkin!

Jouluelokuva: Katson elokuvia ani harvoin, minun on varsinkin yksinäni vaikea keskittyä niihin. Yksi joka tulee mieleen, on tietysti Joulutarina.

Joululaulu: Kauhean vaikea valinta! Päällimmäisenä mielessä ovat Raskasta joulua -projektista tutun Anhony Parviaisen tekemä aika uusi joululaulu 1939. Lisäksi perinteisistä Varpunen jouluaamuna.

Jouluruoka: Meidän perheessä jouluun kuuluu karjalanpaisti, joten valitsen sen.

Jouluherkku: Joulutorttu, mielellään omaan voitaikinaan tehty!

Joululahjatoive: Itse toivoin ylimalkaan jotain kirjaa ja makeisia (mielessäni) ja hyvin toteutuivat toiveet!

Parasta joulussa: Toivon sanoma, joka erottaa sen tavallisista arkipäivistä.

Eikun vain minunkin puolestani kaikki mukaan haasteeseen! Hyvää joulun jatkoa!

Hyvää joulua!

 Hyvää joulua kaikille!

Leena Lehtolainen - Joulupukin suudelma - Jännittäviä joulutarinoita

" - Varo valkoista poroa! Ääni oli sama, jolla hän oli puhunut aiemmin. Silmät tuijottivat hetken omiini, sitten pyöriminen jatkui taas. Mirva koetti sanoa jotain väliin, muta Sana oli uponnut omaan maailmaansa."

Leena Lehtolaisen novellikokoelma Joulupukin suudelma - Jännittäviä joulutarinoita (Tammi 2021) sisältää 12 joulunaikaan sijoittuvaa tarinaa, joissa rikokset ovat enemmän tai vähemmän läsnä. Mukana seikkailevat Lehtolaisen sarjoista tutut Maria Kallio ja Hilja Ilveskero sekä joukko uusia satunnaisia tavan talliaisia. 

Olipa kiva lukea pitkästä aikaa Lehtolaista! Hänen kirjoitusjälkensä on aika arkista, mutta sillekin on paikkansa. Bongasin tämän kokoelman muuten Kirjasähkökäyrä-blogista. Lehtolaiselle ominaista on kuvata kunkin tarinan/kirjan päähenkilöä tiiviin lausein, joista kuitenkin saa varsin valaisevan kuvan.

Tämä oli myös ensi kerta, kun luin Hilja Ilveskerosta. Täytyy sanoa, etteivät tarinat houkutelleet tarttumaan Ilveskero-dekkareihin. Sinänsä on todella mukavaa, että Lehtolainen on luonut toiminnallisen naishahmon, mutta jotenkin Hilja on niin kylmäkiskoinen, että hänestä on vaikea pitää. 

Maria Kallion tykö taas oli kiva palata pitkästä aikaa. Olihan Marialla ehkä epäuskottavan voimakkaasti hoksottimet kohdallaan, mutta annettakoon se anteeksi vaikka joulun nimissä. Maria on hyvällä tavalla tavallinen ihminen ja häneen on helppo kiintyä.

"Linda kaatui kontalleen lattialle, hän ei saanut henkeä. Tähän asti hän oli ollut työpaikalla melkein turvassa. Tyhjistä seinistä ei ollut kaikunut vihamielistä puhetta. Vartijan tupakanmakuinen sylki maistui suussa, hän konttasi siivoussangon luo ja oksensi siihen. Nyt täälläkin olisi pelättävä."

Kuitenkin parhaiten minulle jäi mieleen elämän murjomista ihmisistä kertoneet tarinat. Erityisesti minua kosketti Linda, joka ei tullut hyväksytyksi lihavuutensa vuoksi. Lehtolaisen kynä on erinomaisen terävä hänen kuvatessaan, miten lihaviin suhtautudutaan pahimmillaan. En todellakaan odottanut liikuttuvani näistä tarinoista, mutta Lindan kohtalo kosketti todella paljon.

Toinen liikutusta aiheuttanut novelli kertoo 19-vuotiaasta Marjiksesta, jonka elämä on täysin rempallaan. Asuntoa ei ole, aika kuluu toisten päihteidenkäyttäjien (miesten) nurkissa. Kuitenkaan Lehtolainen ei maalaa näistä ihmisistä mitään hirviömäistä kuvaa, vaan he ovat itse asiassa todella inhimillisiä ihmisiä. Minusta on tärkeää, että kirjailijat kuvaavat kirjoissaan myös elämän laitapuolelle päätyneitä ihmisiä.

Näiden lisäksi vielä novelli Fiasta ja Petestä on hyvä ja aika osuvalta tuntuva kuvaus. Pete on juuri vapautunut vankilasta ja haaveilee paluusta Fian syliin. Rumasti sanoen Pete on selkeästi elämänkoululainen, kun taas Fia ainakin näyttää päässeen elämässään eteenpäin. Vaan mitä sille linnatuomioon johtaneelle rikossaaliille oikein tapahtui...

Varsin tasalaatuinen ja mainio kokoelma ammattilaiselta! Osa tarinoista oli kyllä aika hurjia siihen nähden, että näitä kuvataan joulutarinoiksi. Kaikki tarinat eivät mene mielestäni cozy crime -luokkaan.

Sami Makkonen - Hevosjumala

Sami Makkosen sarjakuva-albumi Hevosjumala (Like 2022) on väkivaltaista kauhua. Teos jakaantuu kolmeen osaan. Välillä ollaan vuodessa 2017 ja välillä 1980-luvulla. Porukka manaa paikalle Hevosjumalan, jolle uhrataan ihmisiä. 

Olisi pitänyt tutkailla albumia vähän tarkemmin ennen lainaamista, sillä se ei kyllä ollut minun juttuni. Kauhua yleensä välttelen, ja se yhdistettynä ihmisuhraukseen ja muuhun väkivaltaan oli aika kamala yhdistelmä itselleni. Lisäksi koin albumin jotenkin sekavana. Henkilöitä ei ollut kauhean paljon, mutta en silti pysynyt oikein kärryillä heistä. 

Sinänsä Makkosen karu piirrosjälki tukee hurjaa tarinaa hyvin. Onhan tässä kieltämättä mielikuvitusta. Ei vain sopinut minulle yhtään.

Minna Canth - Kauppa-Lopo

 

"Lopo käänsi turpeat kasvonsa huoneeseen päin ja virnutti. Riitta taaskin ihmetteli hänen rumuuttaan. Suupielet ja nenän-alusta nuuskaisessa limassa, hiukset takussa ja silmillä. Entä nuo posket sitten! Likaisen harmaina ne pullottivat aivan kuin olisi suuri tupakkamälli ollut molemmin puolin suussa. Ei siellä sentään ollut, vaikka siltä näytti, nuuskaa hän vaan piti huulessaan."

Minna Canthin Kauppa-Lopo (ilmestyi ensimmäisen kerran 1889, Otava 1964) kertoo epäsiististä ja viinaan menevästä naisesta, jolla kuitenkin on köyhien suhteen sydän paikallaan. Tarina alkaa, kun Kauppa-Lopo istuu muutaman päivän vankilassa rötöksestään. Hän on Jyväskylässä, kaukana kotoaan Kuopiosta. Kauppa-Lopo äkkää ikkunassa ulkona vaeltelevan vanginvartijan Römperin ja puhuttaa tätä. Käy ilmi, että Lopon tuttava, Kortmanin rouva, on leskeytynyt ja taloudellisissa vaikeuksissa. Lopo päättää auttaa tätä kun pian vapautuu ja näin myös tapahtuu. Mutta mitenkäs suu pannaan, kun Lopo kuulee tahtomattaan ilkeän keskustelun itsestään ja sen jälkeen varastamisen himo iskee?

Canth tunnetusti otti kantaa aikansa ongelmiin ja Lopo onkin varsin poikkeuksellinen naishahmo kirjallisuudessa, jopa meidän päivinämme. Kuten sitaatista ilmenee, hän on kaikin puolin ruma ja epäsiisti ihminen, minkä lisäksi hän on tehnyt rikoksia ja juopottelee. Aika perussettiä miespuoliselle hahmolle, mutta mielestäni edelleen jotenkin hätkähdyttävää naisen kohdalla.

Pidin siitä, miten epätäydellinen Lopo on. Hänessä on sekä hyvää että pahaa. Toisin kuin yhä edelleen vähävaraisemmista tunnutaan kuviteltavan, ei Lopo ole missään nimessä laiska nyhverö. Hän tempaisee pestä saunankin ja hoitaa lämmityksen krapulapäissään kun tarve tulee. Myyjänä hän on todella haka, myy vaikka täyden romun hyvästä hinnasta. Kääntöpuolena on himo varastella ja juoda alkoholia runsain mitoin.

Minulle tuli aivan paha olla, kun luin Lopon kohtelusta. Koska hän ei missään määrin vastaa tuon ajan eikä kyllä meidänkään aikamme naiskriteerejä, häntä kohdellaan usein tympeästi. Canth osoittaa terävästi hienojen ihmisten ulkokultaisuuden ja teeskentelyn: päin naamaa Kortman on muka mukava ja kohtelias, mutta selän takana nauraa ja ivaa Lopoa, nimittääpä tätä erittäin huonoksi naiseksi. Sehän se on aina se pahin naisen tuomio, olla huono nainen. Lopoon koskee kovasti kuulla tahattomasti erityisesti tuo luonnehdinta.

Yksi teema voisi olla myös vankeuslaitos ja sen tehokkuus. Loponkaan tapauksessa sellissä istuminen ei häntä varastelusta mitenkään paranna. Vankeus on vain välttämätön paha, joka lusitaan pois ja odotetaan taas vapautta.

Samalla tavalla lohduton tämä teos ei ole kuin Köyhää kansaa, mutta kyllä täältä selkeästi epäkohdat löytää. Kauppa-Lopo ei ole niin tendenssimäinen kuin Köyhää kansaa, vaan se on jotenkin eläväisempi tarinana. Epäkohtien kritiikki ei samalla lailla nouse voimakkaana esiin.

Johann Wolfgang von Goethe - Faust - Murhenäytelmän I ja II osa

FAUST:

 "Perinpohjin näin nyt filosofiiaa,

lainoppia, lääketiedettäkin

ja, surkea kyllä, myös teologiiaa

olen tutkinut innoin kiihkoisin;

ja nyt näen, raukka, yksi kaksi:

en tullut hullua viisaammaksi!"

Johann Wolfgang von Goethen päätyö, runomuotoinen kaksiosainen näytelmä Faust (ensimmäisen osan suomennos Valter Juva 1916, toisen osan Otto Manninen 1934, Otava 1981) on vaikeasti kuvattava spektaakkeli. Sankari tai ehkä antisankari on oppinut mies nimeltä Faust. Häntä masentaa, koska hän ei ole saavuttanut perimmäistä tietoa. Herra ja Saatana keskustelevat ja Saatana uhkaa viedä Faustin turmioon, minkä onnistumiseen Herra ei usko. Mefistofeles-nimisenä hahmona Saatana houkuttelee Faustin mukaansa "ilonpitoon". Se tarkoittaa muun muassa viattoman tytön tahraamista ja  verenvuodatusta. Tämä kaikki siis vasta ensimmäisessä laitoksessa. Kakkososassa Goethe vapauttaa käsijarrun tykkänään ja lietsoo lavalle keijuja, peikkoja, antiikin jumalia ja jumalattaria sekä toki itse keisarin. Kaikki melskaavat, tulee sota, kaikki melskaavat taas ja laulavat, Mefistofeles juonii ja lopulta Faust parka vallan sekoaa ja menehtyy. Mutta kumpi vetää sielun suhteen pidemmän korren, Herra vai Saatana?

FAUST:

"Sen kuulla sait jo: riemuja en vuota!

Antaudun hurjaan huumaan, tuskain nautintoon,

suloiseen vihaan, harmin hurmioon."

Jos jotakin ennalta odotin niin en ainakaan tätä! Periaatteessa se ensimmäinen osa oli ehkä odotettavissakin, sillä siinä oli selkeä (uskonnollinen) aihio ja kohtuullisen selkeät tapahtumat ja näytökset. Sen sijaan kakkososan sekopäisyys löi minut ällikällä. En edes väitä pysyneeni juuri kärryillä. Menon voi oikeastaan tiivistää tähän näyttämöohjeeseen:

"Seitsemänpeninkulmansaapas tulla topsahtaa. Toinen heti perässä. Mefistofeles astuu niitä alas. Saappaat samoavat kiiruusti edelleen."

Edellä ei puhuta mitään mistään saappaista, ne vain ilmestyvät tyhjästä ohjeeseen. Noita ohjeita lukiessa tuli kyllä mieleen, että melkoinen lava vaaditaan tälle leegiolle näyttelijöitä! On kuoroja, on airueita, sitten tietysti Mefistofeles ja Faust, välillä Troijan Helena ja lukemattomia jumaluuksia. Jos tulkitsin lukemaani oikein, niin aika useassa näytöksessä on melkoinen sakki lavalla yhtä aikaa. Loppupuoli myös tapahtuu korkealla vuorella/kalliolla, jonka muotoilu näyttämölle ei välttämättä ole se helpoin tehtävä.

Minua hämmensi kovasti se, että toisessa osassa osapuilleen keskivaiheilla sointuva riimittely joksikin aikaa loppui. Se häiritsi lukemista, kun olin tottunut jo tiettyihin poljentoihin. Sitten yhtäkkiä riimittelyyn palattiinkin. Oletan, että tämä ilmiö johtuu alkuperäisteoksesta eikä suomentajasta.

Mitä Faustiin hahmona tulee, on hän ilmeisesti Goethea vanhempi hahmo. Tässä linkissä mainitaan tohtori Johann Faust, joka myi sielunsa paholaiselle ja josta ilmestyi Frankfurt am Mainissa kirja 1587. Goethen versio on silti epäilemättä tunnetuin. Sinänsä on vaikea kunnolla analysoida Faustin persoonaa, sillä painettu näytelmä ei salli kurkistuksia henkilöiden pään sisälle. Vallanhimo ja ahneus Faustia näyttävät ajavan.

Lopuksi vielä suomennoksista. Ne sopivat hyvin vanhaan saksalaisnäytelmään, mutta ovat vuonna 2022 jo varsin vaikealukuisia jopa kokeneelle lukijalle. Törmäsin itse asiassa aika monesti sanaan tai sanan taivutukseen, josta en ymmärtänyt merkitystä. Lisäksi minua huvitti itse perimmäisen mahtipontisuuden ohella tuon ajan tapa kääntää nimetkin; näytelmässä vilahtavat muun muassa Liisa ja Justiina! Kaikki kunnia Juvalle ja Manniselle, mutta kyllä tämä teos mielestäni jo tarvitsisi uuden käännöksen. 

SAALISSIEPPO

sotarosvotar, kiehittäytyy hänen luokseen.

"Vaikk' olekaan en säädyss' akkain,

hän kaveri on kaikkein rakkain.

Me sadoks saamme viljan tään!

On nainen villi viedessään,

on rosvotessaan armoton.

Hei, voittoon tie, niin kaikkeen lupa on!"

Minna Canth - Köyhää kansaa

"Sitten joku pahuuden henki otti häntä ahdistaakseen, se tuli kuin takaapäin ja uhkasi häntä, mitä se tahtoi?

     Pikku Anniako... tukehduttamaan... ja kaulasta kuristamaan... noita toisia... ja sitten itse... hypätä aventoon...

     "Herra Kriste, auta minua... Varjele järkeäni..."'

Minna Canthin pienoisromaani Köyhää kansaa on selkeästi tendenssikirjallisuutta. Kirjan päähenkilö on Mari Holpainen, vaimo ja neljän pienen lapsen äiti. Köyhyys on läpitunkevaa, rahaa tai työtä ei yksinkertaisesti ole. Kapaloikäinen Anni on menehtymäisillään eikä keinoja auttaa ole. Pojat tekevät konnankoukun, jota Mari pitää pahana enteenä näiden aikuisuudesta. Lopulta tuska on liian vaikeaa kestää ja hulluus hiipii paikalle.

Olen lukenut tämän kirjan kerran aiemminkin ja nyt toisella kerralla se teki yhtä suuren vaikutuksen. Periaatteessahan Marin kohtalossa on liikaa kaikkea, se helposti tuntuu epäuskottavalta. Kuitenkin Canthin taitavassa kynässä mikään tästä kurjuudesta ei tunnu muulta kuin täydeltä todelta, ja siksi tarina on vaikuttava.

Kirjassa perataan uskonasioita tohtorin ja pastorin lyhyen keskustelun avulla. Tohtori haluaisi, että "huonot ja sairaat" otettaisiin tuskattomasti hengiltä - tätä kirjan kurjuutta vasten yhtä aikaa laupias ja toisaalta sitten tietenkin pöyristyttävä ajatus. Pastori toki kauhistuu moista ajatusta ja väittely jatkuu. On sinänsä mielenkiintoista, että eutanasia on edelleen vain puheen tasolla Suomessa. Köyhää kansaa on kuitenkin ilmestynyt jo 1886, joten jonkin aikaa on vettä virrannut maamme vesistöissä sen jälkeen.

Jossain määrin Mari on kieltämättä hyveellisyydessään aika ärsyttävä hahmo. Hän noudattaa pilkulleen stereotypiaa jalosta ja moraalisesta köyhästä, joka ei toki oikeasti läheskään kaikkien kohdalla pidä paikkaansa. Mari on myös esimerkki köyhästä ihmisestä, jota on helppo sortaa tietynlaisella uskonopilla eli ajatuksella siitä, että Jumala rakastaa enemmän rikkaita ja että ihmisen on vain tyydyttävä osaansa. 

Väkevää lukemistoa siis. Vaikka Suomesta tällaine canthilainen äärimmäinen köyhyys on väistynyt, on sitä edelleen muualla maailmassa. Tässä kirjassa oli mukana myös Juhani Niemen pieni esipuhe ja Canthin käännetty omaelämäkerta, lyhyt sekin. 

"Hän lämmitteli itseään uunin edessä. Ojensi pieniä, laihoja käsiään valkeata kohden ja hieroi niitä aina välillä yhteen. Hän oli surkean näköinen, tyttöparka, silmät kipeät, toisella vielä vähän näki, toisella ei ollenkaan."

Mila Teräs - Yökirjeitä

 

"Frida katsoi Hessua. Aikuisten tulisi opettaa pojille tyttöjen kunnioittamista ja tasa-arvoa, mutta Hessu vain hyssytteli Jemiä kuin isoa vauvaa ja jatkoi kierrostaan luokassaan niin kuin mitään kummallista ei olisi tapahtunut. 

     Jemi virnuili opettajan selän takana ja jatkoi, nyt vain hiljaisemmalla äänellä:

     - Vittu kun sulla on hyvät tissit."

Mila Teräs on jälleen ajassa kiinni nuortenromaanillaan Yökirjeitä (Otava 2022). Päähenkilö Frida koettaa selvitä arjestaan kotona ja koulussa. Välit entiseen parhaaseen ystävään ovat katkolla eikä muita kavereita ole. Frida ei saa unta, hän on kuolemanväsynyt. Vähitellen kirja paljastaa hänen kantamansa raskaan salaisuuden.

Yökirjeitä on aiheeltaan rankka romaani, mutta siksi kovin tärkeä. Koulun arjessa ja kaikkialla muuallakin pojat ja miehet katsovat oikeudekseen tuijottaa, kopeloida ja tehdä tytöille pahaa. Frida pelkää ja hänen ruumiinsa on jatkuvassa jännitystilassa. 

Tätä kehollista puolta oli minusta oivaltavasti avattu ratsastuksen kautta. Minähän en aiheesta mitään juuri ymmärrä, mutta Fridalla on vaikeuksia ohjata hevosta, koska hän ei osaa rentouttaa kehoaan. Hevonen on herkkä eläin ja osaa aavistaa ihmisen olotiloja. Fridan vapautumisesta oli hienoa lukea.

Yökirjeitä on sopivalla tavalla edistyksellinen nuortenkirja. Sen kielessä on välillä jopa lyyrisyyttä ja rivit pakkautuvat toisinaan säeromaanin muotoon. Jos haluaa lukea nykyaikaisen nuortenromaanin, tässä on hyvä vaihtoehto.

Pirkko Saisio - Passio

 "Oliko kaikki, mikä oli tapahtunut, ollut sattumanvaraista?

       Vai oliko hän kulkenut määrätietoisesti, vaistonsa varassa tai kohtalon pakottamana, siihen ainoaan suuntaan johon hänen oli ollut määrä kulkea?"

Pirkko Saision suurteos Passio (Siltala 2021) kattaa vuosisatoja, 1500-luvun koitosta osapuilleen 1960-luvulle, näin ainakin itse historian tapahtumista arvioin. Tarina alkaa Firenzestä, jossa ruhtinatar Vasari kantaa erikoista korua kaulassaan. Se on kultaa, kuvaa Paratiisia käärmeineen kaikkineen, käärmeellä on rubiinisilmät. Ruhtinatar elää pelossa, sillä luostarin priori veli Girolamo Savonarola on lietsonut jonkinlaista uskonpuhdistusta, ja siinä ovat rikkaat tulilinjalla. Veli kohtaa kuitenkin kohtalonsa, mutta sitä ennen hän oivaltaa, että tahallisessa köyhyydessä elänytkin voi olla ulkokullattu.

Näistä lähtökohdista kirja ponnistaa historian laineille, ja mikä matka se onkaan! Koru on eri vuosisatojen ihmisiä yhdistävä tekijä. Välillä se muuttuu ikonin riisaksi, siitä taas koruksi ja vaikka miksi. Kiviä varastetaan, mutta jotain on tuosta noidutusta korusta aina jäljellä. Sillä jollain lailla kirotulta koru todella vaikuttaa, se ei näytä tuovan onnea sen paremmin rikkaille kuin köyhillekään kantajilleen.

"Keväät ja kesät seurasivat toisiaan, mutta silti tuntui että jokainen kevät oli uusi, ennen näkemätön, kun taas hämärät, sateiset syksyt muodostivat ikuisuudesta ikuisuuteen vaeltavan murheellisen kulkueen."

Korun ohella ihmisiä mietityttää Jumala. Mitä lähemmäs nykypäivää tullaan, sitä vähemmälle Jumalan ajattelu jää, mutta ei kuitenkaan lopu kokonaan. Nekin, jotka ovat tehneet raskaasti syntiä, tuntuvat pitävän Jumalaa vähintäänkin vaihtoehtona, jos ei muuta. Rukous kaikuu jopa Solovetskin vankileirillä, jossa se tietysti on ankarasti kiellettyä. Moni heittää ilmoille ajatuksen siitä, ohjaako meitä jokin suurempi voima vai olemmeko aivan heitteillä maailmassa.

"Andrei siemaisi toisen lasillisen slivovitsia ja näki käskystä maailman, näki sen Grigorin silmin, ja näki ominkin, sillä sellainen on rakkaus, alkuvaiheessa, että ihmisen kasvoissa on kahden silmän sijasta silmiä neljä."

Parhaiten mieleen jäänyt hahmo on ehkä Andrei, teologiset opinnot hylännyt, Goluboje Selossa diakonina toimiva viaton ja pelokas mies. Hän rakastuu jo kimnaasissa toveriinsa Grigoriin, ja rakkaus on tietysti mahdoton. Grigori on häikäilemätön ja hyvä suustaan ja ennen pitkään hän etenee hänen korkeajalosukuisuudekseen saatuaan armon keisarinna Jekaterinan silmissä. Andrei ei vuosikymmeniin kuule Grigorista mitään, elää vain omituisen, itseään isä Serafimiksi nimittävän miehen alaisuudessa. Kun he sitten Grigorin kanssa kohtaavat, on moni asia muuttunut, paitsi ehkä Andrei itse.

Minusta oli kiinnostavaa, miten monta itsestään epävarmaa hahmoa Saisio oli luonut. Se oli itse asiassa virkistävää, koska kirjallisuudessakin kuvataan usein päähenkilöinä aika pontevia tapauksia. Varoituksena kyllä, että kehenkään ei kannata oikeastaan lukijana kiintyä. Saision psykologinen silmä on tarkka. Ihmisten syvät vaikuttimet levittäytyvät lukijan eteen, välillä on jopa vaikeaa lukea niin intiimeistä asioista!

Ihanan runsas, ihmistä läheltä tutkiva romaani! Olipa hyvä, että lähdin lukemaan pitkästä aikaa näinkin paksua kirjaa (732 sivua!), kyllä nimittäin kannatti.

"Elämä oli kohtuutonta, isoissa ja pienissä asioissa, ja siinä missä isot kohtuuttomuudet, kuten pidätys, veivät jalat alta, siinä pienet kohtuuttomuudet, kuten tupakan tarpeeton riistäminen toisen huulilta, koskettivat ihmisessä lasta, joka eli sitkeästi ja kaltoinkohdeltuna ihmisen sisässä, olipa tämä everstiluutnantti tai marsalkka tai murhamies, mikä tahansa."

Keskeneräiset

Tässäpä keskeneräisten kirjapinoni! Onneksi se ei nyt ole tuon isompi, tosin vanhempieni luona nököttää kesällä aloittamani John Irvingin Minä olen monta.

Seitsemän sisarta on ollut kesken jo yli vuoden. Luin sitä junassa viime vuoden syksyllä enkä jostain syystä ole koskenutkaan koko kirjaan. Samoin Kovat kadut aloittelin viime vuonna näitä aikoja. Jokin kerronnassa vähän tökkii, vaikka asia sinänsä on ihan mielenkiintoista.

Vainajat eivät vaikene -romaani on ollut kesken periaatteessa helmikuusta lähtien. Silloin sitä aloittelin. Aloitin koko teoksen alusta kesäkuussa ja nyt olen vähän päässyt eteenpäin. Jotain kummaa tässä on, henkilöt ovat kiinnostavia ja juonikin, mutta en vain saa luettua.

Austenin kirjaa aloitin myös kevätkesällä, mutta kirjemuoto oli siihen hetkeen liian keskittymistä vaativa. Väkivallan historian aloitin muistaakseni tällä tai viime viikolla. Siinä on mielenkiintoinen rakenne, mutta se tuntuu myös vähän sekavalta. Lisäksi aihe on tosi karu.

Teräksen kirjaa aloittelin tällä viikolla ja ihan hyvältä vaikuttaa. Passion aloitin itsenäisyyspäivänä ja se on jo puoliväliin ehdittyäni uskomaton runsaudensarvi! Tämä kirja kiinnostaa eniten. Mikähän siinä on, että kirjaston kirjat kiinnostavat aina enemmän kuin omat?

Mitä sinulla on kesken?

Katsaus kirjahaasteisiin

Kuva ei liity juttuun mutta malli on kaunis!

Tässä postauksessa tarkastelen kesken olevien haasteideni tilaa. Tervetuloa mukaan!

En liitä tähän nyt lukemattomia oman hyllyn kirjoja tai bloggaamattomien listaa, koska koen niiden olevan vähän eri asia kuin varsinaisten haasteiden.

Finlandia

Tällä hetkellä on 39 Finlandia-voittajaa, ja tulokseni on 21/39. Tänä vuonna sain moukan tuurilla yhden osuman, kun satuin kesällä lukemaan Iida Rauman tämän vuoden voittoteoksen Hävitys - Tapauskertomus.
Tässä porukassa on monta kirjaa, jotka eivät soita mitään kelloja. Selvästikään Finlandia ei takaa/ennusta kirjan elinkaarta tulevassa ajassa. Varsinkin näissä vanhimmissa on unhoon unohtuneita aika paljon. Pelkään muuten jo etukäteen Donnerin kirjaa jostain syystä. :D

1. Erno Paasilinna - Yksinäisyys ja uhma (1984)
2. Jörn Donner - Isä ja poika (1985)
3. Sirkka Turkka - Tule takaisin, pikku Sheba (1986)
4. Helvi Hämäläinen - Sukupolveni unta (1987)
5. Gösta Ågren - Jär (1988)
6. Markku Envall - Samurai nukkuu (1989)
7. Olli Jalonen - Isäksi ja tyttäreksi (1990)
8. Arto Melleri - Elävien kirjoissa (1991)
9. Leena Krohn - Matemaattisia olioita tai jaettuja unia (1992)
10. Bo Carpelan - Alkutuuli (1993)
11. Eeva Joenpelto - Tuomari Müller, hieno mies (1994)
12. Hannu Mäkelä - Mestari (1995)
13. Irja Jane - Naurava neitsyt (1996)
14. Antti Tuuri - Lakeuden kutsu (1997)
15. Pentti Holappa - Ystävän muotokuva (1998)
16. Kristina Carlson - Maan ääreen (1999)
17. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi (2000)
18. Hannu Raittila - Canal Grande (2001)
19. Kari Hotakainen - Juoksuhaudantie (2002)
20. Pirkko Saisio - Punainen erokirja (2003)
21. Helena Sinervo - Runoilijan talossa (2004)
22. Bo Carpelan - Kesän varjot (2005)
23. Kjell Westö - Missä kuljimme kerran (2006)
24. Hannu Väisänen - Toiset kengät (2007)
25. Sofi Oksanen - Puhdistus (2008)
26. Antti Hyry - Uuni (2009)
27. Mikko Rimminen - Nenäpäivä (2010)
28. Rosa Liksom - Hytti nro 6 (2011)
29. Ulla-Lena Lundberg - Jää (2012)
30. Riikka Pelo - Jokapäiväinen elämämme (2013)
31. Jussi Valtonen - He eivät tiedä mitä he tekevät (2014)
32. Laura Lindstedt - Oneiron (2015)
33. Jukka Viikilä - Akvarelleja Engelin kaupungista (2016)
34. Juha Hurme - Niemi (2017)
35. Olli Jalonen - Taivaanpallo (2018)
36. Pajtim Statovci - Bolla (2019)
37. Anni Kytömäki - Margarita (2020)
38. Jukka Viikilä - Taivaallinen vastaanotto (2021)
39. Iida Rauma - Hävitys - Tapauskertomus (2022)

21/39

Keskisuomalaisen 100 kirjaa

Tämä se vasta onkin urakka! Olen kuitenkin löytänyt kaikenlaista mainiota tältä listalta, kuten Herman Hessen. Helpoimmalta tuntuvat on pitkälti luettu. Aika moni jäljellä olevista on myös pyörryttäviä paksukaisia.

No, kirjabloggaajien klassikkohaaste lähestyy, ja minulla on tältä listalta yksi ehdokas siihen. Saisi pitkästä aikaa tältäkin listalta jotain ruksittua.

1. Mika Waltari – Sinuhe Egyptiläinen
2. J.R.R. Tolkien – Taru sormusten herrasta
3. Väinö Linna – Tuntematon sotilas
4. Aleksis Kivi – Seitsemän veljestä
5. Väinö Linna – Täällä Pohjantähden alla 1-3
6. Agatha Christie – 10 pientä neekeripoikaa
7. Fjodor Dostojevski – Rikos ja rangaistus
8. Anne Frank – Nuoren tytön päiväkirja
9. Douglas Adams – Linnunradan käsikirja liftareille
10. Astrid Lindgren – Veljeni Leijonamieli
11. Antoinede Saint-Exupéry – Pikku Prinssi
12. J.K. Rowling – Harry Potter -sarja
13. Gabriel García Márquez – Sadan vuoden yksinäisyys
14. George Orwell – Vuonna 1984
15. Veikko Huovinen – Havukka-ahon ajattelija
16. Elias Lönnrot – Kalevala
17. Jane Austen – Ylpeys ja ennakkoluulo
18. Sofi Oksanen – Puhdistus
19. Astrid Lindgren – Peppi Pitkätossu
20. Mihail Bulgakov – Saatana saapuu Moskovaan
21. Richard Bach – Lokki Joonatan
22. Umberto Eco – Ruusun nimi
23. Tove Jansson – Muumipeikko ja pyrstötähti
24. J. & W. Grimm – Grimmin sadut I-III
25. Dan Brown – Da Vinci -koodi
26. Enid Blyton – Viisikko-sarja
27. Anna-Leena Härkönen – Häräntappoase
28. Ernest Hemingway – Vanhus ja meri
29. Goscinny – Uderzo – Asterix-sarja
30. John Irving – Garpin maailma
31. Louisa M. Alcott - Pikku naisia
32. Victor Hugo - Kurjat
33. C.S. Lewis – Narnian tarinat
34. A. A. Milne - Nalle Puh
35. Henri Charriete – Vanki nimeltä Papillon
36. Alexandre Dumas – Kolme muskettisoturia
37. Emily Bronte – Humiseva harju
38. William Golding – Kärpästen herra
39. Juhani Aho – Rautatie
40. Leo Tolstoi – Anna Karenina
41. Frank McCourt – Seitsemännen portaan enkeli
42. Arthur C. Clarke – Avaruusseikkailu 2001
43. J.D. Salinger – Sieppari ruispellossa
44. Charlotte Brontë – Kotiopettajattaren romaani
45. Kurt Vonnegut – Teurastamo 5
46. Isaac Asimov – Säätiö
47. Aapeli –Pikku Pietarin piha
48. Leo Tolstoi – Sota ja rauha
49. Mauri Kunnas – Koiramäen talossa
50. Margaret Mitchell - Tuulen viemää
51. Nikolai Gogol – Kuolleet sielut
52. Albert Camus – Sivullinen
53. Kirsi Kunnas - Tiitiäisen satupuu
54. Hergé – Tintti-sarja
55. Miquel Cervantes – Don Quijote
56. Eduard Uspenski – Fedja-setä, kissa ja koira
57. Mark Twain – Huckleberry Finnin seikkailut
58. Johanna Sinisalo – Ennen päivänlaskua ei voi
59. Herman Hesse - Lasihelmipeli
60. Günther Grass – Peltirumpu
61. Jostein Gaarder – Sofian maailma
62. Leon Uris – Exodus
63. Lucy M. Montgomery – Pieni runotyttö
64. Ilmari Kianto – Punainen viiva
65. Franz Kafka – Oikeusjuttu
66. Guareschi Giovanni – Isä Camillon kylä
67. Lewis Caroll – Liisan seikkailut ihmemaassa
68. John Steinbeck – Eedenistä itään
69. Kari Hotakainen – Juoksuhaudantie
70. Paulo Coelho – Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin
71. Jules Verne – Maailman ympäri 80 päivässä
72. Risto Isomäki – Sarasvatin hiekkaa
73. Jaroslav Hasek – Kunnon sotamies Svejk maailmansodassa
74. Giovanni Boccaccio – Decamerone
75. Oscar Wilde – Dorian Grayn muotokuva
76. Milan Kundera – Olemisen sietämätön keveys
77. Homeros – Odysseia
78. Peter Hoeg – Lumen taju
79. Arthur Conan Doyle – Baskervillen koira
80. William Shakespeare – Hamlet
81. EinoLeino – Helkavirsiä-sarja
82. Stieg Larsson - Miehet jotka vihaavat naisia
83. Yrjö Kokko – Pessi ja Illusia
84. Thomas Harris – Uhrilampaat
85. Raymond Chandler – Syvä uni
86. Jean M. Untinen-Auel – Luolakarhun klaani
87. Deborah Spungen - Nancy
88. Stephen King – Hohto
89. Laura Ingalls Wilder – Pieni talo preerialla
90. Laila Hietamies - Hylätyt talot, autiot pihat
91. Aino Suhola – Rakasta minut vahvaksi
92. Aleksandr Solzhenitsyn – Vankileirien saaristo
93. Mikael Niemi - Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä
94. Timo K. Mukka – Maa on syntinen laulu
95. Juha Vuorinen – Juoppohullun päiväkirja
96. Kjell Westö – Missä kuljimme kerran
97. Veijo Meri – Manillaköysi
98. Maria Jotuni – Huojuva talo
99. Juha Itkonen – Anna minun rakastaa enemmän
100. Jan Guillou – Pahuus

57/100

Lumiomenan naiskirjailijahaaste

Lumiomenan naiskirjailijalistalla on kaikkea hirveän kiinnostavaa, mutta löytyy myös tuntemattomampiakin kirjoja. 

Vähän jännittää tuo Maameren tarinat -sarja, sillä kokeilin sitä joskus teininä ja se oli vähäsen pitkäveteistä ainakin sen ikäisestä minusta. Kirjan kansa taas on kiehtonut jo ties kuinka kauan, mutta ei ole tullut tartuttua siihen.

1. Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa
2. Louisa M. Alcott: Pikku naisia
3. Isabel Allende: Henkien talo
4. Margaret Atwood: Nimeltään Grace
5. Jane Austen: Järki ja tunteet
6. Muriel Barbery: Siilin eleganssi
7. Charlotte Bronte: Kotiopettajattaren romaani
8. Geraldine Brooks: Kirjan kansa
9. F.H. Burnett: Salainen puutarha
10. Minna Canth: Anna-Liisa
11. Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri
12. Agatha Christie: Kymmenen pientä neekeripoikaa
13. Louise Erdrich: Anna meille siivet
14. Helen Fielding: Bridget Jonesin päiväkirja 
15. Ursula Le Guin: Maameren tarinat (koko sarja)
16. Helvi Hämäläinen: Säädyllinen murhenäytelmä
17. Anna-Leena Härkönen: Häräntappoase
18. Tove Jansson: Taikatalvi
19. Maria Jotuni: Huojuva talo
20. Aino Kallas: Sudenmorsian
21. Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä
22. Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu
23. Sirpa Kähkönen: Mustat morsiamet 
24. Harper Lee: Kuin surmaisi satakielen
25. Doris Lessing: Viides lapsi
26. Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu
28. Lucy Maud Montgomery: Anna-sarja 
29. Toni Morrison: Solomonin laulu
30. Joyce Carol Oates: Haudankaivajan tytär
31. Sofi Oksanen: Puhdistus
32. Sylvia Plath: Lasikellon alla
33. Annie Proulx: Laivauutisia
34. Riikka Pulkkinen: Totta
35. Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala
36. J.K.Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi
37. Pirkko Saisio: Punainen erokirja
38. Mary Shelley: Frankenstein
39. Carol Shields: Rakkauden tasavalta
40. Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi
41. Zadie Smith: Valkoiset hampaat
42. Anni Swan: Iiris rukka
43. Edith Södergran: Maa jota ei ole
44. Donna Tartt: Jumalat juhlivat öisin
45. Märta Tikkanen: Vuosisadan rakkaustarina
46. Hilja Valtonen: Neiti talonmies
47. Tuula-Liina Varis: Kilpikonna ja olkimarsalkka
48. Rauha S. Virtanen: Seljan tytöt
49. Alice Walker: Häivähdys purppuraa
50. Virginia Woolf: Mrs. Dalloway

28/50

Ilta-Sanomien naiskirjailijahaaste

Tämä lista se on pitkä! Täältäkin löytyy kaikenmoista kiintoisaa. Listan ansiosta tuli luettua ensi kertaa Joan Didionia, ja se oli hienoa! Odotan elämyksiä.

 1. Kaari Utrio: Eevan tyttäret (1984)

2. Liv Strömqvist: Kielletty hedelmä (2014)

3. Marja-Liisa Vartio: Se on sitten kevät (1957)

4. Minna Canth: Kauppa-Lopo (1889)

5. Anja Kauranen: Sonja O. kävi täällä (1981)

6. L. Onerva: Mirdja (1908)

7. Anna Gavalda: Kimpassa (2004)

8. Virginia Woolf: Oma huone (1929)

9. Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata (1976)

10. Maria Jotuni: Huojuva talo (1935/1963)

11. Ranya ElRamly: Auringon asema (2002)

12. Hanan al-Shaikh: Kaukana Lontoossa (2000)

13. Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä (2019)

14. Monika Fagerholm: Ihanat naiset rannalla (1998)

15. Tove Jansson: Kesäkirja (1972)

16. Kherstin Thorvall: Ehdottomasti kielletty (1976)

17. Kate Chopin: Herääminen (1899)

18. Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi (2000)

19. Aino Kallas: Sudenmorsian (1928)

20. Vappu Kannas: Rosa Clay (2020)

21. Kaipainen Anu: Poimisin heliät hiekat (1979)

22. Tuula Karjalainen: Tove Jansson – Tee työtä ja rakasta (2013)

23. Saara Turunen: Rakkaudenhirviö (2015)

24. Kristina Carlson: Herra Darwinin puutarhuri (2009)

25. Aila Meriluoto: Kotimaa kuin mies (1977)

26. Kyung-soon Shin: Pidä huolta äidistä (2009)

27. Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa (2006)

28. Susan Abulhawa: Jeninin aamut (2010)

29. Naja Marie Aidt: Jos kuolema on vienyt sinulta jotakin anna se takaisin (2017)

30. & 31. Joan Didion: Maagisen ajattelun aika (2005) ja Iltojen sinessä (2011)

32. Simone de Beauvoir: Toinen sukupuoli (1949) 

33. Koko Hubara: Ruskeat tytöt (2017)

34. Nellie Bly: Kymmenen päivää mielisairaalassa (1887)

35. Rachel Cusk: Siirtymä (2017)

36. Elena Ferrante: Loistava ystäväni (2011) ja muu Napoli-sarja

37. Yaa Gyasi: Matkalla kotiin (2016)

38. Miina Supinen: Liha tottelee kuria (2007)

39. Eve Hietamies: Yösyöttö (2010)

40. Laura Restrepo: Intohimon saari (1989)

41. Karolina Ramqvist: Karhunainen (2020)

42. Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylistä nousee rukous (1997)

43. Jung Chang: Villijoutsenet (1991)

44. Herta Müller: Sydäneläin (1994)

45. Marlene Haushofer: Seinä (1963)

46. Leena Krohn: Tainaron (1985)

47. Margaret Atwood: Orjattaresi (1985)

48. Maja Lunde: Mehiläisten historia (2015)

49. Eeva Kilpi: Tamara (1972)

50. Anna-Leena Härkönen: Heikosti positiivinen (2001)

51. L. M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet (1920)

52. Frances Hodgson Burnett: Salainen puutarha (1911)

53. Erin Hunter: Villiin luontoon (2009)

54. Helen Fielding: Bridget Jones – elämäni sinkkuna (1996)

55. Gunn-Britt Sundström: Suhteista parhain (1976)

56. Emily Brönte: Humiseva Harju (1847)

57. Sally Salminen: Katrina (1936)

58. Toni Morrison: Minun kansani, minun rakkaani (1987)

59. Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia (2015)

60. Zadie Smith: Nimikirjoitusmies (2002)

61. Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia (2019)

62. Siri Hustvedt: Kaikki mitä rakastin (2003)

63. Annie Ernaux: Puhdas intohimo (1991)

64. Maylis De Kerangal: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät (2013)

65. Merete Mazzarella: Juhlista kotiin (1992)

66. Ulla-Lena Lundberg: Marsipaanisotilas (2001)

67. Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa (2020)

68. Selma Anttila: Uhri (1923)

69. Alice Walker: Häivähdys purppuraa (1982)

70. Sofi Oksanen: Puhdistus (2008)

71. Anneli Kanto: Veriruusut (2008)

72. Hanya Yanagihara: Pieni elämä (2015)

73. Jean M. Untinen-Auel: Luolakarhun klaani (1980)

74. Sapfo: Iltatähti, häälaulu (noin 600 eaa/1969)

75. Celia Fremlin: Hetket ennen aamunkoittoa (1958)

76. Ingeborg Bachmann: Malina (1971)

77. Laura Esquivel: Pöytään ja vuoteeseen (1989)

78. Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu (2003)

79. Olga Tokarczuk: Aja aurasi vainajain luitten yli (2009)

80. Agatha Christie: Roger Ackroydin murha (1926)

81. Siri Kolu: Kesän jälkeen kaikki on toisin (2016)

82. Marjane Satrap: Persepolis (2000)

83. George Sand: Markiisitar (1832)

84. Mariama Bâ: Pitkä kirje (1981)

85. Ljudmila Ulitskaja: Medeia ja hänen lapsensa (1996)

86. Isabel Allende: Henkien talo (1982)

87. Erica Jong: Lennä, uneksi (1973)

88. Inger-Mari Aikio: 69 čuoldda − 69 pylvästä (2019)

89. Bell Hooks: Mies tahtoo muuttua (2004)

90. Jane Austen: Emma (1815)

91. Hilja Valtonen: Nuoren opettajattaren varaventtiili (1926)

92. Daphne du Maurier: Rebekka (1938)

93. Maria von Trapp: Laulava Trappin perhe (1949)

94. Petina Gappah: Pimeydestä loistaa valo (2019)

95. Arundhati Roy: Joutavuuksien jumala (1997)

96. Rosa Liksom: Hytti nro 6 (2011)

97. Astrid Lindgren: Saariston lapset (1964)

98. J. K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi (1997)

99. Mary Shelley: Frankenstein (1818)

100. Shirley Jackson: Linna on aina ollut kotimme (1962)

101. Fredrika Carstens: Muratti (1840)

34/101

Naiskirjailijahaaste

Jee, tämä lista on yhtä vaille valmis! Haaste on samalla tavalla tehty kuin Lumiomenankin: aikoinaan bloggaajat listasivat top50 naiskirjailijoita, ja minä otin sitten joistain haasteen itselleni. 

Tällä listalla on ollut hienoja juttuja, kuten Leena Landerin Käsky ja Kira Poutasen Ihana meri. Osan näistä kirjoista olen lukenut jo ennen haastetta, kuten Chimamanda Ngozi Adichien hienon Puolikas keltaista aurinkoa -romaanin. Kun nyt vain saisin itseni lainaamaan tuon Snellmanin kirjan (hän ei ole lempparini) ja lukemaan sen! 

 1. Adichie, Chimamanda Ngozi: Puolikas keltaista aurinkoa

2. Austen, Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo

3. Brontë, Charlotte: Kotiopettajattaren romaani

4. Brontë, Emily: Humiseva harju

5. Canth, Minna: Anna Liisa

6. Canth, Minna: Köyhää kansaa

7. Fielding, Helen: Bridget Jones - Elämäni sinkkuna

8. Frank, Anne: Nuoren tytön päiväkirja

9. Hietamies, Laila: Hylätyt talot, autiot pihat

10. Hirvonen, Elina: Kauimpana kuolemasta

11. Honkasalo, Laura: Tyttökerho

12. Härkönen, Anna-Leena: Avoimien ovien päivä

13. Härkönen, Anna-Leena: Ei kiitos!

14. Härkönen, Anna-Leena: Heikosti positiivinen

15. Jansson, Tove: Muumipeikko ja pyrstötähti

16. Jotuni, Maria: Huojuva talo

17. Kallas, Aino: Sudenmorsian

18. Kauranen, Anja: Sonja O. kävi täällä

19. Lander, Leena: Käsky

20. Lehtolainen, Leena: Ennen lähtöä

21. Lessing, Doris: Viides lapsi

22. Lindgren, Astrid: Peppi Pitkätossu

23. Marck, Mary: Eevan luokka

24. Marklund, Liza: Uhatut

25. Mitchell, Margaret: Tuulen viemää

26. Montgomery, L.M.: Annan nuoruusvuodet

27. Morrison, Toni: Minun kansani, minun rakkaani

28. Mustonen, Enni: Järjen ja tunteen tarinoita

29. Oksanen, Sofi: Puhdistus

30. Oksanen, Sofi: Stalinin lehmät

31. Onerva, L: Mirdja

32. Polva, Anni: Kyllä Tiinakin ratsastaa

33. Polva, Anni: Anna mun kaikki kestää

34. Poutanen, Kira: Ihana meri

35. Pulkkinen, Riikka: Raja

36. Pulkkinen, Riikka: Totta

37. Rowling, J.K.: Harry Potter ja viisasten kivi

38. Runeberg, Fredrika: Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä

39. Saisio, Pirkko: Elämänmeno

40. Sapfo: Iltatähti, häälaulu

41. Shamsie, Kamila: Poltetut varjot

42. Snellman, Anja: Parvekejumalat

43. Swan, Anni: Iris rukka

44. Södergran, Edith: Maa jota ei ole (Landet som icke är)

45. Utrio, Kaari: Eevan tyttäret

46. Vala, Katri: Kaukainen puutarha

47. Valtonen, Hilja: Nuoren opettajattaren varaventtiili

48. Villa, Kyllikki: Kenttälotan kirjeitä

49. Woolf, Virginia: Mrs. Dalloway

50. Woolf, Virginia: Oma huone

49/50

Tässäpä oli haasteita niin että riittää! Helmet 2022 tuli viime kuun lopussa valmiiksi, ja bloggasin siitä täällä. Tarkoitus on osallistua Helmet-haasteeseen taas ensi vuonna, koska se on niin vapaamuotoinen. Uneksin siitä, että saisin luettua mahdollisimman monta näiden listojen kirjoja Helmetiin. Jokin outo rimakauhu on vain tullut varsinkin paksumpia kirjoja kohtaan.

PS: Pahoittelen tätä rivivälien pomppimista listoissa. Johtuu varmasti suorasta kopioi-liitä-komennosta, mutta halusin linkit mukaan. Tein sen minkä pystyin ja sehän toivottavasti riittää.