Adam Rutherford - Vastaväitteitä rasisteille - Ihmisrotujen historia, tiede ja todellisuus
Alkuperäisteos How To Argue With A Racist (2020). Suomentanut Veli-Pekka Ketola. Taitto: Jukka Iivarinen/Vitae. Bazar 2021. "Tiettyjen alueiden, maiden tai ihmisten luullaan olleen erityksissä fyysisesti tai kulttuurisesti ja esteiden olleen ylivoimaisia. Näin ei historian ja genetiikan mukaan ole. Mikään kansakunta ei ole staattinen, ketkään ihmiset eivät ole puhtaita." Adam Rutherfordin teos on genetiikan asiantuntijan kirjoittama. Kirjoittaja on perehtynyt paitsi tutkimusalueeseensa, myös selvästikin nykyiseen kireään keskustelukulttuuriin perinpohjaisesti. Rutherford paneutuu erityisesti ihonvärin merkitykseen, esivanhempiin, mustien lihaksiin ja valkoisten aivoihin. Toisin sanoen niihin ydinkysymyksiin, joihin erityisesti rasistiset ihmiset tuppaavat takertumaan. Selväksi tulee, että me olemme moninaisempia kuin luulemmekaan. Kuten lainauksessakin lukee, ihmiset ovat olleet liikkeessä kaikkina aikoina ja tykänneet harrastaa seksiä. Kun siihen lisätään tieto, että esi...