Tammikuun luetut

Anni.m keksi listata kuukauden kirjat aina kuun lopussa ja toivoi muidenkin toimivan näin. Otin siis vinkistä vaarin. :)

Itselleni ei tälle kuulle sattunut mitään superhienoa ja tajunnanräjäyttävää lukukokemusta, mutta oikein hyviä kirjoja luin silti. Pari sellaista, jotka ovat olleet blogeissa suosittuja, runoutta ja jopa yksi nostalgiakokemus. Luettuja kertyi kokonaiset kymmenen, kun runokokoelmat lasketaan mukaan. Useimmat kirjoista olivat kyllä varsin ohuita, mutta kuitenkin. Olen ylpeä :)

• Petri Tamminen - Muita hyviä ominaisuuksia
• Sapfo - Iltatähti, häälaulu
• Doris Lessing - Viides lapsi
• Edith Södergran - Runoja
• L. M. Montgomery - Sininen linna
• Anja Kauranen - Pelon maantiede
• Ilkka Auer - Lumen ja jään maa ~ Sysilouhien sukua
• Susan Fletcher - Meriharakat
• Kristina Carlson - Herra Darwinin puutarhuri
• Linda Olsson - Sonaatti Miriamille

Linda Olsson - Sonaatti Miriamille

Tämäkin kirja on pyörinyt blogeissa paljon, ja viimein sain sen käsiini kirjastosta. Nythän näitä uusia/uudehkoja on tullut luettua paljon.

Sonaatti Miriamille kertoo aluksi Adam Ankerin näkökulmasta. Hän on menettänyt tyttärensä Miriamin äkillisesti vuosi sitten ja hän on alkanut päästä siitä yli vasta vähän aikaa sitten. Hänen sukunsa menneisyys on hämärän peitossa ja hän alkaa hiljalleen ottaa asioista selvää nähtyään holokaustille omistetussa näyttelyssä laatan, jossa hän järkytyksekseen näkee oman oikean nimensä: Adam Lipski. Lisäksi hän on joutunut tekemään menneisyydessään hirvittävän valinnan lapsensa ja tämän äidin välillä. En uskalla kertoa enempää, ettei mene lukukokemus pilalle. ;)

Ensimmäinen puolikas kirjasta soljui tasaisena ja hengettömänä lukiessani ja olin pettynyt, mutta sitten puolen välin jälkeen pääsin tunnelmaan kiinni, ja tekstin kauneus vaikutti minuun. Olssonin teksti tosiaan on tutun kaunista, mutta siinä piilee se vaara, että se jää etäiseksi. Kirja on liiankin täynnä tunnetta, ja repliikit rakastavaisten välillä ovat täysin epäuskottavia, mutta silti tämä jäi mieleen oikein hienona lukukokemuksena! Ei voi kuin kiitella tekstin sujuvuutta, ja ennen kaikkea fontin ja sen koon miellyttävyyttä. Pieni fontti on työlästä ja ärsyttävää lukea.

Minua kosketti ehkä eniten Moishe Spiewak, joka ei kestänyt todellisuutta, vaan pakeni tietoisesti kuviteltuun todellisuuteen. Hän kuvittelee suureen taloonsa kaikki sukulaisensa, jotka tosiasiasa ovat kuolleet holokaustissa. Mies oli hyvin liikuttava hahmo.
  Myös Ceciliaa ymmärsin hyvin hänen vaipuessaan menneisyyden muistoihin. Tämä hyväksikäyttöteema olikin jo esikoisessa Laulaisin sinulle lempeitä lauluja. Olsson kuvaa hyvin ihmisen mielen reagointia tähän, kuten muihinkin traumaattisiin asioihin.

Suosittelen kirjaa oikein mielelläni! Se oli kaunis eikä sen lukemiseen menee kauan.

Kristina Carlson - Herra Darwinin puutarhuri

"Ryöstäisin mieluummin pankin kuin joutuisin lehteen vain sen ansiosta että työnsin käpäläni kolehtihaaviin"

Tämä kirja on kiertänyt blogeissa paljon, joten kaikki varmaan suurin piirtein tietävät, mistä on kyse. Kaikelta varalta kerrataan: Herra Darwinin puutarhuri Thomas Davies on ateisti 1870-luvun kentiläisessä pikku kylässä, ja arvata saattaa, miten uskovaiset kyläläiset häneen suhtautuvat. Herranpelko on syvässä, joten itse Darwinia ei uskalleta arvostella, mutta puutarhuri on eri juttu. Kyläläisten mielikuvitus laukkaa heidän uskoessaan, että mies aikoo lopulta tappaa itsensä ja lapsensa. Kylään myös saapuu outo herra, joka on aikoinaan ilmeisesti varastanut kolehtihaavista ja maannut varatun naisen kanssa. Naisen aviomies haluaa kostaa ja lietsoo miehet mukaansa pahoinpitelemään miehen.

Kirja on oikea äidinkielen opettajan painajainen; pisteiden puuttuminen on enemmän sääntö kuin poikkeus eikä pilkkujakaan viljellä liikoja. Tästä huolimatta kirja on ihmeen helppolukuinen eivätkä omituiset lauseet töki. Kieli on elävää, sillä se on kyläläisten tajunnanvirtaa, ja sekavaahan meidän ajatuksenjuoksumme on. Kylän tapauskovaisuus tulee hyvin ilmi, mutta läheskään kaikki eivät ole "puhtaita" jumalopissaan. On epäilystä ja vanhoilliselta kannalta katsottuna suoranaista pilkkaa. Kirjasta löytyi myös näiltä osin yllättävää huumoria, vai mitä sanotte tästä?

          "Minä luulen, että Jumala häipyi aikapäiviä sitten, kun ihmiset alkoivat tapella hänen nimissään toisiaan vastaan. Hän jätti sotatantereen ihmisten käyttöön."
          "Kyllä me yhä tarvitsemme Jumalan varjelusta."
          "Ei käy, enkeleille tuli sulkasato."
           "Olkoon sulka tai pelkkä höyhen, minä tartun siihen."

Kyläläisten vaikutus toisiinsa on myös varsin hurjaa. Moni miehistä häpeää pahoinpitelyyn osallistumista, muttei uskalla jäädä poiskaan. Kylästä saakin varsin ahdistavan kuvan, jossa tosin on hullunkurisia piirteitä.

Ihan mukava pieni kirjanen. Ei elämää suurempi lukukokemus, ehkä hieman pettymys, sillä odotukset olivat aika korkealla, mutta olen kuitenkin iloinen, ettö luin tämän.

Palkinto

Anu Holopainen palkitsi blogini Beautiful Blogger -palkinnolla!♥ Kiitos Anu!


25.1. Leena Lumikin antoi minulle tunnustuksen♥ Kiitos! Olen kirjoittanut jo 7 oleellisinta kohtaa tänne, joten en tee uutta kertaa, ei tule mitään kiinnostavaa enää mieleen. :P

Susan Fletcher - Meriharakat

"Rakkaus? Annie oli päästänyt sanan huuliltaan kaksi vuotta aiemmin - päästänyt sen vapaaksi kuin linnun, joka kolahti ikkunalasiin ja jätti siihen höyhenjälkensä. Olimme kaikki kuulleet sen. Se ei ollut räpäyttänyt siipiään sen koommin, mutta oli lymyillyt lähistöllä. Curien katolla. Meidän sisällämme. Tiesin, että jossain vaiheessa se tulisi taas esiin, se sanottaisiin. Kerta toisensa jälkeen."

Voi, mistäköhän oikein aloittaisin purkamaan tätä omituista ja erikoista kirjaa? Olen ristiriitaisissa mietteissä ja vähän pyörällä päästäni, sillä sain tämän juuri loppuun.
   Kirja on tarina nuoresta Moirasta ja tämän ravisuttavasta mustasukkaisuudesta sekä pinnan alla kytevistä tunteista. Hän on koulukiusattu laihuutensa ja lasiensa vuoksi, mutta kaikki on ihan hyvin vielä silloin, kun on vain he kolme, Moira ja isä ja äiti. Mutta vähän sen jälkeen, kun hänet lähetetään stipendillä kouluun kauksi kotoa, hänen maailmansa musertuu. Äiti on sanonut ennen hänen lähtöään, ettei mikään muutu. Mutta kaikki muuttuu: hänelle syntyy pikkusisko.
Itselläni ei ole sisaruksia, joten minun on vaikeaa kirjoittaa sisaruudesta, mutta minua kauhistutti Moiran viha tulokasta kohtaan. Tietysti ymmärrän, että lapset tuntevat hylkäämisen tunteita äidin hoivan keskittyessä vauvaan - se on toki ihan ymmärrettävää. Mutta Moiran viha ei lopu lapsuuteen, vaan jatkuu läpi vuosien, kunnes kärjistyy siskon lentämiseen alas kalliolta kivikkoon. Se ei kuitenkaan tapa tätä, vaan hän makaa letkuissa sairaalassa, jossa perhe häntä käy katsomassa, ja jossa Moira vuodattaa hänelle elämänsä.
Ja kuitenkin alta pilkistää Moiran rakkaus siskoaan kohtaan. On kuin tuo onnettomuus - sillä onnettomuus se lopulta on, ainakin Moira vakuuttaa siskolleen, ettei ikinä halunnut tämän putoavan alas - olisi herättänyt tuon tunteen lopultakin eloon.

Koulukiusaaminen jatkuu entistä pahempana eikä Moiralla ole juuri ystäviä. Joskus hän puhuu Annielle, muttei oikein muille. Hänen huonetoverinsa eivät ole parhaimmasta päästä - varsinkaan kaunis ja julma Heather. Ja silti Ray rakastuu häneen kaikista tytöistä. Moira ei voi uskoa sitä.
  Moiraa käy kovasti sääliksi: hän pitää itseään kovin rumana eikä hän osaa olla sosiaalinen, vaan jää yksin. Heather on raivostuttava henkilö, ja lukija toivoo pahansuovasti hänelle käyvän hullusti myöhemmin elämässään.

Jokin kirjassa ei kuitenkaan ihan natsannut. Se ei ollut niin ravistava ja hieno lukukokemus, kuin olisi voinut luulla. Jotain kuitenkin puuttui. Silti se vaikutti minuun syvästi kirjailijan kehrätessä kokoon Moiran jsielunmaisemaa ja hänen hurjaa mustasukkaisuuttaan. Olen lukenut tämän Reeta Karoliinan hienon tekstin Z - rakkaustarinasta, ja nyt mietinkin, että johtuuko vastahankaisuuteni siitä, että kirja tulee minulle tällä teemallaan liian lähelle? Sillä minäkin osaan mustasukkaisuuden ja vainoharhaisuuden. En ole seurustellut, mutta rakastanut olen, ja rakastan nytkin. Pelkään hurjasti menettämistä, se on karmea ajatus ja tunne. Sitä piirrettä inhoan itsessäni eniten, kuten Reetakin. Kirja tosissaan sai minut apealle mielelle kuvatessaan Moiran vainoharhaisuutta. Mitä ilmeisimmin se tuli liian lähelle.

Ehkä minun pitääkin lukea se joskus muulloin uudestaan? Ehkä silloin osaan pitää siitä intohimoisesti, kuten Leena. Onhan sen kielikin oikeaa runoutta.

Loppuun vielä, melkein asiaan kuulumattomasti haluan linkittää Lyrielin kappaleen Paranoid Circus. Se pyöri jatkuvasti lukiessa mielessäni, sillä siinä sanotaan "Moira did belief in virtue and honesty but/ you know innocence breaks so easily [...] So she killed herself on a lovely morning/ And the rising sun smiled in her numbly eyes" Laulu on hurja ja ihana, vaikka sen Moira onkin aivan erilainen kuin tämän kirjan Moira. Kuunnelkaa se silti! Siinä on lumoava sävel.

Ilkka Auer - Lumen ja jään maa 1 ~ Sysilouhien sukua

Kirjan päähenkilö Nonna on 11-vuotias, kun julmat nawyrilaiset hyökkäävät hänen kotikylänsä kimppuun ja tappavat lähes kaikki, mm. hänen isänsä, kylän päällikön. Nonna otetaan vangiksi, mutta hänen äitinsä pääsee pakoon. Nonnan pelastaa lopulta hänen suojelijansa, Fenris-jääkarhu, joka kantaa hänen enonsa sielua mukanaan ja voi silloin tällöin ottaa tämän hahmon taistelussa. Nonna matkaa ensin äitinsä luokse, josta hänen kuitenkin pitää lähteä kiireesti. Matkatessaan hän tapaa erilaisia henkilöitä ja olentoja, ja saa paljon selville itsestään ja suvustaan.

Tämä oli jossain blogissa, ja silloin syttyi ajatus siitä, että voisin lukea tämän neliosaisen sarjan uudestaan. Luin sen pienempänä, ja se imaisi minut täydellisesti mukaansa. Pelkäsin hieman, että aika on syönyt kirjan viehätystä, mutta onneksi niin ei käynyt! Kirja on edelleen lumoava ja viihdyttävä enkä malttaisi odottaa muiden osien lukemista. Luin taas fantasiaa pitkästä aikaa, olen pari vuotta ollut lähestulkoon lukematta sitä. Palaaminen oli ihana, ja aion jatkaa fantasian parissa edelleen - pinossa odottaa lisää tyylisuunnan kirjoja. 

Analysoin sarjaa hieman tarkemmin, kun olen lukenut enemmän - oikeastaan viimeisen luettuani voisin tehdä koosteen.

Anja Kauranen - Pelon maantiede

Tämä on ensimmäinen lukemani Kaurasen/Snellmannin kirja. Se on melkoinen möhkäle, ja lukemiseen menikin aikaa melko paljon. Sitä kuitenkin helpotti kirjan jako useampaan osaan.
   Kirja oli melkoisen sekava, siinä kerrottiin aluksi naisjoukon tekemistä sarjamurhista, sitten siirryttiin kertomaan päähenkilön elämämästä lapsuudesta nykyhetkeen, ja välillä väläyteltiin lapsuutta ja aikaa Insituutissa.
   Teos oli kieltämättä kiinnostava ja painavaa asiaa miesten naisiin kohdistamasta väkivallasta. Kuitenkin Instituutti on täysin sairas. Naisjoukko, joka saa päähenkilön mukaansa, tekee paljon ei-hyväksyttäviä asioita - muutakin kuin murhia. Kirjailija on kyllä tavoittanut hyvin pelon tuntemuksen ja sen, miten se hallitsee elämää, samoin löytyi osuvia huomioita naiseudesta. Mutta silti jokin tökki. Ensimmäisenä tietysti tuo sekavuus; yhden äkin päähenkilöllä onkin mies ja kaksi poikaa eikä tätä kerrota eikä selitetä mitenkään. Miksi noin olennainen asia jää pois?
Mielenkiintoinen lisä oli kylläkin päähenkilön ja seuran johtohahmon Maarun välinen jännite, joka purkautuu suudelmina. Ilmeisesti molemmat pitävät toisistaan enemmän kuin ystävinä. Tätäkään ei tuoda sen kummemmin esille, paitsi yhden äkin koko kirja loppuu tämän naisen muisteluun. Öh?

Eli hieman hämmentyneet fiilikset jäi. En pitänyt naisten uhriuden ja miesten pahuuden alleviivaamisesta, se ei sitä paitsi edes auta mitään. Ja kuitenkin ajattelin lukea häneltä lisää, jospa ohuemmat kirjat olisivat selkeämpiä? Sonja O. kävi täällä on haasteessa ja Arabian Lauri on HLBT-kirjallisuuden listallani.

Lista naiskirjailijoista

Aluksihan menin sanomaan, etten tätä tee, mutta nähtyäni Lumiomenan listan, päätin sittenkin yrittää. Ongelma on vain se, että nimimuistini on huono, ja epäilemättä joku tärkeä jää pois... Siksi en laittanutkaan mitään tiettyä lukua, johon pyrkiä, vaan koetan nyt muodostaa listan näistä, mitä muistan juuri nyt. Mahdollisesti lisään jäljestä päin. Ja koska tämä on lista nimenomaan kirjailijoista, niin laitoin kylmän viileästi toisinaan joltain kirjailijalta vain jonkun hyvän. Kaikki kirjat olen siis lukenut.

1. Virginia Woolf - Oma huone
2. L. M. Montgomery - Pieni Runotyttö -trilogia
3. Tove Jansson - Muumilaakson marraskuu
4. Johanna Sinisalo - Ennen päivänlaskua ei voi
5. Diana Wynne Jones - Aarnikotkan vuosi
6. J. K. Rowling - Harry Potter -sarja
7. Lionel Shriver - Poikani Kevin
8. Sapfo - Iltatähti, häälaulu
9. Charlotte Brontë - Humiseva harju
10. Aino Kallas - Sudenmorsian
11. Sofi Oksanen - koko tuotanto
12. Andrea Maria Schenkel - Hiljainen kylä
13. Herbjørg Wassmo - Dinan kirja
14. Elina Hirvonen - Kauimpana kuolemasta
15. Gerd Brantenberg - Egalian tyttäret
16. Helen Walsh - Englantilainen tragedia
17. Hilkka Ravilo - Mesimarjani, pulmuni, pääskyni
18. Jeanette Winterson - Ei appelsiini ole ainoa hedelmä
19. Kaari Utrio - Haukkani, minun rakkaani
20. Jude Devereaux - Ylämaa-sarja
21. Linda Olsson - Laulaisin sinulle lempeitä lauluja
22. Märta Tikkanen - Miestä ei voi raiskata
23. Slavenka Drakulic - Aivan kuin minua ei olisi
24. Torey Hayden - Nukkelapsi
25. Uma Karma - Kaiken se kestää
26. Vigdís Grímsdóttir - Z- rakkaustarina
27. Virginie Despentes - King Kong -tyttö
28. Leena Lehtolainen - Tappava säde
29. Agatha Christie - Kuolema ilmoittaa sanomalehdessä
30. Lene Kaaberbøl - koko tuotanto
31. Melissa Marr - Sala kavala
32. Päivi Honkapää - Viides tuuli
33. Louisa M. Alcott - Pikku naisia

L. M.Montgomery - Sininen linna

Sininen linna on voimauttava ja ihana tarina 29-vuotiaasta naisesta, joka järkyttävän diagnoosin kuultuaan päättää vapautua kahlitsevasta pelostaan kaikkea ja erityisesti sukulaisiaan kohtaan. Arasta ja värittömästä vanhastapiiasta sukeutuu mielenkiintoinen ja huumorintajuinen nuori nainen, joka ei pelkää edes rakastamansa miehen kosimista.
   Reeta Karoliina pohtii blogissaan henkilökohtaisuutta ja myöntää, ettei voisi kirjoittaa kuten Timo Hännikäinen Ilman-kirjassaan. Itse olen mielestäni näissä blogiteksteissä pitänyt henkilökohtaiset kokemukseni yksityisinä, mutta ehkä tämän kirjan kohdalla voisin vähän raottaa jotain. Kuten esittelyssä kirjoitin, Sinisen linnan päähenkilö Valancy on aluksi arka ja suurin piirtein kaikkea pelkäävä. Luin tämän kirjan ensimmäisen kerran viime keväänä, ja kuinka hyvin tunnistinkaan itseni! Tai melkein entisen itseni... Olen aina ollut hyvin ujo ja minulla on ollut vaikeuksia saada ääneni kuuluviin aina (on itse asiassa toisinaan vieläkin). Tuossa vaiheessa olin jo paljon rohkaistunut ja saanut ahdistustani pois, tullut iloisemmaksi ja onnellisemmaksi. Kuitenkin koin erään raskaan vaiheen tuona aikana erään ihmisen vuoksi. Muistin (ja muistan) tunteen pelosta. No, ihan yhtä mahdoton kuin Valancy en sentään ole ollut eikä minulla todellakaan ole samanlaisia tyrannimaisia kotioloja, mutta kuitenkin yhtäläisyyttä on. Muistan riemun ensimmäisellä lukukerralla, kun lannistettu nainen nousee kapinaan ja pitää raivostuttavia sukulaisiaan pilkkanaan sukukokouksessa. Sorrettujen nousu kapinaan on aina ollut minusta ihanaa luettavaa.
  Toki sain irti toisellakin lukukerralla. Montgomeryn kirjat ovat siitäkin ihania, että ne kestävät monen monta lukukertaa. Ja vaikka lopun muistinkin hyvin, oli minun pakko lukea kauheaa vauhtia, jotta "saisin selville" miten käy... Se on hyvän kirjan merkki!
  Kirjailijan tunnettu huumori kukkii niin ihanana kuin muistinkin. Salla kuvaa sitä hyvin; Montgomery tuo ikävien ja ylemmyydentuntoisten ihmisten hullunkuriset piirteet esiin hiljalleen ja tuo heidät siten todella koomiseen valoon. Tässäkin kirjassa esimerkiksi juuri tuo sukukokous muuttuu hiljalleen hykerryttäväksi farssiksi.

Tämä kirja pitäisi jokaisen lukea! Se tuo esiin sen, mikä elämässä loppujen lopuksi on tärkeintä muistaa: elä kuten sinua itseäsi huvittaa, äläkä välitä liikaa muiden mielipiteistä. Se vain aina helposti unohtuu.

Lopuksi vielä pätkä siitä paljon puhutusta sukukokouksesta:
"Isabel-täti päätteli, että Valancyn masentaminen oli hänen asiansa.
>>Doss, sinä olet hirveän laiha>>, hän sanoi. >>Ihan luut kolisevat sinussa. Etkö milloinkaan koeta hieman lihoa?>>
>>En.>> Valancy ei pyytänyt eikä antanut armoa. >>Mutta minä voin neuvoa sinulle Port Lawrencessa kauneudenhoitolan, jossa kyetään vähentämään leukojesi lukua.>>
>>Va-lan-cy!>> Tämä vastalauseen ilmaus purkautui rouva Frederickiltä. Hän tarkoitti äänensä mahtavaksi ja majesteetilliseksi kuten tavallaista, mutta se kuulosti pikemminkin rukoilevalta ininältä. Eikä hän sanonut 'Doss'."

Edith Södergran - Runoja

Kuten jo aiemmassa postauksessani kirjoitin, innostuin suomalaisesta vanhasta runoudesta, ja nyt sitten luinkin tämän kirjasen Södergranin runoja. Valitettavasti Maa jota ei ole - teosta ei löytynyt, mutta otin sitten tämän.
  Ja nämä olivatkin varsin lumoavia. Runot ovat (ainakin minulle) tunteen tasolla käsitettäviä, ja siksi niitä ei saa 'suorittaa'. Ennen sorruin siihen, mutta nyt en. Ja nämä olivatkin ihan nautittavia, tosin Neutrin ylittänyttä ei ole.
Ja kuten aina käy, eivät toki kaikki runot auenneet, mutta tarpeeksi monet kuitenkin, että voin sanoa pitäväni Södergranin runoudesta. Leenan Lumikarpalo-blogi on kyllä oikea lumouksen puutarha, siellä kaikki runot ovat niin ihania ja kauniita!
  Esipuheesta sain selville Södergranin sairastaneen vakavaa keuhkotautia, ja välillä se puskee runoissakin esiin voimakkaina epätoivon huudahduksina. Uskonnollissävytteiset runot eivät saaneet ns. "lämpenemään", mutta se ei ole minun kohdallani uutinen... Kuitenkin Södergranissa oli paljon pakanaa, kuten varmaan vähän kaikissa runoilijoissa. Tässäkin kokoelmassa vilahtelee monikko jumalat, ja meno on muutenkin jäykälle kristinuskolle vieraan intohimoista ja riehakasta. Juuri intohimoisuuden vuoksi hänen runojaan rakastankin. Epäilemättä hän on saanut aikalaisensa järkyttymään naiseuden ja seksuaalisuuden esiin tuomisesta.
   Tapio Tapiovaaran kuvitus ei kyllä ollut mistään kotoisin. Rumia ja ärsyttäviä kuvia. Ylipäänsä pidän valokuvakuvituksesta runojen kanssa enemmän kuin piirroskuvista.

Södergran on ilmeisesti ollut myös biseksuaali. Neutrissa ja runossa, jonka laitan tuonne alas, se tulee mielestäni esiin jännästi omalla sukupuolella leikittelynä ("En minä ole nainen. Olen neutri", "tulin sinun luoksesi naisen tavoin" jne.).

Rakkaus


Sieluni oli vaaleansininen puku, taivaanvärinen.
Jätin sen kalliolle meren rannalle
ja alastonna tulin sinun luoksesi, naisen tavoin.
Ja naisena istuin pöytäsi ääressä,
join lasin viiniä, hengitin ruusujen tuoksua.
Sinä näit, että olin kaunis
ja muistutin jotakuta, jonka olit nähnyt unessa.
Minä unohdin kaiken, unohdin lapsuuteni ja
                                          kotimaani.
Tiesin ainoastaan olevani hyväilyjesi vanki.
Ja sinä otit hymyillen kuvastimen, käskit minun
                                             katsoa itseäni.
Näin että olkapääni olivat tomusta tehdyt ja
                                            murenivat tomuksi,
näin että kauneuteni oli sairas ja tahtoi -
                                           katoamistaan.
Oi, sulje minut syliisi niin lujasti, että ei minulta mitään
                                           puutu.

Doris Lessing - Viides lapsi

Alun perin lainasin tämän äidinkielen parityötä varten, mutta löinkin samalla kaksi kärpästä yhdellä iskulla, sillä tämä kirja sisältyy haasteeseen.

Kirja on joissain blogeissa esiintynyt, mutta kerron juonesta kuitenkin. Älä siis lue, jos et halua tietää tapahtumista!
   Harriet ja David ovat vanhanaikainen nuoripari, jotka haluavat monta lasta, vähintään kahdeksan, ja suuren talon, jossa vietetään onnellisia päiviä sukulaisten kanssa lasten naurun kaikuessa ympäri taloa. Aluksi kaikki meneekin hyvin, vaikka he ovat köyhiä, sillä eräs sukulaismies auttaa heitä taloudellisesti. Mutta sitten syntyy se viides lapsi, joka jo kohdussa aiheuttaa ongelmia. Hän alkaa potkia aikaisin, ja pian Harriet joutuu kestämään kauheita kipuja ympäri vuorokauden, kuukaudesta toiseen. Nopeasti hän alkaa vihata lasta, kun ei synnytyskään ole mikään helpoin. Kaikki ovat hyvin hämmentyneitä lapsen ollessa niin iso liian aikaisin syntyneeksi eikä se myöskään ole soma ja sievä kuten muut lapset vauvoina, kaikkea muuta. Hän muistuttaa menninkäistä tai kääpiötä.
Vauva, joka ristitään myöhemmin Beniksi, on myös luonnottoman vahva, ja pian hän alkaa aiheuttaa vakavia ongelmia ja repii perheen hajalle.

En ole lukenut pitkään aikaan näin karmeaa kirjaa. Ben on kaikessa luonnottomuudessaan kylläkin varsin epäuskottava, vaikea uskoa ketään tuollaiseksi. Pian David ja varsinkin Harriet uskovat, ettei hän olekaan ihminen, vaan jotain muuta lajia. Mutta vaikka Ben onkin kammottava, koskee Harrietin ja varsinkin Davidin rakkaudettomuus kovaa. Miten vanhemmat eivät voi rakastaa lastaan? Vaikka näin onkin aivan liian usein, minun on mahdotonta ymmärtää sitä. Ainut henkilö, josta Ben tuntuu pitävän on työntekijä John, joka ottaa pojan jenginsä mukaan eri paikkoihin tämän vanhempien helpotukseksi. Ben vain huutaa ja raivoaa eikä osaa ottaa hellyyttä vastaan. Hän ei myöskään oikein opi mitään. Tosin kuinka hän voisi kehittyä normaaliksi, kun kukaan ei osaa suhtautua häneen kuin normaaliin? Varsinkin jakso hirveässä laitoksessa vaikuttaa poikaan selvästi, ja hän saa pelkokohtauksia tullessaan muistutetuksi siitä, mitä en ihmettele yhtään. Kuinka paljon se vaikutti kehittyvään lapseen? Voiko lapsi olla jo syntyjään paha?
  Karmein kohtaus oli ehdottomasti se, kun Harriet käy vierailemassa laitoksessa, jonne Ben on viety. Paikka on aivan hirveä, vammaisia lapsia sullottuina sänkyihin, osa kuolemaisillaan rauhoittaviin piikkeihin, huoneet täynnä itkua ja huutoa. Hrr, en suosittele tätä kirjaa heikkohermoisille!
  Kirjan luki nopeasti ja se oli hyvä, vaikka loppu lässähtikin; se jäi omituisesti kesken. Todella huono puoli oli myös se, ettei kirjassa ollut minkäänlaisia lukuja. Teksti vain jatkui yhteen pötköön! Onneksi kirja on ohut, vain 160 sivua.
  Kirjaa vertaa vaistomaisesti Lionel Shriverin Poikani Keviniin, jossa on myös täysin tunteettomalta vaikuttava ongelmalapsi. Mielestäni toteutus oli Shriverin kirjassa kuitenkin parempi, ja Kevin Beniä uskottovampi hahmo. Poikani Kevin oli kylläkin myös karmivampi, itse asiassa tästä kirjasta puuttui sellainen suuri loppuhuipennus. Odotin koko ajan jotain hirvittävää tapahtuvaksi, mutta mitään suurta ei sitten tapahtunutkaan. Tuli kieltämättä hölmö olo...

Vaikka kritiikkiä tulikin, niin voin kyllä silti suositella tätä. Eihän Nobel-voittajan kirja voi aivan surkea olla... Kai. :P En näe ollenkaan mahdottomana, että lukisin kirjailijan muitakin teoksia. Kissoista voisi olla minulle sopiva, kun vahvasti kissaihminen olen. Eri asia onkin sitten se, mistä revin aikaa kaikkien kirjojen lukemiseen...

Sapfo - Iltatähti, häälaulu

Kuten huomaatte, haasteen kirjojen lukeminen on täydessä vauhdissa! Olen innostunut runoudesta ja runokirjoja tulikin otettua useampi - valitettavasti juuri listalla olleita kirjoja ei ollut, otin sitten muita.

Mutta asiaan. Sapfo oli kreikkalainen runoilijatar, joka eli Lesboksen saarella n. 630 - n. 570 eKr (takakannessa mainitaan näin). Hän kirjoitti rakkausrunoja naisista, ja ymmärrätte varmaan, mistä lesbo-sana on tullut. :)
  Ensilukemalla en päässyt runoihin sisään. Ne olivat kummallisen hajanaisia ja ärsyynnyin, kun yhdellä sivulla saattoi olla vain pari sanaa. Sitten vilkaisin takakanta ja sain tietää, että Sapfon runot eivät tosiaankaan ole säilyneet kokonaisina, vaan ne ovat hyvin hajanaisia. Lukemassani kirjasessa ovat kaikki säilyneet tekstit Pentti Saarikosken suomennoksina.
Ja kun eilen otin uudemman yrityksen ja syvennyin sielullani (niin kuin runoja pitäisikin lukea), aloin pitää niistä kovasti! Hyvin kauniita maalailuja hyvinkin yksinkertaiselta näyttävillä säkeillä. On todella harmi, ettei enempää ole säilynyt.

Joka tapauksessa oli hienoa lukea kerrankin naisen naisille tekemiä runoja. Suosittelen lämpimästi!

Haaste!

Susa P. listasi 50 naiskirjailijoiden tekemää kirjaa. Ideana olisi siis tehdä oma 100 kirjailijan/kirjan lista, mutta
itse en sitä tee, vaan otan tämän Susan listan haasteeksi! Kauhistuin, kun huomasin, että olin lukenut vain 15 näistä, ja päätin siis tarttua toimeen. Tässä onkin paljon sellaisia, joihin olen aikonut tutustua "sitten joskus..."

1. Adichie, Chimamanda Ngozi: Puolikas keltaista aurinkoa

2. Austen, Jane: Ylpeys ja ennakkoluulo

3. Brontë, Charlotte: Kotiopettajattaren romaani

4. Brontë, Emily: Humiseva harju

5. Canth, Minna: Anna Liisa

6. Canth, Minna: Köyhää kansaa

7. Fielding, Helen: Bridget Jones - Elämäni sinkkuna

8. Frank, Anne: Nuoren tytön päiväkirja

9. Hietamies, Laila: Hylätyt talot, autiot pihat

10. Hirvonen, Elina: Kauimpana kuolemasta

11. Honkasalo, Laura: Tyttökerho

12. Härkönen, Anna-Leena: Avoimien ovien päivä

13. Härkönen, Anna-Leena: Ei kiitos!

14. Härkönen, Anna-Leena: Heikosti positiivinen

15. Jansson, Tove: Muumipeikko ja pyrstötähti

16. Jotuni, Maria: Huojuva talo

17. Kallas, Aino: Sudenmorsian

18. Kauranen, Anja: Sonja O. kävi täällä

19. Lander, Leena: Käsky

20. Lehtolainen, Leena: Ennen lähtöä

21. Lessing, Doris: Viides lapsi

22. Lindgren, Astrid: Peppi Pitkätossu

23. Marck, Mary: Eevan luokka

24. Marklund, Liza: Uhatut

25. Mitchell, Margaret: Tuulen viemää

26. Montgomery, L.M.: Annan nuoruusvuodet

27. Morrison, Toni: Minun kansani, minun rakkaani

28. Mustonen, Enni: Järjen ja tunteen tarinoita

29. Oksanen, Sofi: Puhdistus

30. Oksanen, Sofi: Stalinin lehmät

31. Onerva, L: Mirdja

32. Polva, Anni: Joku Tiina-kirja

33. Polva, Anni: Mikä tahansa aikuisten romaani

34. Poutanen, Kira: Ihana meri

35. Pulkkinen, Riikka: Raja

36. Pulkkinen, Riikka: Totta

37. Rowling, J.K.: Harry Potter ja viisasten kivi

38. Runeberg, Fredrika: Rouva Katariina Boije ja hänen tyttärensä

39. Saisio, Pirkko: Elämänmeno

40. Sapfo: Iltatähti, häälaulu

41. Shamsie, Kamila: Poltetut varjot

42. Snellman, Anja: Parvekejumalat

43. Swan, Anni: Iris rukka

44. Södergran, Edith: Maa jota ei ole (Landet som icke är)

45. Utrio, Kaari: Eevan tyttäret

46. Vala, Katri: Kaukainen puutarha

47. Valtonen, Hilja: Nuoren opettajattaren varaventtiili

48. Villa, Kyllikki: Kenttälotan kirjeitä

49. Woolf, Virginia: Mrs. Dalloway

50. Woolf, Virginia: Oma huone

Edit: Muokkaan tätä merkintää lihavoimalla aina ne kirjat, jotka olen saanut luetuksi, sillä tavoin pysyn kärryillä ja lukijatkin voivat katsoa tästä. Lisäilin myös luettuihin ja täällä arvioituihin linkin arviointiin.Voisin myös periaatteessa lukea uudelleen ne, joista ei ole blogiarvostelua... Ettei varmasti menisi helpoksi. Katsotaan. :)


Tämänhetkinen tilanne: 23/50


4.7.2012: Tämä postaus ei päivity, olen siirtänyt haasteen omaksi sivukseen blogini yläpalkkiin!

Katri Vala

Olen juuri lukemassa Leena Lumen Lumikarpalo-blogia, ja kauniista runoista innoittuneena julkaisen tämän Valan tulisieluisen runon uudestaan, nyt kun lukijoitakin on paljon enemmän♥ Kiitos Leenalle ihanasta blogista.

Valitus
Comtesse de Noailles

Pois mene, viivyn yksin luona hautojen.
- Maan alla kuolleet lepää. Päivän sinisen
lyö alla veden, lehden, ruohon tuoksut vastaan.
Mut kuolleilla ei muuta kuin yö ainoastaan...
Tää riemuitseva ruumis kerran maatuu noin,
saa samat piirteet, katsoo silmin autioin.
- Käyn yksin kuolemaan ma suureen, joskaan
levännyt yksin päällä maan en koskaan!
Voi kaikkea, mi kerran kuolee, hajoaa,
voi suuta, katsetta, himoa, suudelmaa!
Ne kaikki varjoiks muuttuvat ja hiljenevät,
kun vihreänä, päivänpunaisena kevät
uus saapuu kullan-, kasteen-, mahlanpärskeinen!
Voi, että sydämeni löysi toisen sydämen,
vihityn riemuun, lauluun, toivoon, uneen samaan
eik' enää herää aamuun ruskon punertamaan,
vaan uneens' sidotuksi ajast' aikaan jää...
- Uus suku silloin elää kuumaa elämää,
ja miesten, nuorten neitojen tiet käyvät yhteen.
He kyntää pellon, sirpein korjaa keltalyhteen
ja vuotten värihehkuvaan käy karkeloon.
Ma mitään näe en - ma hiljaa, kuollut oon,
en tunne enää elämä kuin oli armas ani...
Mut hän, ken silloin lehteilee mun laulujani
ja tuntee, mitä sieluni pääll' oli maan,
käy luokse varjoni, mi hymyy kirkkauttaan,
käy sydän täynnä murhetta ja raskast' ikävää,
kosk' kuumempi mun tuhkani on toisten elämää.

Petri Tamminen - Muita hyviä ominaisuuksia

"Kun pelikaverit riisuvat pukukopissa kamppeitaan, pelkään että suustani pääsee: OLETTEKO MUUTEN LUKENEET MAILA PYLKKÖSEN RUNOJA? Niin lähellä on tuho täällä, niin lyhyt on askel suojatien reunasta rekkojen alle."

Muita hyviä ominaisuuksia sain lahjaksi tädiltäni ja sedältäni, ja se on ensimmäinen tämän vuoden puolella aloitettu ja luettu kirja. Kirja kertoo Petri Tamminen -nimisestä kirjailijasta, jota vaivaa mahdoton ujous. Se rajoittaa hänen elämäänsä suhteettomasti, mutta kirvoittaa hienoja ajatelmia, kuten

"Kaurismäkeläinen yhteisymmärrys on suomalaisen unelman tarkka kuva. Se on se meidän satumaamme. Väärinymmärryksen sijasta siellä vallitsee ymmärrys, ahdistuksen sijasta vapaus. Vapaus siitä häpeästä, jolla suomalainen toista suomalaista uhkaa."

Kirja on pieni, mutta silti suuri. Se tuo hyvin esille ujon ja häpeilevän ihmisen maailmankuvaa, kertoo mieheydestä, suomalaisuudesta ja häpeästä. Pystyin samastumaan henkilöön hyvin, koska itsekin ujoudesta kärsin, en onneksi kuitenkaan niin paljon kuin pienempänä (enkä niin paljon kuin Tamminen). Kirjan kautta pystyin kyllä muistamaan elämän ei niin kovin kauan sitten ja ymmärtämään, kuinka tärkeää on koettaa päästä kaikkinielevästä ujoudesta edes vähän. Vieläkin jään helposti syrjästäkatsojaksi isommassa porukassa, ja kun puhumattomuutta kestää tarpeeksi kauan, kynnys puhumiseen kasvaa suhteettomaksi. Esitelmänpito on karmeimpia asioita koulussa, ainakin jos sen joutuu tekemään yksin! Minullakin on siis vielä paljon tehtävänä ujouden voittamisen suhteen.

Jäin kyllä miettimään, että kuinka paljon Tamminen on oikeasti laittanut itseään Tammiseen (...). Onko hän ihan oikeasti tuollainen, ja ovatko kirjassa tapahtuneet asiat tapahtuneet oikeasti? Kaiketi kirjassa jotain totuuspohjaa on, sillä eihän muuten olisi ollut mitään järkeä pistää kirjailijaa kirjan henkilöksi?

Hauska, koskettava ja hieno pieni kirja. Hyvä startti alkavalle kirjavuodelle! Tämä on myös hyvä muistutus siitä, miksi ei kannata aina valita luettavaansa pelkän kannen perusteella... En nimittäin olisi varmasti ikinä lukenut tätä, jos en olisi saanut lahjaksi.