Ankin kirjablogi

 "Täällä kollektiivisen surun kuorman kuulee hengityksissä ja näkee ryhdeissä. Välillä tuntuu kuin jatkosota olisi loppunut viime viikolla." Hanna Brotheruksen toisinkoinen Henkeni edestä (WSOY 2022) jatkaa jossain määrin samaa asiaa kuin esikoinen Ainoa kotini . Tässä toisessa kirjassa minäkertoja kohtaa raskaan viidenkympin kriisin. Lapset ovat aikuistuneet ja lentäneet pesästä, lasten isään ei oikein ole välejä ja mieli on levoton. Keski-ikäisyys tuntuu vaikealta, vanheneminen myös. Mielestäni kirjan polttopisteessä oli kuitenkin ennen kaikkea äitiys. Minäkertoja on antanut äitinä kaikkensa ja kokee itsensä turhaksi nyt kun lapset ovat aikuisia ja maailmalla. Päähenkilömme käy vanhoja muistoja läpi. Hän saa tietää, että suvun rapistunut mökki myydään ja päättää käydä siellä vielä viimeisen kerran. Pidin kirjassa olleesta symboliikasta, kuten vanhoista kerätyistä perhosista ja hautajaishatusta, jossa on suruhuntu. Brotherus tarttuu arjen yksityiskohtiin ja luo niille merki...

  "Tanssiminen on tilan halkomista. Tanssiminen on ilman läpi tunkeutumista. Tanssiminen on painon kanssa leikkimistä. Tanssiminen on ajan kanssa flirttailemista. Kirjoittaminen on uteliaisuutta. Kirjoittaminen on siivoamista. Kirjoittaminen on kärsivällisyyttä. Kirjoittaminen on kynällä tanssimista. Koreografia on ihmiskehoilla kirjoittamista." WSOY 2021. Hanna Brotheruksen esikoisromaani Ainoa kotini on kaunis, raadollinen, herkkä. Se on kurotus kohti ihmisen sisäistä totuutta.  Näin aluksi täytyy sanoa, että genrevalinta romaani hämmentää minua. Brotherus tuntuu selvästi kirjoittavan ihan itsestään ja perheestään, ei fiktiota. Olen myös lukemistani jutuista ymmärtänyt, että teos on valtavan omakohtainen. Miksei tämä siis ole elämäkerta tai muistelma? Tätä jään pohtimaan. Brotherus panee itsensä täysillä likoon kirjassaan. Hän käy läpi lapsuuttaan, nuoruuttaan ja aikuisuuttaan. Hän on neljän lapsen äiti, lastensa isästä eronnut. Ennen kaikkea hän on myös tanssija ja koreog...