Tekstit

Näytetään tunnisteella Ragnar Jónasson merkityt tekstit.

Pimeys (Hulda-sarja 1)

Kuva
 "Hän oli epäonnistunut ensimmäisellä kerralla ja tarvitsi enemmän aikaa säästääkseen rahaa ja yrittääkseen uudestaan.   Ja niinpä hän vastasi, kyyneleet silmissään, harkitsevansa asiaa." Ragnar Jónassonin dekkari Pimeys (Tammi 2021, suomentanut Vilja-Tuulia Huotarinen) on yllättävä. Alkuun ja aika pitkälle se on aika tavanomainen pohjoismainen dekkari. On kuollut nainen, jonka kuolema on jäänyt hieman epäselväksi ja sitä selvitellään. Kierrokset käyvät kuitenkin kovemmiksi ja loppu on hämmästyttävä, poikkeuksellinen. Epätavanomaista kirjassa on myös sen päähenkilö. Hulda on juuri eläköitymässä oleva rikosetsivä, jota savustetaan työpaikalta ulos. Oikeaan eläkeikään olisi vielä pari kuukautta, mutta pomo on päättänyt jo antaa paikan nuorelle miehelle. Hulda saa hieman armonaikaa tutkia jotakin avointa juttua. Ja Hulda löytää Elenan, nuoren turvapaikanhakijan, jonka elämä päättyi Islantiin. Huldalla ei ole ollut elämässään helppoa. Mies ja tytär ovat molemmat kuolleet. Yks...